Tuollainen 60 luvun talo ei yleensä ole niinkään mikään reuhake, vaan ovat yleisesti ammattitaidolla hyvin tehtyjä hyvistä materiaaleista. Varmasti tarvittaessa korjattuna hyvinkin pitkäikäinen talo asuttavaksi.
Asumistottumukset vaan ovat noista ajoista aavistuksen muuttuneet, suihkussa käydään päivittäin ja saunakin voi lämmetä joka toinen päivä. Kosteuskuormaa kertyy sisältäkin päin huomattavasti enemmän.
Kivivilla eristetty rivinteerattu seinärakenne on myös rakenteellisesti hyvä ja ainoastaan aivan alaosassa rakennettaa saattaa olla kosteahkoa. Mitä ilmeisemmin sinulla on aikomuksena nykyaikaistaa taloa kellarin osalta ja muutenkin.
Talon hulevesijärjestelmä on 60 luvulta ja alkaa varmasti olla jo saneeraustarpeessa, joten remontin aloittaminen ulkopuolelta on järkevää. 60 luvun taloissa kapillaarikatkot ovat useasti vielä puutteellisia, joten sama ajatus, kuin rintamamiestaloissakin, muuttaa rakenteet ulospäin kuivuviksi käy hyvin.
Talossa on varmaankin tiiliset salaojaputket, jotka ovat hyvinkin kestäviä, mutta tarkastuskaivojen puuttuessa kulmista tahtoo niihin kertyä lietettä, joka tukkii niitä. Myös mahdolliset puun juuret saattavat aiheuttaa omat ongelmansa. Perusvesikaivo yleisesti löytyy, mutta saattaa olla sen ajan ohjeiden mukaisesti 0-30 cm maan alla ja näin ollen useinmiten jäänyt huoltamatta, aiheuttaen myös tukoksia kertyvän lietteen muodossa.
Lämmöneristys ei myöskään ole kovinkaan hyvä, joten salaojittavan eristeen lisääminen ulkopuolelle on perusteltua. Rännivesijärjestelmä ja hulevesiviemäröinti mahdollisesti kaupungin verkkoon voidaan toteuttaa samalla.
Rivinteeraukseen ei tule koskea ja mikäli kivivilla olisi kastunutta, kuivaa se hyvin ulkopuolen salaojittavan eristeen vaikutuksesta. Mikäli haluat tehokkaampaa kuivumista, suosittelen ulkopuolen alaosassa käytettäväksi kaksinkertaista salaojittavaa eristettä ( 200 mm ), tällöin höyryn osapaine-ero kasvaa. Ulkopuolen mahdollinen Bitumieristys hidastaa kuivumista, joten se on poistettava mahdollisimman suurelta alalta.
Lattia on hyvin vankkarakenteinen 60 luvun talossa verrattuna rintamamiestaloon, joten kantavuuden tai rikkoontumisen takia tuskin on tarvetta sen operoimiseen. Viemäriputket saattavat kylläkin olla nykyisten pesuaineiden vaikutuksesta jo aika huonossa kunnossa, jolloin ne kuitenkin on uudistettava. Saattaa olla myös että haluat asentaa lattialämmityksen, joten on tapauskohtaisesti harkittava onko lattian operoiminen tarpeen. Lattia pyrkii kuitenkin useasti kuivumaan sisäänpäin, kapillaarisuuden tai maaperän lämpiämisen takia, jolloin on uudet rakenteet toteutettava sisäänpäin kuivuminen sallien. System platon korjaustapa saattaa olla yksi edullisimmista vaihtoehdoista ja siitä voit lukea osoitteesta
www.isola.fi. Pesuhuoneen ja muiden märkätilojen operoiminen käyttäen salaojittavia lämmöneristeitä saattaisi olla järkevää ja varsinkin jos viemärit ja vesijohdot vielä menevät uusiksi. Tällöin ulospäin hyvin kuivuva rakenne antaa paljon anteeksi mahdollisten vesieristeiden vuotoja ja uusi lattiakin kuivuu valun jälkeen tupla nopeudella. Salaojittavilla lämmöneristeillä saadaan aikaiseksi myös kapillaarikatko, jolloin korkeutta huonetiloissa voidaan säästää useasti. Märkätilojen eristys olisi hyvä suorittaa esimerkiksi Fuktisol 30 kg/m3/95kpa 200 mm kerroksella, muut lattiat korjaisin muilla menetelmillä järkevissä kustannuksissa pysyäksemme.
Toivottavasti tästä vastauksesta on apua suunnitelmiisi rakenneratkaisuissa, ilmanvaihto monasti kannattaa myös nykyaikaistaa, vaikka painovoimaisellakin tulee hyvin toimeen.
Matti Alander
M. Alander Oy
Rakennussalaojituksen erikoisliike