Sisäeteisen tunkkaisuus
Sisäeteisen tunkkaisuus
Meillä on ongelmana vapaa-ajankäytössä olevan rintamamiestalon sisäeteisen pistävän tunkkainen ilma. Hajun tuntee vaatteissa tultuamme kaupunkiin. Talon pohjapiirros on "klassinen", ts. kylmästä vuoraamattomasta ulkoeteisestä tullaan puolilämpimään sisäeteiseen, josta päästään tupaan, keittiöön, vintin postaisiin sekä kylmäkomeroon, josta on lattialuukun kautta yhteys kellariin. Mitään tuuletuskanavaa sisäeteiseen ei välipohjan läpi vintille tai ulkoseinän läpi 40-luvulla rakennettuun taloon ole rakennettu, vaan ilmanvaihto tapahtuu ovien raoista ja niitä availtaessa. Sisäeteisessä on myös ikkuna.
Käsitykseni mukaan homeesta ei tässä olisi kysymys. Uusimme lattialaudat lattiaeristeineen pari vuotta sitten, rossipohja puruineen oli aivan kuiva ja hyvässä kunnossa, nyt lattiaeristeenä on pellavilla. Rakennuksessa ei ole vesiputkia eikä viemäröintiä, jotka voisivat vuotaa. Asuin- ja vinttikerroksen välinen välipohja on käsittääkseni kunnossa, sinne ei ole missään vaiheessa päässyt kosteutta. Siellä, samoin kuin seinissä on eristeenä sahanpuru.
Vanhempani omistivat kiinteistön ennen meitä. He pitivät sisäovet tiukasti kiinni, kesälläkin itikoiden vuoksi. Kun kiinteistö siirtyi omistukseemme vajaat 10 vuotta sitten, tuuletimme rakennusta aina kun se oli järkevää, kesäisin ulko-ovi on auki aina kun se on vain mahdollista. Kun rakennus on tyhjillään, huoneiden ovet sisäeteiseen ovat raollaan, huoneissa taas puolestaan kiertää ilma, sillä savupellit ovat meidän aikanamme olleet avoinna. Sisäeteisen ilma ei enää ole, ilmeisesti tuuletuksemme vuoksi, niin pistävä kuin ennen, mutta kokonaan se ei ole hävinnyt. Kylmäkomeron ilma tuntuu puhtaalta, siellä on venttiili ulkoilmaan, kellarin ilma tuntuu samoin puhtaalta.
Nyt alkavat keinot olla vähissä, seinien ja katon maalausta hajun häivyttämiseksi emme vielä ole kokeilleet, lattia tulikin maalattua lattialautojen uusimisen yhteydessä. Mahtaako kukaan sivun lukijoista osata antaa neuvoja tilanteeseen? Harri

Re: Sisäeteisen tunkkaisuus
Onko itse kellaritilan tuuletuksesta huolehdittu, ettei haju pääsisi sitä kautta muihin huoneisiin? Onko huoneissa raitisilmaventtiilejä ja poistoja tarpeeksi, ettei ilma jää seisomaan?
Re: Sisäeteisen tunkkaisuus
Hyviä kysymyksiä. Kellarikomeron seinässä on raitisilmaventtiili ulos. Ilma komerossa ja sen alapuolella olevassa kellarissa on puhdasta ja tuntuisi vahvasti siltä että sieltä ei mitään hajuja tulisi. Tuvassa ja keittiössä on auki olevat (ja nuohotut) raitisilmaventtiilit. Ongelma tuntuu olevan vain se sisäeteinen. Se tuntuu "synnyttävän" itsessään sitä pistävää hajua. Olen miettinyt viimeisenä keinona raitisilmaventtiilin puhkaisemista ulkoseinään, se vain tekee sisäeteisen talvisaikaan niin peijakkaan kylmäksi, patterista huolimatta.
Re: Sisäeteisen tunkkaisuus
Meillä oli eteisen kanssa myös tuo hajuongelma. Meillä eteinen on kaksikerroksinen. Portaikko siis yläkertaan ja (peruna) kellariin. Kellarin portaikko tosin oven takana.
Ilmanvaihto tuossa eteisessä toimi ennen niin, että ilma tuli kellarin tuuletusräppänästä sisään, kellarin oven ali eteiseen ja siitä edelleen yläkertaan. Haju ei ollut mikään miellyttävä, kun kellarin tuuletusräppänä oli pantu täyteen lasivillaa, jonka sekaan hiiret oli paskoneet.
Itse en keksinyt muuta ratkaisua, kuin panna korvausilmaventtiili eteisen seinään.
Lisäksi meidän eteisessä oli rakennettu lattia väärin suoraan kellarin betoniselle katolle ilman tuuletusrakoa ja parrut sekä eristeet oli betonissa kiinni ilman bitumihuopaa. Purin koko lattian kellarin päältä ja vaihdoin nuo lahot parrut ja jätin ilmaraon. Eli siis käytännössä rossipohja tuon kellarin katon päällä.
Ei haise enää.

En tiedä teidän rakenetta tarkalleen mutta meillä tilanne oli seuraava.
Eteinen on viileempi tila, rossiophjan alla on "kellari" tai varaus sellaiselle. Lattiassa luukku ja nyt siellä mahtuu seisomaan. Mielestäni eteinen ei ollu kauheen raikas, jotenkin synkkä tuoksu. Tuolla pohjalla oli pari vanhaa muottilautaa, vanhoja pulloja ja säilyketölkkejä ja todella tiukkaa sinistä savea ehkä 25-30cm jonka alla hiekkaa.
Hakkasin saven palasiksi kuokalla kun superimuri ei siihen olisi pystynyt. Ämpärillä kama pihalle. Tossa vaiheessa tuolla alhaalla ei mielestäni haissu miltään mutta kun illalla pesin lapioita ja ämpäreitä savi haisi...ihan helkutin pahalle. En osaa kuvailla muuten kuin että pahalle mutta ei samalle kuin eteisen ilma.
Savella peitettiin kuoppaa pihan kulmassa ja mietin et juma jos se haisee tolle niin täytyy tilata äkkiä joku viemään se pois. Oltuaan yön yli pihalla sateessa se ei enää tuoksu/haise yhtään miltään.
Meinaa vielä tilata sen imuriauton ja huuhtoa letkulla loput veks tuolta kellarista ja laittaa sen perunakellariksi.
Eli aikamoinen haisu voi olla peräisin maaperästä; ehkä joku osaa selittää miksi? Tosin en tiedä mistä se teidän tapauksessa ryömisi ilmaan. Täällä eteinen raikastui tolla hommalla.
V-MS

Tuollainenhan sen täytyy juuri ollakkin. Ei se kylmää tuo, jos talo on oikein rakennettu. Nuo nuohotut ovat poistoja joista ilma poistuu talon sisältä. Jos raitisilmaventtiilejä ei ole tarpeeksi, niin taloon alkaa tulemaan ilmaa lattioiden raoista. Myöskin ryömintätilan maapohja pitäisi puhdistaa kaikesta orgaanisesta ja tarvittaessa maata vaihtaa.Kasteha kirjoitti:Olen miettinyt viimeisenä keinona raitisilmaventtiilin puhkaisemista ulkoseinään, se vain tekee sisäeteisen talvisaikaan niin peijakkaan kylmäksi, patterista huolimatta.
Lisäksi seinät voivat antaa hajua, mutta harvemmissa tapauksissa.
Re: Sisäeteisen tunkkaisuus
Tämä on hyvä keskustelu. Eteisen lattia on uusittu lautoja ja rossipohjaeristettä myöten ja se on käsittääkseni niin tiivis kuin se vain voi olla. Maaperä eteisen alla on samanlaista kuin muiden huoneidenkin alla.
Mutta ehkä korvausilman tulon niukkuus (pienestä eteisen ikkunasta ja ulkoeteiseen menevän oven raoista) sekä poistoilmaventtiilin puute on ainakin osasyynä hajuun. Sisäeteisessä kun ei pääse ilma kiertämään samalla tavalla kuin asuinhuoneissa, missä poistoilmaventtilit sekä etenkin käytössä olevat tulipesät kuljettavat sisäilmaa ulos vauhdilla. Korvausilma taas tulee ilmeisesti isojen ikkunoiden raoista.
Luulen, että teen niin että asennutan pienen korvausilmaventtiilin ulkoseinään niin ainakin korvausilma pääsee vaivatta sisäeteiseen. Sen vaihtuvuus on sitten toinen juttu, paitsi jos poraan vielä toisen venttiilin toisen ulkoeteistä vasten olevaan seinään. Ja jos pidän aina kuin vain on mahdollista (kesäaikaan ja poissaollessamme) ovet auki asuinhuoneisiin, niin ei hajun pitäisi ainakaan lisääntyä. Hankaluutena on tietenkin sisäeteisen lämpötilan lasku kylmänä aikana sähköpatterista huolimatta...mutta ei kai sitä munakastakaan saa rikkomatta munaa.

Tuo haju alkoi siis jo ennen lattiaremonttia? Tehtiinkö lattiaremontti hajun takia? Etsittiinkö hajun lähdettä remontin yhteydessä? Millainen on maaperä talon alla? Salaojitus? Voisiko kyseessä olla seinien alaosaan asti noussut kapilaarinen kosteus?
Puru kestänee pellavaa paremmin kosteutta. Eihän tuohon pellavan päälle tullut höyrysulkua tai esim. hengittämätöntä maalipintaa? En tosin jaksa uskoa, että kahdessa vuodessa ehtisi syntyä kovin kamalaa hajua vaikka jotain olisikin kaksi vuotta sitten mennyt hieman pieleen.
Hirveän paha haju nousee usein esiin, kun nostetaan kellarin lattialta ylös esineitä, jotka ovat vuosia olleet paikoillaan: niiden alla alkaa kasvaa jokin todella pahan hajuinen pöpö.

Haju oli olemassa jo ennen lattiaremonttia. Se oli aika "vahva" aiempina vuosina, kun rakennus oli vanhempieni käytössä. He näet pitivät ovet tiukasti aina kiinni, kesällä itikoiden vuoksi ja talvella lämpöhävikin välttämiseksi. Kun aloimme hallita rakennusta niin ensi töiksemme hankimme itikka-oviverhon, jotta voimme pitää kesäisin mahdollisimman paljon ulko-oven sekä ulko- ja sisäeteisen välisen oven auki. Tämä tuuletus auttoi oleellisesti, mutta ei poistanut ongelmaa kokonaan. Lattiaremontin yhteydessä tarkistimme alustan, se oli meidän kaikkien mielestä moitteeton. Salaojitusta ei rakennuksen rakentamisaikoina harrastettu, mutta mitään kosteutta ei havaittu rakenteissa. Hajua ei etsitty erikseen remontin yhteydessä, tuolloin oletettiin vielä, että haju johtuu pääasiassa tuuletuksen puutteesta (mikä oletus ei ole vieläkään pois laskuista) ja että jos jotain hajua tulee ulkoapäin, niin se nousee alhaalta jostain lattian raoista ja että se on ikäänkuin "maaperän tuoksua".
Nyt on useampi vuosi mennyt remontista, olemme tuulettaneet sisäeteistä niin hyvin kuin se on mahdollista, mutta se on edelleen olemassa, tosin oleellisesti heikompana. Alapohjassa tai seinissä ei ole havaittu mitään epätavallista ja lattia on uusittu. Sisäeteisessä on kaksi komeroa, joiden takaseinänä on palomuuri. Olen miettinyt, että voisiko tuo palomuuri edesauttaa hajun syntymisessä? Ajatukset (ja toiveet) alkavat pikku hiljaa kääntyä siihen suuntaan, että ehkä syy sittenkin on pysyvän oman tuuletuskanavan puuttumisesta sisäeteisessä. Jos se ei auta, niin sitten en enää tiedä.

Mitä sen palomuurin takana sitten on, voiko siellä olla joku hormi jossa esim nokea, sekin voi haista aika pahalle jos saa vielä kosteutta? Jos on joku rako tai halkeama jossain ja vetää sieltä korvausilmaa?
V-MS
V-MS
Re: Sisäeteisen tunkkaisuus
Hyvä kysymys/ajatus. Toivottavasti muuten en käyttänyt äsken väärää termiä. Komeroiden takana oleva rapattu seinä on sydänmuurin yksi seinämä. Muurin sisällä on kolme tulihormia (tupa, kamari ja keittiö) ja kaksi raitisilmahormia (tupa ja keittiö). Olettaisin, että rapattu seinä käsittää vain yhden tiilikerroksen, ja sen takana ovat hormit. Lattian vaihdon yhteydessä emme havainneet halkeamia tms. outoa rappingissa. Jos muurissa olisi halkeama niin uskoisin sieltä tulevan eteiseen savukaasuja, niitä ei kuitenkaan ole tullut. Eteisen lattia eristeineen ulottui myös komeroiden alle rapattuun seinään saakka. Seinän ja lattian välistä ei pitäisi tulla "hajuja".
Re: Sisäeteisen tunkkaisuus
[quote="pvalila]
Hirveän paha haju nousee usein esiin, kun nostetaan kellarin lattialta ylös esineitä, jotka ovat vuosia olleet paikoillaan: niiden alla alkaa kasvaa jokin todella pahan hajuinen pöpö.[/quote]
Tosta tulikin mieleen että olin jo aikaisemmin, siis ennen kuin aloin ajatella/huomasin "tuoksua" keräilly tuolta alhaalta säkillisen vanhoja pulloja, hehkulamppuja ja säilyketölkkejä....voi siis olla että vapautin jonkin "haisulin" tuolta pohjalta. Siloin siellä ei tuntunut mitään nokkaan.

meillä alkoi ainakin kuistilla haiseen vekottimelle kun piikkasin kellarin lattiaa auki..(jos 3cm valua voi lattiaks sanoa)
no mutta alkaa helpottaan kun suurin kosteus alkaa oleen haihtunut.