Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Juuri ostanut rintamamiestalon? Aikeissa hankkia rintamamiestalo? Mitä pitäisi ottaa huomioon?
punainentalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Elo 12, 2013 22:32
Paikkakunta: Helsinki

Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja punainentalo »

No niin. Ostimme rintamamiestalon ja nyt olemme asuneet kodissa kolme viikkoa. Kyseessä on -49 rakennettu puutalo tuulettuvalla rossipohjalla eli kellaria ei ole.

Kuntotarkastuksen mukaan alapohjassa ongelmia (kuntotarkastaja ryömi siellä, me olemme ryömineet siellä (luukku sinne rappusten alla).
Tuuletusluukkuja talossa ollut vain neljä (kahdella sivulla) eivätkä ole riittävät. Ensimmäinen lauta sokkelin päällä lahonnut, seuraava koeporauksen perusteella ehjä. Sitten osassa kannatuspalkkien alaosissa lahovaurioita. Sokkelit sisäpinnoiltaan puhtaita. Alapohjassa jotain orgaanista ainetta (sahanpurua, laitoja). Alapinnan laudoissa vähän jauhomaista ehkä alkavaa homekasvustoa. Palkkien alapinnoissa 50 mm lahoa puuta.

Tarkastajan mukaan remontti voi kuitenkin odottaa ensi kesään. Eli homeongelmaa ei pitäisi olla huolimatta ongelmista.

Palkattiin firma imuroimaan alapohja, se on nyt tehty. Sitten jokaisella sivulla on nyt kaksi tuuletusluukkua, eli kahdeksan yhteensä. Talo aiotaan kengittää, mutta sitten ensi keväänä / kesänä ja lattian lahonneet laudat vaihtaa. Lahonneet laudat olivat kuitenkin kuivia.

Mutta meillä kävi homeelle altistunut sukulainen, joka haistoi heti eteisessä homeen. Meillä ei ole mitään oireita, mutta kyllähän niitä voi alkaa pian tulla ja mä en halua mitään homesairautta. Mitenhän asian kanssa pitäis edetä. Onko lattia homeessa? Onko hometta muualla?
punainentalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Elo 12, 2013 22:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja punainentalo »

Lisäys. Taloon on siis rakennettu vasta 10 vuotta sitten "kunnon pesuhuone". Eli sitä ennen talossa oli vain kaksi vesipistettä. Vesieristämätön noin 1 neliömetrin vessa betonilattialla ekassa kerroksessa muurin vieressä sekä keittiössä vesipiste. Sauna on pihasauna eli saunaa ei rakennuksessa ole. Yläpohja ja katto ovat rutikuivia, mitään vuotoja siellä ei (ole koskaan ollut), tuodetkin yläpohjan laudoisssa vielä kiinni puussa.. Periaatteessa siellä ekan kerroksen vessassa on sitten myös varmaankin käyty suihkussakin aina silloin tällöin, koska siellä on lattiakaivo.

Tosin me porattiin lastulevysienään koeporaus ja puu oli kuivaa yhdeltä seinältä ainakin. Kuitenkin siellä jännä haju. Kuntotarkastajan mukaan maali lähtisi betonista / seinistä irti, jos kosteutta olisi.. Hajua ei huomattu ennen kuin muutettiin. Se homeenhaistelija sanoi, että vessan haju ei ole homeen haju. Mä en haista eteisessä mitään, mutta mä en reagoi homeeseen mitenkään.

Yläkertaan rakennettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan pesutilat (nähtiin kuvatkin rakennusvaiheista) ja pesuhuone ja kuntotarkastuksessa tilat todettiin kuiviksi.
Avatar
lmfmis
Jäsen
Jäsen
Viestit: 3553
Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
Paikkakunta: Espoo
Kotisivu: viewtopic.php?f=9&t=8430

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja lmfmis »

punainentalo kirjoitti:Mutta meillä kävi homeelle altistunut sukulainen, joka haistoi heti eteisessä homeen. Meillä ei ole mitään oireita, mutta kyllähän niitä voi alkaa pian tulla ja mä en halua mitään homesairautta.
Se on astma ja allergia oireineen.

Kannattaa kyllä uskoa homeallergikkoa. Myöls kaksi homeallergikkoa on parempi kuin yksi :-D
punainentalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Elo 12, 2013 22:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja punainentalo »

Uskonkin kyllä, että oikean homeen haisoi. Mutta miten tästä kannattaa edetä? Mitä tutkimuksia? Mitä korjauksia? Onko korjauksilla kiire? Homekoira? Sisäilmatutkimus? Voiko tässä edes asua?
heinäkuu

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja heinäkuu »

Onko talossa kuisti kun homeystäväsi astui sisään vai tarkoittiko että koko talossa on hajua? Itse olen myös homenokka ja haistan nopeasti hajut. Tosiaan se joka ei ole herkistynyt ei välttämättä haista mitään.
Voithan tsekkauttaa paikat homekoirallakin, niistä tällä foorumilla tuntuisi olevan hyviä kokemuksia. Toisaalta jos alapohjaongelmia on niin ei talo aivan"puhdas" ole mutta ei siitä välttämättä sairastu.
punainentalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Elo 12, 2013 22:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja punainentalo »

On kylmä ulkokuisti, joka ei haissut homeella vaan varsinainen eteinen, eli se huone, josta pääsee yläkertaan, vessaan, olohuoneeseen ja keittiöön. Ulkokuistin ja talon eteisen välissä kunnon ovi. Ja testattiin vielä pari kertaa, eli kävi ulkona ja aina sama juttu sisäeteisessä, ei ulkokuistilla mitään. Ja ulkokuisti onkin pari pilarin päällä, joten ilmanvaihto pelaa lähes 100 %.
punainentalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Elo 12, 2013 22:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja punainentalo »

Niin ja tosiaan sanoi, että haju eteisessä suurimpana, yläkerrassa ei esim. mitään. Mutta kuinkakohan tarkka voi olla, jos haju tulee eteisessä vastaan ja sitten nenä turtuu? En tiedä, kun en itse todistettavasti saa oireita homeesta vaikka olen vuoden ollut töissä homekoulussa.
koppelo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 423
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 17:56
Paikkakunta: Häme

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja koppelo »

" Eli homeongelmaa ei pitäisi olla huolimatta ongelmista."


Onpas teillä home/kosteusongelma, juuri niin kerroit. Jos alapohja on laho, niin se se silloin haisee. Eikä hajusta pääse eroon, ennen kun on purkanut lahot pois ja vaihtanut homeelle altistuneet pinnat.

Kuullostaa erikoiselta, että asia olisi tullut teille yllätyksenä?
Zaffodi
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2289
Liittynyt: Pe Maalis 26, 2010 14:44
Paikkakunta: Turku

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja Zaffodi »

Eteisessä voi äkkiä olla muitakin syitä hajulle, meillä alkoi syksyn tullen haista eteisessä mutta kun vein maton pihalle niin se hävisi.

Eteisessä on sellainen perinteinen riskipaikka ulko-oven alareuna mutta kun teillä on tuo tuulikaappi niin se tuskin on tällä kertaa ongelmana. Mites se vessa jos siellä on suihkuteltu, voi olla esim. kynnyksen alla pehkaa. Sitten tietty sekin, että vessassa on varmaankin poisto joten ilma kulkee muualta talosta sinne suuntaan.

Todennäköisin on kuitenkin tuo, että alapohjan kautta tulee ilmaa sisään ja hajut tietty mukana.
punainentalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Elo 12, 2013 22:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja punainentalo »

Ei tullut yllätyksenä. Mutta kun kuntotarkastajalle sanoin, että jos asuntoon on vaarallista muuttaa, tarkensin vielä, että jos siellä on hometta, niin emme aijo asuntoa ostaa. Tarkastajan mukaan alapohjan laho on niin pientä, ettei vaikuta sisäilmaan. Sanoi, että teipatkaa alapohjan käyntiluukku. Ja että on turvallista odottaa remontin kanssa ensi kevääseen / kesään, joka on ajankohtana parempi meille. Eli ajattelimme, että alapohjan pieni laho ja alkava home ei vaikuta sisälle... Kuntotarkastaja ei tutkinut ekan kerroksen vessaa sen kummemmin eikä myöskään keittiön vesipistettä.

Meillä on ekassa kerroksessa kaikissa tiloissa (paitsi vessassa, jossa on betonilattia) 70-luvun muovimattohirvitykset. Alkuperäiset lattialaudat joskus revitty irti. Eteisessä ulko-oven yläpuolella on ilmalämpöpumppu. Matoista ei voi olla kiinni kun ei olla mattoja ehditty vielä edes (tai silloin kun oli homeen haistanut sukulainen käymässä) laittaa.
punainentalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Elo 12, 2013 22:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja punainentalo »

Täytyy varmaan tsekata kynnys. Ja sellainen pieni luukku on vessassa, menee hormiin tai jonnekin?
punainentalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 11
Liittynyt: Ma Elo 12, 2013 22:32
Paikkakunta: Helsinki

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja punainentalo »

Sitten mietin sitäkin, että miten ilmanvaihto menee, koska talossa uusitut tiivi-ikkunat. Vain olohuoneen toisessa ikkunassa ja ruokahuoneen ikkunassa on tiivi-ikkunoiden yläpuolella sellainen ilmastointirako. Keittiöön ja eteiseen ei tule ulkoa luonnollisesti ilmaa mitenkään. Että pitäisikö meidän pitää ikkunoita varmuudeksi vähän raollaan kaikissa huoneissa. Yläkerran ikkunoista ei pääse ilmaa ollenkaan sisälle (ellei pidä niitäkin auki).
ktech
Jäsen
Jäsen
Viestit: 26
Liittynyt: Ti Loka 23, 2012 19:46
Paikkakunta: kouvostoliitto

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja ktech »

punainentalo kirjoitti:Sitten mietin sitäkin, että miten ilmanvaihto menee, koska talossa uusitut tiivi-ikkunat. Vain olohuoneen toisessa ikkunassa ja ruokahuoneen ikkunassa on tiivi-ikkunoiden yläpuolella sellainen ilmastointirako. Keittiöön ja eteiseen ei tule ulkoa luonnollisesti ilmaa mitenkään. Että pitäisikö meidän pitää ikkunoita varmuudeksi vähän raollaan kaikissa huoneissa. Yläkerran ikkunoista ei pääse ilmaa ollenkaan sisälle (ellei pidä niitäkin auki).
jep se on sitten kerran-pari päivässä tuuletettava ihan manuaalisesti ja sitten taas ikkunat kiinni. en pitäisi ikkunoita raollaan kellon ympäri ainakaan pakkasilla, saattaa muodostaa jo jäätä puitteiden nurkkiin ja karmeihin jne. mistä se ilma kulkee sisälle.
tein itse ja sen on näköinenkin!!!
Avatar
Juha_P
Jäsen
Jäsen
Viestit: 1874
Liittynyt: Ma Tammi 10, 2011 11:46
Paikkakunta: Lempäälä

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja Juha_P »

punainentalo kirjoitti:Eteisessä ulko-oven yläpuolella on ilmalämpöpumppu
Onko se pumpun sisäyksikkö ja sen suodattimet koska putsattu?

Sekin voi homehtua ja haista jos sitä ei säännöllisesti puhdista.
Varsinkin jos pumppua on käytetty kesällä jäähdytykseen, koska silloin sinne muodostuu reippaasti kosteutta pölyn sekaan.
Kulmala
Jäsen
Jäsen
Viestit: 512
Liittynyt: Su Syys 12, 2010 22:18
Paikkakunta: Etelä-Suomi

Re: Uudessa kodissa asuttu kolme viikkoa ja home haisee

Viesti Kirjoittaja Kulmala »

punainentalo kirjoitti:Sitten mietin sitäkin, että miten ilmanvaihto menee, koska talossa uusitut tiivi-ikkunat. Vain olohuoneen toisessa ikkunassa ja ruokahuoneen ikkunassa on tiivi-ikkunoiden yläpuolella sellainen ilmastointirako. Keittiöön ja eteiseen ei tule ulkoa luonnollisesti ilmaa mitenkään. Että pitäisikö meidän pitää ikkunoita varmuudeksi vähän raollaan kaikissa huoneissa. Yläkerran ikkunoista ei pääse ilmaa ollenkaan sisälle (ellei pidä niitäkin auki).
Rasiapora käteen ja reikiä seinään. Siitäkin riittää juttua täällä. Eikä ilmastointi-asiantuntijan käyttäminen teillä mahdottomia maksa. Suosittelen.
______________________________________________________________________
Kulmalan isäntä. Amatööri ja itse oppinut kaikessa mitä rakentamiseen ja korjaamiseen tulee.
Vastaa Viestiin