Oma nurkka

Ilmoita omasi tai naapurin rintamamiestalo-projekti. Laita myös linkki kuviin tai kotisivulle mikäli sellaiset on.
Vastaa Viestiin
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Pihalla oli juossut joku ei katti, mutta katin tassun kokoisen jäljen umpihankeen jättävä, joka ei kuitenkaan uppoa hankeen, yhdessä jäljessä oli tosin kaksi pienempää pitkulaista koipea rinnan, kun jäljet olivat aika suoraan ja 2 15cm välillä ja sitten seuraavaan kahteen 30cm väli, niin minä en moisia tuntenut, veikkaan kuitenkin, että jokin näätä-eläimien joukkoon kuuluva. Mitoista en mene takuuseen, kun mulla mittojen arviointi heittää aina niin pahasti.

Kattien jälkiä niin paljon tullut illan aikana pihaan, että se edellisyön parin sentin kerros lunta oli kuin kuumaisema, varsinkin noiden poluilla oli tassujen jälkiä jokaisella sentillä osapuilleen, kun lauhtuu, niin kelpaa juosta. Näin yhden mustan selän vilahtavan myös, ne kun kuulevat meikäläisen astuvan pihalle, niin heti siirtyvät asemiin ja vaanivat näkymättömissä, välillä on ollut niin, että kun olen käynyt puita, niin selän takana on uudet jäljet ilmestyneet, mutta jälkien jättäjää ei näy, jotenkin ne tykkää seurailla ja mieluusti tekevät sen näkymättömistä. Taas noilla on kuuma, emo nukkuu boksin katolla, kävin laittamassa boksin lämmitystä pienemmälle, korvat kääntyivät, mutta ei vaivautunut edes katsomaan, sitten kun rapistelin säätimestä pienempää tehoa, niin hyvin laiskasti mulkaisi ja jäi sitten seuraamaan mitä touhuan, pää tukevasti tassujen päällä, eikä matkaa ollut edes puolta metriä, sitten kun sanoin hei hei, niin silmät hitaasti alkoivat lumpsuttamaan, ainakin tuo sopeutuu aika hyvin siihen, että palloilen välillä niiden joukossa, tiedä sitten miten sen kesyyntymisen kanssa, mutta ei se panikoi enää meikäläisestä.
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Veikeää, aamulla katteja ei enää näkynyt missään.

Kolasin lumet ja kävin uudestaan kuikulemassa, ei näy ei kuulu mitään, sitten kun käyn istumaan portaille Miuku tulee boksista ja juoksee piiloon, hetken juttelun jälkeen tosi varovasti tulee katselemaan, mutta heti piiloon jos vilkaiseekin sitä päin, jätin sitten evästä ja annoin olla rauhassa.

Sitten kävin ihmettelemään mitä kummaa yöllä on oikein tapahtunut, lukuisia sähkökatkoksia ja sen muistan, että hävittäjälentokoneet pörräsi ympärillä, luntakin tuli aika rankasti ja lämpötila tipahti -10C kylmemmälle puolelle, niinpä sitten tietysti katille tilanne on ollut aika stressaava.

Niin sitä lunta tuli yli 10cm yön aikana.

Nyt pikkuhiljaa näkyy nuo toisetkin tulleen piiloistaan ulos ja pienen ympäristön tutkimisen jälkeen kaikki menivät boksiin, kas kun raukat olivat niin peloissaan kaikesta oudosta, että eivät uskaltaneet nukkua boksissa, vaan olivat kiivenneet ylemmille hyllyille värjöttelemään.

Miuku ainakin vaikutti reagoivan tuttuun ääneen, kun uskalsi tulla katselemaan mitä näkyy, kunhan sille vain höpötti, kyllä ne siis jollain tavalla tunnistaa ja osaavat jotenkin jo ymmärtää sen, etten ole mikään uhka.

Jos ne olisivat jo ymmärtäneet tulla sisätiloihin, niin eivät olisi edes huomanneet mitään erikoista koko yössä, mutta kun eivät ne nyt oikein vaan ole vielä ymmärtäneet tuota asiaa.

Juuri mitään eivät ole syöneet, jos pelottaa, niin ei kai ole nälkä, tai jotain.

Niin sehän sähkökatkoksissa on murheena, että varastosta häviää silloin valot ja jos ulkona tulee sankasti lunta, niin sitten tuolla on tosi pimeää, kas kun katuvalotkaan eivät sähkökatkon aikana toimi, luulen ettei edes kissa oikein näe tuolla silloin toimia, samoin jos valot yks kaks häviää ja katti on juoksentelemassa, niin kyllähän siinä saattaa vähän orpo olo tulla.

edit: Maukun ja miukun yhytin kun vaihdoin vettä, samantien kun näkivät, että näin ne, niin katosivat ulos varastosta, sittemmin on näkynyt vain Mauku ja sekin kulkee seinivieriä pitkin piilossa, syö siten, että pälyilee jatkuvasti ympärilleen, nyt kävi sitten lepäämään paikkaan josta näkee kaiken jokaiseen suuntaan ja pääsee moneen suuntaan myös karkuun ja piiloon, se on ihan tohjona tuo katti, eilen se tuli vielä nuuhkimaan mitä hänelle tarjotaan jopa kädestä :shock:

Pahalainen, juuri kun alkoivat oppimaan syömään kädestä, kun istuin portailla, siinä tulivat ihan kylkeen kiinni oikeastaan, niin nyt eivät sitten varmasti, no toivottavasti tuttu rutiini palauttaa tilanteen normaaliksi.
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Hmm, tahtoisin taas vallan mahdottomia.

Tahtoisin kattoon sellaisen liki 5 metriä halkaisijaltaan olevan kupolin, vaakasuoraan ylöspäin siis se kupolin 'laki', tuollaisesta olisi kätevä seurata mitä yläpuolella tapahtuu, mutta sen pitäisi olla sellainen, ettei hohka kovin kylmää, mutta sellainen, ettei siihen päälle kasautuisi lunta, eli pitäisi olla jonkinlainen lämmityselementti tai jotain.

Tietty sen pitäisi olla optisesti niin hyvä, että sen läpi voisi vaikka kuvata tähtitaivasta.

Mikäänhän ei ole teknisesti mahdotonta, kunhan tahtoa ja rahaa löytyy riittävästi, mutta ilmeisesti tässä nyt homma kaatuu taas tuohon jälkimmäiseen.

Toki siinähän pitäisi olla jonkinlainen suljin, joka toimisi verhona + ääni että lämpöeristyksenä. Tietty se näyttäisi ehkä aavistuksen kummalta, jos talon toisessa puoliskossa olisi tuollainen kupoli, mutta onhan niitä tähtitornejakin. Tuota voisi ulkoa päin suojata sitten sellainen verhous, joka avautuu kuin kukan terälehdet, ei likaantuisi niin helposti, toki senkin pitäisi olla hienomekaanisesti niin hyvä, ettei pöly pääsisi suljettujen terälehtien välistä.

Eikös näitä kaikenmaailman sisustusohjelmia ole nykyään, pitäisiköhän moiseen ehdottaa pientä kohdetta? :lol:

Edit:
Klo 16 tienoilla on perinteinen leikkihetki ja ruokatauko, emo ei ollut hievahtanutkaan paikaltaan, välillä nousi venyttelemään, mutta nökötti paikoillaan kuin tatti, kun sitten tuonne menin, niin hyökkäsi heti portaille ja tuijotteli suoraan päin, leikitin sitä sitten siinä narulla ja se oli hyvin vauhdikkaasti leikissä mukana, Miukukin tulee sitten siihen emon ympärillä kiehnäämään, purrrr, purrrr, emo yrittää Miukulta nähdä mihin hänen saalisnarunsa juoksee kurkistellen vuoroin yli ja vuoroin ali, välillä sivulta, Miuku kyllä otti evästä kädestäkin, samoin emo, mutta aika nopeasti miuku sitten poistui ja sukelsi varaston hyllyjen kätköihin, emolla ei ollut kiire mihinkään, se oli oikeastaan enemmänkin portsarina. Sillä välin kun Miukua syötin emo rutisti silmänsä tiukasti kiinni ja käänsi poskensa meikäläiseen päin, se tarkoittaa joko että se tykkää kovasti tai että se haluaa meikäläisen poistuvan, en oikein osaa sanoa kumminko, koska sen silmät menee kiinni yleensä, kun teen lähtöä :lol:

Ah kuinka ihanaa, sähköt katkesi taas ja syynä oli se, että katuvalot syttyivät, yleensä tulee vain pieni notkahdus, mutta nyt katosi jännite verkosta täysin reiluksi sekunniksi, käsittämättömiä turhakkeita.

Sitikan lisäpitkiinkin pitäisi investoida, alkaa olla Xenonit himmenneet jo sen verran, että halogeenit meinaa piestä kirkkaudessa :(


Asiasta polveen, tuossapa muuten hyvin kuvattu nykymenon raadollisuutta:
http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2 ... 011848/139
Tämä on suoritusyhteiskunta ja kilpailun vuoksi tilanne menee koko ajan hurjemmaksi ja hurjemmaksi.
Olkoon, en aio suostua moiseen ja toivon ettei muutkaan, sillä jokainen näkee ettei tuollaisesta voi seurata kuin tuhoa, yhteiskunta on sitä miksi me sen teemme ja mielestäni olisi korkea aika hankkitua eroon moisesta naurettavuudesta.
Onneksi en ole myyjä, mutta en nyt tiedä onko se sen kummempaa muuallakaan. Kuitenkin kyllähän se niin on, että tuolla tavalla tapetaan luovuus, töitä pitää voida tehdä rauhassa eikä aina vaan enemmän ja enemmän rynnäten, siinähän lopulta kompastuu, malttia ja hallintaa tarvittaisiin tähän touhuun.
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Raivasin vähän autotallia, reilu tunti meni ensin siihen, että ylipäätään pääsin sinne tallin ovelle, tuota lunta kun oli aika paljon siinä edessä.

Nyt on vähän enemmän tilaa touhuta tuolla, vielä pitäisi operaatiota jatkaa, mutta vähän hankaloittaa se kun ei ole oikein mihin rojuja siirtäisi järkevästi, varastoon kun ei talvisin pääse ulkokautta ja puutarhavälinevarastokoppero on taas jo täynnä epämääräistä rojua sieltä autotallista. Tikkaita pitkin en millään kehtaisi alkaa roudaamaan rojua tuonna tallin yläpuolelle.

En minä oikein noita katteja aina ymmärrä, Miku ja Mauku oli nyt kuin ei mitään kummallista olisikaan, molemmat söivät ateriansa vaikka nökötin siinä vieressä, Miuku jopa tökki nenänpäällään sormeani ja loikki varaston yläosaan ja siellä ylhäällä oleviin tukipalkkeihin hankasi kylkeään kehräten syönnin päätteeksi, Moukua ei tosin näkynyt missään, se kyllä kuului, muttei sitä näkynyt, se kävi syömässä vasta kun lähdin. Kai se sitten oli vähän pelottava yö ja pikkuhiljaa sitten palaa stressitaso sekä käytös normaaliksi. Näkyy olevan tuo kellolelu kovakin hitti, äsken joku sitä pätki kovaa kyytiä ja Miuku loikkasi 5 metrin etäisyydeltä ja noin 3 metrin korkeudelta niskaan, reilua. :mrgreen:

edit: Taas meni sähköt, sitä tuntuu tapahtuvan taas tiuhaan, kävin kateille viemässä ledpatterilampun, jos enemmänkin pätkii, niin ei niille tule sentään ihan niin orpo olo, tosin kummasti nuo siellä täydessä pimeydessä sapuskaa hotkivat, ei kattikaan täydessä pimeydessä näe, mutten tiedä kuinka täysi pimeys tuolla on, ei ulkona ainakaan kuu mielestäni hohka eikä sisällä mitään valonlähteitä.

edit2: Onkohan sellaisia polttimoita, joihin saisi akun liitettyä, vai pitäisikö E27 adapteri olla sellainen, että siitä olisi piuhat akkuun? Rele vaihtaisi aina akulle jos ei olisi verkosta jännitettä, joku 3w led poltin ei esimerkiksi kovin hurjasti virtaa veisi ja parin tunnin varavirran saisi aika näppärästi tuollaiseen?

edit3: Ah, keksin kattien ongelman, koska sen kellolelun vein ja sen jälkeen hävittäjät möykkäsivät ja sähköt katkeilivat, niin ilmeisesti nyt Mouku ainakin yhdistää tuon lelun ilmestymisen möykkään ja valojen katkeamisiin ja koska näki meikäläisen tuovan, niin ehkä luulee, että olen sen pelottavan ilmiön takana, kattihan ei voi ymmärtää miksi valo yks kaks katoaa ja tulee paha kova ääni.

Tilanne on toki ongelmallinen, jos poistan lelun siitä voi tulla uusi paha kokemus, mutta jos jätän olemaan, niin ei ole sanottua että katti ymmärtäisi että ei se olekkaan tuo lelu josta se karmeus johtui.

Loogisesti riskittömin vaihtoehto lienee jättää se lelu paikoilleen ja pitäytyä nyt ihan perusrutiineissa eikä edellyttää rohkeutta sapuskan haalimisessa. Paras olisi jos Moukun saisi mahdollisimman pian sisätiloihin, mieluusti noiden muiden kera toki, jotta saisi totutettua ja sopeutettua.
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Taisi ennusteet ja todellisuus erkaantua nyt kokonaan toisistaan.

Ennuste -16C, todellinen lämpötila -28C, koko alueella on todella kylmää reilusti alle -20C, mutta Ilmatieteenlaitoksen mittauspiste on ainoa paikka jossa on vain -18C, eikä tästä ole edes 40km tuohon paikkaan, meinaa jo vähän haiskahtaa lämpenemiskertoimelta? :lol:

Ei pitäisi luottaa ennustuksiin, pahuksen kylmä tuolla alakerrassa :roll:

edit: Joillain on vähän pisempiä sähkökatkoksia, hömppälehti kirjoittaa:
Evakuointiin aletaan valmistautua silloin, kun huoneistojen lämpötila on laskenut 17-18 asteeseen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012 ... 3_uu.shtml

Mulle tuo nyt ei ole edes mitenkään tavatonta, että olisi tuota luokkaa lämpötila, pitäisikö siis mun evakuoida itseni, jos vähän nuukasti satun lämmittämään? EI helkkari tätä nykymaailmaa, kuinkas sitten vaeltajat laavulla selviää yöstä, eikö ne pitäisi kanssa evakuoida? :lol:

20 kynttilää tuottaa jo jotain 1kW lämpöä, yksilahkeisilla on kummia taipumuksia kylvää kynttilöitä ympäri taloa palamaan muutoinkin vähintään kymmenittäin 'tunnelman' vuoksi, mutta tuotakaan ei osata mieltää hätälämmönlähteeksi.

Ihminen kuntoillessaan tuottaa huomattavan määrän lämpöä, pieni jumppatunti lämmittää kummasti taloa, ellei nyt ole sitten suoria reikiä ulos, kuten koneellisen ilmanvaihdon rakennuksissa.

Vaan kuinkahan ne talot pärjää, jotka tarvitsevat alapohjan tuuletukseen koneen, kun muuten homehtuu? Kas sellaisiakin nerojen tuotoksia on olemassa.

Kyllähän rakennukset pitäisi siten toteuttaa, että sähköä ei välttämättä tarvitse mihinkään, ellei sitä voi itse kätevästi tuottaa.
Avatar
pvalila
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18278
Liittynyt: Ke Joulu 06, 2006 16:54
Paikkakunta: Vantaa

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja pvalila »

Ei koneellisen ilmanvaihdon taloissa ole suoria reikiä ulos, niissähän tuloilma kulkee aina sen lämmönvaihtimen kautta. Suorat reiät kuuluvat näihin vapaapaineisiin taloihin ja niihin, joissa on kone vain poistopuolella.

Viehän se evakointi paljon aikaa eli onhan se aloitettava hyvissä ajoin.

Evakointi on vähän outo operaatio sikäli, että ihmishenkiä enemmän vaarassa ovat vesiputket.

Mutta kun sulla on tuo lämpötila mitä on, niin anna itsesi ilmi ja vaadi itsesi evakuointia: ei mulla sähköt ole poikki, mutta muuten vaan voisitte kyllä viedä mut ja katit jonnekin lämpimään vähäksi aikaa.
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

pvalila kirjoitti:Ei koneellisen ilmanvaihdon taloissa ole suoria reikiä ulos, niissähän tuloilma kulkee aina sen lämmönvaihtimen kautta. Suorat reiät kuuluvat näihin vapaapaineisiin taloihin ja niihin, joissa on kone vain poistopuolella.

Viehän se evakointi paljon aikaa eli onhan se aloitettava hyvissä ajoin.

Evakointi on vähän outo operaatio sikäli, että ihmishenkiä enemmän vaarassa ovat vesiputket.

Mutta kun sulla on tuo lämpötila mitä on, niin anna itsesi ilmi ja vaadi itsesi evakuointia: ei mulla sähköt ole poikki, mutta muuten vaan voisitte kyllä viedä mut ja katit jonnekin lämpimään vähäksi aikaa.
Käsittääkseni lämmönvaihtimen läpi voi ihan hyvin puhallella ja ilman sähköä se ei taida kuitenkaan kovinkaan lämmittää sitä ilmaa? Lähinnä valmetin systeemistä tosin on jonkinlaista näköhavaintoakaan.

Mulla ei ole suoria reikiä ulos, ei edes mutkallisia, kun pelti on kiinni niin ne reiät on tukossa, eikä ilman pääse karkuun.

Ovien tiiveys yms. onkin sitten toinen juttu :mrgreen:

Saisikohan valtion kustantamaan parin vuoden loman lumettomalle seudulle, täällä kun on niin ikävän kylmää ja lumista? Katitkin tykkäisi, kun voisi juosta ulkona ilman töppösten kylmettymistä :lol:

Tänään söivät taas kädestä ja olivat ihan pelottomia :-D


Perskules, kyllä tuo Google on jo mikkisoftaa pahempi, muistitikkuni päätti että on muka alustamaton, latasin yhden recoverysoftan joka sitten mitään ilmoittamatta asensi google chromen joka valtasi koko koneen samantien, kytki vaikka mitkä toiminnot itseensä jne, pahempi kuin virus :shock:
Minä en asenna mitään googlen vakoiluselainta, niin ja taas se tunki sen helkkarin google updaterin vakoilemaan ja vaanimaan taustalle hukaten taas kerran palan muistista ja suoritintehosta jonninjoutavaan.
Mikä hitto noita softantekijöitä vaivaa? Softat tehdään nykyään siten kuin kuviteltaisiin sen softan olevan ainoa joka pyörii koneella, kuin koneella ei tehtäisi muuta kuin käytettäisiin sitä yhtä ainoaa softaa. Sitten kun noita on parikin niin kone on täysin jumissa.

Sellainen asia kuin usean ohjelman käyttö samaan aikaan tuntuu olevan jotain mitä ei nykyään tueta, kaikki suunnitellan sellaisiksi yksi päällä kerrallaan yhden toiminnon voi tehdä kerrallaan + jättinappuloita. Himpskutti, Norton Commander oli kätevä työkalu, toimiva jne. missä on sellaiset työkalut nykyään?
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

Hmm, vaatiikohan EU, että polttoaineessa pitää olla se 10% uusiutuvia aineita, vai kelpaako kierrätetty aines? Muovi- ja kumijätettähän tulee maailmassa ihan hillittömästi ja siitä voidaan tehdä bensaa. Kovin hurjassa suosiossa prosessi ei vielä ole, mutta ilmeisesti tuo touhu jossain vaiheessa alkaa lyömään itseään läpi.

Mielestäni olisi ihan fiksua:
Kuva

Kun täälläkin katsoo tienvieruksia, niin kyllä ne on aika pahuksen täynnä kaikenlaista muovijätettä, ihan älytöntä mielestäni.
Avatar
pvalila
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18278
Liittynyt: Ke Joulu 06, 2006 16:54
Paikkakunta: Vantaa

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja pvalila »

Vihreät ovat aina vastustaneet jätteiden polttoa. Polttamisesta syntyy vaikutelma, että on ok kuluttaa, kun jätteetkin ovat hyödyksi.
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

pvalila kirjoitti:Vihreät ovat aina vastustaneet jätteiden polttoa. Polttamisesta syntyy vaikutelma, että on ok kuluttaa, kun jätteetkin ovat hyödyksi.
No vihreäthän nyt vastustaa myös ydinvoimaa, vesivoimaa, kaikkea fossiilista voimaa, luonnollisten maisemien hävittämistä, eli siis tuulipuistoja saaristoonkin noiden pitäisi vastustaa, enkä tiedä oikein että mitä energiantuotantoa ne kannattavat vai onko vihreiden mielestä ainoa oikea tapa olla lämmittämättä kokonaan?

Tosin sähköllä lämmitystähän ne ei vastusta ja sähkökin tulee pistorasiasta :lol:

Kun joka tapauksessa kulutetaan, niin kai se olisi parempi kuluttaa siten, ettei hukuttaisi? Eikä vihreät vastusta yhä nopeammalla tahdilla uudemman ekomman hankkimistakaan.

Seuraavissa vaaleissa saanevat sen aseman mikä noille kuuluukin, siellä vähäpätöisimpien puolueiden joukossa todennäköisesti, tosin onhan tuo parempiosaisten vihreät, Kokoomus silti siellä huseeraamassa.
Avatar
pvalila
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18278
Liittynyt: Ke Joulu 06, 2006 16:54
Paikkakunta: Vantaa

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja pvalila »

jtbo kirjoitti:
pvalila kirjoitti:Vihreät ovat aina vastustaneet jätteiden polttoa. Polttamisesta syntyy vaikutelma, että on ok kuluttaa, kun jätteetkin ovat hyödyksi.
No vihreäthän nyt vastustaa myös ydinvoimaa, vesivoimaa, kaikkea fossiilista voimaa, luonnollisten maisemien hävittämistä, eli siis tuulipuistoja saaristoonkin noiden pitäisi vastustaa, enkä tiedä oikein että mitä energiantuotantoa ne kannattavat vai onko vihreiden mielestä ainoa oikea tapa olla lämmittämättä kokonaan?

Tosin sähköllä lämmitystähän ne ei vastusta ja sähkökin tulee pistorasiasta :lol:

Kun joka tapauksessa kulutetaan, niin kai se olisi parempi kuluttaa siten, ettei hukuttaisi? Eikä vihreät vastusta yhä nopeammalla tahdilla uudemman ekomman hankkimistakaan.

Seuraavissa vaaleissa saanevat sen aseman mikä noille kuuluukin, siellä vähäpätöisimpien puolueiden joukossa todennäköisesti, tosin onhan tuo parempiosaisten vihreät, Kokoomus silti siellä huseeraamassa.
Tietty ihmistyyppi on ideologiaan taipuvainen, aikoinaan se kumarsi itään ja pyllisti sotaveteraaneille, nyt se palvoo luontoa (ja asustaa vanhempien rivitalossa Espoossa).

En minäkään kyllä jäteöljyn polttamista hyvällä katso, enkä sen kaatamista maahan. Ei ympäristöä saa ehdoin tahdoin raiskata, mutta kun muutaman liito-oravan takia vedetään moottoritie väärää linjaa pitkin niin jotain on aivan htisti pielessä.
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

pvalila kirjoitti: Tietty ihmistyyppi on ideologiaan taipuvainen, aikoinaan se kumarsi itään ja pyllisti sotaveteraaneille, nyt se palvoo luontoa (ja asustaa vanhempien rivitalossa Espoossa).

En minäkään kyllä jäteöljyn polttamista hyvällä katso, enkä sen kaatamista maahan. Ei ympäristöä saa ehdoin tahdoin raiskata, mutta kun muutaman liito-oravan takia vedetään moottoritie väärää linjaa pitkin niin jotain on aivan htisti pielessä.
Suurin ongelmahan siinä ihmistyypissä lienee se, että mennään sillä suurella innolla laput silmillä touhottamaan juurikin noista liito-oravista ja ties mistä näkemättä sitä kokonaisuutta, kuvittelevat tekevänsä jotain hyvää, mutta tekevät tosiasiassa pahaa.

Tuo etanolin tunkeminen bensaan on hyvä esimerkki, se miten nykyään sitä tuotetaan tuhoo sademetsiä, köyhdyttää maata, nostaa sapuskan hintaa ja sen pahuksen tavaran valmistamiseen menee enemmän energiaa kuin siitä saadaan ulos, lisäksi sitä kuluu enemmän moottorissa, eli CO2 päästöt nousee, etenkin pätkä-ajossa, jossa palaminen on epätäydellisempää kuin bensalla, mistä tulee lisää oikeita myrkkypäästöjä ja myös tietty sitä CO2:sta, kokonaisuus huomoiden tuo vain lisää fossiilisten käyttöä ja CO2 tuottoa jonka tuoton vähenemistä käytetään verukkeena moisen käytölle.

Miksi ei voida ottaa niitä lappuja pois silmiltä ja pyrkiä kartoittamaan kokonaisuus ennen suinpäin päätöksiin ryntäämistä?

Ne on aika mittavia vahinkoja joita vihreät ovat saaneet aikaan, eikä ne hyvät teot taida oikein kuitata niitä mokia. Kriittinen tieteellinen ajattelu pitäisi olla yksi pääsyvaatimuksista päättäjän pallille, ehkä tulisi vähän enemmän järkeä tuohon touhuun.

Edit: Olipas yllättävää, Mouku uskaltautui muutaman metrin päähän keittiön ovesta, siinä se kovasti katseli sisälle, mutta ei se oikein uskaltautunut. Sisällä on yksi äänekäs hiiri, se aina huutaa mulle, niin sitä kai tuo tahtoisi jahtaamaan, toivottavasti se nyt innostuisi siitä ja voittaisi kammonsa. Emo on noista oikeastaan ainoa, joka syö muikkuja, nuo muut ei oikein niistä ole innostuneita, eikä se emokaan niitä suurimpana herkkunaan pidä, mutta syö kyllä jos on tarjolla, seiti katoaa nopeammin. Joudun tekemään hieman laajennusta tuonne ruokapaikalle, sillä nyt nuo ovat keksineet sen että parasta evästä saa kun olen sitä tarjoamassa ja ne kaikki haluaa olla kerralla paikalla, jolloin tulee ahtaus, samalla ehkä saan tehtyä sellaisen muutoksen, että katti pääsee halutessaan kiertämään vaikka taakseni, sillä voi olla suurikin vaikutus kesyyntymisessä, koska nykyinen asetelma on katille vähän pulmallinen, ne kun joutuvat olemaan suoraan edessäni, sehän on taktisesti huono vaihtoehto.

Miuku nuuhki taas kovasti käsiäni, se kiinnosti enemmän kuin sapuska, oikein kiipesi ja kurotteli, että saisi oikein kunnolla nuuhkittua, Moukukin uskaltautui nuuhkimaan, merkillisiä päiviä noilla välillä.

Nukahdin kesken homman läppärin ääreen ja havahduin sittemmin, vähän kova tyyny kannettava on, jää poskeen kuvioita :?
Avatar
pvalila
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18278
Liittynyt: Ke Joulu 06, 2006 16:54
Paikkakunta: Vantaa

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja pvalila »

No, sulla on sitten kohokirjaimin otsassa QWERTY.

Kyllähän se kissa aika harvinainen kotieläin olisi, jos sen eteen pitäisi aina yhtä paljon raataa kuin sinä olet raatanut.

Mummotkaan eivät käy kateilleen sentään polustoa metriseen umpihankeen kaivamassa, tulipalopakkasilla.

Niillä kateilla on käynyt melkoinen tuuri...

On tuossa ekohömpässä jotain hyvääkin, sillä se luo kyllä mukavasti valmiuksia öljyn loppumisen varalle.

Sähköllähän autojen pitäisi kulkea, kaupunkien välillä vielä akkujaan ladaten.

En ole tainnut ennen asiasta mainitakaan? :mrgreen:
Avatar
jtbo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10878
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 22:32
Paikkakunta: Ulkona palveluista

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja jtbo »

pvalila kirjoitti:No, sulla on sitten kohokirjaimin otsassa QWERTY.

Kyllähän se kissa aika harvinainen kotieläin olisi, jos sen eteen pitäisi aina yhtä paljon raataa kuin sinä olet raatanut.

Mummotkaan eivät käy kateilleen sentään polustoa metriseen umpihankeen kaivamassa, tulipalopakkasilla.

Niillä kateilla on käynyt melkoinen tuuri...

On tuossa ekohömpässä jotain hyvääkin, sillä se luo kyllä mukavasti valmiuksia öljyn loppumisen varalle.

Sähköllähän autojen pitäisi kulkea, kaupunkien välillä vielä akkujaan ladaten.

En ole tainnut ennen asiasta mainitakaan? :mrgreen:
Unohdit kiskon :mrgreen:

Kumma ettei ole puukaasusta ollut isommin mitään juttua julkisuudessa, tuotahan voisi tuottaa voimalaitoksissa, jota sitten saisi kuin nestekaasua kuunaan laitettua käyttökohteisiin, autot kulkisi kummasti, taloissa voisi olla oma kaasunkehitin, jolloin hukkalämpökin tulisi hyödyksi.

Puuta ja puujätettähän on aika paljon, tuosta saisi lämmön + sähkön, sekä vielä autollakin pääsisi kulkemaan vähän. Ei toki laajamittaisempana toimisi, mutta siellä missä puuta on, kuten haja-asutusalueilla tuollainen voisi olla oikein hyväkin järjestelmä, taitaa vähemmän tulla pienhiukkasia kuin takassa puita polttaen ja muutenkin ihan fiksu systeemi, jos toisen maailmansodan aikaan jo homma toimi, niin miksei nykyaikana muka saisi moista toimimaan?

Kyllä minä sanoisin, että on olemassa jo tarvittava teknologia, mutta kun siihen ei ole riittävää porkkanaa tarjolla, niin sitten kärvistellään.

Luulen, että puukaasulla saisi sähköä tuotettua edullisemmin kuin mitä se nyt maksaa ostettuna, joten tuo pitäisi pitää mielessä tässä omavaraisuudesta haaveilussa.
Kidov
Jäsen
Jäsen
Viestit: 22
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 21:24
Paikkakunta: Alajärvi

Re: Oma nurkka

Viesti Kirjoittaja Kidov »

Tässä olisi yksi harrastelijan rakentama puukaasulla toimiva generaattori:
http://www.youtube.com/watch?v=hdTFhywCIbY

Puukaasun hyvä puoli on se, että se soveltuu tavalliseen polttomoottoriin suhteellisen pienillä muutoksilla. Kaasutusyksikkö taitaa olla ainoa osa, jonka joutuu rakentamaan kokonaan itse - ja siihenkin on vapaassa levityksessä hyvät piirrustukset. (Olenpa joskus törmännyt sellaiseenkin sivustoon, missä joku harrastelija kaupusteli ~3000 euron hintaan toimivia kaasuttimia eri kokoisille moottoreille...)

Kotitekoiseksi generaattoriksi toinen vaihtoehto olisi stirlingmoottori, mutta se pitäisi rakentaa melkeinpä kokonaan itse. Netistä löytyy myös videoita joidenkin harrastelijoiden rakentamista projekteista, joissa tuotetaan pelletillä lämpöä stirlingmoottorille. Pelletillä saisi periaatteessa automatisoitua sähkön tuoton, mutta melko vikaantumisherkkä kokoonpano siitä varmaankin tulisi :-D

Tässä vielä yksi esimerkki omatekoisesta, puulämmitteisestä stirlingmoottorista:
http://www.youtube.com/watch?v=2LOcyjZthsg
Vastaa Viestiin