Hei,
Olisin kiinnostunut tekemään taloni yhdelle sisäseinälle savirappauksen, joka jäisi näkyviin. Pinkopahvien alla oli vanhoja rappauksia, mutta jouduin poistmaan niitä lahokorjausten vuoksi. Löysin uuden savirappauksen tekoon liittyviä työohjeita googlaamalla, mutta haluaisin ensin tiedustella, onko joku foorumilaisista kokeillut tätä menetelmää ja minkälaisin kokemuksin.
terv,
Kaapo
Savirappaus
Re: Savirappaus
En ole itse moista kokeillut, mutta Porissa rakennuskulttuuritalo Toivossa on. Sinne on jätetty yhdelle seinälle näkyviin savirappauksen teon eri vaiheita. Sieltä luulisi ainakin jotain opastusta ja vinkkiä saavan.
Re: Savirappaus
Jos haluat helpolla hankkia käyttövalmista savea niin tiilerin tehtaalta voi tilata. Saa pikkusäkeissä tai suursäkissä.
Pellostakin saa nostettua helposti savea, mutta sen ilman murentamista sen saaminen tasaiseksi sekoitukseksi hiekan kanssa on
aika vaikeaa. Jos on aikaa niin savimöykyt pihalle odottamaan pakkasia, sitten murentaminen onnistuu kyllä.

Kiitos Petsamolle hyödyllisestä vinkistä. Nämä ovat juuri niitä juttuja, jota pelkkiä työohjeita lukemalla ei saisi tietää. Reseptejähän löytyy muun muassa osoitteesta http://www.saviry.fi/rappaus/index.html. Onko sinulla itselläsi kokemusta savirappauksen tekemisestä? Haluaisin muun muassa tietää, kuinka paksun kerroksen voin rapata ja mikä resepteistä sopisi parhaiten sisätilaan, jonne haluan suhteellisen hienorakeisen pinnan.
-k

Valitettavasti en ole päässyt kokeilemaan savirappausta. Perinteisia kalkki-sementtirappauksia on tullut jonkun verran tehtyä (omiksi tarpeiksi).KMS kirjoitti:Hei,
Kiitos Petsamolle hyödyllisestä vinkistä. Nämä ovat juuri niitä juttuja, jota pelkkiä työohjeita lukemalla ei saisi tietää. Reseptejähän löytyy muun muassa osoitteesta http://www.saviry.fi/rappaus/index.html. Onko sinulla itselläsi kokemusta savirappauksen tekemisestä? Haluaisin muun muassa tietää, kuinka paksun kerroksen voin rapata ja mikä resepteistä sopisi parhaiten sisätilaan, jonne haluan suhteellisen hienorakeisen pinnan.
-k
Voisin kuitenkin arvata, että kerrosvahvuus lienee jossain 10 millin pienemmällä puolella. Mitä paksumpi kerros sen herkemmin se lähtee valumaan. Ohuempia kerroksia voi aina laittaa päällekkäin alemman kuivuttua sopivasti.
Saviyhdistyksellä on paikallisneuvojia, joilla voi varmasti pirauttaa. http://www.saviry.fi/yhteystiedot.html
Tämänkaltaisten rakennustekniikoiden harrastajat jakavat mielellään tietojaan.