Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
-
jennipipsa
- Uusi jäsen
- Viestit: 8
- Liittynyt: Pe Joulu 21, 2007 14:10
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Meillä siis sellainen tilanne, että kylpyhuone on remontoitu 2000-luvulla edellisen omistajan toimesta ja nykyoppien mukaisesti vesieristetty. Ei ole kellarissa. Nyt sattuneesta syystä luovuimme vesikiertoisesta lämmitysjärjestelmästä ja aiomme hankkia öljytäytteiset lämmityspatterit jo aiemmin hankitun ilmalämpöpumpun kaveriksi.
Kylpyhuoneen lattia on nyt tietenkin kylmänä ja suunnitelmissa on laittaa vanhan laatan päälle lämmityskaapelimatto, tasoite, vesieriste ja uusi laatta. Tätä pidetään ilmeisesti ihan ok ratkaisuna, vaikka suositeltavampaa olisi poistaa vanhat laatat. Nyt kuitenkin olen toisaalta kuullut, että vanha laatta kahden vesieristekerroksen välissä ei olisikaan hyvä ratkaisu.
Olisiko mielipiteitä siihen kannattaisiko meidän toimia suunnnitellusti vai laatoittaa suoraan tasoitteen päälle ilman uutta vesieristekerrosta vai täytyykö kuitenkin purkaa vanha laatta pois?
Arvaan, että lämmitysjärjestelmämme vaihto voi aiheuttaa kysymyksiä. Meillä oli käyttökuluiltaan erittäin kallis sähköllä lämpiävä vesikierto ilman varaajaa. Lisäksi talomme on sen mallinen, että ilppi kierrättää lämpöä koko taloon ja leutona talvena lisälämmitystä ei juuri tarvita muualla kuin kylpyhuoneessa.

Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Voileipärakenteet eivät ole koskaan hyvä idea,ei suuressa eikä pienessä mittakaavassa,eli vanhat laatat pois ennen uusia.
Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
-
jennipipsa
- Uusi jäsen
- Viestit: 8
- Liittynyt: Pe Joulu 21, 2007 14:10
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Kiitos vastauksestasi. Voisitko vielä kertoa mitä tapahtuu, jos on voileipärakenne? Olisiko parempi ratkaisu laittaa uusi laatta ilman uutta vesieristettä?
Ymmärrän kyllä, että parasta olisi repiä vanhat pois, mutta yritän vielä selvittää jos toiseksi paras ratkaisukin olisi riittävän hyvä.
Ymmärrän kyllä, että parasta olisi repiä vanhat pois, mutta yritän vielä selvittää jos toiseksi paras ratkaisukin olisi riittävän hyvä.
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Voileipä rakenne on sellainen missä vanha rakenne jätetään uuden alle eli jos nyt vesieristät vanhan laatan päälle niin laattahan jää kahden muovikalvon väliin.Jos tähän väliin jostain syystä pääsee kosteutta niin se ei kuivu mihinkään vaan homehtuu.Jos laatoitat vanhan päälle niin ainakin itse jättäisin vesieristeen pois jos sellainen kuitenkin nykyisen laatan alla on.
Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
-
rintsikka-60
- Jäsen

- Viestit: 149
- Liittynyt: Su Elo 12, 2007 13:20
- Paikkakunta: valkeakoski
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
meille kanssa tuolla koulussa heti alkuun opetettiin, että älkää koskaan laatoittako
vanhojen päälle.
vanhojen päälle.
metallimies tekee sadasosa millilleen,
meikäläinen tekee justiinsa.
meikäläinen tekee justiinsa.
-
jennipipsa
- Uusi jäsen
- Viestit: 8
- Liittynyt: Pe Joulu 21, 2007 14:10
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Kiitos vastauksista. Teemme nyt niin, että laatoitamme kuitenkin vanhan päälle mutta ilman uutta vesieristettä. Kuten sanottu edellinen laatoitus on vain muutaman vuoden vanha ja saumat ja laatat ovat erittäin hyväkuntoisia kauttaaltaan. Vesieristeen pitäisi olla erittäin hyvässä kunnossa ja eiköhän se uusi lattialämmitys pidä vesieristyksen yläpuolisen osan kuivana.
Tarkoitus on tehdä viemäriremontti noin 10 vuoden päästä ja siinä yhteydessä tehdään sitten kylppäri kokonaan ja kunnolla uusiksi. Huuhdeltiin ja kuvattiin viemärit pari viikkoa sitten ja olivat vielä varsin hyvässä kunnossa. Vähän riskillähän tässä tietenkin mennään sekä viemärien että jatkossa sitten myös laatoituksen suhteen...
Tarkoitus on tehdä viemäriremontti noin 10 vuoden päästä ja siinä yhteydessä tehdään sitten kylppäri kokonaan ja kunnolla uusiksi. Huuhdeltiin ja kuvattiin viemärit pari viikkoa sitten ja olivat vielä varsin hyvässä kunnossa. Vähän riskillähän tässä tietenkin mennään sekä viemärien että jatkossa sitten myös laatoituksen suhteen...
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Itse kyllä ottaisin vanhat laatat veks, ei ole iso homma esim. poravasaralla. Näin tein omassa kylppäriremontissa.
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Ja mä en tekis tasan mitään
En ole koskaan ymmärtänyt tälläisiä väliaikaisia virityksiä, silkkaa rahan ja ajan haaskausta. Jos tehdään, tehdään kunnolla tai annetaan ajan kulua.
Ei pahalla...
Ei pahalla...
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Lähteehän ne laatat...joutuu sitten tietysti repimään vanhat piikkauksessa rikkimenevät vesieristeetkin pois ja laittamaan uudet. En tiä miten sitten lattian ja seinän nurkat kun uusi vesieriste ja seinien vanha eriste pitäis yhdistyä...
-
jennipipsa
- Uusi jäsen
- Viestit: 8
- Liittynyt: Pe Joulu 21, 2007 14:10
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Tuo Jukka68:n ehdotus olla tekemättä mitään ei taida olla kovin hyvä sekään. Lattialämmitys olisi kyllä aika ehdoton juttu olla olemassa...
Vanhat lämmitysputket on jo tyhjennetty ja vanhat patterit pihalla.
Vanhat lämmitysputket on jo tyhjennetty ja vanhat patterit pihalla.
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Tyhmä ehdotus... Onnistuisikohan vastuslangan sujutus vanhoihin lattialämmitysputkiin?jennipipsa kirjoitti:Tuo Jukka68:n ehdotus olla tekemättä mitään ei taida olla kovin hyvä sekään. Lattialämmitys olisi kyllä aika ehdoton juttu olla olemassa...
Vanhat lämmitysputket on jo tyhjennetty ja vanhat patterit pihalla.
Vetäisi samanlaisella vetojousella jolla sähköjohtoja vedetään sähköputkiin.
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
"Vain sähkömies sen tietää" mukailtaen erästä laulua, kaapelina pitää ainakin olla sitten sellainen joka kestää olla päällä vaikka ilmassa. Näitäkin on olemassa.Kulju kirjoitti:Tyhmä ehdotus... Onnistuisikohan vastuslangan sujutus vanhoihin lattialämmitysputkiin?jennipipsa kirjoitti:Tuo Jukka68:n ehdotus olla tekemättä mitään ei taida olla kovin hyvä sekään. Lattialämmitys olisi kyllä aika ehdoton juttu olla olemassa...
Vanhat lämmitysputket on jo tyhjennetty ja vanhat patterit pihalla.
Vetäisi samanlaisella vetojousella jolla sähköjohtoja vedetään sähköputkiin.
Saattaa olla melkonen homma saada sinne syheröön työnnettyä vetojousta, tiedä vaikka onnistuiskin. Kannattaahan sitä kokeilla.
"Hyvä tuppaa tuleen vaikka keskinkertasta yrittää "
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Olen itse myös miettinyt laittaa uudet laatat entisten päälle suoraan. Nykyisen laatoituksen alla on lattialämmitys. Ajattelin saavuttavani hyötyä siinä, että voisi lattialämmitystä käyttää yösähköllä ja tuplalaatoitus varaisi paremmin lämpöä. Tai sitten käy niin, että lattialämmitys ei teholtaan riitä lämmittämään lattiaa. Onko mielipiteitä/kokemuksia? Ja tiedoksi, entinen lattiapinta on muutenkin uusimisen tarpeessa.
Olisi se aika urakka -myös rahallisesti- alkaa repimään vanhoja laattoja pois, tasoittaa, uusia vesieristys ja lattialämmitys.
Olisi se aika urakka -myös rahallisesti- alkaa repimään vanhoja laattoja pois, tasoittaa, uusia vesieristys ja lattialämmitys.
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Itse poistaisin luonnollisesti vanhat laatoitukset alta pois, koska mitä enemmän eri kerroksia, sitä heikompi rakenteesta tulee. Ehdottomasti ainakin toinen vesierkkakerros jätettävä pois, vaikka onkin väliaikainen ratkaisu. Kaverin kommenttiin tuplalaatoituksen paremmasta varaamisesta; kannattaa tarkistaa sähkömieheltä, kuinka kannattavaa on lämmittää vastuksia pelkällä yösähköllä. Sama lämmittäminen joka ilta, mikä vie enemmän sähköä kuin pienen peruslämmön pitäminen ympäri vuorokauden.
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Uusi laatoitus vanhan päälle kylpyhuoneessa
Entäpäs, jos ei haaskattaisi rahaa, aikaa ja energiaa turhaan väliaikaisremonttiin? Ei se lattailämmitys ainoa autuaaksitekevä ole, mikäpä vika olisi seinällä roikkuvassa öljytäytteisessä patterissa ja vaikka toisella seinällä olevassa rättipatterissa sen kaverina?
Tuntuu niin turhauttavalta tehdä täysmittaista remonttia muutaman vuoden vanhan rempan päälle vain siksi että saa Virallisen Rautakauppatotuuden pyhittämän Ainoan Oikean Ratkaisun sinne rakennettua. Tosta tulee aika savotta teki sen miten vaan ja sillä vanhanaikasella patterimeiningillä hommaan menee kolme tuntia ja sähkömiehen käynti.
Onhan se kuuma kaakeli varpaita vasten ihan kiva, mutta ei siinä nyt pikku varpulit siniseksi muutu jos se lämpö tuleekin seinältä.
Pekka

Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/