Oma koira "puree"

[Juha_P]

Koiraihmiset antakaahan neuvoja.

Meillä on usein hoidossa pitkäkarvainen sakemanniuros. Voisi melkeimpä sanoa, että koiran toinen koti on meillä.
Erittäin lauhkea, sopuisa ja leikkisä koiravanhus.
Olemme emännän kanssa olleet koiran kavereita koko sen 11v iän. Joskus vuosia sitten oli lieviä lauman johtajuuskoitoksia mutta ei enää vuosiin.

Viime aikoina on ilmennyt kummallinen taipumus ärähtää ja näykkäistä. Jos menen kontilleni makaavan koiran viereen rapsuttaakseni sitä niin kaikki on OK mutta jos lisäksi painan pääni alas niin se ärähtää ja saattaa jopa näykkäistä päälakeani. Samaa manööveriä on harrastettu vuosia mutta vasta nyt on ilmennyt agressiivinen reaktio. Se hämmentyy itsekin saman tien ja tulee viereen ynisemään ja kerjäämään rapsutusta.

Mistähän moinen mahtaa johtua?
Mitään dementian tai seniiliyden oireita ei ole vaikka ikää onkin.

[auvo27]

meilla oli 8v kaukkariuros jolla lahes vaastaavia reaktioita. jatti kuitenkin muutamiensenttien valin ei siis osunut vieraisiin oli aina erittain varautunut mutta ei ikimaailmassa omilleen. ihmeteltiin tiuskimista kunnes eraanapaivana juos aidanlapi tiipetinmastiffin kurkkuun ja oli tappaa ei lopettanut vaikka toinen alistui selvasti. silloin menimme laakarin ja syopakasvaimet oli jo kookkaat
nain meilla suosittelen tarkastamaan koiran huolella.

[Juha_P]

Iän puolestahan voi tietysti olla jo mitä vaan mutta muuten ei ole huomattu käytöksessä mitään muutoksia. Jätkä on aina ollut ja on edelleen erittäin ihmisystävällinen ja leikkisä. Se ei reagoi agressiivisesti mihinkää muuhun kuin siihen että kumarrun ja lasken pääni sen viereen. En edes katso silmiin vaan maahan. Lääkärissä sitä on käytetty useinkin. Lievää nivelrikkoa lukuunottamatta pitäisi olla terve.

[Aaltju]

Aika usein koirien käytös muuttuu iän myötä siitä yksinkertaisesta syystä niiden aistit rapistuvat aivan samalla lailla kuin ihmisilläkin.

Koira on aisteistaan eri tavalla riippuvainen kuin ihminen. Ihminen tekee havaintoja yksittäisellä aistilla, mutta koira ei tee niin kuin aniharvoin... se ei esimerkiksi reagoi näkö- ja kuuloaistimuksiin jos hajua ei ole. Ihminen kompensoi puutteita jossakin aistissa muilla aisteilla ja älyllään, mutta koira on rapistuvan aistin osalta täysin pimennossa ja lopullisesti. Niinpä sitten aistien rapistuessa muuttuvat tututkin tilanteet oudoiksi ja pelottavaksi.

Toki kasvaimet yms ovat myös mahdollisia...

[EEmeli1]

Ensimmäisenä tulee mieleen että koiralla on näössä vikaa ja se kokee tilanteen jotenkin uhkaavana, koska ei oikein näe mitä tapahtuu. Tuolla iällä koirilla on usein kaihia ja se voi edetä nopeastikkin. Toinen mikä tulee mieleen on se että jostain syystä sillä on kipuja, jotka ilmenevät kun se laskee päätään alas. Pelkkiä arvailuja, mutta usein noista on syy löytynyt.

[Juha_P]

Pulpahtaisikohan sillä joku susilauman aikainen primitiivireaktio esiin jos se luulee, että olen käymässä hampaillani kiinni sen kurkkuun.

Yleensä se hyvin selkeästi ilmaisee kun se ei tykkää että johonkin vaikka kipeään kohtaan koskee. Murisee ja näyttää hampaitaan.
Mutta tässä kyseisessä tilanteessa tämä "karkoitusvaihe" jää kokonaan pois.

Muuten se antaa minun tehdä mitä vaan. Kääntyy itse selälleen ja antaa silloinkin rapsuttaa kaulasta ja vatsasta. Ymmärrän niin, että tämä tarkoittaa luottamuksen osoitusta ja lauman johtajuuden tunnustusta. Tai ainakin jälkimmäistä.

[Aaltju]

Pulpahtaisikohan sillä joku susilauman aikainen primitiivireaktio esiin jos se luulee, että olen käymässä hampaillani kiinni sen kurkkuun.

Mahdollisesti... ja todennäköisesti... jos nyt kyse on aistien rapsitumisesta.

Tosin ei se mikään primitiivireaktio ole... 99.5% koirasta on sutta, oikeastaan ainoa asia mikä erottaa sen villistä sudesta on ihmisen antama koulutus ja ulkonäkö... asia joka ihmisiltä tuntuu kovin usein unohtuvan.

[Juha_P]

Ensimmäisenä tulee mieleen että koiralla on näössä vikaa ja se kokee tilanteen jotenkin uhkaavana, koska ei oikein näe mitä tapahtuu

Joo, näössä on kyllä selkeästi heikkoutta. Ulkona kepinheitossa sen huomaa. Se hukkaa kepin aika helposti jos ei pysty kokoajan seuraamaan sen lentorataa. Sitten etsii hajun perusteella.

[tintu]

Varovasti uskaltaisin epäillä, että kyseessä voisi olla resurssipula yhdistyneenä vanhuudenvaivoihin.

Meillä vanhempi koira on tullut isolta tarhalta (hylätty kotioloista tarhalle) ja siellä se on joutunut tappelemaan kuivista patonginpaloistakin. Koirassa kun on luultavasti labbista yhtenä rotuna mukana, se on kuitenkin niin sosiaalinen tapaus (nojailee vieraisiinkin ihmisiin ja rakastaa lähes kaikkia muita koiria), että tilasta/ omasta makuupaikasta/ reviiristä tms. ei ole koskaan pörissyt kellekään. Alussa urahteli ohikulkeville koirille ohituksissa enemmän (eli joita ei moikattu, oliks noi sille sitten mahdollisia vihollisia), mutta kun on saatu melkeimpä kokonaan noi vatsavaivat hoidettua pois vaivaamasta, on rauhoittunut niidenkin suhteen. Sen sijaan jokaisesta kepistä, luusta, kupillisesta ruokaa jne. kyllä piti alussa aivan hirveää uhkamurinaa, eli niiden suhteen on elämässään joutunut puolustautumaan ja se jäi päälle ehkä n. puoleksi vuodeksi meille tullessaan - ennen kuin uskoi ettei kukaan häneltä mitään pois ota. Mutta kyllä terävyyttä, harkittua kylläkin, löytyi tuostakin lauhkeasta lampaasta silloin. Sitten se lakkasi murisemasta ruokakupilla, mutta pörisee edelleen luunsa kanssa esim. lapselle ja varsinkin tälle nuoremmalle, joka tuli taloon vähän yli vuosi sitten. Yleensä pistän sen siksi luunsa kanssa johonkin rauhalliseen nurkaan, ettei tartte stressata. Nuorempi koira, joka ei ole nähnyt puutetta eikä nälkää, ei murise mistään eikä kellekään, paitsi pihalla pimeässä, jos joku tuntematon (haju, ääni tai hahmo) lähestyy häntä tai taloa. Mutta se nyt onkin vahvasti vahtiviettinen ja olisi vähän kumma, jollei niin tekisi.

Saksanpaimenkoirahan on aika reviiritietoinen koira myös, että voihan se teillä olla jotain oman (pienenkin) alueen, lepopaikan omimista, jonka rajojen tuntee ylitetyn ja se häiritsee. Ihmisilläkin tietyt luonteenpiirteet ja temperamentti, eli reagointitapa sattaa vahvistua ja korostua ikääntyessä, ja esim. kärttyisyys (koirilla puhutaan terävyydestä) saattaa lisääntyä kun väsymys painaa (ja unen laatu huononee). Koirakina ehkä kolottaakin jo sieltä täältä nivelistä, kipu kuormittaa ja se suutahtaa aina vain vähemmästä. Tätä on nähty. Jos teilllä on vielä pieniä lapsia, ei koira ehkä saa niin paljon omaa rauhaa ja unta, vaan nukkuu vaan sitä kuuluisaa koiran unta vaikka tarvitsisi jo paljon enemmän lepoa ja rauhaa tuon ikäisenä.

Tietysti myös joku korvatulehdus (hiivasienen alituinen kutina), vatsavaivat tai muu tekee toisista, nuoremmistakin koirista kärttyisiä ja stressaantuneita. Jollei todella mitään munuaisen vajaatoimintaa, lonkkavikaa tai muuta hermoja rassaavaa kipua tai tautia löydy, voisi se olla tuota oman tilan ja rauhan lisääntynytttä tarvetta. Eli resurssipulaa sekin, oman rauhan puute. Ja ei ikäänkuin enää mahda itselleen mitään, että jossain kohtaa keittää yli. Reaktio tulee vain selkärangasta. Yleensäkin muuten sanotaan, ettei lepäävää/ nukkuvaa koiraa pitäisi häiritä. Mieluummin kutsuu sen luokseen ja jos haluaa lepäillä koiran vieressä, kutsuu sen viereensä pötköttämään. Ainakin meidän koirat tulevat yleensä mielellään - kun kerrankin saavat huomiota. Jos koira ei jaksa nousta, tai sitä ei kiinnosta, se haluaa lepäillä ihan rauhassa. Itse annan silloin olla. Esim. vanhempi koira alkaa illalla olla aika väsynyt, varsinkin sen jälkeen kun villi ja nuori koira tuli taloon -ja vetäytyy yöpuulle ensimmäisenä.. Ja alussa oli väsynyt tietysti sopeutumisstressin vuoksi. Ja vanha koirakin voi siitä huolimatta olla seuraavassa hetkessä - levättyään - mitä leikkisin otus vieläkin. Mutta itsekin koitan koko ajan vahtia ja opettaa noita lapsia, ettei vieraatkaan mene silloin koiria häiritsemään kun ne nukkuu tai vain lepää omilla vakipaikoillaan rauhallisina.

Nää on ihan arvailuja, en todellakaan mikään koira-asiantuntija ole. Nuorena tyttönä lähipiirissä oli saksanpaimenkoira ja kovin vietikkäitä koiria, eli vahti- ja puolustusviettiä ei tarvinnut herätellä (ja tietysti hyvin koulutettavia myös) olivat silloin. Sen jälkeen on voinut tulla lisää terävyyttä ja lonkkavikoja ym. ei toivottavaa rotuun. Ja sitten: kiintyvät yhteen ihmiseen ja perheeseensä ihan hirveällä vimmalla, että silleen yhden ihmisen ja perheen lemmikkejä ovat siinä mielessä. Ehkä hoitoon tulokin siis väsyttää aiempaa enemmän?

[Cashan]

Itellä nyt vajaa 2v sakemanni ja voin siittä sanoo että on ihan helvetin terävä. Jopa hieman rasittavan terävä. Mutta eipä sekään anna "halailla". Hammasta tosin ei anna mutta väistää voimakkaasti. Vatsansa kyllä kääntää rapsuteltaessa. Tosi herkkäkin on luonteeltaan. Isommin kun ärähtää niin johan laskee alleen. Samassa talossa vielä Bokseri pojat 4v ja 6v. Niitä sit saa rutistella, väännellä ja käännellä. Ne ei virka mitään. Tosin aikalailla kova luonteisia muutenkin ovat. Uskovat mukisematta kun taas sakemanni aloittaa mielistelyn.

Vaikea sanoo miksi se teidän sakamanni niin käyttäytyy. Ehkä se juuri että ikää alkaa oleen ja paikkoja kolottelee. Oma rauha ja halailut vähemmälle niin hyvin menee.
Ei se koira niitä halihetkiä kumminkaan kaipaile.

[Juha_P]

Kiitoksia hyvistä huomioista.

Tuosta terävyydestä. Nuo nuoremmat sakemannit on tuntuvat olevan siinä suhteessa ihan eri planetaalta. Tässäkin oli jonkumoista nuorempana mutta se on vanhemmiten kertakaikkiaan kadonnut. Kissojen perään se lähtee pihassa (jos sattuu huomaamaan) ja haukahtelee ohi kulkeville koirille mutta ei muuta.

Meillä ei ole lapsia ja meidän puolesta koira saa olla rauhassa niin paljon kuin se haluaa. Se ottaa pikku torkkuja pitkin iltaa. Usein se illalla leuhottaa ja pyytää ulos. Siis ei tarpeilleen vaan kepittelemään tms. Niihin on eri tavat pyytää. Jos sen kanssa ei mene niin se rauhottuu ja 20 sekunnin päästä kuuluu kuorsauas.

Mutta rapsutusta ja paijausta se on vanhemmiten alkanut kerjäämään jatkuvasti. illalla telkkaria katsellessa se tulee ihan viereen nuohoamaan. Rapsuta tuolta ja rapsuta täältä.Puskee päätään kainaloon ym. Sitten kun toinen kyllästyy niin se menee toisen viereen ja aloittaa saman kerjäämisen.

Mutta eipä tässä mitään ongelmaa. Kun se agressio laukeaa ainoastaan tuosta pään viereen kumartuvasta liikkeestä niin eíhän meidän semmosta tarvi tehdä.

Ihmettelin vaan, että mikä on muuttunut.

[tintu]

Kylhän se voi olla sitäkin, että jos se on auktoriteetilla kasvatettu ja tyytyväinen koiran asemanssaan, niin tuommoinen pään alas painaminen on sille äärimmäinen nöyristelyn merkki, eikä se vanhuuden kärttyisyyttänä siedä sitä enää. Tuo resurssipula tuli vaan mieleen siitä kun just silleen, äkäsesti rähähtämällä (meidän vanhempi koira vaan pelottelee, ei koskaan näykkäse ketään/ toista koiraakaan), tuo meidän koira "opettaa" nuorempaa, että "älä ota", tai "anna tänne" se luu, "mee pois" jne. Tämä pystyy kyllä lopettamaan isottelun heti, jos komentaa/ paapoo mammamaisesti.

Joo mäkin olin aikasemmin luullut, ettei koirat tykkää kauheasti halailusta, kunnes meille tuli tämä musta "labbis". Kuulemma rotutyypillistä tuo jalkaan nojaaminen, se ei siis kiehnää vaan nojaa päänsä ja koko yläruumiinsa ja ihan rentona. Ja nuorempikin on aikamoinen sylikoira, muttei tuommoinen nojailija sentään.

[Juha_P]

Kylhän se voi olla sitäkin, että jos se on auktoriteetilla kasvatettu

Auktoriteetia se ei ole juurikaan kokenut. Se on ollut vaan luontaisesti hyvätapainen ja oppinut perusasiat oikeastaan itsestään.
Alkuperäisen isäntänsä kanssa se kulki aina yhdessä joka paikkaa eikä ole koskaan joutunut taistelemaan reviiristään. Eikä varmaan ole joutunut kokemaan mitään mielivaltaa tai kaltoinkohteluakaan koskaan. Isäntänsä kuoltua se on ollut meillä usein viikonloput ja kulkee joskus minun kanssa töissäkin ilman mitään ongelmia.

Ja mielellään se tulee meille. Sillä on oikeassa kodissaan tietyt rutiinit mistä se tietää, että hoitoviikonloppu on tulossa. Sitten kun menen hakemaan ja avaan auton takaluukun niin se on heti pyrkimässä kyytiin. Melkein liikutun itsekin kun mietin, ettei noin kilttiä ja sopeutuvaista koiraa voi ollakkaan
Mulle kun lapsena opetettiin että "susikoirat" on vihaisia.

[tintu]

Jotenkin se on tuohon kumartelueleeseen nyt vaan ehdollistunut niin että se ärsyttää. Ehkä kivun ehkä huononäköisyyden takia. Mutta juuri tuolleen meidänkin koira tuli pyytelemään anteeksi, kun oli pörissyt kupillaan "turhaan" kun ihmiset vaan liikkui keittiössä sen takana (mutta sen mielestä liian lähellä). Eli alussa ei tosiaan voinut itselleen mitään ja sit tuli "pyytelemään anteeksi/ sopimaan/ mielistelemään". Jossain vaiheessa mä sitten kyllä tein selväksi, että jos minun pitää ottaa jotain siltä pois, minä otan sen, vaikka kuinka olisi korskunut. Ja sitten se loppui, ettei mulle noista luistakaan enää murise, kaikille muille vähän vieläkin kyllä joskus. Mutta en mä kyllä tuollaista vanhusta turhaan yhtään koettelisi, eli kuten itsekään et. Kun se voi olla ihan jo vaikka hermostollista, mihin koira ei voi tahdollaan vaikuttaa - ja muutenkin.

Ei ne saksanpaimenkoirat olisikaan niin suosittuja, jollei ne olisi myös tuollaisia. Äärimmäisen lojaaleja ja kilttejä koiria omistajilleen ja läheisilleen. Ja usein muillekin ihmisille, jollei puolustusviettiä ole tarkoituksella vahvistettu ja laukaisemalla laukaistu ja koira on hyvin sosiaalistettu nuoresta pitäen. Varmasti se pitää teitä omina ihmisinään kun niin kauan olette sitä hoitaneet. paikanvaihdos voi silti väsyttää vanhemmiten, vaikka onkin mieluista. En missään vaiheessa ajatellutkaan että olisikaan kaltoinkohdeltu, silti joskus koira voi oppia ylireagoimaan johonkin ei-toivotulla tavalla.

[lmfmis]

Herätkää.

Ei koirat osaa pyytää anteeksi, niinkuin ei osaa sitä antaakkaan.

Ne eivät myöskään tiedä väärää ja oikeata eikä muitakaan moraaliysymyksiä.

Ne yksinkertaisesti käyttäytyvät niinkuin parhaaksi tietävät. Ja sitä tietoa voidaan koiralla hyvin muokata.

Vähän offtopic on että esim kissalle sama homma onkin hyvin paljon vaikeampi mutta olen nähnyt niitä koulutettuja kissoja ja uskon että sekin on johonkin asti mahdollista....Emäntä on ollut susien kanssa tekemisessä ja sanoi ei edes kannata haaveilla kouluttamisesta...