tarpola kirjoitti:Yksi puolituttu sanoi joskus että hänellä on niin huono muisti että on paras puhua aina totta kun ei muista mitä kenellekin on kertonut.
Maailma on täynnä kaikenlaista vilunkipettereitä joten syvä kumarrus teille. Kiitos myös että maksatte verot ettekä maksata niitä muilla. Kannatan myös rehellisyyttä näissä asioissa ja muutenkin. Ei tässä maailmassa ihmisellä ole kuin yksi elämä joten miksi ei käyttäisi sitä tekemällä asiat oikein.
Aika pitkälle olen samaa mieltä kanssasi, mutta jätät yhden asian mainitsematta: oikein ja lakien mukaan eivät ole sama asia.
Meillä asui aikoinaan naapurina äärettämän ystävällinen ja positiivinen rouva, joka aina huomioi meidän pienet lapsemme hienosti. Missään vaiheessa hän ei tuntunut mitenkään oudolta tai kehitysvammaiselta, tavallista lapsirakkaammalta vain. Kerran hän ohimennen mainitsi, että hänet on teini-iässä pakkosterilisoitu, koska hänet katsottiin niin kehitysvammaiseksi, ettei hän pysty lapsia kasvattamaan.
Typerää sinisilmäisyyttä on uskoa, että yhteiskunta on aina oikeassa. Ei ole. Nykymääräysten mukaisesti katsottuna rintamamiestalot ovat kaikki asumukseksi kelvottomia, vastaavalla tavalla rakennettua uutta taloa ei saisi ottaa käyttöön vaan se pitäisi purkaa. Totuus on, että uuden talon hinnassa rakennusvalvonnan aiheuttama lisälasku on kohtuullinen. Vanhan rintsikan kylppäriremppaan on aivan kohtuuttoman kallista ottaa määräysten mukainen suunnittelija, vastaava työnjohtaja, sertifioitu eristemies jne. Kustannus nousee perinteiseen "mies tekee itselleen omalla luvalla" systeemiin verrattuna aivan eri tasolle.
Rakennusvalvontaa tarvitaan ja yhteiskunnallista kontrollia tarvitaan. Totuus kuitenkin on, että ennen määräyksiä ja lakeja oli paljon vähemmän mutta fillarin saattoi jättää juna-asemalle ilman että se saman tien potkittiin tai varastettiin. Nykyisin yhteikunta on hemmetin ankara kunnolliselle kansalaiselle (auton käyttömaksun unohtamisesta ei selviä varoituksella, vaan tupsahtaa minimissään tonnin sakko) mutta lempeä rentuille (viisitoista autovarkautta ja kolmekymmentä myymälävarkautta: ei mitään rangaistusta, ei edes sossun tukia pienennetä). Inhoatko naapuriasi? Lorauta litra lämpö-öljyä hänen autonsa tankkiin ja mies on elämänsä vaikeuksissa: 330 euroa sakkoa jokaiselta "arvioidulta käyttöpäivältä".
Kyllä minäkin suosittelen yhteyden ottamista rakennusvalvontaan etukäteen ja sopimaan, mitä voi tehdä ilman lupaa, mitä pelkällä toimenpideilmoituksella ja mitä jätetään sitten tekemättä, koska nykymääräysten mukaisesti homma ei vain kannata. Jos olet ostanut talon alle viisi vuotta sitten, niin kannattaa ehkä pyytää jopa katselmus, jotta mahdolliset kustannukset saadaa joltain osin talon myyneen tahon maksettavaksi.