****
Hengittävyys on kaikessa yksinkertaisuudessaan materiaalin kykyä imeä itseensä kosteutta ja luovuttaa se pois. Nykypäivänä tuohon perinteiseen määritelmään on sotkettu vesihöyryn läpäisevyys ja koko hengittävyys-määritelmä ja sen ympärille rakentuva keskustelu on muuttunut erittäin hankalaselkoiseksi. Yritän selittää asian yksinkertaisesti, katsotaan onnistunko.
- Perinteisen hengittävyyden kannalta ainoa hengittävä ulkomaali on perinteinen keittomaali. Se antaa puun kostua allaan ja ei estä puuta kuivumasta = hengittäminen.
- Öljymaali ei hengitä tuoreeltaan käytännössä yhtään, se ei ime kosteutta vaan on vettähylkivä; sen ei siis tarvitse sinällään päästää kosteutta poiskaan. Vanhetessaan pinta himmenee ja alkaa krakeloitua ja pikku hiljaa alkaa myös tietysti kastumaan ja kastelemaan alustansa. Kosteus poistuu puusta kuitenkin pois tuota samaa reittiä, eli öljymaalipinnan isompien ja pienempien halkeamien kautta. Maali siis hengittää vanhennuttuaan.
- Akrylaattimaali on erittäin hydrofiilinen, vesihakuinen, se siis imee kosteutta kuivanakin pintana erittäin hyvin. Ongelmana siinä vain on se, että jos maalipinta ja sitä kautta tietysti myös maalattu alusta on liian kauan kosteana, maalikalvo turpoaa umpeen ja kosteuden ulospääseminen estyy. Akrylaattimaali on siis erittäin hengittävä, mutta liikaa hengitettyään se tukehtuu. Tämän takia se tarvitsee yleensä tuuletusraon seinään ja/tai öljypohjaisen pohjamaalin alleen. Pohjamaali kun ei tuolloin ime vettä eikä sitä kautta myöskään alla oleva puu. Maalikalvo pääsee kuivumaan ja ongelmia ei synny. Tänä päivänä lähestulkoon kaikki teolliset ulkopohjamaalit ovat vesiohenteista alkydiöljyä. Akrylaattimaali pysyy huonosti puussa kiinni, jos se on maalattu suoraan puhtaalle puulle koska alusta pääsee kastumaan liiaksi. Siksi se myös tuuletusraottomissa vanhoissa rakennuksissa yleensä ei kestä aurinkoisilla seinillä koska niillä seinillä monesti ei ole alla enää öljymaalikerrosta kuin nimeksi tai ei lainkaan. Varjoisilla seinillä akrylaattimaali kestää tällaisessakin rakenteessa oikein vallan mainiosti koska alla yleensä on hyväkuntoinen vettä imemätön öljymaalikalvo.
Edellä mainitun voimme kääntää myös nykypäivänä vallalla olevaan vesihöyryn läpäisevyyteen: Öljymaali omaa suuren vesihöyryn vastuksen, akrylaattimaali taas erittäin pienen. Perinteinen keittomaali ei vastusta vesihöyryä käytännössä lainkaan.
Se, minkä perusteella maali tulisi valita kohteeseen, ei ole itsessään maalin hengittävyys vaan maalauskohde ja kohteen vaatimukset. Vanhassakin kohteessa voidaan käyttää nykymaaleja kun vain otetaan huomioon niiden ominaisuudet. Koska kuten yllä kirjoittamastani voi nähdä, kaikki maalit hengittävät tavalla taikka toisella.
Hyvää Juhannusta!
****
