Koira haukkuu
Koira haukkuu
Mielipiteitä haussa. Naapuri soitti että koiramme haukunta häiritsee hänen unia sunnuntaina klo 13:00. Naapuri lienee baarissa töissä ja ymmärrän että uni on tärkeää. Vetosi kaupungin järjestyssääntöön jossa koiran haukkuminen kielletään. Sitten tietenkin nettiin järjestyssääntöä etsimään ja totesin että uusi järjestyslaki korvaa kaupunkien järjestyssäännöt 1.10.2003 alkaen. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612 löytyy maininta jätöksistä ja kiinnipidosta. Tuohon kiinnipito pykälään olen pariin kertaan vedonnut ja pyytänyt pitämään kolme kissaansa kiinni, koska meillä kaikki hiekkakasat ja hiekkalaatikot on "täynnä" kissan jätöksiä ja auton kyljet kissan kusessa. Tällöin naapuri kehotti rakentamaan tontin ympäri niin korkean aidan ettei heidän kissat meille pääse. No, hommattiin koira ja kissoja ei ole pahemmin näkynyt, vaikka koira on ulkona vain aamulla max puoli tuntia ja iltapäivällä tunnin tai pari - lenkkeilyjen lisäksi. Naapurin mielestä haukkumista kestää 8 tuntia päivässä... Koirasta vielä se että rotu on suomenlapinkoira, joka on paimenkoira. Tänään haukkui kun ei päässyt samaan leikkiin lasten kanssa ja muutoin haukkuu vain rusakot ja ohikulkijoiden koirat.
--------------------------------------------------------------------------------------------
Re: Koira haukku
Kyseessä lienee kosto siitä, kun olet vaatinut kissojen kiinnipitoa? Yleensä nämä päättyvät jossain vaiheessa leivättömän pöydän ääreen, koska kostonhimo on meissä monessa niin syvällä, ettei sitä saada millään pois.
Wanha wirttynyt Whiski
Jollet tiedä, ymmärrä tai osaa ole edes hauska tekemällä itsesi naurettavaksi, joten
tervetuloa Suomen pelkokertoimeen, tänään vuorossa Kotikokin erikoinen!

meillä on kaksi koiraa jotka ovat tarhassa muutamia tunteja päivässä, haukkuvat, kun naapurit tulevat kotiin tai ohi kulkee koiria ja meluavia nuorisolaumoja. Muutoin ovat kokolailla nätisti. Kukaan ei ole vielä ainakaan valittanut, naapurin rouva joskus toteaa vain, että ovat kovin uteliaita. Tosin täällä kovin monella on koiria ja jotkut haukkuvat enemmänkin, silti sopu on säilynyt. Viranomaiset ovat näissä asioissa kohtuu järkeviä, ellei louskutus ole yhtämittaista niin asiaan tuskin puututaan.
Homma hanskassa ja hanskat hukassa
- jklaukka
- Jäsen

- Viestit: 74
- Liittynyt: Pe Elo 26, 2005 6:15
- Paikkakunta: Joensuu
- Paikkakunta: Kajaani
Re: Koira haukku
Meillä on tässä rajanaapureilla yhteensä 8 koiraa ja 2 kissaa. Neljä noista (pystykorva, jämti, ajokoira ja sekarotuinen) ovat ulkohäkeissä yötäpäivää. Meidän oma on sylikoira, joka ei paljon hauku. Nuo ulkokoirat haukkuvat kyllä päiväsaikaan kaikki vieraat ohikulkevat koirat (kuorossa). Onneksi ovat tuolla meidän saunan takana nuo häkit. Kuuluuhan tuo, muttei häiritse. Muutenkin täälläpäin on paljon hirvimiehiä, joilla on Norjan harmaita tai noita Jämtlantilaisia ulkohäkeissä. Eipä täällä ole kuulunut valituksiakaan haukuista, kaiketi ihmiset ovat tottuneet.
Re: Koira haukku
Olen pitkästä kurjasta työpäivästä niin kyrsiintynyt, että voisin tulla tinttaamaan naapuriasi - omat kesänaapurit kun tulevat maisemiin vasta toukokuulla.
Ei vaan. Ensiksi kannattaa yrittää rauhanomaisin keinoin. Järjestyslaki ei tosiaan sano tuohon haukkumiseen juuta tai jaata, mutta muistaakseni siihen (kuten muuhunkin ns. metelöintiin) ottaa kantaa "laki eräistä naapuruussuhteista" tai jokin sen kaltainen. Muistaakseni melun pitäisi olla "kohtuutonta", mitä määrittelyä ei teidän lapinkoiranne kello 13 päivällä hevillä täytä.
Kävin (itse elukattomana) muutaman vuoden ajan vastaavanlaista taistoa erään kaukaisen naapurin kanssa, josta naapurista tuli loppujen lopuksi isompi riesa kuin kissoistaan, ukko kun oli sitä mieltä että hänellä on lupa kuljeksia toisten pihoilla kissojansa hakemassa. Juttelin pariin otteeseen nimismiehen kanssa - silloin kun asia ei ollut tulenpalavan ajankohtainen - ja sain hyviä neuvoja ja tuoreita pykäliä joihin vedota. Kehottivat uhkailemaan poliisilla. Ukolla oli myös kuuro koira, joka juoksenteli tiellä autojen edessä. Tosi fiksua.
No joo. Tuntuu että teillä on menossa aika klassinen "kissa vastaan koira" -vääntö. Minusta asia on niin, että elikot on omistajan pidettävä kiinni tai muuten narussa / aidattuna / aisoissa niin ettei niistä aiheudu toisille harmia. Eläimet olisi hyvä pitää äänettömänä noin about vanhojen järjestyssääntöjen aikoina, olikohan se kello 22-7 välisenä aikana. Päivällä hiljaisuuden vaatiminen ei onnistu enää kovin monessa paikassa tällä planeetalla: vuorotyöläisenä nukun itsekin toisinaan korvatulppien kanssa kun on noita kello 3.00 herätyksiä ja töihinlähtöjä aamulla. Mun mielestä yöllä saa vaatia, päivällä ei.
Mut tietenkin jos on juntti ja haluaa riidellä ja kaivaa verta nenusta niin silloin tietenkin sanoo ettei päivällä saa koira haukkua, koska MÄ sanon niin!
Lykkyä.
pelkka (hyvin väsynyt)
p.s. parasta tietenkin olisi jos naapurille saisi joskus sanailun melskeessä sanottua, että haluaisit keskustella asiasta rauhallisesti, jotta teidän olisi molempien parempi olla. Oman lapsuudenkotini naapurissa oli leskinainen, joka otti koiranpennun, joka vuorotyötä tekevän isäni mielestä haukkui väärään aikaan päivästä. Nuo kaksi aikuista lähes repivät toisensa kappaleiksi. Poliisit hakivat naapurin koiran lopetettavaksi 7-vuotispäiväni aamuna. Oli siinä lapsella riemu katossa.

Re: Koira haukkuu
Haiskahtaa aidolta teppotulppu meiningiltä. Aikuiset ihmiset muuttuu pikkulapsiksi.
Henkilökohtainen mielipide on että kaikki räksyttävät ja toisten tonttin nurkille sontivat koirat saisi lopettaa samantien ja niiden omistajille lakisääteinen elukanhallinta kurssi etukäteen ennen hankintalupaa joka vielä saisi olla maksullinen ja kallis.

shit happens
Re: Koira haukkuu
No jo on naapurilla pokkaa
Siis oikeasti kehtaa valittaa jos koira sattuu haukkumaan päiväsaikaan ja vaatia teitä rakentamaan korkean aidan omien kissojensa takia. Järkyttävää!
Eiköhän ne kissat kiipeä melkein aidan kuin aidan yli. Mua niin risoo, että kissan omistajat eivät ota itse vastuuta kissoistaan, vaan muut saavat maksaa viulut. Muiden täytyy hankkia suojat lasten hiekkalaatikoille, hankkia kissa karkotetta, ostaa kalliit kissasuojat vaunujen päälle jne. jne. Eiköhän se tässäkin tapauksessa olisi naapurin tehtävä rakentaa se aita, etteivät kissat pääse toisten pihoja sotkemaan.
Meidänkin pihassa on pieni hiekkakasa, jonka ihanat vapaana kulkevat kissat ovat ottaneet yleiseksi vessaksi
Kyllä se koiran haukunta tulisi olla monta tuntia kestävää tai yöaikaan tapahtuvaa, että siinä kenelläkään olisi mitään sanottavaa.
Sano naapurille, että laittaa korvatulpat jos koiran haukunta häiritsee. Sittenhän te ette varmaan voi naapurin unien aikaan ajaa nurmea tai käyttää moottorisahaa tai tehdä mitään remonttia. Tai ajaa autot naapurin talon ohi jne.
Ja ei kai kissoilla luulisi mitään eri vapauksia olevan kuin koirillakaan. Jos naapurin mielestä on ok paskattaa kissansa teidän pihaan, niin vie sä teidän koira naapurin pihaan tarpeilleen

Valitettavasti naapurisuhteisiin tämän naapurin (tarkemmin naapurin rouvan) kanssa liittyy muutakin, jota ei kaikkea näin julkisesti voi kirjoittaa.Taitsu kirjoitti:No jo on naapurilla pokkaa![]()
Joku vuosi sitten päädyttiin parin vuoden suunnittelun jälkeen rakentamaan aita rajalle vanhan täysin lahoneen tilalle. Annoin naapurille periksi mallissa ja värissä. Tein valitusta aidasta mallin ja odotin puoli päivää että naapuri "siunaa" vielä valitsemansa malli ja kun hän sitten paikalle saapui, ilmoitti että "tehkää saatana sellanen muuri kun haluatte" ja poistui paikalta. Isäukon kanssa 40 metrin aidan tein ja naapurin mies sen maalasi. Kaikki kustannukset laitettiin puoliksi, mutta tämän jälkeen ei ole rajalla enää rupateltu... Asiasta on nyt pian 3 vuotta ja tämä oli kolmas kerta sen jälkeen kun ollaan tekemisissä - kaksi aiempaa on ollut kun hän kysyy milloin laitan aitaan pintalaudan. Tasaan ja viistän tolpat ja pintalaudan laitan kun ehdin, vaikka se ei sitä välttämättä kaipaa, mutta naapuri on siitä puolet maksanut.
Mutkien kautta olen kuullut että "ongelma" on se että meillä remontti etenee ja työvalot loistaa toisinaan ikkunasta myöhään yöhön... Meidän remontissa ei mielestäni ainakaan nopeuden vuoksi karehdittavaa ole.
--------------------------------------------------------------------------------------------
-
inkeroinen
- Jäsen

- Viestit: 142
- Liittynyt: Ke Heinä 23, 2008 7:44
- Paikkakunta: anjalankoski
Re: Koira haukkuu
Meikäläisen karhukoira-pystykorva-mix kyllä räkyttelee aina kun laitan sen pihaan,mutta molemmat naapurit sano, kun kerran kielsin koiraa räkyttämästä,että anna hakkua ei haittaa.
Mutta jos naapurit vaihtuu niin tilanne täälläkin voi olla toinen.
Tuli muuten vielä mieleen,että kun asuin rovaniemellä vuosituhannen vaihteessä niin siellä oli kerrostalojenkin pihoissa koirahäkkejä,eikä kukaan valittanut ikinä mitään räkytyksestä.

Ja mua riepoo kun kilometrin päässä Husky kennelissä puoli tusinaa rakkia ulvoo yhtäaikaa,no korostaahan
se primitiivistä fiilistä. Erämaahan eksyin kerran...
se primitiivistä fiilistä. Erämaahan eksyin kerran...
Re: Koira haukkuu
Meilläkin hyvin samanmoinen tilanne.Kaksi kertaa on naapurin ukko meille jutellut ja niinä kertoina on koirasta valittanu.Meillä on lapinkoira-saksanpaimenkoira-collie mix joka vahtii melko herkästi.Mutta ei hauku kovalla äänellä kuin sillon,kun meidän omaan pihaan joku tulee.Muutoin lähinnä "vyhkii" itsekseen.Ja se ei voi mitenkään kuulua naapuriin,kun ei kuulu meillekkään sisälle.
Ongelmana kuulema naapurin mukaan on se,että hän ei osaa nukkua korvatulpat korvissa,jolloin meidän koiran satunnainen haukku hänen yövuoron jälkeisiä uniaan häiritsee
Tilanne on nyt se,että koiralla on sitruunapanta,josta selvästi kärsii,kun ei voi toteuttaa luontaista vahtivaistoaan.Ja muutoin on sisällä,josta koira myös selvästi kärsii,koska kovasti se haluaisi olla omalla vahtipaikallaan meidän talon kuistilla.

Ensiksi tulee mieleen että kissahan on ns, lainsuojaton vapaana kulkiessaan
meillä on kaksi kissaa ja kaukaasianpaimenkoira-sakemanni-husky mix joka kyllä ,myös ilmoittelee olemassa olonsa ohikulkijoille. minä olisin ostanut ystävänpäivälahjaksi earit ja käyttöohjeet.
minkä nuorena varastaa sen vanhana omistaa
Re: Koira haukkuu
Joo, näin se kissan tilanne täällä maalla on, kuten Auvo27 tuossa kirjoittaa ja meilläpäin kylänmiehet pruukaa vielä ajamaan yli, jos tilanne vain suinkin on otollinen
.
Koiranhaukuntaa kuuluu aika-ajoin milloin mistäkin, eikä se minua ainakaan häiritse. Metsästysseuran koirat ne siellä täällä haukkuu ja joskus ne vierailevat pihallamme nuuskimassa paikkoja. Tiedettävä on näin maalaisena sekin, että niistä jos alkaa valittamaan niin "kosto on suloinen" - ainakin näillä "maaseudun lakien vaikutusalueella"
.
Meilläkin on tuossa pihassa oma karvaturri, joka antaumuksella vahtii nurkkiaan ja tsiisus sitä vahtimeteliä, joka alkaa, jos joku erehtyy kävelemään tuossa lähitiellä. Joskus se tyytyy kurisemaan vahtipaikallaan, joskus se juoksee kohti ja pysähtyy rajalle mölyämään ja jollei pysähdy, juoksee emäntä sadatteluineen perässä... Kovin paljon ei kävelijöitä täällä haja-asutusalueella onneksi näy, aita kun on vielä suunnitteluvaiheessa. Mutta eipä tuosta vapaasta turrista ole kukaan valittanut - ainakaan vielä. Enkä tietenkään sitä vapaana pitäisi, jos en varmasti tietäisi, että se on suuresta koostaan ja äänestään huolimatta kiltti karvaturri.

Ei ole: uudistetun järjestyslain mukaan ainoastaan todellisen villikissan saa maanomistaja lopettaa metsästyslain 1. luvun 5 § mukaan. Käytäntö on tietenkin sitten eri juttu.auvo27 kirjoitti:Ensiksi tulee mieleen että kissahan on ns, lainsuojaton vapaana kulkiessaan
järjestyslaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030612
metsästyslaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1 ... A4styslaki
Re: Koira haukkuu
Selityksiä keksiville naapureille voi kertoa - tai heille voi jopa lahjoittaa! - uudenaikaiset silikonista valmistetut korvatulpat, joita saa mm. apteekeista, ja joiden hinta ei kenenkään maailmaa kaada. Muistuttavat muovailuvahaa, varsinkin oranssinväriset. Itse olen ostanut oranssisia sekä värittömiä.Jukka71 kirjoitti:Ongelmana kuulema naapurin mukaan on se,että hän ei osaa nukkua korvatulpat korvissa
Käyttö on helppoa: silikonipalloa painetaan viitisentoista sekuntia korvakäytävän suuta vasten. Irroitetaan sormi. Vahamainen pallo jää aukon suojaksi muttei työnny sisään korvakäytävään, mikä vaahtomuovisten tai solukumisten halpistulppien kanssa aiheuttaa korvakäytävässä ärsytystä ja kutinaa. Ja yhtä paria voi käyttää paljon pitempään kuin halpiksia. Myös uidessa.
Pidän noita mm. kaupunkireissuilla, kun en bussissa aina jaksa kuunnella ihmisten kännykkähölinöitä. Kummasti rauhoittaa. Ja on niistä raksallakin iloa kun vaan suojaa pölyltä vaikka hupulla. Vaimennusteho erään valmistajan mukaan 20 dB.
pelkka