Matalan näköinen sokkeli!
Tosin niin on Turunkin ruotsalaistaloissa. Siitä seuraa salaojien kunnossapitämisvelvoite, jos ongelmilta haluaa välttyä. Kellaria etenkin katonrajasta kannattaa syynätä ja kurkkia ulkopuolelta ulkolaudoituksen väliin koko matkalta.
Vielä keltanokka näissä asioissa!
Re: Vielä keltanokka näissä asioissa!
Kiitokset hyvistä kommenteista! Niistä on yleensä aina apua ja ne antavat aihetta ainakin ajatella asioita.
Talossa on porras-ongelma. Kellarin portaat ovat vaarallisen jyrkät, teräksiset. Porrasaukko on ahdas. Portaat täytyisi ilmeisesti laittaa menemään jostain muualta, esimerkiksi viereisestä huoneesta, joka on olohuone. Nyt ne menevät kohtisuoraan yläkerran portaita vasten, mutta tietysti siis niiden alta, eteisestä. Täytyy miettiä, ettei sitten sotke muita tiloja. Täytyy tutustua jos tällä foorumilla olisi porrasideoita.
Seinien välissä ei kuulemma ole puruja, mutta polyuretaania on ilmeisesti pursotettu joskus jälkikäteen? Onko jollain tästä tietoa? Haittaa hyötyä? Pitäiskö vaihtaa villoihin vai antaa olla?
Talo on muuten alkuperäiskuntoinen, mutta yläkerran eristämättömään tilaan on laitettu eristeet, MUTTA höyrysulku väärälle puolelle villoja?!?
Kääk! Mitä haittaa tästä sitten lopulta on? Pitäis siis repiä seinät taas auki. No, pitää muualtakin.
Kiitos taas vastauksista!

Se että höyrynsulku on rakenteen väärällä eli kylmällä puolella on todellakin riskirakenne.Sisäilman kosteus tiivistyy tuohon muoviin eli seinän sisään,eristeeseen,josta sitten on enää lyhyt matka kosteusongelman kautta homeeseen ja lahovaurioihin.
Tuo mainitsemasi polyuretaani lienee ureaeristettä jota -60-70-luvuilla yleisesti ruiskutettiin taloihin vajonneiden purujen päälle ja sekaan vaihtelevalla menestyksellä.Tuosta on käytetty myös nimitystä hölynpöly eli se tuppaa itsestään haihtumaan rakenteista jättäen tyhjän tilan.Toisaalta se on saattanut pysyä hyvinkin paikallaan ja tehnyt tehtävänsä eristeenä ihan mallikkaasti.Tämä ilmeisesti riippuu siitä minkälainen porukka homman on aikanaan suorittanut ja minkälaisella seoksella.Meilläkin tuota oli tuupattu sinne tänne ja ihan hyvin oli pysynyt paikallaan mutta remontin yhteydessä poistin kaikki mitkä eteen tuli ja laitoin purua/selluvillaa tilalle.Sinänsä mitenkään haitallista tuo ei ole mutta ottaisin kyllä pois ja laittaisin uudet hengittävät eristeet.
Tuo porrashomma voi olla kinkkinenkin juttu kun se on periaatteessa luvanvarainen toimenpide ja jos luvan kanssa alkaa tekemään niin voipi olla että uusien portaiden täytyy täyttää uusimmat määräykset leveydessä,nousukorkeudessa jne... joka taas saattaa muodostaa ongelmia ja lisätä työmäärää paljon.Toisaalta jossain kaupungeissa saatetaan käyttää myös järkeä eli portaat saa tehdä talon ehdoilla eikä pykäliä tarvitse pilkulleen noudattaa kunhan portaista tulee turvalliset.

Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
Re: Vielä keltanokka näissä asioissa!
Paljon on selvitelty asioita ja ainakin talon kunto ja remontit on nyt tiedossa. Asemakaava ja tonttijako yms. ok. Sijainti ja ympäröivä alue ok. Kaukolämmön tiedetään olevan vieressä, eli liittyminen ok, mutta kallis. Kunnallistekniikka on. Maaperästä ei ole tietoa vielä. Eikä salaojista!
Mitähän täytyisi vielä selvittää talon suhteen?
Mitä esimerkiksi auttaisi rakennusvalvontaan tms. soitto? Mitä sieltä voi kysyä? Oletteko selvittäneet etukäteen jotain rakennuslupa-asioita (tontilla e=0,25)?
Talo on ilmeisesti jollain tavalla suojeltu...??? Joten ns. puuttuvaa ikkunaa pitkältä seinältä, ei välttämättä saisi tehdä. Tosin kuulin että jossain piirrustuksissa oli siihen ikkuna piirretty. Kukahan viranomainen tällaisista jutuista tietäisi? Onko kokemusta kellään?