Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??

Meille on tulossa vanhaan vessaan seuraavanlainen, väliaikainen ratkaisu suihkutilaksi: vanha puulattia, sen päällä lattiaan tarkoitettu kipsilevy, sitten vesieristys ja klinkkerit. Laatat nousevat 40 cm seinille, josta ylöspäin alkuperäinen hirsiseinä, Uulan kalustemaalilla valkoiseksi maalattuna.Lautalattia on kertaalleen otettu ylös ja vanha rautaviemäri vaihdettu uuteen, lattiakaivo tehty vanhan pöntön paikalle. Tilaan tulee luonnollisesti myös katollinen suihkukaappi, josta vesi poistuu letkulla suoraan lattiakaivoon. Se mikä nyt mietityttää on poistoilma, joka olisi mahdollista laittaa kahdella tavalla. Toisen seinän takana on keittiön leivinuuni, joten seinässä on räppänä hormiin. Tämä oli itsestänselvä ratkaisu siihen asti, kun alettiin miettimään että ei välttis ookkaan niin fiksua kostuttaa piippua jatkuvasti vesihöyryllä. Toinen vaihtoehto on toisessa nurkassa oleva viemärin poistoilmaputki. Mietin että voisiko kaapista laittaa jonkunlaisen putken kulkemaan samaa reittiä kun läpivienti katolle on jo olemassa? Ja olletikin on niin, että putki sitten jäätyy jos sen ulos asti vie niin jospa sen ulostulon laittaiskin päätymään ullakolle, joka on valtava (n. 130m") tuulettuva tila?
Ja kyseessä siis VÄLIAIKAINEN ratkaisu kunnes saadaan päätettyä että rakennetaanko kunnon saunatilat kellariin (mies) vai tehdäänkö pihasauna (minä). Jossakin vaiheessa tämä suihkutila tulee siis päätymään siivouskomeroksi. Siitä, miten pitkä tuo väliaikaisuus on ei tosin tiedä kukaan- nyt on vuosi asuttu ja 1 huone on saatu remontoitua.Siitäkin puuttuu listat.(Ja sähköt)

Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Jos leivinuuni on talvisaikaan käytössä, niin piippu pysyy lämpimänä ja aivan yläpäätä lukuunottamatta kuivanakin, joten rapautuminen tuskin on kovin äkkiä ongelma. Jos tila rajoittuu ulkoseinään, niin on helpointa puhaltaa höyryt suoraan seinän läpi ulos. Mikäli tila ei ole ulkoseinää vasten, niin saisiko tilapäisen putken vietyä koteloituna vaakavetona tai ullakon kautta ulkoseinään?
Viemärin tuuletusputken hyödyntäminen vaatisi välipohjan ja katon läpivientien suurentamista, että saa kaksi putkea pihalle, joten mikään helppo ratkaisu sekään ei ole. Ainakaan ullakolle poistoilmaa ei parane johtaa, kosteuden määrä on niin suuri, että siitä seuraisi varmasti vahinkoa ja ongelmia.

-
- Moderaattori
- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Tilapäisenä ratkaisuna on sekin mahdollisuus, että sitä katollista suihkukaappia käyttäisi ilman tuuletusputkea. Sitäkin voi kokeilla ja arvioida sittten, että tuleeko suihkutellessa liian tukala olo. Jos huoneessa ei ole erillistä ilmanvaihtoräppänää, niin ilman kattoa olevaa kaappia ei ole syytä käyttää, jos ei halua, että seinät on kosteina ja kosteat seinät ja hirsiseinän riveet alkavat haisemaan ummentuneilta aika äkkiä, vaikka varsinaista laho- tai homevikaa ei ihan heti saisikaan aikaan.
Viemärin tuuletusputken ja ilmastoinnin yhdistäminen ei ole hyvä ajatus, painovoimaisena hormeissa käy aina välillä niin että ilma kulkee putkissa väärinpäin (esimerkiksi kun sisällä on helteellä kylmempää kuin ulkona) ja silloin kylppärissä ei tuoksu kukkasilta.
Ullakolle johtaminen on yhtä lailla huono ajatus. Vaikka tila on suuri ja tuulettuu, niin "höyryputken" pää on joka tapauksessa paikallinen kosteuslähde ja talvipakkasella kostea ilma tiivistyy ja jäätyy putkenpään yläpuolella katon alapintaan.
Hormiin johtaisin ilmat vain siinä tapauksessa että hormiryhmä on aktiivikäytössä, eli vähintään yhtä ja mieluummin useampaa uunia lämmitetään. Muuten piippu jäätyy ja rapautuu pilalle. Jos hormit ovat käytössä ja talvella lämpiminä, niin tämä on ihan hyvä vaihtoehto. Jos kyseessä on takuuvarmasti tilapäinen ratkaisu, niin kylmän hormin tilapäinen putkittaminen kierresaumaputkella on mahdollista. Tästä tosin seuraa yleensä se, että osa kosteudesta tiivistyy kierresaumaputkeen ja valuu sitten takaisin alas.
Seinän läpi johtaminen on yksi mahdollisuus. Kannattaa kuitenkin vetää putki aika reilusti (20+ cm) seinäpinnasta ulos, ja sijoittaa se semmoiselle seinälle ja semmoiseen kohtaan ettei ylös kohoava kostea ilma ole heti seuraavana tiivistymässä yläpuolella olevan räystään alle tms. Kaunishan tämmöinen tötterö ei ole, mutta toimii kuitenkin mitenkuten.
Pekka

Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Olet kaiketi jo tajunnut, että jos se lopullinen ratkaisu on sinun toiveidesi mukainen (eli pihalle tulee pihasauna) niin tämä väliaikainen suihku jää myös käyttöön?
Ei kukaan halua pihasaunaan asti juosta sen takia, että pitää pikaisesti suihkussa käydä.
Ei kukaan halua pihasaunaan asti juosta sen takia, että pitää pikaisesti suihkussa käydä.
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Väliaikaisista tuppaa tulemaan helposti pitkäaikaisia ratkaisuja. Huonolla ilmanvaihdolla olleen kylppärimme kuivatuksen olen ratkaissut käyttämällä ahkerasti tavallista parin sadan euron ilmankuivaria aina suihkun jälkeen. Jossain vaiheessa tulee tuohonkin kylppäriin kunnon remppa, mutta nyt mennään tuolla ratkaisulla.
-
- Jäsen
- Viestit: 1241
- Liittynyt: Ma Huhti 05, 2010 21:28
- Paikkakunta: Mikkeli
- Kotisivu: http://laurakaisatalo.blogspot.com
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Meillä on suihkukaappi kellarin pyykkituvassa. Vesieristämätön tila (innolla odotan lopputarkastusta) joka siis tehty vanhasta maalattiakellarista. Lattiassa on nyt kunnon eristeet ja lämmitys, ulkoseinää on yksi parin metrin pätkä ja siinä on vain rivinteeraus, betoni- ja tiiliseinät on kalkkimaalattu. Tuo tila tuulettuu niin, että tuloilma tulee ikkunan raoista ja laitettiin vielä varmuuden vuoksi yksi korvausilmaräppänä kun seinässä oli valmiiksi reikä öljysäiliön täyttöputkien jäljiltä. Poisto on hormiin, pyykkituvan päädyssä on entinen pannuhuone jossa on nyt öljykattilan hormi vapaana ja lisäksi yksi tuuletushormi.
Meillä on katollinen suihkukaappi,jonka kanssa on toimittu sillä tavalla että suihkuttelun jälkeen ovi pistetään kiinni ja annetaan vesien ja entisten vesihöyryjen valua viemäriin. Kun kaappi on suht kuivanut, sen ovi avataan ja väliajat se on ovi auki. Jos sitä pitää koko ajan kiinni, se alkaa vähän tuoksahtaa tunkkaiselta, jos taas oven avaa heti suihkuttelun jälkeen, pelmahtaa kellariin hirveä määrä kosteaa ilmaa ja pyrkimys on kumminkin pitää tuo kosteusrasitus mahd pienenä vaikka periaatteessahan tuolla ei pitäisi mitään hirveää ongelmaa tulla. Minulle ei ole tullut mieleenkään, että suihkun aikana olisi jotenkin tunkkaista tai henkeä ahdistavaa tuolla umpiossa, eli ainakaan siihen sitä poistoa ei mielestäni tarvita. Mutta toki meillä on sikäli eri tilanne, että tuo poistohomma on hoidettu tuosta itse tilasta eli sikäli ongelmaa ei ole vaikka se vesihöyry sieltä kaapista karkailisikin, tuossa teidän tapauksessahan poistoa ei ole jos nyt oikein ymmärsin.
Meidän entinen suihkutila oli edelliselle omistajalle rakennettu pömpeli olohuoneen nurkassa ja sieltä oli poisto hoidettu juurikin niin, että olohuoneen katonrajaan oli koteloitu putki joka meni seinästä ulos, seinäpinnan tasalla oli sitten ritilä putken suuta peittämässä. Ei tuo nyt mitään vauriota onnistunut puolessatoista vuodessa aikaan saamaan mitä me sitä suihkua käytettiin, edellinen mummo käytti sitä erittäin vähän. Mutta eihän nuo kauhean kauniita viritelmiä tosiaan ole...

"Saavat tehdä tämän päivän talot juuri niin kuin haluavat, mutta minun talo on tehty kuusikymmentä vuotta sitten ja semmonen aika näkyy talossa ja ihmisessä. Kiitos mutta ei kiitos." - Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Eihän kaappi tarvi putkea tuuletukseen . Laitettiin vanhalle rouvalle makuuhuoneeseen suihkukaaappi ja
liikkeessä jo vakuuttivat että toimii hyvin . Kosteus kondensoituu seinille ja valuu viemäriin . Muutaman vuoden
oli käytössä ongelmitta , kunnes tarve loppui luonnollista kautta .
liikkeessä jo vakuuttivat että toimii hyvin . Kosteus kondensoituu seinille ja valuu viemäriin . Muutaman vuoden
oli käytössä ongelmitta , kunnes tarve loppui luonnollista kautta .
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Kiitoksia vastauksistanne, monenlaista näkökulmaa ja vaihtoehtoa on esitetty. Suihkukomero on sillä tavalla keskellä taloa ettei sieltä voi vaakavetoja ulkoseinään kyllä ajatellakkaan. Epäselvästi ilmaistu ajatukseni ei ollut varsinaisesti yhdistää viemärin tuuletusputkea ja suihkun ilmanvaihtoa, ainoastaan laittaa ne ritirinnan samoista läpivienneistä ja laittaa päättymään eri kohdille. Huono idea, I rest my case. Suihkukomero avautuu eteiseen, joka avautuu lasikuistille. Suihkukaapissa on korkea allas, katto ja seinät.(Ja se on RUMA! Saas nähdä kauanko sekin kestää, ostettiin sitten nuukuuspuuskassa markkinoiden halvin kiinalainen ) Kombinaatio, jossa toimitaan Laurakaisan kuvaamalla kiinni-auki taktiikalla, hormin räppänän aukipitämisellä ja mahdollisesti ilmankuivaimella on nyt ehkä se, millä tässä lähdetään liikkeelle. Talvella hormit ovat lämpimänä kun leivinuunia lämmitetään, kesällä tuuletuksen voinee hoitaa myös oven kautta...? Vesihöyryn minimoimiseksi tarvinnee ottaa max. minuutin kestäviä kylmiä suihkuja:). No,nyt on vuosi eletty tässä talossa pienten lasten kanssa täysin ilman suihkua joten kylmätkin suihkut olis aika luksusta.
Ja kuten todettu, se on taivahan tosi että väliaikaisuudet tuppaavat jäämään vakioratkaisuksi. Meillä on kuitenkin olemassa ns. pitkän tähtäimen suunnitelma, josta nyt teille näyttäytyy Vaihe 1.) ylipäätään saadaan taloon peseytymistila. Sitä seuraa Vaihe 2.), jossa rakennetaan kunnon saunatilat joko kellariin tai pihalle ja Vaihe 3.), jossa rakennetaan yläkerran remontoimista odottavien makuuhuoneiden yhteyteen kylpyhuone, jossa ei läträtä vedellä ympäriinsä vaan jonne tulee AMME. Ja vasta näiden jälkeen seuraa Vaihe 4.) väliaikaisesta suihkukaapista tulee siivouskomero. Tässä kun aikamme tuumaillaan ja ihmetellään niin voipi olla että yläkerran kylpyhuone tehdään ennen saunaosastoakin. Nyt ajan vie leikkimökin rakentaminen pihamaalle, lapset kun on pieniä vain hetken.

Suoraan aiheeseen liittymättä, mutta pvalilan kommenttiin toteamuksena:
Me heivasimme sisäsuihkun kosteusriskien poistamiseksi hirsitalosta samaan aikaan, kun painevedellä varustettu pihasauna valmistui.
Ulko-ovelta on matkaa saunan ovelle kolmekymmentä metriä, eikä kukaan (rouva tai neljä ipanaa) ole valittanut.
Toki asia on kytköksissä myös yhteiskunnalliseen ilmiöön (ja sen vastustamiseen), jossa suihkussa pitää käydä kolme kertaa päivässä, keittiö täyttää antibakteerisilla pesuaineilla ja juosta lääkärissä ihmettelemässä allergioita tai jatkuvaa sairastelua. Mutta tämä ei ole tämän ketjun aihe, joten se siitä.
Vaan oli mulla sittenkin kysymys myös ketjuun liittyen:
Olen kaavailemassa vesivessan muuttamista kompostikäymäläksi. Tila on vanha ruokakomero, josta menee nätisti tuuletusluukku hormiin. Samassa piipussa on leivinuuni ja puuhella, joista ainakin toinen on käytössä talvella.
Käymälämalli on nesteen haihduttava (erotteleva ei mahdu) malli. Ihan suihkurasitusta kosteus ei vastaa, mutta silti. Onko kierresaumaputkesta niin paljon apua, että voisi olettaa, ettei tuuletus hormin kautta rasita piippua pysyvänäkään ratkaisuna?

Täytyy kyllä kerrankin olla Pekan kanssa eri mieltä. Hormin rapautuminen pesutilan poistoilmasta kyllä kuulostaa minun korvaani täydeltä höpöhöpöltä. Niissä muissa hormeissa kulkee kuitenkin lämmintä poistoilmaa muista huoneista, vaikka tulisijoja/öljypoltinta ei olisikaan. Onhan tiilisiä ilmanvaihtohormeja ollut joka talossa toistasataa vuotta.
- Kaikki uusi on paskaa -
-
- Moderaattori
- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
En mä olisikaan huolissani muista ilmahormeista, mutta suihkusta tulee aivan toisella tavalla vesihöyryä kuin normaalista huonetilasta. Voi kuulostaa höpöhöpöltä, mutta saman höpön takia nykysäännösten takia muurattua hormia ei saisi ylipaineistaa.
Pekka
Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Tarkoitin, että kuivien huoneiden hormien poistoilma lämmittää piippua vaikkei olisi tulisijoja käytössä. Lämpö kuivattaa piippua.
Mitä tarkoittaa hormin paineistus? Eikö hormiin saa laittaa puhallinta alapäähän? Onko huippuimuri ainoa "kone" mitä saa käyttää ilmanvaihdon tehostamiseen tiilipiipulla? Paineistuuko hormi jos yläpää on auki? Tämä oli uutta, onko linkkiä jonnekin rakennusmääräykseen?
Mitä tarkoittaa hormin paineistus? Eikö hormiin saa laittaa puhallinta alapäähän? Onko huippuimuri ainoa "kone" mitä saa käyttää ilmanvaihdon tehostamiseen tiilipiipulla? Paineistuuko hormi jos yläpää on auki? Tämä oli uutta, onko linkkiä jonnekin rakennusmääräykseen?
- Kaikki uusi on paskaa -
-
- Moderaattori
- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Suihkukaappi vanhaan hirsitaloon---poistoilma??
Kuivien hormien poistoilma riittää lämmittämään piippua vähän, mutta jos yläpohan tasalta on vielä pari kolme metriä piipunnokkaan, niin ylimmät tiilet (tai ylin metri tai tai tai) on tasan tarkkaan ulkoilman lämpöisiä. Kun jäiseen piippuun ajaa kovin kosteaa ilmaa, niin se tiivistyy suoraan jääksi ja kuuraksi hormin sisäpintoihin. Sopii käydä talvella katselemassa, ilmiö on ihan jokapäiväinen suuressa osassa taloja kun pakkanen hiukan kiristyy. Ei piipunpää ole lämpimän lämmin uunitaloudessakaan, mutta mitä enemmän lämpöä piipussa on, sen paremmin se pysyy kuivana ja sen nopeampi on myös ilman virtaus painovoimaisessa hormissa.
En tarkoita, että piippu jäätyy, lahoaa ja mätänee ihan samantien kun siihen kytkee suihkutilan. Toteanpa vain, että piipun yläpään rapautuminen ja sitä kautta tarve niistää se piippu aikaisemmin lisääntyy sitä mukaa kun piippuun johdettavan kosteuden määräkin. Meillä menee omankin suihkun höyryt hormiin, mutta vieressä on kaksi päivittäin käytettävää hormia. Ja silti pakkaspäivänä voi olla huurrekaulus sen suihkusta tulevan hormin ympärillä.
Tuo ylipaineistaminen tarkoittaa juuri sitä että rakennusluvan alaisissa hommissa piipun alapäähän ei saisi laittaa puhallinta vaan ylös pitäisi laittaa imuri. En ole ottanut sen kummemmin yksityiskohdista selvää, mä yritän pysytellä kohtuullisen tietämättömänä modernista talotekniikasta kun ei vaan jaksa kiinnostaa