Kiitos jo etukäteen.
Seinälaudoitus pakkasella
Seinälaudoitus pakkasella
Tällaista kysyisin tietäjiltä. Normaaliahan on että puutalo elää ja paukahtelee hiukan pakkasella. Olemme tässä avovaimoni kanssa kuunnelleet kun nyt kovien pakkasten tultua talo on päästänyt aikamoisia pamauksia välillä. Aikamme kuunneltua havaitsimme että pamaus kuuluu aina talon eteläisestä päätyseinästä yläkerrasta. No tänään kun pudottelin lumia räystäiden päältä kävin katsomassa eteläistä päätyseinää. Yläkerran lattian korkeudelta päätylaudoituksesta (vaakalaudoitus) oli kahden laudan liitos pullahtanut miltei auki puolestavälistä toiseen reunaan saakka. Eteläseinän maali on tunnetusti hilseillyt joten kostea syksy ja alkutalvi on kyllästänyt lautoja vedellä varmaan aika hyvin. Voisiko tämä nyt johtua siitä, että laudoitus ei ole ehtinyt kuivua ja nyt pakkasten tultua yhtäkkiä ja noustua lähelle -30 astetta laudan sisällä jäätyvä vesi aiheuttaa lautojen turpoamista. Mainitaan nyt vielä että samalla kohtaa sisällä on lämpöpatteri jos lämmöllä on jotain vaikutusta.
Kiitos jo etukäteen.
Kiitos jo etukäteen.
Eilen talon entinen omistaja kävi näyttämässä kuinka kylmävesiputkisto tyhjennetään ja ilmataan niin samalla mainitsin tuosta seinälautojen pingottumisesta jo pullahteluista. No selvisi syy sitten siihenkin. Eli Päätylaudoitus on aikoinaan laitettu liian "kireälle" eli ei ole jätetty varaa talon elämisen aiheuttamille liikkeille säävaihteluiden mukaan, joten aiheuttaa kovalla pakkasella lautojen paukkumisen ja pullistelun. No odotellaan kevätaurinkoa niin katsotaan suostuuko laudat menemään takaisin paikoilleen.
mti:lle
moro vaa
se ex omistaja puhuu kyllä pehmosia, jos tää lainaus viestistäsi on kuranttia tavaraa:
LAINAUS: "....samalla mainitsin tuosta seinälautojen pingottumisesta jo pullahteluista. No selvisi syy sitten siihenkin. Eli Päätylaudoitus on aikoinaan laitettu liian "kireälle" eli ei ole jätetty varaa talon elämisen aiheuttamille liikkeille säävaihteluiden mukaan, joten aiheuttaa kovalla pakkasella lautojen paukkumisen ja pullistelun. No odotellaan kevätaurinkoa niin katsotaan suostuuko laudat menemään takaisin paikoilleen." LOPPU.
Kyseessä hygoskooppinen aine, siis puu, hygroskooppinen=kyky vastaanottaa, varastoida ja luovuttaa kosteutta, puu hygroskooppisena aineena pyrkii aina kosteuden suhteen tasapainotilaan (samaan suhteellisen kosteuteen = RH%) sitä ympäröivän kosteuden kanssa.
Suomen ilmasto-olosuhteissa se puun sisältämä absoluuttinen vesimäärä on talvella kaikkein pienimmillään, samoin kuin sen fyysiset mitat materiaalin lämpölaajenemisen johdosta, siis summasummaarum: talvella on puulattian raot suurimmillaan ja kesäksi ne turpoavat umpeen, sama pätee ulkovuoraukseenkin.
Suhteellinen ja absoluuttinen materiaalin/aineen sisältämä vesimäärä onkin sitten taas ihan toinen juttu....
t:kosteusfysiikkaa käytännössä

If I had to explain, You would not understand
No voisiko toi sitten johtua siitä että puu on imeny kosteutta niin paljon että nyt pakkasen tultua aiheuttaa ton "pullahtelun" kun tuli sateisen alkutalven jäkeen yhtäkkiä pirunmoiset pakkaset eikä ehsi luovuttaa kosteutta vaan vesi jäätyy nyt puun soluissa? (Hakuammuntaa) Näyttää ikäänkuin siltä että laudalla on pituussunnassa vähän ahdasta ja pyrkinyt taipumaan keskeltä seinää ulospäin jolloin nämä kaksi lautaa ovat liitoskohdastaan pullahtaneet ulospäin auki. Vääntymisen voimasta oli nyt toinen lauta haljennut toisesta päästä pituussunnassa. Vai mikä voi olla kyseessä. Yritin vasaralla lyödä sisäänpäin mutta ei toivoakaan...on sen verran jämäkkää.
Muut laudat on nätisti mut yläkerran lattian tasalta nää kaksi lautaa tykkää paukahdella ja irvistellä.
Jospa se johtuukin kutistumisesta
Hakuammuntaa tämäkin, mutta eikö puun pituussuuntainen eläminen ole aika vähäistä? Jospa kyse ei ole turpoamisesta vaan päin vastoin kutistumisesta, siis kuivumisesta ja sen aiheuttamasta käyristymisestä? Havainnollisia kuvia löytyy alla olevista osoitteista.mti kirjoitti: Näyttää ikäänkuin siltä että laudalla on pituussunnassa vähän ahdasta ja pyrkinyt taipumaan keskeltä seinää ulospäin...
http://www.puuproffa.fi/arkisto/lujuustekijat.php
http://www.uiah.fi/virtu/materiaalit/pu ... steus.html
Itse asiasta en mitään tiedä, mutta kyllä meilläkin on paukkunut. Just tossa oisko toissayönä kun pakkanen laski roimasti yöllä. Ja työkaveri kertoili samaa.
Ja mitä tulee tuohon kosteaan keliin ja sitä seuraaviin koviin pakkasiin, niin eipä se nyt todellakaan ole Suomessa mikään uusi tai harvinainen ilmiö. Tosin yleensä niin käy marraskuun tienoilla. Ja sitäpaitsi ajallisesti väliä tuolla kosteudella ja kovilla pakkasilla oli kuitenkin lähes kuukausi.

ikämajaRajamäki
Re: Jospa se johtuukin kutistumisesta
Voisi olla järkeenkäypää toi kutistuminen ja käyristyminen, mutta laudat näyttää enemmän siltä kuin joku työntäisi niitä takaa tai jos niitäKristina kirjoitti:Hakuammuntaa tämäkin, mutta eikö puun pituussuuntainen eläminen ole aika vähäistä? Jospa kyse ei ole turpoamisesta vaan päin vastoin kutistumisesta, siis kuivumisesta ja sen aiheuttamasta käyristymisestä? Havainnollisia kuvia löytyy alla olevista osoitteista.mti kirjoitti: Näyttää ikäänkuin siltä että laudalla on pituussunnassa vähän ahdasta ja pyrkinyt taipumaan keskeltä seinää ulospäin...
http://www.puuproffa.fi/arkisto/lujuustekijat.php
http://www.uiah.fi/virtu/materiaalit/pu ... steus.html
yritettäisiin työntää päädyistä kasaan jolloin lauta pyrkii taipumaan keskeltä. Näyttäis siltä ettei aikaisemmin ole tolla tavalla pullistelleet kun ei ole jälkiä ainakaan huomattu. Nyt varmasti jää jälet kun liitoskohdan ponttikin on murtunut osin ja toinen lauta haljennut toisesta päästä.
Sisäpintaremppakin tehty -80 luvun alussa samoin kuin ulkovuoraus uusittu vanhan laudoituksen päälle . Maalattu viimeksi -90 luvun alkupuolella ja kyseinen etäläseinä sään raiskaama eli maali hilseilee. Ensikesänä maalaustalkoot.
Tänään tarkastelin tapausta tarkemmin taskulampun kanssa. Auki pullahtaneesta pontista näkyy että alla oleva vanha laudoitus on työntänyt uutta laudoitusta tai vääntynyt sen mukana. Raosta näkyi että tervapaperi on revennyt laudan liikkumisen vuoksi ja villat näkyy. Samalla kohtaa sisällä yläkerran lattianrajasta vetää. No nyt odotellaan sitten tarkastajan saapumista ja tuomiota 
Hei vaan!
Uutena palstalla ja heti tuttu asia.
Meillä paukkuu aika hurjasti myös näillä pakkasilla, etenkin kiristyessä, tuo eteläseinä ja siinäkin on pari kohtaa mistä ääni useimmiten kuuluu. Eipä olla edes älytty katsella oisko siellä jotain. (muutettiin joulukuussa)
Keväällä ois ulkovuoriremppa edessä, vaihdetaan ihan täyslaudotukseen, tällähetkellä on sellanen "ensolevy" alaosassa. Jospa nähtäs mikä paukkeen aiheuttaa.
Kiva lukea muiden tietoja/veikkauksia syistä.

Talo vuodelta -39
Seinät paukkuu myös Kotkassa. Vaimon kanssa kummasteltu mistä mahtaa johtua. Nyt kun oli kovat pakkaset, niin välillä oikein pelästy
kun seinät paukahti. Mielenkiinnolla odotellaan, jos jollain ois selkeä tieto tai arvaus mistä mahtanee johtua. Ulkovuori remppa ens kesänä edessä, niin vois korjata samalla jos johtuu rakenteellisestä jutusta.