Tiedän että vanhan tyylisten ikkunoiden tilaaminen Virosta kiinnostaa monia. Hankin itse juuri ikkunat Viron puolelta ja seuraavassa kokemuksia;
Tilasin yhteensä 9 ikkunaa, 7 suurta ja kaksi pientä wcn ikkunaa. Kyseessä on vanhan mallin mukaan tehdyt sisään-ulos aukeavat puuikkunat. Sen verran annoin periksi energiansäästömielessä, että asennutin sisäpokiin lämpölasit (sellaiset joiden välilista on väriltään valkoinen). Ulkopokassa on kittaus sekä vanhanmallinen tippanokka. Ikkunat on maalattu Uulan pellavaöljymaalilla paitsi ulkoilman kanssa kosketuksissä olevat osat jotka on maalattu Allbäckin pellavaöljymaalilla (jonka lähetin itse viroon). Hankin itse myös vanhan tyyliset pintahelat, jotka lähetin Viroon. Valmistukseen kului aikaa 8 viikkoa ja kuljetus kotipihalle Helsinkiin maksoi 236€.
Minulla ei ollut mitään kontakteja Viroon vaan pyysin 4 tarjousta netistä Googlaamalla löytämiltäni ikkunavalmistajilta. Yksi näistä oli puuseppä, muut valmistivat ikkunoita enemmän tai vähemmän tehdastuotantona. Löytämäni puuseppä ei omannut erityistä kokemusta vanhoista ikkunoista, mutta kyseli paljon ja otti kaikki toiveeni huomioon. Tarvittiin siis tarkat piirustukset sekä yksityiskohtaisia ohjeita miten haluan ikkunani valmistettavan. Valmiiden ikkunoiden käsityön laatua arvioisin kouluarvosanalla 8. Joitakin pieniä ongelmia maalauksessa ja sovituksessa mutta ei mitään mahdotonta. Hintaa ikkunoille tuli paikallisine veroineen noin 220€/m2 plus kulut em. tarvikkeista eli maaleista ja heloista.
Kyseiset ikkunat ovat nyt siis asennettuna Pohjois-Helsingissä. Jos haluat tulla katsomaan, niin ota yhteyttä teh@vfemail.net ja sovitaan aika. Yritys sijaitsee Rakveressä ja sen omistaa Mihailo Osiitsuk ja siellä työskentelevän puusepän nimi on Kristjan Reinok ja häneen saa yhteyden osoitteella kris.reinok@gmail.com. Kristjanin kanssa voi helpoiten kommunikoida englanniksi (ellei osaa Viroa).
Teetätin vanhat ikkunat Virossa käsityönä
Re: Teetätin vanhat ikkunat Virossa käsityönä
Kielivaikeuksien takia hyvät valokuvat vanhoista ikkunoista ovat äärettömän tärkeitä, tai sitten hyvät piirustukset. Tiedot kannattaa meilata vahvistukseksi silloinkin, kun ne on jo suusanallisesti puhelimessa annettu. Tuo kahdeksan viikon toimitusaika olisi ollut vielä hetki sitten uskomattoman lyhyt, mutta ilmeisesti Viron rakennusbuumin hyytyminen vaikuttaa jo noinkin paljon. Suhdanteista riippumatta Virossa rakennetaan aina kesällä ahkerasti mikä tietenkin vaikuttaa toimitusaikoihin. Kun tilaa Virosta pitää olla ehkä hieman varovaisempi kuin kotimaassa, mutta aivan varmasti on muistettava panostaa kommunikaatioon ja keskinäiseen ymmärrykseen paljon enemmän.

