Rimalaudoitus - laudan ja rimat perinteiset mitat?

[haije]

Kiitos taas vastauksista. Hyviä kommentteja eristyksestäkin. Onkin tosiaan hyvä, jos levy hiukan seuraa talon muotoja eikä ole liian jäykkää, hyvä pointti jota en ajatellut. Talon sisäseinissä on yksi 12 mm huokoinen puukuitulevy, mutta tuntuu että se ei ihan riitä, kun hirsiseinässä on isojakin aukkoja ja rakoja. Tervattua pellavarivettä koitin laittaa joihinkin rakoihin ulkopuolelle, mutta pikkulinnut ovat nyt repineet ne pahasti pois, vaikka tervan pitäisi estää se . Ja ulkopuoli voisi tarvita jotain suojaa tuulen lisäksi myös säätä vastaan.

[Sebbe]

Kymmenluvulla vuorattu osittain hirsistä tehty talo vuorattu seuraavanlaisesti:

Laudat 7"* 1 1/8" sahatavaraan ajettu ainoastaan pontit, tehollinen leveys noin 160mm. Pontit tiukasti toisissaan. Rimat noin 45*20mm. Tervapahvi takana. Ei mitään tuuletusrakohömpötyksiä.

[HillyMan]

Jos pintalaudoitus tehdään ilman tuuletusrakoa niin eikös silloin pidä huomioida että maali on hengittävä. Kun ajatellaan että joskus tulee aika myydä talo jos se ei jää omille lapsille niin tuo rakenne on hintaa laskeva koska se luokitellaan virheelliseksi. Vielä kun unohdetaan mainita asiasta ja se paljastuu niin syytetään petoksesta ja vaaditaan hirveät korvaukset. Tällästä tää tuntuu tänäpäivänä olevan.

[januski]

itselläni on tuommonen puolipontattu lauta ja ne on kytketty toisiinsa naaraspontti rivalla, väittäisin melko tuulen pitäväksi rakenteeksi
ja ei mitään ilmarakoja ole, kun ei niitä sillon 50-luvulla liiemmin käytetty.
Oon ihmetellyt monessa paikassa sitä että miksi pitää ihan ehjä ulkolaudotus uusia, vaikka selviäis maalaamalla vielä monta aikaa...
ja ei tää nykyajan puu tunnu kestävänkään enään mitään...

[Oto Hascak]

Jos pintalaudoitus tehdään ilman tuuletusrakoa niin eikös silloin pidä huomioida että maali on hengittävä.

Jotenkin näin. Oon aina hiukan ihmetellyt öljymaalin "hengittävyyttä". Se kun maalattaessa muodostaa äärimmäisen tiiviin kalvon ja alkaa sitten vasta pinnan krakeloitumisen yhteydessä hengittää. Tuo krakeloituminen ei tapahdu hetkessä eli käsittääkseni öljymaalin pinta ei ole muutamaan (herra tietää oikeasti, että kuinka moneen) vuoteen hengittävä. Noh, kyseessä ei ole suuri ongelma, koska läpi historiamme on ulkovuoraus lyöty ilman tuuletusrakoa suoraan seinään kiinni ja kukaan ei ole ongelmista valittanut. Hengittää tai ei, mutta todistettavasti toimii. Juttelin yhden maakuntamuseon intendentin kanssa maaleista. Kyseinen intendentti "harrastaa" vanhoja taloja ja on asiaan ilmeisen perehtynyt. Hän sanoi, että uudet öljymaalit ovat teollisesti niin pitkälle kehitettyjä, että alkavat olla laadultaan LIIAN HYVIÄ. Toisin sanoen: Krakeloitumisen muodostuminen kestää liian pitkään. Tiedä sitten, että onko tulevaisuudessa luvassa ongelmia vai maalataanko tässä piruja seinille. Aina ne asiat ei ole ihan sitä miltä näyttävät. Oman pirtin ulkovuorauksen hakkasin seinään kuitenkin tuuletusraon kanssa, ihan vaan varmuuden maksimoinnin kannalta. Eikä siitä tuuletusraosta ole muuta haittaa kuin se 22 mm (ristiinkoolatessa 44), jonka visuaalisessa ilmeessa häviää.

Onkin tosiaan hyvä, jos levy hiukan seuraa talon muotoja eikä ole liian jäykkää,

Jep. Jos seinälinjasi ei ole kovin suora ja siinä on "jyrkkiä mutkia" lyhyellä matkalla, niin 25 millinen levy ei ole hyvää tavaraa. Sen saa kyllä painettua tiiviisti aaltoilevaankin hirsiseinään, mutta kiinnittäminen on hankalaa, koska levy pyrkii oikeinemaan ja nousee tällöin naulankannoista läpi. Kahdella ohuella levyllä on helpompi ja mukavampi tehdä epätasaiset pinnat.

Tervattua pellavarivettä koitin laittaa joihinkin rakoihin ulkopuolelle, mutta pikkulinnut ovat nyt repineet ne pahasti pois, vaikka tervan pitäisi estää se

Liian löysään laitettu. Nuo kuuluu hakata paikoilleen eli otappa apuvälineeksi puukiila ja vasara. Oikein asennettua rivettä lintu ei saa irti seinästä.

[Pekka Huhta]

Jos pintalaudoitus tehdään ilman tuuletusrakoa niin eikös silloin pidä huomioida että maali on hengittävä.

Jotenkin näin. Oon aina hiukan ihmetellyt öljymaalin "hengittävyyttä". Se kun maalattaessa muodostaa äärimmäisen tiiviin kalvon ja alkaa sitten vasta pinnan krakeloitumisen yhteydessä hengittää. Tuo krakeloituminen ei tapahdu hetkessä eli käsittääkseni öljymaalin pinta ei ole muutamaan (herra tietää oikeasti, että kuinka moneen) vuoteen hengittävä. Noh, kyseessä ei ole suuri ongelma, koska läpi historiamme on ulkovuoraus lyöty ilman tuuletusrakoa suoraan seinään kiinni ja kukaan ei ole ongelmista valittanut. Hengittää tai ei, mutta todistettavasti toimii. Juttelin yhden maakuntamuseon intendentin kanssa maaleista. Kyseinen intendentti "harrastaa" vanhoja taloja ja on asiaan ilmeisen perehtynyt. Hän sanoi, että uudet öljymaalit ovat teollisesti niin pitkälle kehitettyjä, että alkavat olla laadultaan LIIAN HYVIÄ. Toisin sanoen: Krakeloitumisen muodostuminen kestää liian pitkään. Tiedä sitten, että onko tulevaisuudessa luvassa ongelmia vai maalataanko tässä piruja seinille. Aina ne asiat ei ole ihan sitä miltä näyttävät. Oman pirtin ulkovuorauksen hakkasin seinään kuitenkin tuuletusraon kanssa, ihan vaan varmuuden maksimoinnin kannalta. Eikä siitä tuuletusraosta ole muuta haittaa kuin se 22 mm (ristiinkoolatessa 44), jonka visuaalisessa ilmeessa häviää.

Eihän hengittävyys tota tarkoita, että siinä pinnassa tarttis olla reikiä.

Pellavaöljymaali - varsinkin tuore - itse asiassa imee pikkuisen vettä. Siis sitä sitoutuu sinne maalin sekaan, eli melko tuoreeseen (alta parivuotiaaseen) pellavaöljymaaliin saa kaljalasin pohjasta tarttumaan vesijäljen, joka häviää kun maali kuivuu taas kunnolla. Samalla mekanismilla höylry tulee siitä seinästä läpi, kulkeutuen sen pellavaöljymalin läpi, vaikka se tiivistä onkin. Myöhemmin tämä ominaisuus jonkun verran maalissa vähenee, mutta se sitten alkaa olla jo sen verran liituuntunut ja krakeloitunut että mekanismi muuttuu toisenlaiseksi.

Tervattua pellavarivettä koitin laittaa joihinkin rakoihin ulkopuolelle, mutta pikkulinnut ovat nyt repineet ne pahasti pois, vaikka tervan pitäisi estää se

Liian löysään laitettu. Nuo kuuluu hakata paikoilleen eli otappa apuvälineeksi puukiila ja vasara. Oikein asennettua rivettä lintu ei saa irti seinästä.

Musta oikea verbi riveämiselle ei ole "laittaa" tai "asentaa", oikeemmin se rive pitää tuollaisiin rakoihin laittaa ihan hakkaamalla.

Mulla on tosi hyvä taottu riverauta, mutta ovalla puisella kiilallakin sen saa hakattua rakoihin. Raoissa ja halkeamissa riveen pitää olla niin piukassa että ilma ei mene siitä puhaltamalla läpi, eli missään tapauksessa ei pidä jättää samalla tavalla ilmavan hölläksi ninkuin varsinaisessa eristekerroksessa.

Pekka

[Oto Hascak]

Eihän hengittävyys tota tarkoita, että siinä pinnassa tarttis olla reikiä.

Eikö? Mun täytyy heti tunnustaa, että maalit ei ole koskaan kiinnostaneet enkä niistä juuri mitään tiedä. Esimerkiksi tuo edellä kertomasi öljymaalin hengittävyysmekanismi tuli täysin uutena asiana. Oon tähän asti elänyt luulossa, että öljymaali hengittää tosiaankin ainoastaan krakeloinnin kautta, ainakin kaikissa (ainakin monissa) "alan teoksissa" niin kerrotaan. Tai sitten vaan osa tiedosta on mennyt kylmästi ohi silmieni. Onko tuosta mainitsemastasi mekanismista tietoa jossakin, jotta voisi hiukan asiaan tutustua.

[Pekka Huhta]

Tolla hengittävyydellähän tarkoitetaan samaa kykykä sitoa ja luovuttaa kosteutta mistä puunkin kanssa puhutaan. Eihän hirteenkään tartte porata reikiä että siitä saa "hengittävän"

Kailan "kevät toi maalarin" on ihan hyvä perusteos. Siltä on olemassa toinenkin maalikirja joka on just ilmestynyt, en oo vielä lukenut sitä.

Pekka

[Oto Hascak]

Tolla hengittävyydellähän tarkoitetaan samaa kykykä sitoa ja luovuttaa kosteutta mistä puunkin kanssa puhutaan. Eihän hirteenkään tartte porata reikiä että siitä saa "hengittävän"

Onko näin? Kyllä mä puun ja muiden vastaavien orgaanisten materiaalien hengittävyyden ymmärrän, mutta käyttäytyykö öljymaali tosiaankin samaan tapaan? Jos se öljymaali on hengittävää, niin miksi tuoreen öljymaalin pintaan muodostuu jossakin tapauksessa kuplia? Tai miksi paksulti maalatessa pinta nahoittuu ja maali pysyy märkänä pinnan alta? Vai onko se kalvo vaan niin tiheä, että se "hengittäminen" on todella pientä, jopa häviävän pientä?

Kailan "kevät toi maalarin" on ihan hyvä perusteos. Siltä on olemassa toinenkin maalikirja joka on just ilmestynyt, en oo vielä lukenut sitä.

Kenellä on tähän hätään käsien ulottuvilla jokin maalauskirja, niin voisi äkkiä vilkaista tuon öljymaalin hengitysmekanismin selville, varmuuden vuoksi. Sen verran sain itse asiaa vilkaistua netin kautta, että museoviraston omassa korjauskortissa (öljymaali) hengitysmekanismiksi kerrotaan nimenomaan krakeloituminen. Olkoonkin aika suppea lähde, mutta Kaila on kyseistä korttia ollut toimittamassa.

En mää yhtään epäile, etteikö se öljymaali pystyisi hengittämään puun tapaan itsensä läpi, mutta asian varmistamiseksi ja uuden oppimiseksi haluaisin varmuuden jostakin lähteestä.

[Hep]

Tuosta Kailan uudesta kirjasta oli mainosjuttu eilisessä hesarin asunto-osassa. HS:n sivutkin jutun löytää, mutta on maksullisella puolella.