Ikkunoiden tiivistämisestä

Kaipaatko vinkkiä ikkunoiden kunnostukseen? Mitä tehdä pinkopahveille?
S2
Jäsen
Jäsen
Viestit: 56
Liittynyt: Ma Marras 05, 2007 13:17
Paikkakunta: Helsinki

Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja S2 »

Hei!

Ikkunaremonttimme on nyt siinä vaiheessa, että muut kuin kellarin ikkunoiden puitteet (50 kpl...) ja niiden karmit on putsattu vanhasta maalista ja maalattu, ja rikkinäiset lasit on vaihdettu. Eli homma valmis, vain tiivistystä tarvitaan.

Ikkunoiden lähtötilanne oli seuraava:

Alakerrassa ikkunat olivat varsin tiukat. Ulkopokia ei ollut tiivistetty mitenkään, sisäpokat oli tiivistetty tasaisella, litteällä huopamaisella nauhalla ja edellisen emännän vanhoilla kukallisilla kalsareilla ynnä muilla sopivilla kierrätysmateriaaleilla. Ikkunoissa oli vielä paperinauhatkin, mutta ne me rapsimme jo yli vuosi sitten pois kun alakerta tuntui umpiopullolta. Ikkunoista ei vetänyt lainkaan.

Yläkerrassa ikkunoita ei ollut suljettu liimapaperilla, tosin siellä ei ollut kukaan asunutkaan 70-luvun alun jälkeen. Vetoisuudesta/huurtumisesta emme tiedä kun emme siellä itsekään ennen remonttia asuneet.

Nyt olen tutkinut tämän foorumin ikkunantiivistysketjut ja oppinut seuraavaa:
- ulkopoka kannattaa jättää tiivistämättä ylhäältä ja alhaalta
- sisäpokan tiivisteen kannattaa alkuun olla mahdollisimman aukoton, tarvittaessa ylhäältä voi leikata 10-20cm:n aukon pois.
- uudet P-profiilitiivisteet lienevät liian paksuja tiukkoihin ikkunoihimme, ja voisivat vaatia urien jyrsimisen ikkunoihin (tätä emme halua...)

Kaiken lukemani jälkeen olisi parit kysymykset kokeneemmille:
- Kun ulkopokat olivat aikaisemminkin kokonaan vailla tiivisteitä, ja ovat nyt oletettavasti suunnilleen yhtä tiukat kuin ennen remonttia, niin kannattaisiko ne edelleenkin jättää tiivistämättä?
- Tuloilman puute on meillä lievä ongelma, eikä tuloilmaventtiilejäkään ole kovin helppo asentaa, karmit ovat niin ohuet. Miten tämän voisi ottaa huomioon tiivistäessä? Miten iso on riski, että kosteaa sisäilmaa menee sisäpokan tiivisteaukon kautta ikkunan väliin?
- Mistä saisi ostaa entisenkaltaista huopamaista ikkunaneristysnauhaa? Paikallisessa K-Raudassa ei ollut kuin K- ja P-profiilin moderneja perustiivisteitä.
- Jos vanhanlaista tiivistettä ei saa, mitä ratkaisua suosittelette? Liimapapereista en olisi kauhean innostunut nyt kun pokat ovat todella hienon näköiset :wink:
Tinakenkäpoika
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1032
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 19:19
Paikkakunta: Muurame
Paikkakunta: Muurame

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja Tinakenkäpoika »

Tuo P-tiiviste kyllä painautuu aika uskomattoman ohueksi kun sen laittaa. Voisithan Etolasta tai KumiCenteristä tms. jos löytyisi sellasta mustaa 1,5mm - 2mm paksua ja n. 8mm leveätä solukumitiivistettä.
helenius
Jäsen
Jäsen
Viestit: 55
Liittynyt: Ma Syys 25, 2006 12:41
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja helenius »

Lasiliikkeistä kannattaa kysyä Tinakenkäpojan mainitsemaa mustaa solukumitiivistettä. Myyvät metrihintaan.
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3552
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

Huopatiivistettä käytettiin aikanaan kun muutakaan ei ollut.

P tiiviste taas on kuitenkin aika paksua ja vaikka litistyykin niin huonosti. Sitten saa sellaista silikonista O (putki) tivistettä joka on hyvää kamaa. Lististyy, toipuu ja pysyy notkeana pakkasesakin. Sellaista. On tietenkin kalleinta.
pikkumiäs
Jäsen
Jäsen
Viestit: 511
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 10:24
Paikkakunta: Pori

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja pikkumiäs »

Tottkai voitte jättää ulkopokan tiivistämättä! Ulkopoka toimii sadesuojana. Silikonitiiviste, vaikka onkin kalliimpaa kestää kauemmin ja säilyttää elastisuutensa pidemään.
Varmaa on, että totuuden puhuja paljastuu aina.
jmattis
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 944
Liittynyt: Ke Joulu 01, 2004 19:36
Paikkakunta: Turunmaa

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja jmattis »

- Kun ulkopokat olivat aikaisemminkin kokonaan vailla tiivisteitä, ja ovat nyt oletettavasti suunnilleen yhtä tiukat kuin ennen remonttia, niin kannattaisiko ne edelleenkin jättää tiivistämättä?
Ulkopuitteen ilmankierto toimii parhaiten, jos pystysivut on tiivistetty. Silloin puitevälissä ulkopuitteen alareunan raosta tulee kylmää ulkoilmaa ja se lämmetessään nousee ja tuulettuu yläreunasta ulos. Kierto pitää ikkunan huurteettomana, mutta myös tuulettaa = kuivaa ulkopuitetta ja karmia -> ikkuna pysyy pidempään kunnossa.
- Tuloilman puute on meillä lievä ongelma, eikä tuloilmaventtiilejäkään ole kovin helppo asentaa, karmit ovat niin ohuet. Miten tämän voisi ottaa huomioon tiivistäessä? Miten iso on riski, että kosteaa sisäilmaa menee sisäpokan tiivisteaukon kautta ikkunan väliin?
Paras ratkaisu olisi laittaa ne tuloilmaventtiilit lautasventtiilityyppisinä seinään ihan erikseen ikkunoista. Kakkossuositus on että laittaa ikkunan karmin yläpuolelle eristerakoon rakoventtiilin. En suosittele korvausilman ottamista ikkunatiivisteiden kautta edes alakerrassa, se ilmamäärä tuskin riittää ilmanvaihdon parantumiseen. Yläkerrassa ilma lähes aina menee ikkunoista vain ulos, höyrystää ulkolasin ja pilaa maalit ja puut.
- Mistä saisi ostaa entisenkaltaista huopamaista ikkunaneristysnauhaa? Paikallisessa K-Raudassa ei ollut kuin K- ja P-profiilin moderneja perustiivisteitä.
- Jos vanhanlaista tiivistettä ei saa, mitä ratkaisua suosittelette? Liimapapereista en olisi kauhean innostunut nyt kun pokat ovat todella hienon näköiset
Sisäpuitteen tiivistykseen pitää vaan etsiä joku rakoon mahtuva P-, O-, K-, tai E-profiilinen silikoni/EPDM/kumitiiviste, kaikki muu tekee sen hienon ikkunaremontin turhaksi. Ulkopokan voi sen sijaan hätätilassa tiivistää vaikka solukumista itse leikatuilla nauhoilla :-)
Keijo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 939
Liittynyt: Ma Joulu 05, 2005 17:22

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja Keijo »

Kyllä ulkopuitteenkin voi tiivistää melkein kokonaan. Itse olen tiivistänyt korjatut ikkunat O:n muotoisella silikonitiivisteellä ja jättänyt ristikkäisistä kulmista 2-3 cm pätkät tiivistämättä. Muutamassa ikkunassa olen hieman suurentanut rakoa, kun lievää huurtumista oli havaittavissa, mutta pääosin tuo parin sentin rako on riittävä. Tarkemmin ottaen tiiviste on suunnilleen O:n muotoinen, mutta siinä on vielä nitomista/liimausta varten häntä. Julmetun hintaista se tiiviste on ja varsinkin näin kesällä jurppii, kun juniori repii ne tiivisteet irti jos ikkuna/hyttysverkko unohtuu auki.
Laurakaisa
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1241
Liittynyt: Ma Huhti 05, 2010 21:28
Paikkakunta: Mikkeli
Kotisivu: http://laurakaisatalo.blogspot.com

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja Laurakaisa »

Syksy saa ja tämä aihepiiri on taas ajankohtainen. Meillä on ollut kaksi talvea sellaiset modernit tiivisteet sisäpokissa ja ulkopokat maalattu umpeen (jep jep) mutta nyt sitten käymme talvea kohti kunnostettuine ikkunoinemme, joissa ei tällä hetkellä ole mitään tiivisteitä. Tässä edellä on kuvattu hyvin se ongelma, mikä ainakin meidän pokissa on:
Sisäpuitteen tiivistykseen pitää vaan etsiä joku rakoon mahtuva P-, O-, K-, tai E-profiilinen silikoni/EPDM/kumitiiviste
Eli "joku rakoon mahtuva" on meidän tapauksessa sitä, että joka ikkunassa on noin neljä erilaista rakoa, joista joihinkin joku tiiviste on hyvä ja joku toinen taas ei ja lopputulos oli edellisellä tiivistyskierroksella se, että hermot meni kun en saanut valtaosaa ikkunoista työlään tiivistämispalapelin jälkeen kumminkaan paikoilleen vaikka miten perin olisin yrittänyt niitä työntää ja änkeä. Meillä on sikäli 1800-lukulainen työnjako että minä pesen ikkunat, ja nyt haluaisin ratkaisun joka olisi jotenkin simppelimpi kuin tuo moderni ja hankala tiivisteteippiruljanssi.

Onko siis niin, että kaikki mummon kalsarit -tyyppiset tilkkeet on jotenkin passé (eli vaikka pellava tai hamppu tai Domus Classican ylihintainen tiivistenyöri) ja tuo moderni tiiviste kuitenkin se paras? Sisäpokat on tarkoitus joka tapauksessa paperoida ja noissa kangassysteemeissä olisi se hyvä puoli, että ainakin se tiiviste muotoutuisi yksinkertaisemmin noihin erikokoisiin rakoihin.
"Saavat tehdä tämän päivän talot juuri niin kuin haluavat, mutta minun talo on tehty kuusikymmentä vuotta sitten ja semmonen aika näkyy talossa ja ihmisessä. Kiitos mutta ei kiitos." - Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Avatar
PetteriKivimäki
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2045
Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja PetteriKivimäki »

Kehuivat olikos rakennusapteekissa kysyessäni "Omega-tiivistettä", eli silikonista tiivistettä jonkatiivistämisalue on kuulemma laaja.
Esim.
http://wikikko.info/wiki/Ikkunat#Omega-lista
http://www.hexamer.fi/fi/katalogit/ikku ... tiivisteet
Täytys ens viikolla tilata..
Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Avatar
gretheline
Jäsen
Jäsen
Viestit: 367
Liittynyt: Su Tammi 29, 2012 12:56
Paikkakunta: Rovaniemi
Kotisivu: http://villabahnhugel.blogspot.fi/

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja gretheline »

Meillä ei ole ikkunoita vielä kunnostettu, mutta kesällä ikkunoiden pesun yhteydessä kävi selväksi että vanhat tiivisteet olivat aikansa eläneitä; ne olivat sellaista ohutta superlonia muistuttavaa tavaraa, joka mureni jauhona pois. Ulkopokia en ole joka ikkunasta vielä aukaissut ensimmäistäkään kertaa koska ne aukeavat ulospäin ja niitä ei ole saranoitu, tippuisivat maahan ilman apukäsiä toisella puolen, mutta sisäpokien tiivisteet uusin nyt syksyllä. Osa raoista on meillä 1mm ja osa ~5 mm ja pystysuuntaiset raot on monessa ikkunassa yläreunassa eri levyiset kuin alareunassa, joten tuumasin että näihin ikkunoihin on ihan turha yrittääkään sovittaa mitään vakiolevyistä tiivistenauhaa. Se menisi ihan hulluksi palapeliksi jos alkaisin erilaisten tiivistenauhojen kanssa saikkaamaan. Tuumasin siis, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia, kun tässä kohtaa se tarkoitti juuri minun ikkunoille kustomoituja tiivistysnauhoja ilman kaupan valmiiden tiivisteiden kanssa vaadittavaa "leikkaa, liimaa, askartele, yritä sulkea ikkuna ja kiroa, toista vähintään kaksikymmentä kertaa ja viidennen yrityksen jälkeen rupea kiroillessasi hakkaamaan päätä seinään"-ruljanssia. Siispä tälläsin tasoitelastan avulla kellarin portaikon remontin ja eristämisprojektista ylijääneestä pellavanauhasta leikattua reilun sentin levyistä suikaletta kaksinkerroin noihin rakoihin. Meinasin pellavarivettä ostaa, mutta kun eivät tunteneet paikkakunnan kaupoissa pellavarivettä tunteneet niin en sitten viitsinyt alkaa postituskuluja mokomasta maksamaan, ja tuota pellavanauhaa jäi kellarin portaikon eristämisestä yli. Siis pokan ulkomitan pituiseksi ja noin puolentoista sentin levyiseksi leikattu pellavanauhasuikale raon suuntaisesti raon päälle niin että rako jää keskelle, lasta siihen nauhan päälle raon kohdalle ja painamalla nauha rakoon. Kun nauhassa tulee vähäsen paksumpi kohta ja ikkunassa samaan aikaan pienempi rako niin sitä pellavanauhaa saa vähän venytettyä, jonka jälkeen se mahtuu taas hyvin. Syysiltojen kylmetessä alkanut vedontunne iltaisin loppui siihen paikkaan, eivätkä ikkunat ainakaan vielä ole huurtuneet ollenkaan vaikka ulkona on ollut jo yöpakkastakin. Olohuoneen kaksi- ja puolimetrisen ikkunan myös teippasin jo ja ajattelin ikkunateipit vielä vetää muihinkin, paitsi noihin saranoituihin huuteluikkunoihin. Kokonaan saranoituihin huuteluikkunoihin laitoin hiljaisen pakon sanelemana itseliimautuvat kumitiivistenauhat jotta ne saa tarvittaessa auki, en ole tyytyväinen koska saranapuolelle ei vaan löytynyt tarpeeksi ohutta tiivistenauhaa, joten ikkunoita on vaikea sulkea. Niihin olisi hyvä keksiä vielä jokin lääke, ei tee hyvää hermoille eikä ikkunoille jos ne joka kerta joutuu voimalla runnomaan tai pahimmalla tapauksessa lyömään vasaran ja lyöntikapulan avulla kiinni. Se on tosiaan saranapuolen tiiviste joka ottaa vastaan, sen asentamiseen saakka sulkeutuvat nätisti. Oisko sitten parempi tinkiä tiiviydestä ja jättää saranapuoli ilman tiivistettä, en tiedä.

Muoks: Sitähän minä kanssa pohdiskelin, että sitten kun ikkunat ehkä jo ensi syksynä on kunnostettu ja hienot, niin onkohan sellaista ikkunateippiä joka ei jätä maalipintaan jälkiä? Ja johtuuko se pokan teipin alle jääneen maalipinnan kellastuminen teipin liimasta vai siitä, ettei pokien pellavamaalipinta saa valoa teipin alla?
"...ja hänen kaikkein salaisin unelmansa oli omenapuu."
-Tove Jansson


RMT 1955-'57, 110/185m2, puu & ekosähkö
nummentie 434
Jäsen
Jäsen
Viestit: 564
Liittynyt: Ke Elo 29, 2007 9:34
Paikkakunta: Nummi-Pusula

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja nummentie 434 »

Laurakaisa kirjoitti:Eli "joku rakoon mahtuva" on meidän tapauksessa sitä, että joka ikkunassa on noin neljä erilaista rakoa, joista joihinkin joku tiiviste on hyvä ja joku toinen taas ei ja lopputulos oli edellisellä tiivistyskierroksella se, että hermot meni kun en saanut valtaosaa ikkunoista työlään tiivistämispalapelin jälkeen kumminkaan paikoilleen vaikka miten perin olisin yrittänyt niitä työntää ja änkeä. Meillä on sikäli 1800-lukulainen työnjako että minä pesen ikkunat, ja nyt haluaisin ratkaisun joka olisi jotenkin simppelimpi kuin tuo moderni ja hankala tiivisteteippiruljanssi.

Onko siis niin, että kaikki mummon kalsarit -tyyppiset tilkkeet on jotenkin passé (eli vaikka pellava tai hamppu tai Domus Classican ylihintainen tiivistenyöri) ja tuo moderni tiiviste kuitenkin se paras? Sisäpokat on tarkoitus joka tapauksessa paperoida ja noissa kangassysteemeissä olisi se hyvä puoli, että ainakin se tiiviste muotoutuisi yksinkertaisemmin noihin erikokoisiin rakoihin.
Antiikkiverstas Wilma myy ikkunoiden tiivistämiseen Ruåtsalaista villanyöriä hintaan n.50e/50m eli puolet halvemmalla kuin tuo Domus classica. Kallistahan sekin toki on, mutta kuitenkin. Voi kai sen käyttää useampaankin kertaan, jos keväällä purkaa pois? Ettei joka syksy tarvi uusia ostaa.

Mulla on kyllä käytössä nuo "mummonkalsarit" konstit, rakojen leveys vaihtelee niin paljon, että turhä yrittää sulloa sinne mitää standardi tiivistettä, tuota p-nauhaa yritin, mutta ei mene ikkuna paikoilleen sen kanssa. :(
Eli laitan ensin ikkunat paikalleen ja sitten veitsen kärjellä "tuppaan" rakoset täyteen jotain... viimeiksi vanhasta lakanasta reivttyjä suikaleita :-) eli ihan kalsarilinjalle en ole vielä lähtenyt. Ja päälle liimapaperi.

Muistelen että joskus ennenvanhaan olisi ollut sellaista ihan pumpulin tapaista "nyöriä" myynnissä, sitä en kyllä ole missään nähnyt vuosikymmeniin. Se oli kans siitä hyvää että sai "venytettyä" ohuemmaksi tarvittaessa.
Täytynee investoida tuohon villanyöriin. Lakanasuikaleissakin on hyvät ja huonot puolet; menee pieneenkin rakoon, mutta taas isoon saa tupata metritolkulla.
Mutta onko kellään ideaa, miten ulkoikkunat tällä mummonkalsarimenetelmällä tiivistetään?
Opi toisten virheistä, et voi millään elää tarpeeksi kauan tehdäksesi ne kaikki itse.
Avatar
listuri
Jäsen
Jäsen
Viestit: 120
Liittynyt: Ke Helmi 08, 2012 14:15
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja listuri »

gretheline kirjoitti: Muoks: Sitähän minä kanssa pohdiskelin, että sitten kun ikkunat ehkä jo ensi syksynä on kunnostettu ja hienot, niin onkohan sellaista ikkunateippiä joka ei jätä maalipintaan jälkiä? Ja johtuuko se pokan teipin alle jääneen maalipinnan kellastuminen teipin liimasta vai siitä, ettei pokien pellavamaalipinta saa valoa teipin alla?
Ikkunaliimapaperia suosittelen, minä revin meidän ikkunoista ekana talvena myös maalit tuolla h****tin ikkunateipillä, jota tyhmyyksissäni ostin. Domus Classicasta ainakin saa liimapaperia, jos Prismaan eivät suostu tilaamaan... Sehän lähtee ihan vedellä kostuttamalla keväällä irti, kun iskee ikkunanpesemisen into.
Avatar
maurilyly
Jäsen
Jäsen
Viestit: 261
Liittynyt: Ke Elo 04, 2010 10:03
Paikkakunta: Uusimaa
Kotisivu: http://huvilointia.blogspot.fi
Viesti:

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja maurilyly »

listuri kirjoitti:
gretheline kirjoitti: Muoks: Sitähän minä kanssa pohdiskelin, että sitten kun ikkunat ehkä jo ensi syksynä on kunnostettu ja hienot, niin onkohan sellaista ikkunateippiä joka ei jätä maalipintaan jälkiä? Ja johtuuko se pokan teipin alle jääneen maalipinnan kellastuminen teipin liimasta vai siitä, ettei pokien pellavamaalipinta saa valoa teipin alla?
Ikkunaliimapaperia suosittelen, minä revin meidän ikkunoista ekana talvena myös maalit tuolla h****tin ikkunateipillä, jota tyhmyyksissäni ostin. Domus Classicasta ainakin saa liimapaperia, jos Prismaan eivät suostu tilaamaan... Sehän lähtee ihan vedellä kostuttamalla keväällä irti, kun iskee ikkunanpesemisen into.
Meillä oli viime talvena tuota liimapaperia ja ei se pysynyt kunnolla joka puolella. Joku suositteli täällä palstoilla ainakin Apteekista saatavaa 3M:n valkoista hengittävää haavansidontateippiä. Testaan niitä tänä talvena, saa nähdä kuinka vahva liimapinta niissä on?
Pekka Huhta
Moderaattori
Moderaattori
Viestit: 3433
Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
Paikkakunta: Espoo

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja Pekka Huhta »

Ikkunaliimamaperi on vähän ranttua sen suhteen että sen kostuttaa kunnolla. riittävästi, mutta ei liikaa. Jos kastelee liian vähän, niin se ei tartu, ja jos kastelee liikaa niin se turpoaa märkänä ja sitten kuivuessaan rapsahtelee irti ikkunanpielistä.

Helpoimmaksi olen kokenut pitä jotain pientä pesusientä vesiastaissa. Kun paperi on katkaistu mittaan, niin liimapinta vedetään märkää pesusientä vasten märäksi ja sitten liimataan paikalleen. Kun ikkuna on tehty valmiiksi, niin samalla sienellä voi sitten vetää liimamaperin päältä pari kertaa, niin saa reunatkin istumaan melkein näkymättöminä.

En kumminkaan kokeilisi mitään liimapintaista ainetta ainakaan kaikissa ikkunoissa. Jos se liima kuivuu maalipintaan kiinni, niin niitä irroittaessa joko maalit lähtee tai sitten liima jää ikkunanpieleen ja näyttää siinä surkealta koko kesän. On hirveä savotta putsata koko talon ikkunat semmoisen jäljiltä, kokeile ennemmin vaan muutamalla ikkunalla.

En ole vielä tavannut minkäänlaista teippiä, joka lähtisi nätisti irti puolen vuoden paikallaan olon jälkeen. en tosin ole kokeillut tuota haaavateippiä, mutta voisin kuvitella että se on melko hintavaa sadan metrin rullassa. Ja sen sata metriä saa aika sukkelaan hukattua vanhaan taloon parissa vuodessa...


Mutta vähän takaisinpäin palatakseni: meillä on sekä silikoni-P-tiivisteet että liimapaperi. Parissa paikassa on pitänyt paikkailla pumpulilla, kun on liian leveät raot.

Jos vanhoja heloja pystyy pikkuisen siirtämään, niin tuo silikoninen p- tai omegatiiviste on erinomainen. Eihän sitä tule kuin kyntteen pohjaan yksi kerros, ja yleensä se puristuu sen verran että salvat saa vielä kiinni. Kyllä ikkunaliimamaperi sellaisenaankin on hyvä, mutta toisaalta se + kumitiiviste tiivistää ikkunan kahdesta paikasta. Eipähän pääse tuuli puhaltamaan suoraan siihen ikkunaliimapaperiin.

Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
benicio
Jäsen
Jäsen
Viestit: 268
Liittynyt: Ti Touko 19, 2009 15:50
Paikkakunta: Sauvo

Re: Ikkunoiden tiivistämisestä

Viesti Kirjoittaja benicio »

Pekka Huhta kirjoitti: En ole vielä tavannut minkäänlaista teippiä, joka lähtisi nätisti irti puolen vuoden paikallaan olon jälkeen. en tosin ole kokeillut tuota haaavateippiä, mutta voisin kuvitella että se on melko hintavaa sadan metrin rullassa. Ja sen sata metriä saa aika sukkelaan hukattua vanhaan taloon parissa vuodessa...
MInähän se olen "ihmisteippiä" kehunut, ja kehun edelleen, ei se meillä ainakaan ole maalia ottanut mukaansa ollenkaan, parin talven kokemuksella, tai vaikka teippi olisi kesäksikin paikalleen unohtunut. Toki ikkunoissamme on ollut aiemmin varmaan kaikenmaailman teippejä, jotka ovat irtonaisemman maalin irti repineet jo valmiiksi. Se lienee vähän niinkuin tämän teipin idea, että lähtee iholta pois niin ettei iho jää tahmaiseksi, toki aikaa myöten varmaan tämäkin haurastuu eikä lähde nätisti.
Maksaa joku pari-kolme euroa / 10m, vähän leveydestä riippuen, jokainen voi tulkita onko se paljon. Tämä siis jos ei ole lähipiirissä hoitoalan ihmistä, joka voisi pölliä, öhö-öhö.
Toki mitään takuuta en anna, eli vinkkini soveltuvat taas vain niille, joille ne soveltuvat.

http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/ ... /JO5551141
Vastaa Viestiin