Meillä oli joskus valintakiekkopuhelimia pari kpl kotona, aika oli ennen digikeskuksia. Silloin kävi niin että kun soitti toisesta puhelimesta eli nosti luurin ja alkoi veivata numerokiekkoa, kiekon palautusliike sai sen toisen puhelimen soimaan. Se soi aina niin kauan kuin kiekon palautuminen kesti, eli nollapitoisissa numeroissa aika kauankin. Isomummulla taasen oli sellainen systeemi että meni piuha pojalleen naapuriin, puhelimena oli sellainen musta pakeliittipuhelin jossa oli pieni veivi kyljessä ja numerokiekon paikalla peitelevy. Kun tästä puhelimesta nosti luurin ja alkoi veivata, toisessa päässä soi niin kauan kun veivaajalla riitti sisua tai kunnes luuri nostettiin toisesta päästä. Harmittaa kun en pannut talteen noita kojeita, olispa tosiaan kiva veivata "konttorista" verstaalle tai pannuhuoneeseen "kaukopuhelu"
Jaa miksikö näitä kerron? Vanhoja on kiva muistella ja toisekseen, vaikuttaa siltä että numerokiekko tai toi veivi antaa jotain impulssia jonnekin mikä saa kellon pirisemään. Oletettavasti kello on vielä sellainen että se tarvitsee päälle-poies-päälle-pois-jne signaalia että se soisi, päätellen siitä että sointi veivipuhelinlinjan toisessa päässä oli sitä kiukkuisempaa mitä kovemmin mummu veivasi

Eli on hyvinkin mahdollista saada se toinen puhelin pirisemään pyörittämällä toisen numerolevyä.
Virtaa se tosiaan tarvitsee, mutta ei kovin paljoa, saanet sopivan muuntajan jostain printterin, partakoneen tai läppärin virtalähteestä (omalla vastuulla sitten

).
Ne ikivanhat, toimiakseen sentraalisantraa vaatineet veivipuhelimethan sisälsivät pariston, itse puhelimen "elektroniikka" ei ollut noita vähän uudempia enempää tilaa vievää mutta paristo oli pienen autonakun kokoinen.