Tässäpä mitä sieltä alapohjasta löyty. Raportista puuttui maininta ulkoverhouksen tuuletusvälin puutteesta mutta sekin on tulossa korjattuun versioon. Lisäksi se salaoja/sadevesiviemäröintiepäselvyys selvisi vasta eilen muussa yhteydessä.
VANHA OSA
- Vanhan osan rossirakenteessa havaittiin vaurioita lähes koko sen laajuudelta, keittiön kohdalta rossirakenteen aluslaudoitus on pettänyt ja eristeet tippuneet alas, tarkastellulta kohdin rossieristeen kannatinlaudat ovat niin ”pehmeitä”, että meisseli menee niistä lyömällä läpi. Osin rakenteen alapinnassa sienikasvustoa.
- Ryömintätilan tuuletusaukkoja sokkelissa on ollut liian vähän ja niitä on nyt tehty lisää mutta niitä vielä lisättävä.
- Ulkoseinän alaosien ja rossirakenteen liittymän vaurioiden laajuus lattian rajapinnan alapuolella selviää varmuudella vasta purkutöiden yhteydessä. Nyt oletuksena, että seinärakenteita ei tarvitsisi purkaa lattiapinnan yläpuolelta.
- Havaintojen perusteella on vanhan osan rossirakenne koko alalta purettava, sen jälkeen tarkastettava rajapintojen kunto ennen uudelleen rakentamista. Myös
ryömintätilan pohjalla olevaa pohjamaata on korjaustöiden yhteydessä poistettava kuin myös kaikki eloperäinen materiaali ryömintätilan pohjalta. Tilalle voidaan asentaa esim. leca-soraa jolloin pohjamaata vasten saadaan myös lämmöneristystä.
- Salaojien olemassa oloa ei tarkastuksen yhteydessä todettu. Maanpintaa rakennuksen ympäriltä on omistajan toimesta jo hieman laskettu ja muotoiltu
rakennuksesta poispäin viettäväksi.
-Keittiön osalla rossirakenne uusittu koska kannatinpuu painekyllästettyä.
UUSI OSA
- Uuden osan rossirakenteen alapinnassa havaittiin kosteusrasituksesta johtuvia vaurioita eristeen kannatinlautojen alapinnoissa. On oletettavaa, että vauriot ovat syntyneet puutteellisen tuuletuksen seurauksena ja rakennuksen ulkopuolisen maanpinnan viettäessä rakennukseen päin ja sen ollessa liian korkealla
rossirakenteeseen nähden jolloin maan pinta- ja maakosteus ovat pitäneet ryömintätilan pohjamaata kosteana. Aistinvaraisten havaintojen perusteella oletan,
että uuden osan alapohjarakenne voidaan ”pelastaa” tuuletusaukkoja ja tuuletusta lisäämällä, ulkopuolen maanpintaa madaltamalla ja muotoilemalla rakennuksesta poispäin viettäväksi. Salaojien olemassa olo ja toiminta tulee varmistaa.
- Uuden osan ryömintätilaan ei kulkuaukkoa vaan sen kuntoa voitiin arvioida tuuletusluukuista suoritettavan aistinvaraisen katselmuksen avulla. On suositeltavaa tehdä uuden osan ryömintätilaan miehistöluukku jolloin päästään varmistamaan koko alueelta rakenteen kuntoa.
-Uuden osan viemäriputkia ei eristetty ryömintätilassa.
-Uuden osan kohdalla pohjamaa hyvin kostea, ryömintätila matala n. 300-400 mm. Puurakenteiden pinnat tummuneet kosteuden vaikutuksesta.
-Uuden osan kannatinlautojen pinnat tummuneet, välisokkelin tuuletusaukko vähäinen.
korjauskustannus arvio joka ei sisällä ulkovuorauksen korjausta on n. 20 000 + alv. Tähän liittyen: onko olemassa jotain taulukkoa tms. josta lasketaan miten summa jyvitetään joidenkin tiettyjen perusteiden mukaan ostajan/myyjän suhteen? Tälläisestä myyjäpuoli puhui.
Laitan tonne kuvaboksiin kuvia myös tuolta uudelta puolelta kunhan pääsen taas kotikoneelle. (tai jos joku neuvoo kuinka saan tallennettua kuvat tälle koneelle pdf-tiedostosta, ei se näköjään ollutkaan niin helppoo)
Korjausehdotus tuolle uuden puolen rossitilaan oli maan poisto reilulla kädellä ja tilalle lecapapua. Lisäksi lisää tuuletusaukkoja sokkeliin.
Myyjäpuoli oli puhelinkeskustelussa sitä mieltä että ei ole kosteudesta johtuvia tummentumia vaan johtuvat siitä että laudat ovat vanhan osan päädystä purettuja ulkovuorauslautoja ja tästä johtuu tuo tummuus. Tiedä häntä.
kivenmurikoita olen tuolta vanhan puolen rossitilasta raivannut ulos ja eilen puhkoin pari reikää lisää tuonne uuden puolen sokkeliin ja meinasin ruveta jo kulkuluukkuakin sinne askartelemaan mutta laitoin taas remontin jäihin toistaiseksi kun nyt ei sitten tiedä miten tästä eteenpäin.
Olin tänään yhteydessä myyjään puhelimitse. Oli puhe myös kaupanpurusta mutt en tiedä, meille se kyllä sopisi mutta tuntuu että mahtaako tuolta saada mitään. Sovittiin että tavataan IRL ja katsotaan mihin he ovat valmiita. Siitä tapaamisesta riippuu siirränkö tän jutun ulkopuoliselle hoidettavaksi kokonaan.
Jos taas positiivisia puolia asiasta hakee niin nyt on sitten kesälomaa kaks viikkoo tiedossa parin viikon päähän... ehkä pystyy hiukan irtautuun asiasta ja tehdä jotain mukavaa perheen kanssa
Kummasti muuten tällaiset asiat heijastuvat myös tuohon vanhempaan lapseen. Kyllä lapset vaistoovat kun aikuiset ovat pienessä stressissä ja kun lapsi ei näitä asioita ymmärrä vaikka miten koittaisi lapsen kielellä selittää.