wekkuli kirjoitti:
Totta, mutta myös hankintahinta ratkaisee. Jokainen pumppu haukkuu hintansa, mutta missä ajassa?
Nyt ollaan asian ytimessä
Jos lähdetään laskemaan puhtaasti kannattavuuslaskentaa ilman mukavuus, ym. subjektiivisesti arvioitavia määreitä, niin omalta osaltani voin sanoa heti, että ei kannata. Investointi on liian suuri saatavaan kustannussäästöön nähden, laskettuna 3:n vuoden kuoletusajalle. Jossain toisessa mökissä se saattaa olla hyvinkin kannattavaa, mutta se on täysin tapauskohtaista.
Oma hankintapäätös syntyi ajatuksesta "ostaa" lisää aikaa talon perusremontille. Nyt mökin jokainen huone on omanlaisensa eristysten painumisten, ym. seikkojen johdosta, joten lämpötilaero/huone ovat olleet turhan isoja. Sähköpattereilla lämpötilaeroja ei ole mukava tasata, joten ilpillä olen nyt saanut tilanteen aika hyväksi ja vaivattomaksi hallita.
Sijoittamalla sisäyksikön yläkertaan, olisin ehkä saanut enemmän kustannussäästöjä, mutta en halua kuunnella sitä hurinaa öisin ja lisäksi se edellyttäisi kaikkien ovien pitämistä täysin auki. Siinä vanhempien "iltatoimet" hankaloituisi ikävästi

Eikä se auttaisi alakerran ongelmiin, jossa päivät ollaan.