
Siinä ne on, purusukset.


Alakerrassa laskeskelin, että minkä verran suurin piirtein tilaisin puukuitulevyä seiniin. Siinä samalla aloin konttailla ulkoseinien vierustoja. Yhtä keittiön nurkkaa, jossa väliseinä liittyy ulkoseinään, oon koko ajan pitänyt vetoisana. Asiaa sen kummemmin miettimättä olen syyttänyt nurkan välittömässä läheisyydessä olevaa ikkunaa. Syyllinen löytyikin lattian rajasta tai tarkemmin ottaen reilusti lattian alta. Olin paikan tiivistänyt joskus pari vuotta takaperin, ilmeisen huolimattomasti. Paikka on rakennusalan termeillä kuvaten perin v*ttumainen eli ahdas, ahdas ja ahdas. Sinne ei oikein kunnolla tahtonut paperia saada ja ilmeisesti olin homman sutaissut vasemmalla kädellä. Olin kyseiseen paikkaan kaatanut myöhemmin ohi mennen puruakin kymmenisen senttiä. Nyt paikkaa kädellä tunnestelin ja siirsin purut syrjään ja pistin ko. kohtaan lämpömittarin, joka näyttikin 8 astetta pakkasta ja pirunmoinen puhuri. Eipä siinä muuta kuin rivettä muurauskauhalla tilkkimään rakoon. Samainen nurkka toiselta puolen seinää oli vedoton ja kunnossa, koska sinne olin paperin saanut asiallisesti asennettua. Sain riveet tilkittyä ja tuuli lakkasi puhaltamasta nurkassa. Sulloin vielä purua tiukasti kymmenisen senttiä ja lämmöt kohosivat nurkassa kuuteen astetta plussan puolelle. Keittiössä oli tuolloin 12 astetta.
Alapohjassa ei juurikaan eristettä ole. Jossakin kohtaa enemmän ja jossakin vähemmän, haitarin ollessa suurin piirtein viiden ja viidentoista sentin välillä. Olkkarissa ei purua ole vielä laisinkaan ja siellä tohottaa kamiina. Aina välillä kuulee väitettävän, että vanhoissa taloissa olisi rossipohjan alla talvellakin plussa asteita. Oon tuohon aina suhtautunut erittäin skeptisesti ja nyt innostuinkin asiaa hiukan mittailemaan. Sisällä pirtissä oli hiukan rontti kymmenen astetta plussaa ja ulkona 16 astetta pakkasta. Rossin alla oli mittarin mukaan 8 pakkasta ja mulla ei siis oo lattiassa käytännössä juuri lainkaan eristeitä. Tuskinpa löytyy niin hataraa alapohjaa keneltäkään, että pakkasilla ryömintätilassa olisi plussakelit. En väitä, että kyseessä olisi mitenkään kattava tutkimus tai seuranta.

Asian opetus olkoon se, että tuota rakenteiden tiivistämistä ei voi liikaa korostaa. Onhan se pirun tympeetä puuhaa, mutta sillä saavutettavat hyödyt ovat vaivan arvoisia.
