pvalila kirjoitti:Luultavasti siellä Saksassa säteilyn ajallinen jakauma eri kuukausille on fiksumpi kuin täällä meillä: täällähän arska solaa kuin hullu melkein ympäri vuorokauden kuukauden kaksi, ja sitten kun lämpöä oikeisti pitäisi saada, ei arskasta olekaan enää apua.
Tämäpä se juuri on tuolla etelämmässä hyvä ominaisuus, ehkä täällä meillä päästään yhden päivän kohdalta tarkasteltuna aivan älyttömään tuottoon, mutta kun ei ole montaa niitä päiviä, etelämmässä taas ei ole montaa sellaista nollapäivää, kuten täällä, lokakuu-tammikuu on meikäläisittäin aika köyhää aikaa auringon voiman suhteen, ei tule sähköä, ei tule lämpöä.
Ainoa keino omavaraistua sähkön osalta olisi sellainen, että noille ongelmakuukausille olisi jokin kesällä täydentyvä varasto energiaa. Vety voisi olla yksi mahdollinen, niin isoa ja hyvin eristettyä varaajaa ei taida pystyä laittamaan, että veteen voisi varastoida lämmön koko tuoksi ajaksi? Siispä enemmän vetyä
Kylmäkoneiden osalta tilanne on kuitenkin nyt sellainen, että ulkoilman kylmyys pitäisi saada niiden osalta huomattavasti paremmin hyödynnettyä, maasssa jossa on jääkaappilämpötila tai alle ison osan vuodesta, tehdään lämpimissä tiloissa ulkolämpötilaa vastaavia olosuhteita, eihän tuossa ole mitään järkeä? Putkea, eristettä, läppäventtiiliä, flektiä, termaria, vähän logiikkaa ja pari reikää seinään? Kompuraa ajettaisiin vain kun ulkoa ei tulisi tarpeeksi viilentävää ilmaa? Tuossahan saattaisi jopa vapaakierrolla toimia jäähdytys, ainakin jos on korkea kaappi. Mielestäni paljon fiksumpaa kuin nykyinen toiminta, tietty vähän jääkaapin sijoitusta joutuu funtsimaan uusiksi, mutta suunnittelussa nyt muutenkin pitäisi enemmän miettiä kuinka hyödyntää luonnon tarjoamat mahdollisuudet tehokkaammin.
Miksei tietty voisi upottaa sopivaan syvyyteen maahan putkea, jossa jääkaapin ilmaa kierrätettäisiin, ikäänkuin maalämpöpumpussa, mutta lämmityksen sijaan ilma hyödynnettäisiin sellaisenaan, ehkä olisi mahdollista yhdistää maalämpöpumpun ja jääkaapin putkistot, jolloin ei tulisi edes merkittäviä lisäkustannuksia, jääkaapin putkiston pitäisi olla vaan eristetty johonkin 5 metrin syvyyteen saakka, että nimenomaan kesällä, kun kylmää tarvitaan, sitä saataisiin maasta. Pohjoisen markkinat ovat pienet, eikä tuollaista kai siksikään ole kehitelty, monta mutkaahan siinä olisi kunnes tuote olisi valmis, eikä pienin olisi taloihin jääkapinputkiliitoksen standardoiminen, mutta eipä olisi kummoista sähköntarvetta, pakastimien osalta tilanne on vähän haastavampi, kun niin kylmää ei kuitenkaan ole kovin usein, jonkinlaisen esikylmennyksen ehkä tuossakin voisi saada aikaan, en kyllä tunne kylmäkonetekniikkaa kovin hyvin, mutta kai ne hyötyy jos kylmää saavat?
Lämpimällä kelillä ei tule arskanvoimaa maahan niin paljoa ehkä siksi, koska lämpimällä kelillä kosteutta haihtuu paremmin ja sitä mahtuu ilmaan enemmän?
Kun taivaalle olen lämpiminä päivinä katsellut, niin se ei ole ollut niin sininen, vaan vähän harmahtava, kuin jonkinlaista utua/erittäin ohutta pilveä olisi taivaalla tasainen 'matto', kuvittelisin, että se on tuota kosteutta joka on haihtunut maasta, senhän näkee myös jos korkealla mäellä katselee horisonttiin, kylminä päivinä voi näkyä pisemmälle kuin lämpiminä, tälläistä olen ollut huomaavinani, voinpa kyllä olla väärässäkin, kun on ihan vain omia päätelmiä ilman mitään tieteellistä pohjaa, laiskottaa niin ei ole jaksanut lukea ilmiöstä
Keksin taas uusia projekteja itselleni, kellariin pitäisi tehdä portaat, sinne on vain rikkinäiset alumiinitikkaat nyt, ei hyvä. Sitten kellariin pitäisi tehdä jonkinlainen laari vihanneksille, ongelmahan on siinä, että kellariin kulku on todella ahdas, mahdun siitä juuri ja juuri, eikä kellarissakaan sitä tilaa kovin paljoa ole, joten pitäisi tehdä sellainen koottava malli, jonka kasaa sitten siellä kellarissa, joka on jotain 1.5-1.6m korkea, eikä taida olla kahta metriä sivu. Lisäksi pitäisi tehdä kellariin ilmanvaihtoa. Se on kätevää kun projekteja keksii lisää, eikä vanhoja saa eteenpäin
