Suunnittelen tässä ensi kesälle tulevan kuistin pilarien eristystä, kun niitä ei keritty tänä vuonna tekemään. Laajennusosan tekeminen venähti ja talvi ehti tulla.
Miten on järkevintä (edullisinta) toteuttaa pilarien routaeristys niin, että eivät varmasti roudi koskaan jos oletetaan, että ilmasto pysyy samana kuin viimeiset 100 vuotta?
-Maa on tiukkaa savea
-Pilarien antura tulee 60cm syvälle ja sen alle 20cm mursketta
-anturan koko 700x700mm
-Pilarit muurataan leca pilariharkoista
-Sijainti Nokia
-Talvella ei ole lunta suojana pilarien vieressä
Styrofoamin valmistaja sivuilla on dokumentti ja ohjeet, mutta jotenkin epäselvät maallikolle ja en osaa niitä oikein tulkita. Tähän asti muualla on perustuksissa on käytetty 50mm styrofoamia routaeristeenä ja lämpöeristeenä. Sitä on jonkin verran jäljellä, mutta muutkin routaeristemateriaalit on vaihtoehtoina, koska osa jäljelläolevasta styrofoamista menee joka tapauksessa kellariin menon rappusten routaeristämiseen.
Miellään kaivettavan kuopan koko saisi olla mahdollisimman pieni per pilari, mutta sen verran sitten kaivetaan kun on tarvis.
Hankkeella on rakennesuunnittelija, mutta haluan kuitenkin itse vielä varmistua, että homma tulee oikein tehtyä. Rakennesuunnittelijan mukaan routaeristys hoidetaan anturan alle tulevalla styrofoamilla, mutta itsestäni tuntuu, että se on liian pieni eritys.
Kuistin pilarien routaeristys
Re: Kuistin pilarien routaeristys
Minulla nuo pilareiden anturat ovat hieman syvemmällä noin 10-20cm kuin sinulla, mutta tuolla ei liene suurta merkitystä. Maaperä on mallia savi ja sen jälkeen vetinen savi. Minulla routaeristys on on lähellä maan pintaa, eli noin 10-15cm maan pinnasta. Routaeristys lähtee talon sokkelista ja ylittää pilarit 1,2m. Eriste vahvuus on 100mm (2x50mm limittäin). Eriste on styrox mallia routa. Naapurin sankarit ovat kyllä rakentaneet pilarinsa ilman erityksia ja suorassa näyttävät olevan, no parempi yrittää ottaa varman päälle, etti joka kevät tartte säätää
Kesällä ja nyt syksyllä tuli rakennettua katettu kuisti ja katetu terassi. Ens kesänä pitäs tehdä uusi pihavarasto. Enään en kyllä jaksa hirveästi kaivaa, jotenpa varastosta tulee mallia jos routii niin routii. Eli varaston rungosta tulee suht järeä ja vinotukia riittävästi
Nyt huomaa hyvin talon sokkelia katsellessa missä menee routaeristeen raja. Taloa ei ole routaeristetty ja kantavan laatan alapinta on noin 10-15cm maan pinnasta. Talo on suorassa jotenpa alapohjan hukkalämpö lämmittelee riittävästi maata.

Mulla on katetun terassin pilarit noin metrin syvässä ja EPS-routaa on 150 mm koko terassin pohjan alalla ja 1,2m vielä ulkopuolella.
Näyttäisi riittävän täällä vähän Jyväskylän pohjoispuolella. Sijainti täytyy ottaa huomioon, on merkittävä ero onko Vantaalla vai Kittilässä.
Onhan tuo paljon kiini maalajistakin,mulla on kyllä oikeinkin routivaa savikkoa että. Kylmissä rakennuksissa,jolloin alapohja ei ole lämpöä
vuotamassa,tuo 150 mm lienee jopa rakennusmääräysten suositus. Ja kaiketi mitoitettu pahimman pakkastalven mukaan.
Ei se juuri lohduta jos ensimmäiset 10 talvea menee hyvin ja vasta sitten temppuilee.

Routaeristeen olen päättänyt. Pilarin viereen tulee 1,2m leveydeltä 150mm finfoamia ja sitten vielä 0,6m leveydeltä 100mm finfoamia. Pitäis kestää routaa jonkin verran. Lisäksi anturan alle tulee 50mm finnfoamia.
Seuraava kysymys: Tuleeko patolevy pilarin ympäri vai tuleeko patolevyä ollenkaan? Näissä asioissa en luota rakennesuunnittelijani mielipiteeseen vaan kysyn mitä raati sanoo täällä. Pilarit muurataan leca pilariharkoista ja slammataan serpolla.