Rintsikka mallia 1950
Rintsikka mallia 1950
Olen uusi täälä foorumissa joten sallikaa tyhmyyteni myöskin. Joo,tuli ostettua tollanen rintamamiestalo vuosimallia -50. Kauppahinta oli niin pieni että ette uskois sitä jos sanoisin. Talo kerkes olla vuojen kylmillään ennenkuin ostettiin. Taloon tulossa täysremppa ja uusiks menis kaikki mitä ei voi säilyttää! Talossa on kosteusvaurioita mutta ei ylitsepääsemättömiä kuitenkaan. Remonttihinnaksi tulee hurja luku mutta sitte talo onki joka paikasta uusi, vanhan tyylin säilyttäen. Ei mitään laminaattilattioita vaan ihan lankkulattia. Leivinuuni nousee keittiöön (aikasemmin puuhella). Lisäeristykset tulee seiniin seinät.Ulkovuori uusiks.Ikkunat uusittu 2003 muistaakseni(Tiivi). Vesikatto lähtee huitsin nevadaan ja lisäeristeet sinne ja pelti päälle! Kylmä eteinen muuttuu lämpimäks ja sisälle tulee myös kylppäri! Talo sijaitsee hienolla paikalla vanhassa kalastajakylässä. Laskettiin että kustannusten jälkeen laina menee himpun verran yli 100 tonnia. Tähän sisältyy myös kalusteet keittiöön ja kylppäriin. paljastan sen verran että hinta oli alle 20 tonnia Lainan maksajia 2 joten sekään ei ole este. Talossa on ulkorakennus ja siihen kuuluu sauna. Saunan meinaan rempata kunhan talo on valmis! Asunto on meille molemmille ensiasunto joten korkohelpotuksia tulee myös! Laitan kuvia kun remppa lähtee käyntiin! 
se piti lisätä että talo on ollu pankilla ja pakkolunastettu. Edellisellä asukkaalla jääny laskut varmaan maksamatta! Välittäjä soitti ja sano että nyt pitäs antaa tarjous ja heitin hatusta tarjouksen. Meni läpi
. Kunnallis littymät kuulu hintaan (kaikki). Uuden sähkökeskuksen asennutin sinne! Talon lähtöhinta oli 47 tonnia joten paljon tuli hintaa alas. Kahtojia oli paljon mutta heillä tyssäs vissiin siihen kun talossa ei ollu kylppäriä! Yläkertaan ei tartte tehdä mitään. Huoneet on paneloitu ja yks kylmätila eristetty ja levytetty! Tähän mennessä lattiat purettu ja maan vaihto pohjalle. Sepeli sun muuta hauskaa. Kertokaa mielipiteitä että mitä mieltä olette! Kunhan saan kuvia laitettua niin saatte paremman kuvan talosta!
-
?keskellä kämmentä
- Jäsen

- Viestit: 745
- Liittynyt: Su Loka 14, 2007 23:03
- Paikkakunta: Tampere
- Paikkakunta: Tampere
Onnea hankinnalle!
Kannattaa sitten olla tarkkana noitten lisäeristyshommien kanssa että tekee rakenteet oikein niin seinissä kuin ylä-ja alapohjassakin.En tiedä kuinka kokenut olet rakentamisen ja remontoinnin saralla mutta kannattaa nimenomaan selvittää miten VANHAA taloa tulee korjata eikä missään tapauksessa uskoa mitä siellä paikallisessa rautakaupassa neuvotaan.Siellä tunnetusti tyhmyys tiivistyy.
Tiedon hankkimiseen tämä foorumi on erinomainen tietolähde.
Kuvia odotellessa...

Jos se olis helppoo,olisin tehnyt sen jo.
Tomppa, olet oikeassa! Talo tullaan remontoimaan vanhan ajan tyyliin ja siten että talo toimii hengittävänä(ei mikään pullo). Eli ei muovia seiniin paitsi kylppäri erikseen! Kuulemma kutterin puru on hyvä tai puhallusvilla(ekovilla). Saas nähä mitä tuo näihin vanhoihin taloihin perehtynyt valvoja sanoo. Tämä kyseinen valvoja tietää mitä tekee! Itse en meinaa tehdä remonttia koska aikaa ei juuri ole! Ja vaimo ei halua muuttaa sinne kaaoksen keskelle jos ite remontoi! Itsellä olis taitoa jonkin verran mutta enpä sotke näppejä tuohon
. ulkorakennuksen ja saunan pistän kuntoon kunhan tuo oma huusholli on selevä! talon kokonaishinta oli 18 tonnia.paljastetaan se nytten! Remonttia on aloitettu!
-
onnelatalo
- Jäsen

- Viestit: 17
- Liittynyt: Ke Tammi 10, 2007 20:47
- Paikkakunta: seinäjoki
Onneksi olkoon!!!
Mukava kun löysitte talon! Meillä kans haaveissa edelleen, useampi vuosi metsästetty mutta kun tääläpäin pyydetään täsyremppaa vaativistakin se sata tuhatta. Nyt yksi varteenotettava kiikarissa, tänään mennään "asiantuntijoiden" (sukulaismiehiä joilla kokemusta vanhoista taloista) kanssa kattomaan uudelleen ja sitten alkaa vääntö hinnasta. Pitäkäähän kaikki peukkuja että tuo olis meijän!
Tuossa ei olis ainakaan äkkiseltään katottuna hurjasti remppaa vaativia paikkoja, sisältä lähes maalia ja muuta oman maun mukaan ajan kanssa tehtäviä mutta asumaan pääsis heti.
Teillä aika lailla remonttia mutta seon varmasti palkitsevaa kun valmistuu ja on omannäköinen oma koti! Mielenkiinnolla odotan kuvia rempastanne!

Kuveja..
Elikkä kuvia voi käydä katsomassa osoitteessa:
http://www.fi.netlog.com/Tane82ki/photo/setid=27307
http://www.fi.netlog.com/Tane82ki/photo/setid=27307
-
Jokapaikanhöylä
- Jäsen

- Viestit: 791
- Liittynyt: Pe Heinä 06, 2007 3:22
- Paikkakunta: Oulainen
- Paikkakunta: Oulainen
Raahe-look
Tsekkasin kuvat ja oikeastaan odotinkin jotain tuollaista. Talo itsessään on ihan näpsäkkä, Raahessa niitä on ollut paljonkin myynnissä, aikoinaan haettiin aika laajalta alueelta just tätä meidän omaa tönöä. Tosta siis saa todella näppärän ja viihtyisän kodin... tää pitää sanoa varovaisesti... kunhan vaan otatte nuo "Raahepanelit" pois
Eiku ihan vakavasti, Raahessa myynnissä olleissa taloissa oli KAIKISSA sillon 1,5v sitten just tota samaa panelia. Oli sitä "puoliväliin seinään lätkittyä pizzapanelia" ja tollee seiniin, kattoon, komeroon jne ladottua. Jotenkin se vaan ei istu tyyliin, mut makuasiahan se on, EIKÄ siitä pidä ottaa nokkiinsa
Raahen tyylisät jäi mieleen lisäksi ne 90-lukulaiset vaaleat "koivuparketti-muovimatot" ja tulikivitakat kaikkine röyhelökoristuksineen...
Oikeesti, EI saa suttua, nää on vaan omaan muistiin jääneitä kokemuksia/näkemyksiä sen kaupungin tyylistä

"Köyhän pitää osata kaikkea.."
"Älä koskaan tee tänään sitä, minkä voit jättää huomennakin tekemättä.."
"Ole säästäväinen, säästä itseäsi.."
"Älä koskaan tee tänään sitä, minkä voit jättää huomennakin tekemättä.."
"Ole säästäväinen, säästä itseäsi.."
joo, panelit saa jäädä vielä ainaki joksiki aikaa kunhan päästään muuttamaan niin kattoo sitte joskus tulevaisuudessa niitten kohtaloa
Talosta revitty lattiat ja kuten näkyy niin aika karmeen näköstä sisällä. Tänään kävi valvoja/konsultti ja kerto millä tavalla ruvetaan toteuttaa remonttia! kerrompa tarkemmin kunhan tulee paperilla kaikki mitä tehdään! Sano että kyllä tästä teidän mieleinen koti tehdään ja meidän ehdoilla!!