Hejsan taas toverit. Tilanne päällä ja varsinkin näin ilta-aikaan tuntuu ettei päässä riitä resurssit.
Meillä salaojaremppa käynnissä a'la fuktisol/isodrän. Homma lähti hyvin käyntiin ja ojaan laskevat putketkin ollaan saatu jo peitettyä.
MUTTA, talon toiselta sivulta löytyi kalliota ikävän läheltä maan pintaa, eli noin 10-20cm sisälattiasta ylös päin. Vietto oli sinänsä hyvä mutta kaivuriurakoitsijaa ja isodränin miehiin uskoen päätettiin että saa kiilaukot tulla kiilaamaan kalliota hieman pois. Syvemmät kuopat tarkoitus täyttää valulla. Yksi vaihtoehto oli tuo kallion ja perusmuurin välin valaminen ja päällystäminen bitumilla mutta nyt ollaan jo saatu ukot kiilailemaan.
Itsellä ajatus oli tämä: n.20cm seinästä ulospäin tulisi noin 20cm syvä ura johon vedet valahtaisivat ja valuisivat alaspäin urassa. Toivomus oli kuitenkin ehkä liian haasteellinen sillä tänään kun pääsin paikalle olivat kiilanneet talon vierestä tuon 20cm syvän ja noin 30cm leveän uran (jos tuota kivikkoa voi uraksi kutsua).
Talon on siis hakattuun kalliokuoppaan rakennettu, alkuperäinen vuonna -54 ja laajennus vuonna -72, tekotavoissa saattaa olla eroja ja tuntuukin että vanhan puolen seinän ja kallion välissä menisi siellä täällä rakoja, kun taas uusi puoli vaikuttaa siltä että kallion louhittu reuna on valun sisällä, eli että sisäpuolella kallion kohdalla seinässä olisikin betonia vain noin 10cm.
Tarkoitus oli tosiaan että tuo ura olisi blokannut vedet jolloin ne eivät olisi päässeet kosketuksiin seinän kanssa. Nyt kuitenkin on niin että vaikka ovat kiilailleet syvempää monttua on seinä kosketus rankemmalla vesimäärällä silti mahdollinen koska ovat kiilanneet ihan seinän vierestä. Meille on ensi maanantain tienoilla tulossa valmisbetonia ja nyt mietitäänkin miten ohjeistaa kiilaajia jatkon kanssa, ja mitä tehdä valulla. Pää ihan tyhjä.
KIITOS:
. i i r o
ps. koska tämä viesti pääsisi jo epäselvyyden guinnessin kirjaan niin laitan toiseen viestiin infoa toisesta päänvaivasta.
APUVA! Salaoja remppaa, kalliota kiilausta.. apua kaivataan
Re: APUVA! Salaoja remppaa, kalliota kiilausta.. apua kaivataan
Tästä ei liene juuri apua mutta jotain oli kommentoitava kun vaikutti mielenkiintoiselta.meille tuli joskus kanssa kalliota tielle kun salaojia laitettiin .tosin matka jolla tuota tiellä oli ei ollut kovin pitkä ja niinpä riitti kun uritetiin kalloiota 40-50cm matkalta tuollaisella polttomoottori käyttöisellä timanttilaikkakoneella ja piikattiin pois.muistelen että työmaalla on tullut tuollaisia paikkoja vastaan jossa enämpikin vettä saattaa taloa vasten tulla ja niihin on vedetty eristys bitumilla ja huovalla tosin työ oli pohjien tasaisuuden suhteen tarkempaa kuin yleensä.ehkä muutakin eroa oli mutta sellainen on ilmeisesti ihan toimiva ja mahdollinen ratkaisu.tsemiä remppaan.
Re: APUVA! Salaoja remppaa, kalliota kiilausta.. apua kaivataan
Tännekkin sais muutama "kiila ukko" tulla tai muutama pötkö dynamiittia! (ihan vähän vaa pehmittäisin)
PERKELE ku toi kivi on kovaa ainetta!
Kellarin huonetta toista viikkoo louhinu, eli porannu, etana dynamiittia ja lekaa..
Etenee, mut tuskastuttavan hitaasti.
Itelläni oli varmaankin vastaavanlainen homma pari vuotta sitte salaojia tehdessä.
Porasin, louhin ja rälläköin vastaavan laista "ränniä" ja tein vielä toisen rännin kauemmaksi.
Betonoin myös kivijalan juuresta ja pirusti bitumia.
Lopputulos oli et veden tulo kellariin oleellisesti väheni, mut ei kuitenkaan kokonaan loppunut.
Jostain halkeamist sun muista se aina tiensä löytää sisään, mut sen kanssa on elettävä ja onneks siin tilas nykyään tekninen huone ni ei se niin vaarallista ole.
Mut tsemppiä ja toivottavasti onnistustte paremmin
(+kärsivällisyys palkitaan nois hommis)
Eiku takas kellariin
, ois kiva tehä jotain muutakin näil keleil 

[quote="blackace"]Tännekkin sais muutama "kiila ukko" tulla tai muutama pötkö dynamiittia! (ihan vähän vaa pehmittäisin)
PERKELE ku toi kivi on kovaa ainetta!
Kellarin huonetta toista viikkoo louhinu, eli porannu, etana dynamiittia ja lekaa..
Etenee, mut tuskastuttavan hitaasti.
Aivan helvetin paljon helpompaa porata 16 mm reikiä kivikiiloille kuin yhtä isoa etanadynylle.

-
Matti Alander
- Jäsen

- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: APUVA! Salaoja remppaa, kalliota kiilausta.. apua kaivataan
Kallion kolojen betonoinnissa on omat vaaransa, saattavat lisätä vedenpainetta sokkelia vasten. Yleensäkin tiivistämällä kosteusongelma helposti vain vaihtaa paikkaansa. Parempi periaate on tehdä vedelle ja kosteudelle helpompi tie pois rakennuksesta ja silloin auttaa ainoastaan louhiminen lattiapinnan alapuolelle. Kiilaaminen on monasti toivottoman hidasta, joten dynamiittia tarvitaan ja ammattilainen kyllä hoitaa homman nopeasti. Ensin on kuitenkin syytä saada todistus vastuu vakuutuksen voimassaolosta.
Timanttisahoilla ja piikkaamalla voidaan voittaa pienempiä esteitä, mutta homman kasvaessa suuremmaksi on dynamiitin käyttö välttämätöntä.
Betonisesta vedenohjauspalkista bitumoituna on monasti ollut hyötyä ylärinteen puolella ja jos vettä pääsee talon alle tulisi sen päästä sieltä kastelemasta helposti pois.
Timanttisahoilla ja piikkaamalla voidaan voittaa pienempiä esteitä, mutta homman kasvaessa suuremmaksi on dynamiitin käyttö välttämätöntä.
Betonisesta vedenohjauspalkista bitumoituna on monasti ollut hyötyä ylärinteen puolella ja jos vettä pääsee talon alle tulisi sen päästä sieltä kastelemasta helposti pois.
Re: APUVA! Salaoja remppaa, kalliota kiilausta.. apua kaivataan
Luulin että kiilaamalla pääsevät syvemmälle, puhuivat että 50cm syvän reiän joutuvat kuitenkin poraamaan. Ehkä olisin räjäytystä miettinyt jos olisin tiennyt etteivät pääse.
Tehdään tuo valu nyt kallion ja seinän yhtymäkohtaan ja päällystetään bitumilla. Luulisin että "juokseva" bitumi on tässä tilanteessa parempi sillä kallion pinta ei ole tasainen joten en tiedä miten maton saisi siihen lämmitettyä.
Vesi valuu tämän päivän töiden jälkeen oikein mukavasti sinne minne pitääkin, huomenna jatkavat vielä parista kohtaa ja viikonloppuna päästään valamaan säkkitavaralla noita luiskia toiselle sivulle. Mitenköhän ylös ja leveälle tuota bitumia kannattaa levittää? kuinka paljon yli kallion ja valun reunan yli? Ja kuinka paljon ylös seinälle? Liian paljon ei viitsisi että pääsee kuivumaan noiden Isodränien alla.