Tuumalle unettomia öitä...
Ajatteles kun jos katsotaan kaukoputkella oikein kauas, sitä katsotaan oikeasti menneisyyteen, koska valo kulkee niin lujaa, että oikein kaukaa tullut valo on paljon nuorempaa kuin aika tässä lähellä, valolla menee myös pitkä aika pitkään matkaan, valolla itsellään ei aika kulje kun se menee valonnopeudella, mutta aika sen ympärillä kulkee, kun katsotaan niin kauas kuin ikinä pystytään, päästään katsomaan jo lähelle alkuräjähdystä, jos nyt sellaista on ollut ja mikä se sellainen sitten onkaan jota sillä nimellä kutsutaan.
Mehän ei siis oikeasti tiedetä mitä avaruudessa ihan oikeasti on, onko siellä kaukana avaruudessa edes yhtään mitään nykyään, jos me katsotaan 5 miljardin vuoden taakse, niin onko sitä paikaa enää nykyään olemassakaan? Ainakaan se ei ole siellä missä se nähdään nyt, kyllä se 5 miljardin vuoden aikana lienee siirtynyt jonkin verran.
Siispä, onko olemassa sellaista kuin avaruuden takana? Ehkäpä olemmekin vain jonkinsortin aikakuplassa ja kaikki mitä on on vain aikaa tai jossain ajassa, muttei missään paikassa. Siitä pääsemmekin ulottuvuuksiin
Kun täältä laidalta katsotaan tuonne keskustaan, niin sinnekkin on häviävän pitkä matka, tiuhassa siellä on aurinkoja ja varmaan monella auringolla on tälläisiä planeettojakin:
5 vuoden sisään kuulemma saavat otettua kuvia tuolta keskustasta, siellä on kuulemma musta-aukko ja koko maapallon kokoinen teleskooppi pitäisi valmistua siihen mennessä. Tai oikeammin on teleskooppien verkosto, suurin koskaan tehty sellainen, mutta sillä näkee jo aika kauas, niin ajassa vaiko matkassa?
Tälläisiä saa aika helposti 100 euron jalustalla, sekä 400 euron kameralla:
130 euroa lisää ja saa tälläisiä:
Tuo kellertävä kalmaläiskä on jo aika kaukana, tuolta voi lukea kuinka kaukana ja sen, että se lähestyy meitä 100 kilometriä joka sekunti ja tulee törmäämään tähän paikkaan (iiik, paniikkia, kauhua) joskus kauan sen jälkeen, kun ihmiskunta on jo hävinnyt, onneksi se on siis aika kaukana.
http://www.tim-thompson.com/M31.html
Tuohon punaiseen tuhnuun on vain 1500 valovuotta, siellä syntyy uusia tähtiä, siis aurinkoja, kuten tuo omamme, tosin en tiedä onko se sieltä lähtöisin, tuskin.
Peruskoulussa väitin opettajalleni kivenkovaan, että maailmankaikkeudessa jatkuvasti tupsahtelee ja poksahtelee, maailmoja syntyy ja tuhoutuu, opettaja yritti kovasti vakuuttaa ettei sellaista tapahdu, väännettiin siitä useasti peistä ja tylsistä musiikin tunneistakin tuli kiinnostavia
Kiilaileevat...
Kyllä katti kesyyntyy vanhempanakin, mutta se ottaa enemmän aikaa, kaikki katit ei kesyynny, ainakaan loukuttamalla ja vangitsemalla, mutta parivuotiaskin vielä voi kesyyntyä.
Katti ei unohda kaikkea 15 sekunnissa, katti muistaa jopa 10 vuotta asioita ja paikkoja, mutta sen työmuisti on 15 sekuntia, kokemukset tallentuvat sitten toiseen muistiin, kuten ihmiselläkin. Se naru oli jonka sidoin oveen ja ajattelin nyhtää oven kiinni, kun katti on syventynyt murkinaan, mutta kun kiristin narun, niin se seurasi katseellaan mihin naru päätyy oveen, ahaa ovi heiluu, jään ansaan, juoksua
Ei se mulle näytä kovin pahaksi tuon takia äityneen, mutta nyt se ei oikein tykkää tuonne tulla, kun pelkää että saattaa jäädä ansaan, se pitää totuttaa taas pikkuhiljaa ja osoittaa ettei siellä oikeasti ansaan jää, se kestää ja vaatii työtä jonkin verran.
Minä kun kuljen sieltä ylemmästä tason kautta, niin tietty ne arvelee, että siellä saattaa joutua yks kaks mun varpaisiin, olenhan iso peto jonka ainoa tarkoitus on saada pikkuinen kattipaisti, siis tuollaisen villin katin mielessä. Katin mielessä se, että kannan sapuskaa nokan eteen sotii kaikkea järkeä ja logiikka vastaan, se on yhtä järkevää katille kuin jos pallo putoaisi ylöspäin tai suihkussa kuivaisi vaatteet, tietenkin se kestää kohtuullisen hetken, että moisen oppii hyväksymään, että kai se niin sitten on.
Vaan kun katti saa sapuskaa riittävästi nokan eteen ja suht säännöllisestikkin, niin se alkaa tuumimaan jotain tyyliin, että tämähän on ihan jees, ei se oikeastaan haittaa, että suihkussa kuivaa... Vaan se pallo silti putoaa ylöspäin, eihän kertakaikkiaan niin voi olla, kyllä tuo iso kahdella jalalla kulkeva nyt ainakin mut yrittää syödä, niinpä tulee järjestää tilanteita joissa helposti katin mielestä voisin syödä, mutta ei vaan syö, tai muutenkaan jahtaa jne. jolloin katti alkaa pikkuhiljaa sopeutua siihen ylöspäin putoavaan palloon, kun siitä pääsee yli, niin sitten ehkä saattaa luonnistua sisätiloihin kulkeutuminen aivan oma-aloitteisesti, mutta se tietenkin kestää.
Pentujen kanssa olen lähellä tuota syömis ei se syökkään vaihetta, emon kanssa se suihkukin on vielä aivan kumma juttu, no kukaan ei varmaan tajunnut mitään, mutta kaikessa on kuitenkin jonkinlainen logiikka jolla asiat toimivat ja erilaiset kokemukset jokaisesta tilanteesta muokkaavat, täytyy ohjata sitä muokkaantumista oikeaan suuntaan, aina pitäisi jäädä positiivinen kuva, aina pitää kuitenkin rajoja koputella
Noi pennut ovat sen verran kuitenkin ihmiseen tottuneet jo, että ei ne täysin villejä siinä mielessä ole, molemmat niistä omaavat selvän halun tutkia mua lähemmin, mutta ne ei vielä uskalla, usein nousevat ja alkavat siirtymään lähemmäs, mutta rohkeus pettää, emo jättää pennut keskenään mun seuraan, se ei uskalla itse olla lähellä, mutta luottaa muhun etten tee pennuille pahaa, se kuitenkin seuraa touhua etempää ja kun katti oppii katsomalla, matkimalla ja kokeilemalla, niin se kuitenkin kesyyntyy vaikka se vain lautojen raosta mulkoileekin toimintaa. Aika jännä on oikeastaan ollut huomata tuo, kuinka se emo muuttuu rohkeammaksi ja luottavaisemmaksi vaikken sitä edes näe sinä aikana kun touhuan pentujen kanssa.
Selkeästi kuitenkin Moukun säikähtäminen vei myös Miuka taakseppäin, mutta nyt taas tultu toiseen suuntaan, altistumista pitää vaan lisätä, koska nyt kestävät jo pisempään kuin minä, niin pitää kai kertoja lisätä
Se ei osaa kehrätä kuten on tapana. Sillain kummasti rohisee ja tyytyväiseltä näyttää, kävi samantien nukkumaan tuohon metrin päähän betonilattialle