Oma nurkka
Re: Oma nurkka
Perinteisesti kylmää vetoa on torjuttu tekstiileillä. Eli paksut verhot ja paljon mattoja lattialla. Vanhimmissa tietämissäni (sellaisissa, että lattiarakenne on alkuperäinen) tönöissä esim. olohuoneessa on ollut kolmekin kerrosta räsymattoja. Talviverhot ovat olleet paksut ja peittäneet koko ikkunan.
No joo, on minulla ollut yhden talven 80-luvulla rakennetussa talossa huopa naulattuna oviaukkoon, kun on falskannut enemmän mitä on herkkä hipiä sietänyt. Vanhastaan on käytetty ovimakkaroita, eli hiekalla täytettyjä säkkejä oven edessä estämässä kynnyksen läpi tulevaa vetoa.
Kaikki keinot ovat sallittuja...

Täällä on -11.5C taas, taitaa mennä tuotakin kylmemmäksi vielä, huomisesta päivästä ennusteet lupasivat kylmintä.
Mielestäni valmis ulko-ovi tehtaalla maksoi vajaa 200 euroa, mutta ehkä se siitä on hinta muuttunut kun viimeksi tehtaalla olin, siitähän on kumminkin jo pitkä aika.
Kivivilla on aika edukasta, siitä saa ihan hyvän eristeen oviaukkoon, ei vetokaan ihan niin hurja ole, siihen vielä jos laittaa vaikka vanhaa sanomalehteä pintaan, niin pitäisi olla aika hyvä, tietty toimii lähinnä ovissa joita ei jatkuvasti käytä tai sitten pitää kiinnittää oveen ja silloin ei voi niin reunaan laittaa että se tiivistevuotoihin auttaisi.
Siksipä alakerran ovessa onkin vain alareunassa levynpala, jolloin se pahin veto ja huoneen kylmetys kyllä lakkaa.
Tuuma toinen poikkitieteellinen testi voisi olla keittää kattilassa vettä ja pistää levynpala kanneksi, kummasta höyry tulee paremmin läpi olisi sitten paremmin hengittävää.

Hmmm. Täytynee kokeilla mutta luulen että toisesta tulee höyry läpi mutta toisesta ei, ennenkuin vettyy... En minä kuitenkaan ihan vielä kirvestä kaivoon heitä tuon ekon puolesta. Pitää ottaa sellainenkin vakava asia huomioon että kivivillassa oli pinnallaan mustia pilkkuja ja aika isojakin, mitä lie, homealustako kuitenkinjtbo kirjoitti:Tuuma toinen poikkitieteellinen testi voisi olla keittää kattilassa vettä ja pistää levynpala kanneksi, kummasta höyry tulee paremmin läpi olisi sitten paremmin hengittävää.
Tärkeintä kai kaikille että olisi syytä pysyä kuivana mutta jos ihan tämmöisestä, toki vähän pitkäaikaisesta syksyilmastosta, ja sen aikaansaamasta ilmankosteudesta muuttuu pilkulliseksi niin siitä lähtee jo useita tähtiä pois
Eihän eristeitä uittamaan ole luotu mutta kaikki pitää koettaa. Seuraavaksi sitten happosateeseen...
Tärkein ainakin mulle on se, että kuivuminen ja muotoonsa tuleminen olisi 100%:sta...
Jep, kohta Pvalila sanoo että pistä urtsinpala sinne sun hemmetin purkkiisi ja lopeta
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Oma nurkka
Jep, mutta...Tuohon voinen laittaa pitkälti tingityn ja kaikenmaailman lukkokauppojen saaman selailujen hinnan lisäksi, sen runkoon asennuksen. Joutui timpuri minusta kääntämään laseriakin eri asentoon, mutta löytyi suorataso kumminkin...jtbo kirjoitti: Mielestäni valmis ulko-ovi tehtaalla maksoi vajaa 200 euroa, mutta ehkä se siitä on hinta muuttunut kun viimeksi tehtaalla olin, siitähän on kumminkin jo pitkä aika.
Se on vähän kuin näissä rempoissa yleensäkin, niin kovin ruusuisilta aina tuntuvat, mutta kun joutuu ostamaan sekaan sitä, tätä ja tuota + vähän apuvoimaa ja kun alkaa tuo talkookäsityskin olla melkolailla mennyttä niin jos ovi on 200 niin ovi paikallensa on n.1000. Eikä tuossa timpuria sovi moittia, vaan kaikkea ympäröivää sälää. Minä kun ostin edullisen oven ja kaiken ympärille tein itte kuitenkin, niin meni tonttu, laskin kaiket pellavat ympäryslistat (smyygit) sitten vielä pellitykset, jotka ovat vähäsen vain "hollilla" ja sisällä ovi silti odottaa vielä kokonaisuudessaan noita smyygejä, mutta vielä eristystäkin, jne. jne. Voihan sitä sanoa aina että uusi ulko-ovi maksoi "200".
Äh, mä alan vaan olla niin kovin kyyninen
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Oma nurkka
Styrox kai imaisee vettä, kun kerta sitä ei voi pitää kosteutta sulkevana juttuna, mutta kuinkahan monta vuotta menisi että se purkkiin uppoaisi?
Alkaa täällä olemaan sääennusteen virheprosentti taas kohdillaan, heti kun selkeä yö tulee, niin näin käy, ennuste päivitetty 31.12.2011 23:00, sanoo että klo 08 pitäisi olla -6C, oli -12.8C ja nyt on -13.3C...
31.12.2011 09:00 ennuste tosin väitti että olisi -8C pitänyt olla, mutta korjasivat enemmän poskelleen ennustetta, tosin alkuun eli 31.12.2011 18:00 olivat korjanneet ennustetta -5C kohtaan, että onhan se nyt vähän paremmin kuin tuolloin, mutta ihan tuo perinteinen lottoaminen noilla on taas käynnissä heti kun tulee selkeää ja kun tuuli on vähänkin idästä päin.
Ovissa tosiaan on sitten lisänä vielä nuo muut epämääräiset kulut, mutta jos vertaillaan ihan vaan ovia, niin hinnastohinnalla mielestäni tuo TI ovi ei ole valmista juurikaan halvempi?

Styrox kaiketi ei läpäise vettä nesteenä mutta ei pysty kuitenkaan estämään vesihöyryn läpikulkua?
Tuuman testit ovat mielenkiintoisia mutta tulosten tulkinnassa pitää sitten olla varovainen.
Jos tarkoituksena on tutkia homeen kasvua eri eristeissä niin pitää muistaa, että siellä rakenteessa on aina muitakin materiaaleja kuin pelkkiä eristeitä.
Olisin hämmästynyt, jos se Tuuman ekovilla kuivuisi nopeammin kuin kivivilla; nopea kuivuminen olisi tärkeää siksi, etteivät koolauspuut kärsisi kosteudesta kovin pitkään.
Toisaalta tuo kuivumisnopeus riippuu kyllä sitten rakenteesta: ei edes kivivilla kuivu, jos kosteudella ei ole mitään tietä poistua.
Joku joskus mulle mainitsi siitä, että tuosta ekovillan kyvystä imeä kosteutta omaan rakenteeseensa pidetään paljon ääntä mutta hyvin harvoin mainitaan lukuja: kuinka paljon kosteutta ekovilla sitten pystyy itseensä imemään?
Mielestäni nuo erot summattiin joskus siten, että käytännössä niillä ei ole rakenteellista merkitystä koska ilman vapaa kulku seinän läpi on estettävä kuitenkin eikä kumpikaan vaadi normaalisti lämmitetyssä huoneessa muovin kaltaista täydellistä höyrysulkua.

TSI-ovessa on toki se hyvä ominaisuus että saa säädettyä leveyden ja korkeuden, valmiissa se on vähän hankalaa...
No joo tämä on tottahan toki epätieteellinen mutta minua kiinnostaa eniten juuri se miten kuivuu + miten pysyy kasassa kastuttuaan.
Kivivillan jouduin hetki sitten tyrkkäämään kipon syvyyksiin. Oli kai joku 20% uponnut mutten jaksa odottaa. Ilmakuplia se päästi sukeltaessaan paljon mutta imi noin puolet enemmän sitten vettä kuin Ekovilla. Ei tuostakaan varmuutta ole kun ekovilla on minusta taasen turvonnut?
Tuon jälkeen sitten vapaaseen ilmaan kuivumaan, jotta molemmilla on siihen yhtäläinen mahdollisuus vai pitäisikö kivivilla laittaa muovipussiin ja ekovilla paperiseen

Kivivilla pakotettu uppoamaan...

Tuuma, tuollaisia kokeita ei sitten kanna jättää näkyville: vaimosi nakkaa jätökset roskiin ennen kuin sun testisi on valmis.
Sen jälkeen sun pitää jatkaa testausta jollain paikallisella Ämmässuolla...
Onko tuo ekovilla jotain märkäpuhallusvillan tapaista kamaa, ts. siinä on erikeeperiä tekemässä siitä kumimaista?

Olen mä yrittänyt sanoa että menossa on hyvin tärkeä testi, jonka mahdolliset keskeytymiskulut ovat huomattavatpvalila kirjoitti:Tuuma, tuollaisia kokeita ei sitten kanna jättää näkyville: vaimosi nakkaa jätökset roskiin ennen kuin sun testisi on valmis.
Sen jälkeen sun pitää jatkaa testausta jollain paikallisella Ämmässuolla...
Onko tuo ekovilla jotain märkäpuhallusvillan tapaista kamaa, ts. siinä on erikeeperiä tekemässä siitä kumimaista?
Niin, tuo levy tuntuu jokseenkin sellaiselta kimmoisalta kuten märkäpuhallettukin muuttuu kuivuessaan. Missään ei kerrota mikä mahtaa olla sideaine mutta kovasti tuo haluaa pysyä kasassa tuolla kipossakin. Kosteudenkestävää liimaa? muovia/lateksia siis?...
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Oma nurkka
Tasapuolisuuden nimissähän sitä toistakin palaa kannattaisi painella
392kWh kului sähköä Joulukuussa, siinä on melkein päivittäin leipomista ja keittolevyn käyttöäkin mukana, että astioiden tiskausta, noin 30% on tietokoneen osuus kuitenkin tuosta, siitä voisi alkaa nipistystä pohtimaan, luulen että siitä 1/8 olisi millä voisi pärjätä ihan hyvin kun askartelisi vähän ja laittaisi läppärin tekemään töitä.
Sitten osa on kattihuoneen ja katin kopin lämmitystä.
Menee yli 50 euron tuokin lasku, 40 olisi sellainen sopivan kohtuullinen, mutta siihen päästäkseni pitäisi kulutus saada alle 300kWh, eikä se ole niin kovin helppoa, ainakaan siten että kustannukset eivät nousisi, jos söisin kaupan leipää niin sitten olisi suhteellisen helppoa, mutta kun se tulisi kalliimmaksi, joten ei se oikein säästämistä olisi.
Niinpä täytyy pyrkiä hieman muunlaisia muutoksia tekemään.
Alakerrassahan ei ole ollut yhtään sähkölämmitintä käytössä koko joulukuussa, ainoa sähkölämmitin onkin kattihuoneessa ja tietty katin kopissa varastossa on yksi, mutta ei ole muita, takkaa ei ihan joka päivä tule lämmitettyä ja korkeintaan se kantimellinen puuta joka on kolme pesällistä, yleensä jää kahteen pesälliseen, yläkerrassa muuten tulee liian kuuma, alakerrassa lämpö pysyy siedettävänä tuollakin keinoin.
Tietty tietsikka toimii myös lämmittimenä, sen vaikutus on useampi aste, mutta kyllä tuo takan lämmittäminen tekee paljon vaikutusta yläkerran lämpötilaan, jos alakertaan takalla tahkoaisin +20C niin yläkerrassa olisi yli +25C helposti.
Eli aika pitkästi passiivilämmitteinen tämä nykymuodossaan on. Kattien puoli yläkerrasta on aika viileä, ne tosin aika usein ovat tällä mun puolella kun noita lintuja on hyvä vahtia täältä, kuitenkin kovin paljoa ei tunnu lämpö siirtyvän mun puolelta kattien puolelle, ilman lämmitystä siellä olisi lie ihan pakkastakin, niin iso ero on lämmön pitävyydessä tässä yläkerran puoliskojen välillä, ilman takan lämmitystäkin tietsikka jaksaa pitää +18C lämpötilan mun puolella yläkertaa vielä kun ulkona on -10C pakkasta, tosin alle 40 kuutiota tässä taitaa olla tuota ilmatilavuuttakin.
Tuosta puun kulutuksesta kun on aika vaikea ottaa tolkkua ja vääntää kilowatteja mihinkään suuntaan, sanoisin kuitenkin, että energiankulutus on todella vähäistä jo nykyäänkin.
6172kWh koko vuoden kulutus sitten tuli olemaan, josta kyllä sellainen 1000kWh meni 2011 alkuvuodesta ihan tuohon kattien lämmittämiseen ja kiinni ottamiseen.
Puulla lämmittäminen on yli puolet halvempaa jopa mun kehnolla takalla kuin mitä sähköllä lämmittäminen tulisi maksamaan, etenkin nyt kun vuolukiviä on takassa, niin puun kulutus on pienempi, sitä tosin en osaa vielä sanoa kuinka paljon pienempi ihan tarkasti, kun ei ole niitä kovia pakkasia vielä ollut, silloin kuitenkin oli 9 pesällistä päivässä tuo tahti, ellei vähän kiivaampikin, että sai pidettyä plussalla lämpötilan aamustakin.
2012 jos sitten menisi noin 4000kWh luokkaan

Meillä jtbo:n kanssa molemmilla menossa tulojen ja menojen sopeuttaminen toisiinsa, mutta lähestymistapamme on ovat päinvastaiset: minä yritän epätoivoisesti kasvattaa tuloja, jtbo pudottaa menoja.
Saapi nähdä, onnistuuko meistä kumpikaan...

Taitaa nimittäin olla luonnonlaki, että menot kasvavat helpommin kuin tulot.
Saapi nähdä, onnistuuko meistä kumpikaan...
Taitaa nimittäin olla luonnonlaki, että menot kasvavat helpommin kuin tulot.
Re: Oma nurkka
Ääh, väsyttää.
Mutta pikaiseen testistä... Olen mä molempia samankaltaisesti litistellyt
Huomioitavaa on se että kivivilla mennyt aika surkean näköiseksi lituksi mutta ekovilla taasen hieman turvonnut mutta ekovilla on edelleen kimmoisaa, vähän kuin pesusieni
No sitten huipputarkalla vaa'alla, vai miten tuo pitäisi kirjoittaa, lukemat ylös. Tuo vain näyttää analogiselta mutta oikeasti se on huipputarkka digitaalikauden huipputuote ja akkredoitukin juuri vuonna 2012, siinä vain on tuollainen käyttöliittymä joka näyttää vanhanaikaiselta...

Molemmat painoivat saman eli noin 200g joten molemmat ovat imenneet 0,2l vettä sisuksiinsa.
Ekovilla:

Rockwool:

Sitten palat kuivumaan tupakeittiöön. Jos kissa ei noita hoksaa niin saattavat rauhassa odotella kuivumistaan huomisiltaan, jolloin uusi punnitus.

Jos kulut lisääntyvät vain 2x tahdilla tuloihin nähden, niin silloin kai säästö on vielä onnistunut
Tosi vaikeaksi päättäjämme tekevät asiat, menoja joihin ei kovin paljoa voi vaikuttaa lisätään. Mun autoilun kuluja lisättiin noin 300 eurolla vuodessa, toki jos ei ole työajoja niin vähemmän.
Taannoin nostivat sähköveroakin, josta 45-60 euron luokkaa lisää kulua riippuen kuinka sähköä onnistuu säästämään.
Eihän mikään yksinään kuluja nosta, mutta yhdessä nuo kaksi jo tekevät euron päivässä ylimääräistä kulua, sitten se typerä yle maksukin vielä siihen ja mitä lie muuta niin mun päivittäisestä 3-4 euron ruokabudjetista katoaa tavallaan puolet, enkä edes saa mitään vastineeksi tuosta, kun nekin rahat kylvetään ulkomaille tai johonkin haihatteluun...
Lisäkustanukset ovat liki 10% sitä mitä saan vuodessa näppiin, tuota on aika vaikea kompensoida, mutta selvää on se, että entistä vähemmän tulen kuluttamaan ja tulen vieläpä valitsemaan kulutukseni siten, että alv tulot niistä menoista jää mahdollisimman pitkästi saamatta, ihan vain koska ottaa päähän tämä kansalaisilta kuppaamminen ja ympärilleen sen rahan viskominen.
Pian maksetaan veroa lumesta joka sataa omalle tontille
Mulla on yli vuoden ollut kivivillapala ulkona, se on turvonnut että vähän räjähtänyt, värikin on kaikonnut, kovasti kestomärkää se taitaa kylläkin olla

Tai tuhkastajtbo kirjoitti:Pian maksetaan veroa lumesta joka sataa omalle tontille
Tuosta germaanien uinuvasta tulivuoresta kai joskus puhelimme. Hullua että siellä kraaterin rinteillä on aika paljonkin asutustakin. En ehkä nukkuisi kovinkaan levollisesti
Eipä kai se just nyt jysähdä mutta sykliin tuo istuisi tämä vuosi ihan hyvin...
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Oma nurkka
jtbo kirjoitti:Jos kulut lisääntyvät vain 2x tahdilla tuloihin nähden, niin silloin kai säästö on vielä onnistunut![]()
Tosi vaikeaksi päättäjämme tekevät asiat, menoja joihin ei kovin paljoa voi vaikuttaa lisätään. Mun autoilun kuluja lisättiin noin 300 eurolla vuodessa, toki jos ei ole työajoja niin vähemmän.
Taannoin nostivat sähköveroakin, josta 45-60 euron luokkaa lisää kulua riippuen kuinka sähköä onnistuu säästämään.
Eihän mikään yksinään kuluja nosta, mutta yhdessä nuo kaksi jo tekevät euron päivässä ylimääräistä kulua, sitten se typerä yle maksukin vielä siihen ja mitä lie muuta niin mun päivittäisestä 3-4 euron ruokabudjetista katoaa tavallaan puolet, enkä edes saa mitään vastineeksi tuosta, kun nekin rahat kylvetään ulkomaille tai johonkin haihatteluun...
Lisäkustanukset ovat liki 10% sitä mitä saan vuodessa näppiin, tuota on aika vaikea kompensoida, mutta selvää on se, että entistä vähemmän tulen kuluttamaan ja tulen vieläpä valitsemaan kulutukseni siten, että alv tulot niistä menoista jää mahdollisimman pitkästi saamatta, ihan vain koska ottaa päähän tämä kansalaisilta kuppaamminen ja ympärilleen sen rahan viskominen.
Pian maksetaan veroa lumesta joka sataa omalle tontille
Mulla on yli vuoden ollut kivivillapala ulkona, se on turvonnut että vähän räjähtänyt, värikin on kaikonnut, kovasti kestomärkää se taitaa kylläkin olla
Minä olen edelleen sitä mieltä, että jtbo voisi kyllä ryhtyä jonkin softan tai laitteen tekniseksi tueksi ja unohtaa pitkät koulutusreissut.
Teknistä osaamista ja koulutuskokemusta ukolla on sen verran, että hommia kyllä irtoaa, kunhan niitä vain sopivaan sävyyn kyselee.
Kuukausipalkkaista kokopäiväduunia ei tietenkään löydy, mutta tuntipohjalta kyllä.
Kissatkin olisivat tyytyväisiä, kun koulutusreissuja tulisi harvemmin.
*************************
Kaikki tuo polemiikki kilometrikorvausten liian korkeasta tasosta taisi olla tähdätty tätä vuodenvaihdetta varten: halusivat etukäteen torpata ajatuksen polttoaineen hinnannousun viemisestä kilometrikorvauksiin.