Kivitalo Kissanmaalta (Tampere)
Re: Kivitalo Kissanmaalta (Tampere)
Talohulluus jatkuu vakaana. Tämänpäiväisen käynnin jälkeen fiilis on yhä hyvä. Kaverikin oli mukana kaatamassa oikein öljyä liekkeihin.
Itse kun tykkäisin jättää alkuperäiset ikkunat koskematta, mutta onko se vain yksinkertaisesti typerää, jos se tarkoittaa kovempia sähkölaskuja? Huolettaa sitten talon "hengittäminen, jos siinä olisi kolminkertaiset nykyajan klasit.
Tämänkin talon kuntotarkastaja oli ankarana saunakamarin paneelien suhteen: ovat armoton riskirakenne, heti mäkeen. Näyttävät silti olevan kunnossa. Samoin ainakin silmämääräisesti arvioituna kellarin seinät ovat koko talon mitalta hyvännäköiset ja kuivat. Myös tuoksu koko talossa on normaali. Maar sitä kuitenkin salaojan teko on edessä. Mahdollisesti siis myös sokkelin eristys. Sitten kehtaisi laittaa pattereita kellariin. Ja rapeasta savupiipustakin tarkastaja tietysti humautti.
Pihamaa on routinut selvästi: maa on möykkelöistä takapihan puolella talon lähettyvillä. Mutta jos routiminen ei ole 60 vuodessa taloa haitannut, niin tokkopa se ennen seuraavaa jääkautta taloa häiritseekään.
Haluamme talosta 2010-lukulaisen sikäli, että sähköjohdot ja viemärit saisivat olla tätä päivää. Lattioissa, seinissä ja sisäkatoissa ei minusta ole moitteen sijaa - ovat ryhdikkäitä ja siistejä. Laminaatit ovat parhaimmillaan kaupan hyllyillä. Sen verran tekisi mieli "uudistaa", että ainakin jonkin noista tiilimuureista voisi maalata vaikka valkoiseksi. En niin kauheasti diggaa tuota saumojen kirkuvanvalkoiseksi maalaamista. Kuten sanottua, vanhoista jämeräpuisista komeroista tykkäämme kovasti. Yläkerrassakin on keittiö, ja mieleen tuli, että saisi aika hauskan kalustepalapelin, jos siirtäisi yläkerran keittiökalusteet alakerran keittiöön vaikka yläkaapeiksi. Ovat erivärisillä maaleilla maalattuja, että sikäli vinkeä mosaiikki voisi syntyä. Sitten lisäksi joku ennakkoluuloton puuseppä voisi tehdä vanhojen ympärille uusia kaappeja ja työtasoja. Arg, tässä se vain kuume nousee, kun tällaisia haaveilee... Yläkerran puuhellaa emme kyllä taitaisi ruveta alas raahaamaan.
Kuistin eristäminenkin voisi tuossa myös olla edessä, koska sen kautta tulisi jatkossa käynti yläkertaan. Seinä pitää siis puhkaista sitä varten. Yläkerta kun on tietysti ollut yksiö. Nyt yläkertaan vievä rappukin on kylmä. Mutta tämä kaikki on niin suurta "muttaa". Nyt täytyy vain koettaa ajaa projektia eteenpäin ammattilaisen avustuksella. Kiitoksia kaikille tähänastisista mielipiteistänne!

-
Laurakaisa
- Jäsen

- Viestit: 1241
- Liittynyt: Ma Huhti 05, 2010 21:28
- Paikkakunta: Mikkeli
- Kotisivu: http://laurakaisatalo.blogspot.com
Re: Kivitalo Kissanmaalta (Tampere)
On yksinkertaisesti typerää uusia vanhat ikkunat, jos ainoa tarkoitus on rahan säästäminen...Itse kun tykkäisin jättää alkuperäiset ikkunat koskematta, mutta onko se vain yksinkertaisesti typerää, jos se tarkoittaa kovempia sähkölaskuja? Huolettaa sitten talon "hengittäminen, jos siinä olisi kolminkertaiset nykyajan klasit.
http://www.rakennusperinto.fi/Hoito/Kor ... kkunat%20/
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/e ... ti/a284992
Hengittävyydellä ja vedon tunteella ei taas ole mitään tekemistä toistensa kanssa, se talon "hengittäminen" tarkoittaa materiaalien kykyä sitoa itseensä ja luovuttaa kosteutta. Eli ei ole tarkoitus että vanhoista(kaan) ikkunoista (tai seinistä) hojottaa kylmä ilma vapautuneesti sisään vaan kunnossa olevat/kunnostetut vanhat ikkunat saa tosiaan tiivistettyä ainakin minun standardieni mukaan vedottomiksi. Meillä siihen on käytetty ihan moderneja P-tiivisteitä ja vanhaa kunnon liimapaperia. Toimii, vaikka meidän ikkunat ovat vähän karun näköiset remonttia eli pientä puuosakunnostusta ja maalausta vailla.
Kyllähän noita kellarin paneeleja kannattaa ainakin kurkistaa niin tietää, mitä ne ovat syöneet. Me purettiin sauna (jos haluat lukea siitä operaatiosta lisää niin tuosta minun blogista löytyy kun katsoo tunnisteella "sauna" olevat tekstit) vähän niin kuin varmuuden vuoksi mutta kun siellä ei ollut mitään lahoa tai mätää niin jätettiin saunakamari eli pukuhuone ihan alkuperäiseen asuunsa. Ei tuollaista honkapaneelia saa enää mistään niin kuin meidän saunakamarissa...
Noihin keittiöhaaveisiin taas kannattaa lukea tältä palstalta projektit-osiosta tämä keittiöremonttiketju, jos ei jaksa koko tarinaa kahlata niin muistaakseni tokavikalla sivulla on linkki lopputuloksen kuviin: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic ... 10&t=13575 Jos niistä vanhoista kaapeista tykkää ja ne haluaa säästää niin niihin on helppo vaikka itsekin nikkaroida jonkun kirjaston puutyökirjan avulla liimapuulevystä tarvittavat uudet osat. Tai sitten käyttää puuseppää, jotka varmasti myös noita tekee.
"Saavat tehdä tämän päivän talot juuri niin kuin haluavat, mutta minun talo on tehty kuusikymmentä vuotta sitten ja semmonen aika näkyy talossa ja ihmisessä. Kiitos mutta ei kiitos." - Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Re: Kivitalo Kissanmaalta (Tampere)
Itse en tekisi ensin mitään muuta kuin nauttisin.. vuoden korjaus kielto on ihan hyvä asia. Taloon ilmeisesti tulee sähkö ja vesi tulee oikeasta paikasta ja poistuu halutulla tavalla, onko tarkoitus korjata rakennetta joka on toiminut moitteetta jo 60 vuotta? sen mitä NYT remontoi on kymmenen vuoden päästä kymmenen vuotta vanhaa, sen minkä jättää nyt remontoimatta on vain sitten kymmenen vuotta vanhempaa sekä monesti alkuperäistä. Kuntotarkastajat arvioivat kaikkia taloja elinkaari ajattelun mukaan, elinkaari ajattelun mukaisestihan alkuperäisissä rintamamiestaloissa ei ole mitään joka ei olisi jo ylittänyt "teknistä käyttöikää". Olisi joskus hauska kun kuntotarkastusraprortin tekisikin vaikkapa Panu Kaila, voisi olla ajatuksia herättävä raportti.
Jos olette vakavasti aikeissa jättää tarjousta, muistakaa että vuokratontti tekee sen että kiinteistöön ei sovelletakaan maakaaren määräyksiä. Ennenkaikkea tarjokset on sitovia. Vuokra-aika on ilmoitettu päättyväksi vuonna 2052, eli vuokrankorotuksia tai muutoksia ei pitäisi olla ihan heti tulossa vaikka on rakennuskielto nyt voimassa. Nykyään tahtoo rakennusoikeus aina lisääntyä kun kaupunki rakennetta halutaan tiivistää, ja käyttämätöntä rakennusoikeuttahan sitten verotetaan.. Pyyntihinta on aina pyyntihinta, joskus siitä ei tingitä myyjän puolelta yhtään ja joskus todella paljon, kauppahinnan päättää aina myyjä. Rohkeasti ensimmäinen tarjous oman arvion mukaan, mutta kuitenkin niin että myyjä ei suutu kun tarjosit puolet pyyntihinnasta, sen tarjouksen jälkeen moni myyjä ei enää uskalla jatkaa missään tapauksessa neuvotteluja ko. tarjoajan kanssa koska pelkää että tulee jälkeen päin vain hankaluuksia kun ovat vuoden asuneet ja löytäneet jotain ikävää.
Jos olette vakavasti aikeissa jättää tarjousta, muistakaa että vuokratontti tekee sen että kiinteistöön ei sovelletakaan maakaaren määräyksiä. Ennenkaikkea tarjokset on sitovia. Vuokra-aika on ilmoitettu päättyväksi vuonna 2052, eli vuokrankorotuksia tai muutoksia ei pitäisi olla ihan heti tulossa vaikka on rakennuskielto nyt voimassa. Nykyään tahtoo rakennusoikeus aina lisääntyä kun kaupunki rakennetta halutaan tiivistää, ja käyttämätöntä rakennusoikeuttahan sitten verotetaan.. Pyyntihinta on aina pyyntihinta, joskus siitä ei tingitä myyjän puolelta yhtään ja joskus todella paljon, kauppahinnan päättää aina myyjä. Rohkeasti ensimmäinen tarjous oman arvion mukaan, mutta kuitenkin niin että myyjä ei suutu kun tarjosit puolet pyyntihinnasta, sen tarjouksen jälkeen moni myyjä ei enää uskalla jatkaa missään tapauksessa neuvotteluja ko. tarjoajan kanssa koska pelkää että tulee jälkeen päin vain hankaluuksia kun ovat vuoden asuneet ja löytäneet jotain ikävää.
-
Laurakaisa
- Jäsen

- Viestit: 1241
- Liittynyt: Ma Huhti 05, 2010 21:28
- Paikkakunta: Mikkeli
- Kotisivu: http://laurakaisatalo.blogspot.com
Re: Kivitalo Kissanmaalta (Tampere)
Olipa muuten vähän loistava näkökulma tuo kymmenen vuoden perspektiivi! Matrismik, osuit asian ytimeen.
"Saavat tehdä tämän päivän talot juuri niin kuin haluavat, mutta minun talo on tehty kuusikymmentä vuotta sitten ja semmonen aika näkyy talossa ja ihmisessä. Kiitos mutta ei kiitos." - Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Re: Kivitalo Kissanmaalta (Tampere)
Kyllä, olisi mahtavaa nähdä Kailan tekemä raportti! Juu, olen ollut kyllä tavallaan tietoinen kuntotarkastajien ja monien muiden ammattilaisten ajattelutavasta. Mutta kyllä tässä talossa nyt on ongelmana pian se, ettei vesi enää mene ulos, koska valurautaputket ovat aika pitsisen näköisiä siellä sun täällä, ja oletettavasti läpi siellä keskellä ei ole enää kovin iso... Yläkerrassa on jo jouduttu sulkemaan vedet vanhan keittiön puolelta, koska viemäri oli alkanut tihkuttaa...matrismik kirjoitti:Itse en tekisi ensin mitään muuta kuin nauttisin.. vuoden korjaus kielto on ihan hyvä asia. Taloon ilmeisesti tulee sähkö ja vesi tulee oikeasta paikasta ja poistuu halutulla tavalla, onko tarkoitus korjata rakennetta joka on toiminut moitteetta jo 60 vuotta? sen mitä NYT remontoi on kymmenen vuoden päästä kymmenen vuotta vanhaa, sen minkä jättää nyt remontoimatta on vain sitten kymmenen vuotta vanhempaa sekä monesti alkuperäistä. Kuntotarkastajat arvioivat kaikkia taloja elinkaari ajattelun mukaan, elinkaari ajattelun mukaisestihan alkuperäisissä rintamamiestaloissa ei ole mitään joka ei olisi jo ylittänyt "teknistä käyttöikää". Olisi joskus hauska kun kuntotarkastusraprortin tekisikin vaikkapa Panu Kaila, voisi olla ajatuksia herättävä raportti.![]()
Mutta tota mietin, että onko todella syytä tehdä salaojaremontti nyt ihan ekaksi. Sen ymmärrän, että lämmin vesi olisi kiva saada tulemaan suihkusta, eli uusi boileri pitää hankkia ja perustaa sille kunnon paikka (lattiakaivo?). Ja kellari voisi olla sen verran reippaasti plussan puolella myös talvella, että sinne voi viedä taaperon peppupesulle. Tuo seikka jo perustelleekin sen salaoja- ja eristystyön tarpeen.
Kiitoksia noista tarjouksentekomietinnöistä. Vahvistivat omia ajatuksenkulkuja.
Re: Kivitalo Kissanmaalta (Tampere)
Sen verran kuitenkin tarkennuksena että se vuokrasopimus pitäisi kuitenkin lukea että tietää onko niitä korotuksia tulossa vai ei. Jos kyseessä on alkuperäinen 100v sopimus, on tiedossa vielä 40v reippaasti alihinnoiteltua vuokra-aikaa. Jos kyseessä onkin esim. 2002 uusittu 50v soppari, voi siellä ollakin jo vuokrankorotuksista jotain sovittuna, eli vuokra voi jo ollakin matkalla kohti markkinahintaa.matrismik kirjoitti:Vuokra-aika on ilmoitettu päättyväksi vuonna 2052, eli vuokrankorotuksia tai muutoksia ei pitäisi olla ihan heti tulossa vaikka on rakennuskielto nyt voimassa.
Re: Kivitalo Kissanmaalta (Tampere)
Me kävimme myös katsomassa kesällä ko taloa. Talohan on nyt ollut myynnissä vuoden päivät ja aika moni on tullut siihen tulokseen että talon kunnostukseen uppoaa 100k. Mikä ei välttämättä olo tästä talosta kuitenkaan kova hinta (?) alueen kun ottaa huomioon niin talo kyllä pitää arvonsa vuosienkin saatossa. Silloin ei oltu vielä tehty kuntotarkastusta, mutta se olisi mielenkiintoista nähdä. Mielestämme talossa haisi paikoin pahalta mikä sitten sai epäilemään.
Asumme tällä hetkellä Kissanmaalla, mutta joudumme piakoin myymään nykyisen talomme silkan tilanpuutteen vuoksi. Kissanmaalla on tällä hetkellä museokaavoitus meneillään joten uskoisin että sen vuoksi ko kielto tässäkin talossa. Juuri mitään muutoksiahan näihin taloihin ei saa tällä hetkellä tehdä ja lupien saaminen on kiven alla.
Alue on aivan loistava. Täällä asuu mukavia ihmisiä. Nyt on muuttovirtaa pitkästä aikaa enemmän kun sukupolvenvaihdoksia useassa talossa.
Emme muuta ainakaan täältä mihinkään, joten tulee olemaan hankalaa löytää uusi koti kun tämän nykyisen talon saamme myydyksi :)
Tervetuloa Kissanmaalle jos talokauppoihin päädytte :)

Elämä on ihmeellistä. Ensin ihastuu taloon. Ihastuu niin kuin ihmiseen... kaikki on täydellistä ja toinen toistaan kotoisammat haavekuvat vilisevät silmissä... <dream>Lapset tekevät lumilyhtyä pihaan, ja katsellaan yhdessä ikkunasta, miten tiaiset kirmaavat lintulaudalla. Ollaan viikonloppuna koko perheen voimin saunassa, ja kun tullaan olohuoneeseen, siellä palaa rauhallinen takkatuli. </dream> Sitten kuitenkin mieli muuttuu, ja vieläpä niin paljon, että ymmärtää äkkiä alitajuisesti luopuneensa jo koko haaveesta. Niin siinä sitten vain kävi.
Tuli opittua paljon, muun muassa se, että kannattaa käydä katsomassa taloa kolmannenkin kerran, ja pakkohan sitä on, jos tosissaan ostaa aikoo. Kolmannella kerralla vaaleanpunaiset silmälasit ovat ehkä jääneet kotiin, ja alkaa ihan oikeasti nähdä talossa sellaisia seikkoja, joita ei aiemmin noteerannut. Me esimerkiksi huomasimme tuolla kolmannella kerralla, että huonekorkeus on vähän turhan matala alakerrassa. Ikkunoita olisi saanut olla kahteen suuntaan alakerran kammareissa. Ne tuntuivat pussinperiltä. Tiilimuurit olivat oikeastaan kovin matalia.
Ehkä tilannetta muutti sekin, että kolmannella kerralla mukana olivat myös äitini sekä rakennesuunnittelija eräästä firmasta. Oli enempi ulkopuolisia silmiä, kriittisiä silmiä.
Mitä sitä enempää selittelemään. Talolla ollessa tuli vain sellainen vahva olo, että jos tässä kämpässä olisi edes jokin iso remontin osa tehtynä, niin se helpottaisi. Mutta kun kaikkialla, mihin silmänsä luo, on jotain tehtävää. Vessoissa, putkissa, ikkunoissa, sähköissä, saunassa, saunakamarissa, kellarissa, ulkoeteisessä, yläkerran rapuissa, yläkerran keittiössä, alakerran keittiössä, ulkoportaissa, savupiipussa, sokkelissa, salaojissa (joita ei ole). Sitten vielä ns. pinnat, jos niille olisi halunnut jotain tehdä. Ja olisihan sitä, vaikkei siihen hommaan heti olisikaan tarvinnut ryhtyä, mutta kiva olisi ollut nyhtää muovit lattioista ja laittaa lautapinnat kuntoon. Vanhat pinkopahvit heiluivat aika lailla joka huoneessa. Ei kai niitäkään siinä voi pitää, jos olisi halunnut tapettia johonkin vetää.
Kuntotarkastusraporttia on luettu perusteellisesti. Sen mukaan kyseessä on oikein perusterve, hyvin rakennettu 50-luvun talo. Mutta tietty rapsa sisältää hirveän määrän remontointisuosituksia. Rakennesuunnittelijakin totesi, että on kyllä huolellisesti rakennettu talo: ei pitäisi tulla mitään pahoja yllätyksiä vastaan. Rakennesuunnittelija sanoi kyllä myös kellarin nähdessään, että joo, tänne lattialämmitys vaan. Ensin 15 cm eristekerrosta betonin päälle. Siinä se kellarin poikkeuksellinen huonekorkeus sitten olisi mennytkin. Minun mielestäni käsittämätön idea monin tavoin.
100k mekin tuohon remonttiin laskettiin, mutta ei se todennäköisesti olisi riittänyt - vuosien mittaan. Ulkorakennuksen tekeminen olisi ollut edessä myös, koska tuollaisellaan siellä ei saa suojaan autoa ja pyöriä ollenkaan. Mitään pahaa hajua emme muuten huomanneet, vain tyhjillään olleen talon tunkkaisen hajun.
Kissanmaa vaikutti kyllä mukavalta seudulta. Siinä lähellä olisi ollut se mahtava puistokin. Ehkä vielä vapautuu lisää mukavia taloja

Semmostahan se. Järki kädessä näitä mökkejä kannattaa läpi luuhata, mutta kyllä noi fiiliksetkin on olennaisia. Pitää vaan pitää sitten kirkkaasti mielessä, mikä on omaa fiilistä ja mikä äitin/anopin/jonkun muun asiantuntijan.
Kyllä se oma talo vielä tulee kohdalle.