Näitähän on nähty, eikä tämä varmastikaan ole viimeinen, kuvan kaltainen, vesiputki joka tulee rintamiestaloja korjatessa vastaan.
Tässä vain yksi tarina tuhansien joukossa.
Kuvassa on eräs "mukava" yllätys, joka tuli esille kun piti alkaa autokalustoa pesemään.
Eli kylmävesilinjassa oli hana, josta pystyisi ottamaan vesiletkulla vettä pihamaan tarpeisiin, jos pystyisi. Onneksi letku oli lyhyt ja ongelma löytyi ilman vaurioita joita ei päässyt näkemään. Lyhyttä letkua kiinni laittaessa t-liitin ilmeisesti heilui sen verran, että siihen tuli pieni neulamainen vaurio läpi asti.
Seuraavana päivän, pidempää letkua laittaessani, huomasin että seinähän on tuolta hanan kohdalta märkä.
Otinpa hanasta reippaan myötäotteen ja nykäisin miehekkäästi. Kas näin, oli harjoiteltava hana kädessä pikajuoksua labyrintissä eli kipi kipi vauhtia päävesihanalle.
Vaurion syy selvisi kerta vilkaisulla, iän lisäksi, siinä oli messinkinen hana kiinni "mustassa" t-liittimessä. Tässä oli tapahtunut sähkösyöpyminen ja t-kappaleen(joka on "heikompi" arvoinen metalli) reunat olivat silkkipaperin ohuiksi syöpyneitä.
Selkee pelihän se oli, pikapaikka putkeen ja vedet liikkeelle... Ainakin teoriassa.
Putkea oli avatessa rytistelty niin, että vuosikymmenten kuonat olivat lähteneet liikkeelle sankoin joukouin ja jääneet sitten jumittamaan jonnekin putken mutkaan. Ei siis kuitenkaan kylmää vettä tarjolla, vaikka putki ehjä taas olikin...
Koska oli pakko tehdä tekohengittämistä, niin uuteenkin putkeen laitettiin T-kappale, josta vesiletkulla ajettiin vettä "väärin päin" linjastossa. Letku vietiin asuinkerrokseen ja laitettiin klemmarilla kiinni keittiön hanaan. Sieltä irronneet hiutaleet kulkeutuivat veden mukana alakertaan, josta vesi ohjattiin yhdellä letkulla viemäriin. Tässä samaisessa operaatiossa käytettiin apuna ihan normaaleja kodin pesuaineita mm. astianpesuainetta ja tavan saippuaa.
Vedenpaineen osalta lopputulos on jopa inansa(se erittäin pieni mittayksikkö) parempi kuin ennen vauriota.
Tämä vauriohan oli siis vesimittarin jälkeisessä putkistossa. Painajaisia aiheuttaa kuvitelmat siitä, millainen on päävesilinja kaupungin sululta itse kiinteistön vesimittarille.
Tälläkin hetkellä korjaus tehtiin virheellisesti, koska laitettiin taas messinki- ja kupariosia kiinni "mustaan" putkeen, mutta minkäs vuokralaisena teet.
Jonssi the Vuokra-asukki
Melko rujo vesiputki
Melko rujo vesiputki
- Liitteet
-
- Kuvassa t-liittiminen sakkaumat putken sisällä
- T-Liitin2.jpg (49.76 KiB) Katsottu 5688 kertaa
TheJonssi
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Kaikki korjataan, nekin mitkä ei vielä ole rikki
¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤
Kaikki korjataan, nekin mitkä ei vielä ole rikki
Re: Melko rujo vesiputki
NAM!
Tuosta putkesta hörpättyä vettä voi jo makustella
Tuosta putkesta hörpättyä vettä voi jo makustella
"Hyvä tuppaa tuleen vaikka keskinkertasta yrittää "
Re: Melko rujo vesiputki
Meillä sujutettiin viikolla muoviputki vanhan putken sisään. Metrin pätkällä, joka vanhasta putkesta katkaistiin oli todella hyvässä kunnossa, vaikka siinä oli yksi liitoskohtakin. Ikää oli putkella n.60 vuotta, mutta kannatti se nyt sujuttaa samalla, koska olivat kadun muutenkin avanneet ja kustannukset jäivät melko pieneksi.
Re: Melko rujo vesiputki
Kyse olikin varmaan viemäriputkesta?? Nimim: Ihmettelevä Nokialta.Jazi kirjoitti:Meillä sujutettiin viikolla muoviputki vanhan putken sisään. Metrin pätkällä, joka vanhasta putkesta katkaistiin oli todella hyvässä kunnossa, vaikka siinä oli yksi liitoskohtakin. Ikää oli putkella n.60 vuotta, mutta kannatti se nyt sujuttaa samalla, koska olivat kadun muutenkin avanneet ja kustannukset jäivät melko pieneksi.
Niskaote remonteista jo vuodesta 2000.
Re: Melko rujo vesiputki
Ei vaan vesiputki.



