lisäeristystä puhaltamalla
lisäeristystä puhaltamalla
Onko kokemuksia lattian lisäeristämisestä puhaltamalla selluvillaa porattujen reikien kautta? Mulla vanha purueriste painunut ja lattian ja eristeen väliin jää rako. Talo on rossipohjainen ja kylmyys tuntuu tietysti nurkissa eniten. Ongelma ei ole suuren suuri -varsinkaan etelässä, jossa kovia pakkasia on pari viikkoa vuodessa. Mutta, jos tuosta olisi hyötyä, voisi se parantaa noiden aikojen asumismukavuutta.
Vaikuttaa hieman hankalalta, varsinkin kuin selluvilla on aika kevyttä, niin ahtaassa tilassa ja varsinkin vaakasuoraan ei villa taida oikein kulkea. Tai sitten pitäisi tehdä reikiä lattiaan järjetön määrä.
Eikö olisi helpompi avata seinän vierustoista muutama lauta niin, että pystyy sullomaan purua seinästä poispäin jotta saadaan puru lattialautaan asti. Tämän jälkeen ulkoseinät ja nurkat tiivistetään ilmansulkupaperilla ja lisätään selluvillaa tarvittava määrä seinien vierustoille ja lopuksi laudat takaisin lattiaan.
Jos keskelle lattiaan jää hieman ilmaa purun ja lattialaudan väliin ei se minusta haittaa jos ulkoseinistä on tukittu ilmavuodot keskellepäin. Tärkeinhän on saada ilmankulkeutuminen lakkaamaan.
Tämä minun suunnitelma kunhan joskus niin pitkälle päästään niin ehkäpä sen toteutankin. Ensin on ajatus ottaa lämpökamerakuvat kunhan saadaan niitä pakkasia.

Tuli mieleen että esimerkiksi meillä on makuuhuoneessa kaksi ulkoseinää niin ei oikeen pystyisi tekemään purkamatta koko lattiaa. Joka muuten toiselta seinältä kaataa keskelle niin jyrkästi ettei sillä seinällä voi pitää vaatekaappeja, ei pysy ovet kiinni 
"Hyvä tuppaa tuleen vaikka keskinkertasta yrittää "
Ontelopuhalluksessa tuo tapahtuu siten että villa puhalletaan aika reippaalla paineella. Eli letku ontelon pohjalle, puhallus käyntiin ja pikku hiljaa vedetään letkua pois. Ammattiasentaja sai tällä tavalla vino-ontelon hyvinkin tiukkaan villaa. Homma tarkistettiin tekemällä ilmansulkupaperiin tarkistusreiät jotka sitten teipattiin umpeen.HS kirjoitti:Eikös selluvillaa kuulu ylitäyttää, eli tiivistää?
Eiköhän tuo voisi onnistua lattiassakin vastaavalla tavalla. Hankalampaa se varmaan on. Minulla on kellarin katto ja asuinkerroksen lattia betonia. Välissä purua. Yhden huoneen ulkonurkka on talvella tosi kylmä joten jotain täytyy joskus tehdä. Vielä on pärjännyt villasukilla. Todennäköisesti puran pintamateriaalit (pikaremontin laminaatti, vanhat matot) pois ja piikkailen betoniin reikiä. Niistä sitten selluvillaa.
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Tähän kun joku keksiskin konstin, niin siitä saisi helposti vanhan ajan "ureaeristäjien" tapaisen rahasammon. Ei muuta kun talosta taloon tussauttelemaan lattian rakosia villalla täyteen.
Olen miettinyt samaa ideaa ja päätynyt siihen että joku sähkömiehen "lötköputken" tyyppinen ohut kurkkutorviputki voisi toimia puhallusputkena, jos vain sen saisi jotenkin jäykistettyä siinä vaiheessa kun sitä työntää lattian alle. Virittäisi vaikka imurista puhalluskoneen ja puhaltaisi samalla kun vetää putkea ulos lattian alta. Joku isohko "pönttöimuri" voisi riittää yhteen koolausväliin kerrallaan jos siihen vain tuuttaisi pöntön täyteeen valmiiksi sekoitettua villaa, ei tarvitsisi järjestää vatkainta puhalluskoneeseen erikseen.
Jos pellepelotonjutut jättää omaan arvoonsa, niin seuraavaksi paras keino on ottaa muutama reunalauta latttiasta pois ja työnnellä jollain rimoilla ja seipäillä purua syvemmälle lattian alle niin pitkälle kun saa. Ja sitten täyttää syntyneet onkalot selluvillalla.
Pekka

Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Entäs jos tekisi ulkoseinään reiän ja tuuttaisi sieltä tavaraa lattian alle? Meillä betonisokkeli loppuu kellarin katon tasalle ja siitä ylöspäin on puinen seinärakenne. Itse saisin mineriittilevyn hallitusti irti joten vinolaudoitukseen voisi tuupata reiän, kierresaumaputkea reikään jottei purut valu seinästä ulos. Puuverhouksen kanssa on tietysti haasteena verhouksen paikkaus.
- maanma
- Moderaattori

- Viestit: 2371
- Liittynyt: Ma Tammi 10, 2005 22:21
- Paikkakunta: Turku
- Paikkakunta: 80m2, talo -48/50, pelletti, aurinko, sähkö, öljy
Kurkkuputkeen kun työntää taivutetun kupariputken, niin jo jäykistyy. Kupariputken voi sitten vetää ulos. Putken vaan on oltava aika lyhyt, jos tavoitellaan n. 230 asteen "Koukkua".Pekka Huhta kirjoitti:Olen miettinyt samaa ideaa ja päätynyt siihen että joku sähkömiehen "lötköputken" tyyppinen ohut kurkkutorviputki voisi toimia puhallusputkena, jos vain sen saisi jotenkin jäykistettyä siinä vaiheessa kun sitä työntää lattian alle.
Kuinka pienestä putkesta tuo tavara menisi läpi? Painettahan saa kompurasta lisää.
Selluvilla on kyllä aika hienojakoista joten luulisi sen menevän aika mukavasti jostain 30 mm rööristä. Toki tavara täytyy vatkata hyvin ettei ole paakkuja. Enemmän on varmaan merkitystä ilman ja villan suhteella. Eli ilmaa pitää mennä riittävästi. Jos kompurasta ottaisi reilummat paineet pitäisi varmaan rakentaa joku ejektoriperiaatteella toimiva systeemi. Aika tuottoisa kompura saisi olla. Tai sitten vuorosylinterit samaan tapaan kuin betonipumpuissa.
http://www.putzmeister.com/products/lar ... aulics.cfm
http://www.putzmeister.com/products/lar ... aulics.cfm
-kyyninen kommentti: jos se purutäyttö onnistuisi pikaremontilla pikku reikästen kautta, joku olisi jo kehittänyt siihen systeemin.
-mielipide: useimmat pikakorjaussysteemit mitä tässä muutaman vuosikymmenen aikana on kehitetty, on olleet myös pikana uusittavia.
-laiskan remontoijan perusohje: kannattaa tehdä korjaukset niin, ettei niitä tarvitse heti olla uudestaan rähmimässä.

Jokainen selluvillaa käsitellyt tietää miten ilmavaa se on ja kun villaa ruvetaan paineella pienessä putkessa puhaltamaan se pakkautuu helposti ja sitten putki on tukossa. Toinen asia on jos ohutta putkea pitkin saisikin puhallettua villaa lattian alle niin, miten se todella saadaan koolinkiväliin tasaisesti ja joka paikkaan. Olettaisin, että sahanpuru on painunut lattiassa muutamasta millistä ylöspäin. Rako on siis todella ahdas.
Minä olen unohtanut ajatuksen ja ajatuksena on avata muutama lauta seinän vierestä niin kuin aiemmin kuvailin ja tukkia ilmavuoto keskelle lattia.
Hyvä huomio Hillyman! Joissain tiloissa on kaksi ulkoseinää ja vielä 90 asteen kulmassa eli yhtä seinänviertä ei silloin saa avattua. Mutta jos ajatuksena on tukkia ilmavuoto joka kulkee painuneen purun ja lattialaudan välissä lattian koolinkien suuntaisesti, ei tällöin ole välttämättä tarpeelista avata sitä toista seinää. Sillä seinällä koolinki on seinässä kiinni tai ainakin erittäin lähellä sitä. Silloin ei ilmavuotoa synny samalla tavalla. (Saikohan kukaan tosta ajatuksesta selvää. Kyllä kirjoittaminen on joskus vaikeaa)