Ja totta on että aika kova hinku meillä on purkaa vanhaa ja pistää uusiks kaikki; saman ilmiön näkee myös kivikaupunkien keskustoissa, jotenkin mun mielestä monessa muussa paikassa talot voi olla rauhassa vähän liuhallaan, johdot ja putket roikkuu ja rappaukset vähän rapisee mutta kaikki pelaa silti; ihmiset hymyile ja
Jotain semmosta mulla on mielessä; en kyllä jättäny kovalevyä ja mattoa lattiaan, onhan nekin oman aikansa "kerrostumia", vanhat tapetit jäi ullakkohuoneiden seiniin vaikka vähän repsottaa ja vintiltä löytyi pari iskemätöntä rullaa lisää, keittiöstä ei ollu paljon säästettävää (oli minitiskipöytä, liesi, kaksi komeroa ja yläkaappi), tiskipöytä löysi uuden kodin; yks komero jäi paikalleen ja ja toinen hipsi makkariin entisen oven paikalle. Se yksi ainoa yläkaappi jäi yläkaapiksi.
Täytyy tunnustaa että mäkin olen suoristellu nauloja täällä ja keränny väärät kippoon (eihän tollasia kunnon nauloja nykyään mistään saa
Voin sit toisaalta laittaa jonkun uuden jutun johonkin; esim. en alkais peseen pyykkiä pihalla sillä käsinveivattavalla tynnyrillä ja lämmittään vettä padassa, olen sitä tarpeeksi tehnyt ja siitä oli romantiikka tai valinnat kaukana, sillon oli pakko tehdä niin.
Akkunat alakertaan on vaihdettu ja mukana on sit tullu kaihtimet. Kuvien perusteella on samanlainen jako kuin alkuperäisissä ja olen aika saletti että jos kaihtimet olis ollu tarjolla rakennusvuonna 56 olis ne ollu täällä alunperin, sen verran kivat ne on kuitenkin. Ja niitä kerrostumiahan nekin on...
Osa vanhoista valaisimista (olisko 60-70-taitteesta?) saa jäädä, katto ja iso osa seiniä saa vaan uutta maalia; rappuset saa olla orkkikset, kaiteet saa uuden sävyn.
Takan ääressä on kiva köllötellä iltasella koko pesue; muistan myös ajan kun torppa oli _jääkylmä_ kun tultiin jostain pidempää ja alettiin lämmitellä hellaa ja sytytellä kynttilöitä. Elämän kerrostumia, jep.
t. V-MS



