Kellarin tuuletus kesäkaudella
Kellarin tuuletus kesäkaudella
Moi,
Olen lukenut näitä juttuja, mutta uutena RMT:n omistaja en ehkä kaikkea hoksaa.
Kellari on kylmä, betoni lattialla varustettu (varasto) ja seinät maalattu kalkkimaalilla. Rossipohja on puuta ja purua. Edellinen omistaja on suorittanut tuuletusta neljän ikkunan kautta niin että ikkunoita on pidelty auki kun ollaan kotosalla (tehty näin yli 30 vuotta).
Tein ikkunoihin sopivat verkot ja ajattelin että nyt ne saa olla auki keväästä syksyyn ja laitetaan sitten kiinni. Kiinni ne on talvet ollut edelliselläkin omistajalla. Ajattelin että nyt loppuu leikkiminen noiden ikkunoiden sulkemisen ja avaamisen kanssa kun ikkunat on aina auki kesäkaudella.
Onko tällainen kokoaikainen tuuletus OK tällaisessa kellarirakenteessa ?
Ei ainakaan kondenssi ongelmia ole havaittavissa.
Uusi foorumilainen kiittää ja kumartaa neuvoista.
-Matti

Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
Tervetuloa!
Huhutaan että kun järvi risahtaa jäähän niin kissanluukut kiinni ja sitten taas toistepäin. Sulla vissiin vähän isommat luukut mutta ainahan voi soveltaa

-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
-
tessu
Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
Mulla senverta kylmä kellari että ei viitti turhaan lämmittää sitä avaamalla joka läpeä,saapahan sitten helteellä jostain kylmääkin huoneisiin,aikoinaan oli aina yks ikkuna raollaan mutta nyt ainakin 7v kun täs ite ollu niin kaikki ikkunat ja ovet on sulki,ainoostaan venttiilit on auki että ilma vaihtuu.
Kesällä kun on pihasauna vaan käytössä niin kellarissa ei vettä lotrata olleskaan että kosteuskaan ei suuremmin haittaa kun vasta syksyllä myöhään jolloin jo pitää lämmittää
Kesällä kun on pihasauna vaan käytössä niin kellarissa ei vettä lotrata olleskaan että kosteuskaan ei suuremmin haittaa kun vasta syksyllä myöhään jolloin jo pitää lämmittää
Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
No, niin. Tässäpä tuli hetimmiten toinen näkökulmatessu kirjoitti:Mulla senverta kylmä kellari että ei viitti turhaan lämmittää sitä avaamalla joka läpeä,saapahan sitten helteellä jostain kylmääkin huoneisiin,aikoinaan oli aina yks ikkuna raollaan mutta nyt ainakin 7v kun täs ite ollu niin kaikki ikkunat ja ovet on sulki,ainoostaan venttiilit on auki että ilma vaihtuu.
Kesällä kun on pihasauna vaan käytössä niin kellarissa ei vettä lotrata olleskaan että kosteuskaan ei suuremmin haittaa kun vasta syksyllä myöhään jolloin jo pitää lämmittää
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
minä kun ostin taloni niin ajattelin heti keväällä että aukaisenpa kellarin ikkunan kesäksi...no pari viikkoa oli auki ja kauheat helteet oli ulkona just silloin...kellari rupes kondensoimaan vettä ihan urakalla lattianrajoihin kun on niin kylmät pinnat siellä ja kuumaa ilmaa virtasi sisään kun mulla kellarissa poistoilma menee puukoteloa pitkin hormin alle...nooh...laitoin ikkunan kiinni ja parin viikon aikana kosteusläntitkin kuivuivat...sen koommin en ole kellaria lämmitelly....nytkin siellä oli kun kävin niin n.13 astetta vaan lämmintö...
Viimeksi muokannut Herwanni, Ke Heinä 18, 2012 16:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
Täällä onkin nopsaa porukkaa vastailemaan.
Tämä taitaa mennä nyt sitten kikkailuksi. Kellarin sokkeliin tulee keväällä kosteus plaikkuja jotka poistuu vähiinpäin ja ajattelin että tuulettelemalla kosteus seinistä poistuisi tehokkaimmin vaikka ei se tuosta tämän hetkisestä enää kuivu. Kerrottakoon että kellarissa ei ole pannuhuonetta tai muuta lämmittämässä tilaa.
Noi neljä ikkuna luukkua on 40*60cm ja mitään muita tuuletusluukkuja ei kellarin seinissä ole. Tuuletushormeja on kyllä kaksi suoraan hormiin.
Onkos se sitten mentävä niin että nuo luukut keväällä huhtikuussa heti apposen auki jotta kellari ehtii lämmetä ilman mukana ja sitten jos kondenssia ei synny niin menee niin syksyyn asti. Lyö luukut kiinni jos kondenssi kiusaa.
Jotenkin järki sanoo että olisi hyvä jos ilma vaihtuu.
Kaikilla lähiympäristössä on kaikki lävet kiinni. joillakin on pienen pienet ilmanvaihto räppänät ja joillakin ei.

Mulla on semmonen melkein sydämen pysäyttänyt kokemus tuosta kellarin tuuletuksesta.
Toissakesänä lähdettiin pariksi viikoksi reissuun ja silloin oli pitkä kostea hellejakso.
Jätin kellarin tuuletusikkunat auki ja samoin hormien pellit täysille.
Kun tultiin kotiin ja piti alkaa saunaa lämmittämään niin astuin sukkasillani saunan pukuhuoneessa vesilammikkoon.
Sydän pomppasi kurkkuun, että nyt on jossain putki vuotanut loman ajan ja kaikki märkänä.
Sitten tajusin, että pääsulku on ollut tavan mukaan kiinni. Pakko olla vuotanut sadevettä jostain. No eipä löydy jälkiä siitäkään ja pukuhuoneen lattia oli vielä muutaman sentin muuta kellaria korkeammalla ja muualla ei ole vettä.
Kuivasin lattian (muovimatto) perusteellisesti ja kas, seuraavana päivänä siihen pisaroitui pikkuhiljaa taas vettä.
Eli eristämättömän betonin päälle liimattu muovimatto oli niin kylmä, että se kondensoi kosteasta tuuletusilmasta vettä, joka ei päässyt imeytymään betoniin muovimaton takia vaan muodosti lätäkön.
Nykyään hillitsen tuuletusta helteellä eikä kyllä ole sitä muovimattolattiaakaan enää.

Täällä me ollaan ensimmäisenä talon omistamisen kesänä tehty semmoista hölmöläisen hommaa, että on pidetty kellarin ovea auki aina kun mahdollista. Kellarin sisällä on yritetty availla niitä luukkuja, joita availla voi.
Ilmanvaihtoa tulisi parantaa, niin ovat sukulaismiehet ja kuntotarkistaja kaupan yhteydessä sanoneet.
Pitäiskös sitä kutsua joku asian osaava paikan päälle ensin suunnittelemaan ja sitten hommiin.
Lisää ilmanvaihtoreikiä siis? Talossa on painovoimainen ilmanvaihto. Koneellista ilmanvaihtoa ei ole harkittu.
Eteisessä on tunkkaisempi ilma kuin muualla. Koko talossa ikkunoista puuttuvat rakoventtiilit.
Kellari on viileä tila, avonainen. Riesana on lisäksi puupanelointi. Paneeli ei ole toistaiseksi kerännyt kosteutta, taikka ainakin yhden porausreiän takana oli vankka lauta. Mutta neuvoksi on saatu, että paneelit pitäisi kiskoa pois. Niitten päällä kulkee myös sähköjohdot. Toistaiseksi homma on odottamisen asteella.
Nyt on taas sadetta piisannut. Pitäisikö tuuletusta silloin entisestään tehostaa? (Sinänsä tyhmä kysymys - kai tuon ilmanvaihdon tulisi olla sellainen, että se pelaa "aina").

Tässä tainnut mennä ns. rossipohja ja kellari vähän sekaisin, pahoittelen jos omalta osaltani harhaanjohtanut.
En tiedä muusta kuin että ns. kissanluukut ovat ennenvanhaan ja minusta nykypäivinäkin, vaikkapa tuolla järvien jäätymis-/sulamismetodilla, hyvä sulkea/avata.
En tiedä muusta kuin että ns. kissanluukut ovat ennenvanhaan ja minusta nykypäivinäkin, vaikkapa tuolla järvien jäätymis-/sulamismetodilla, hyvä sulkea/avata.
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
Jos siellä on kaksi poistoa hormiin ja ei tuloreikiä ollenkaan, niin varmaan joku ikkuna varjon puolelta kannattaa raolleen laittaa. Itsekin pari kesää sitten uutena talolaisena koittelin tuota tuuletusta aukomalla ikkunat ja kyllähän sitä puski kondenssi vettä ihan urakalla seiniin :) Siitä lähtien pysyneet kiinni. Meillä on kolme poistoa hormiin ja taitaa olla neljä tulo reikää sokkelissa ja melko raikkaana pysyy.
Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
Tämä menee nyt vähän tieteelliseksi, mutta minä seurailen helteellä ilman kastepisteen lämpötilaa ja kun se alkaa pysytellä jossain 15 asteen hujakoilla tai yli niin hillitsen tuuletusta.
Näin käy suomen kesässä aika harvoin loppujen lopuksi.
Niin kauanhan kondensoitumista ei tapahdu, kun rakenteiden lämpötila on korkeampi kuin ilman kastepiste.
Jääkaapista kylmä kaljatölkki pöydälle niin hetikohtahan se on märkä. Sama juttu tapahtuu kylmissä kellarin nurkissa.
Säätä nyt tulee mutenkin seurailtua esim tuolta:http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Tampere siitä näkee kastepisteen myös.

Niin ja entisajankellarinhan kuuluukin olla kylmä,ei siellä muuten mitkään juurekset ym säilyny.
Nyt kun niitä muutetaan asuinkäyttöön jouduttiin tekemään kompromissejä ettei kosteus tuhoaisi kaikkea mitä siellä on!
Itse tullu siihen tulokseen että räppänät tai ikkunat kun pitää hieman raollaan niin ilma vaihtuu sopivasti eikä ole ikinä tullu mitää kondensivettä mistää kohtaa,muta talokohtasiahan nämä jutut ON toiselle joku käy toiselle se taas ei käy.
Kokeilemalla kaiken tietää,NIIN ja sitten kannattaa tehdä/teetättää kalterit ym niihin kellarin ikkunoihin joita meinaa edes raollaan pidellä,meillä niin tehtiin koska ikkunoista olisi ollut hyvä tulla suoraan taloon sisään!
Pienestäkin ikkunasta mahtuu pieni ihminen hyvin ja mitä syrjemmässä asuu ja mettän puolella kellarinikkunat on suuremmalla syyllä pitää varmistua,varkaallekkin voi tehdä kiusaa ja antaa työtä eteen niin silloin voi sisälle meno jäädä suunnittelu asteelle!!

Niin, jospa olisikin fiksumpaa avata jo aikaisin keväällä kun ilma kuivaa mutta sulkea elokuussa tai heinäkuussa, voitaisiinkohan olla jopa vanhaa kansaa viisaampiakin jossain asiassaJuha_P kirjoitti:Tämä menee nyt vähän tieteelliseksi, mutta minä seurailen helteella ilman kastepisteen lämpötilaa ja kun se alkaa pysytellä jossain 15 asteen hujakoilla tai yli niin hillitsen tuuletusta.
Näin käy suomen kesässä aika harvoin loppujen lopuksi.![]()
Niin kauanhan kondensoitumista ei tapahdu, kun rakenteiden lämpötila on korkeampi kuin ilman kastepiste.
Jääkaapista kylmä kaljatölkki pöydälle niin hetikohtahan se on märkä. Sama juttu tapahtuu kylmissä kellarin nurkissa.
Säätä nyt tulee mutenkin seurailtua esim tuolta:http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Tampere siitä näkee kastepisteen myös.
Minä olen sen verran automaationörtti että monasti ajatellut tuohon kastepiste asiaan ihan automaattisia, sähköisiä räppänöitä. Eri pintojen lämpötiloja toki pitäisi mittailla ja valita alin lämpötila, jonka mukaan säätyisivät. Toivottavasti ei vaan Panu Kaila kulkisi ohi kun räppänät olisivat rankkasateen aikaan kesäkuussa kiinni
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
Sen verran vielä lisään, että rivinteeratun ja lattiasta eristetyn kellarin pintojen lämpötilat seurailevat paljon herkemmin tuuletusilman lämpötilaa, kuin pelkän betonibunkkerin pinnat.Juha_P kirjoitti:Niin kauanhan kondensoitumista ei tapahdu, kun rakenteiden lämpötila on korkeampi kuin ilman kastepiste.
Eli kondenssiriski on paljon pienempi kun pinnat eivät pysy niin viileinä.
Suoraan maata vasten oleva lattia ja sokkeli alaosastaan ei taida paljoa yli kymmenen asteen lämmitä. Ne on herkästi märkänä.
Re: Kellarin tuuletus kesäkaudella
Mullon kellarikerroksessa sellaiset jotain 60mm säädettävät räppänät, melkein aina melkein kiinni ja sitten ilmankuivain. Jossain vaiheessa pidin räppänöitä auki mutta kuivaimen säiliö täyttyi alta aikayksikön. Räppänät kiinni niin nyt kertyy vettä enää semmoinen 5 litraa viikossa 
Kari
"...and we'll raise up our glasses against evil forces,
singin': 'Whiskey for my men and beer for my horses!' "