Moi! Tuli yllätys..
Kysytääs ensin "kohtalotovereilta" ennenkuin purkaan koko talon. Rakennusmestari vielä kyllä hakusessa joka ymmärtää vanhojen talojen korjauksista mutta mitä mieltä kuvista.
Yläkerrassa katto vuotanut aikaa sitten ja siitä syystä katto uusittu myös villat vaihdettu yläkertaan näkyy tuossa toisessa kuvassa.
ylemmässä kuvassa on vaaka palkki jonka tarkoitus oli vain olla juoksu katto laudoitukselle ja olikin sitä.
Etenkin nuo tummuneet laikut pahvissa ja puissa huolestuttaa niin paljon että yö unet menneet tämän takia. Kuvat siis keskikerroksesta.
Voiko tuossa ohuessa pahvissa olla home viljemä. Tilassa haju on hieman tunkkainen tosin ei mitenkään erityisen mutta toisaalta seinät ovat olleet reilu 50 v. ummessa ja avattu vasta nyt niin pölyä on paljon tai sitten hometta.
Yläkertaan aikaisempi omistaja tosiaan villat on laittanut kastuneiden purujen tilalle mutta ei ole kajonnut alakerran rakenteisiin jostain syystä (olen joltain kuullut että vuotavan katon vesi valuu ales).
Alanko jo raapimaan tikkuja kun reilu seitsemän vuotta ollaan jo täällä perhe elämää vietetty ?
Kysytääs vielä tähän samaan että oletteko levyttäneet kipsilevyllä vaiko lastulevyllä näitä vanhoja puru eristeisiä seiniä. Jos tempaisee insuliitin päälle suoraan kipsilevyn puru eristeisessä talossa (ilman koolausta) niin mitä tapahtuu rakenteille ajan kuluessa?
Kiitos jos jaksoitte lukea loppuun ja vielä kommentoidakin :)..
Home, laho vai mikä ?
Home, laho vai mikä ?
- Liitteet
-
- DSC02576.JPG (30.05 KiB) Katsottu 6462 kertaa
-
- DSC02575.JPG (36.59 KiB) Katsottu 6456 kertaa
Re: Home, laho vai mikä ?
Eipä tuo nyt homeiselta näytä. En kyllä ole asiantuntia, mutta onhan noita vanhoja rakenteita tullut tuijoteltua omassa talossa. Jos olette jo noikin kauan asunut samassa talossa, luulisi homeen silmille ja nenälle hyppivän. Jätä tulitikut askiin ja nuku yösi rauhassa. Tottahan se on että jos katto vuotaa vesi valuu alas asti.Rintsukat kyllä kestää aika paljon kun ei ole muovilla vuorattu.
Re: Home, laho vai mikä ?
Minusta tuo on lahoa. Mutta ota se rakennusinssi kehiin, että katsoo nuo villat yms. Jos niissä ei ole kosteussulkua, saat lahosi lisäksi hometta.
NOTE! Tämän remontointiaiheisen tekstin on kirjoittanut samettihousuhumanisti. Lähdekritiikki kunniaan.
Re: Home, laho vai mikä ?
Ihan perussettiä vanhoissa taloissa kaikissa. Lopputuloksen kannalta ei kannata pohtia mitä kasvustoa löytyy tai on löytymättä. Kaikki vaihtoon jokatapauksessa jos hyvin tekee.
shit happens
Re: Home, laho vai mikä ?
Näyttäs lahonneelta ja sit kuivuneen. Ei muuta kuin vaihtoon.
Varmaa on, että totuuden puhuja paljastuu aina.
Re: Home, laho vai mikä ?
Ei syytä paniikkiin ilmeisimmin. Lahot osat tsekkasin ja vaihdoin mitä pystyin. Puukko ei noihin jäljelle jääneisiin puihin kuitenkaan uponnut juurikaan elikkä vain pinnalla hieman tummaa.
Vettä sinne ei nykyään pääse toivon enää ikinä se on 99 % varmaa.
( katsoo nuo villat yms. Jos niissä ei ole kosteussulkua, saat lahosi lisäksi hometta.)
Laho voi tietysti olla jo ikivanhaa ja ei liity viimeksi käyneeseen vahinkoon mitenkään mistä näistä tietää.
Villat ovat laitetu ilmeisesti siten että sisä seinän puolella on kosteus sulku muovi, kun katson villojen väliin (ulkoseinän puolta) siellä näkyy olevan pahvi joka on kyllä ruti kuivan ja puhtaan näköinen.
Onkohan kosteus sulku oikein laitettu ? ilmeisesti kun täysin kuivalta vaikuttaisi. Ulko laudoitusta voisin tietysti vielä hieman raottaa kunhan ehdin
Tarkastatutanko tämän vielä ammattimiehellä, että onko tässä tehty jotain normeista poikkeavia ratkaisuja jos mielestänne tässä on noiden kuvien perusteella vielä jotain hämärää.