Kongo

[tuuma]

Mä tuohon vanhempaan juttuun vaan vähän palaan ja viittaan ettei vika ole välttis "apumiehessäsi" vaan sen ajan selvästikin yleisestä suusta suuhun menneessä tiedottamisessa. Uskoisin että suurin osa 60-70-luvulla remontti-iässä olleista on "mainostettu" piloille.

Ajatelkaapa nykyään laminaatti innostusta, sama toistuu jälleen. Monelle kavereille kun olen kertonut että meille tuli lautalattia niin kyllä on tullut suoria kommentteja että mikset lamia laittanu ja semmoinen ilme perään että voi sinua raukkaa mitä olet tehnyt, sehän menee heti pilalle ja saa kokoajan olla hiomassa ja lakkaamassa. Kun olen maininnut ettei olla hiottu eikä lakattu vaan pelkästää vahattu suoraan puun päälle niin se vasta heistä kummaa onkin. Vaan hyvänä on pysyny.

Itse olin ennen samanlainen materiaalien valinnan suhteen ja tälläkin uretaanilevyjä jo ehdin hypistellä käsissäni ja laminaatteja suunnittelin kunnes päässä jokin naksahti, en vieläkään ole ihan varma mikä mutta asiaan ovat suuresti vaikuttaneet neljä asiaa: 1. Innokas perinnerakentaja timpuri, joka tuli avuksi 2. oma vaimo, joka on kiinnostunut 50-luvun tavasta sisustaa ja 3. Pakko myöntää mutta tuo Kailan kirja ja 4. Näistä kaikista hiljalleen pääkopan sisään muotoutunut oma halu tehdä, ei niinkään kaikkea miten silloin tehtiin, vaan ottaa huomioon sen ajan oivallukset ja järkevät tavat tehdä rakenteista terveellisiä ja muutenkin käyttää hieman aikaa ajatteluun ennen toteutusta ja rautakauppaan juoksua.

Ja hei, itse ainakin muistan pienenä kun naapureihin tuli karaattilevyt seiniin ja hienot tiilijäljitelmä peltikatot. Silloin n. 8-vuotiaana katselin niitä hiukan toivekkaina että olispa meilläkin tuollaiset hienot... vaan olipa meillä sentään mineriitit eikä mitään halpaa lautaseinää... Ja nyt asiat ovatkin sitten ihan toisinpäin. Eli Oto, ihmisen mielipide voi vieläpä muuttua... Luonteelle ei tietty mitään kukaan mahda ,onneksi.

Ei muuta kuin onnea ja toivotan että syksy jatkuu kuivana ennen "ladonkaton" asennusta

[pvalila]

Hyvä että sanoi lato, noita kun näkee ulkohuoneidenkin katteena

Oma talo oman maun mukaan (tai emännän...).

[Oto Hascak]

Mä tuohon vanhempaan juttuun vaan vähän palaan ja viittaan ettei vika ole välttis "apumiehessäsi"

Ei kenessäkään ole vikaa meidän työmaalla tai jos on, niin sitten yhtä paljon kahdessa ihmisessä eli minussa ja apessa. Ihmisiä me kaikki ollaan vikoinemme ja puutteinemme. Appiukko saattaa välillä (aika usein ) jankuttaa ja kaupata raivostuttavuuteen asti omia mielipiteitään. Minä taas saatan herneillä milloin mistäkin, mutta lepyn tasan tarkkaan yhtä nopeasti kuin hermostunkin. Musta tuntuu siltä, että oon tuonut itseäni huonosti esille tai selitellyt epäselvästi työmaan henkilökemioita. Ei me olla appiukon kanssa otettu kertaakaan yhteen verpaalisesti tai fyysisesti työmaalla tai missään muuallakaan ikinä. Mä vaan oon ronkeli "työparieni" suhteen eli kaikkien kanssa ei vaan yksinkertaisesti aina klikkaa. Ei se tarkoita sitä, että hommat menisivät tappeluksi tai väittelyksi, vaan ainoastaan sitä, että työmaalla ei ole niin mukavaa kuin siellä voisi olla.

toivotan että syksy jatkuu kuivana ennen "ladonkaton" asennusta

Tänään se tuli, siis vesisade. En ihan ehtinyt pressuja vetämään katolle ennen sateita eli raakapontit saivat tunnin verran kevyttä vesisadetta niskaansa. Oli muuten melkoinen taidonnäyte (lue: työsuojeluvaltuutettu olisi vetänyt turpiin), kun levittelin yksin kevytpeitteitä 40 astetta jyrkälle katolle yhdeksän metrin korkeudessa. Raakapontti ja kevytpeite ovat yllättävän liukkaita märkänä jalan alla... Katto on niin jyrkkä, että siellä on ilman apuvälineitä mahdollista kulkea ainoastaan lapetikkailla tai sitten harjalla hajareisin.

Oma talo oman maun mukaan (tai emännän...).

Emäntä lukee näitä sivuja myös ja totesi luettuaan tuon viestini koskien katemateriaalin sekä kattamistavan valintaa, että ei olisi mihinkään muuhun suostunut kuin kolmiorimaan. Helpottaa päätöksien tekemistä, kun maut menee edes suurin piirtein yksiin.

[Pekka Huhta]

Mä tuohon vanhempaan juttuun vaan vähän palaan ja viittaan ettei vika ole välttis "apumiehessäsi"

Ei kenessäkään ole vikaa meidän työmaalla tai jos on, niin sitten yhtä paljon kahdessa ihmisessä eli minussa ja apessa. Ihmisiä me kaikki ollaan vikoinemme ja puutteinemme.

Mä luulen että tekijän ja repsikan (siis apumiehen, niille jotk'ei suomea ymmärrä ) suhde on yksi niistä asioista jotka kaikkein eniten vaikuttaa työmaan viihtyvyyteen. Se on jotenkin älyttömän tarkkaa. Kahdessa ääripäässä hommat ei toimi: jos toinen ei osaa hommaa eikä tiedä mitä pitäisi tehdä tai sitten jos osataan yhtä paljon ja juttu menee koko ajan kilpailuksi siitä kuka on oikeassa.

Osaamatonkin repsikka on parempi kuin semmoinen jota ei kiinnosta. On uskomattoman turhauttavaa aina toisinaan jos joutuu pyytämään joka asiaa erikseen. Osaamaton mutta innokas voi touhottaa omiaan ja annella vääriä rakkineita, mutta osaamaton oppii pikkuhiljaa. Semoinen jota ei kiinnosta osaa kyllä hakea kun komennetaan, mutta sitten menee aina joka komennon välillä "pois päältä", änkeytyy tupakalle taikka hortoilee ympäriinsä niin että seuraavalla kerralla kun jotain tarttis niin joutuu aina hihkumaan että kato ny välillä vähän tännekinpäin.

Parhaimmillaan homma menee silloin, kun repsikka tietää justiinsa mitä hommassa tehdään seuraavaksi ja lähtee jo etukäteen hakemaan työkalua taikka ojentaa jo tikkaille työkalua kun näkee että tota se seuraavaksi kuitenkin tarttee. Seuraa hommaa niinkuin tekis sitä itse ja tietää sen takia että mitä seuraavaksi on ohjelmassa. Semmoisen kanssa tehdessä homma toimii niinkuin luomisen työ.

Liian hyvä apumies on kumminkin risti. Siinä toisessa päässä kumminkin työmaalla on oltava se joka päättää, vähän niinkun merilläkin. Jos molemmat tietää ja osaa saman verran, nin tulee vähän niinkuin sanaton riita siitä että kumpi tässä on mestari ja kumpi repsikka. Joutuu monta kertaa päivässä karhautumaan piikit vastakkain että kumman pään mukaan tehdään. Se käy raskaaksi ja äkkiä.

Meillä meni isän kanssa yhdessä tehdessä niin että vajaa parikymmentä vuotta mä olin repsikkana niin vanhasta kun nyt osasin pakkia nostaa. Loppuvaiheessa alkoi olla selvää että mulla alkoi olla ihan omia mielipiteitäni siitä miten homma pitäisi tehdä oikein, mutta olin sen verran juoni, etten siitä ruvennut riitaa tekemään. Uitin niitä mielipiteitäni vähän sillä suulla että "oisko se noin" tai "mahtaisko se mennä tolla tavalla" niin että lopultakin isä sen hoksasi, kehitteli eteenpäin ja myi mulle ittelleni takaisin omana ideanaan. Nykyään meillä menee niin että isä soittaa joka kevät veneentervauksen aikaan ja kysyy reseptin, ja hyvässä hengessä neuvoskelen sekä sen homman että kaikki muutkin konsultaatiota mitä rakentamiseen liittyy.


Kyllä se työmaa niin pitkä on, että varmasti kannattaisi ottaa ihan puhtaan hyvässä hengssä esille, että miten oot itse ajatellut että hommat toimii työmaalla. Ei syyttämällä eikä motkottamalla, mutta ihan vain niin että sää se kumminkin talon isäntä oot: arvostat kyllä suuresti toisen työpanosta, mutta päätökset on sun ja näillä linjoilla mennään. Lykkääpä sille Kaila käteen ja sano, että mä teen vähän tällä tavalla, että koita nyt hullua ymmärtää Runko on kuminkin niin pieni osa hommasta että kyllä voi homma tulehtua pahasti jos vaan yritetään vältellä konfliktia ja nieleskellä semmoisia asioita jotka ei vaan kerta kaikkiaan omaan ajatusmaailmaan sovi.

Nää, annetaan meidän muitten olla ronkkimatta asiaa sen enempää. Mutta luulen kyllä ymmärtäväni aika hyvin että mistä puhut tuossa tekijöiden ja tekemisen dynamiikassa, aika monesti on ittekin joutunut hakauksiin vaan sen kanssa että rakentamisen perinteet on ukoilla erilaiset.

Pekka

[pvalila]

Pekalta tuli hyviä yhteistyöohjeita. Kannattaa kuitenkin tiedostaa isän ja appiukon ero: yksi taloprojekti muodostaa merkityksettömän pienen osan isän ja pojan suhteesta mutta suhteessa appiukkoon se saattaa antaa suunnan tuleville vuosille. Tavallaan talonrakentaja joutuu käymään kahden rintaman sotaa: vaikka kuinka haluaisi keskittyä vain talonrakentamiseen ja asiakysymyksiin niin talon valmistuttua sitä huomaa, että perheensisäisen diplomatian hoitaminen kunnialla on todella pitkävaikutteinen investointi.

Rintaäänellä tämäkin.

Otolle päivän mietelause: tärkeintä ei ole se, tuleeko taloon peltikatto vai huopakatto, vaan se, ettei kattoa tehdessä tipu alas.

Kahdesti katolta tippunut timpuriystäväni vannoi, ettei tipu kolmatta kertaa - eikä tipu, sillä hän kompastui ja kuoli rappukäytävään vuosi sitten keväällä

[tuuma]

Kahdesti katolta tippunut timpuriystäväni vannoi, ettei tipu kolmatta kertaa - eikä tipu, sillä hän kompastui ja kuoli rappukäytävään vuosi sitten keväällä

Osannotto.

Katolla työskentelyssä on selvästikin kolme vaihetta niinkuin autolla ajamisessa:

1. Pelkää niin saamaristi ja huippaa ja on epävarma = vaarallista
2. Tottuu ja ei enään pelkää, helppoa kuin heinän teko ja tennarit pitää mitä vaan = kaikkein vaarallisinta
3. Tulee järkiin ja kunnioittaa jo hieman kuoleman/vammautumisen mahdollisuutta

En sitä sano että pitäisi olla "nelipiste" sidottuna pystymättä tekemään enää yhtään mitään mutta vaara kannattaa tiedostaa...

Tämä ei tietty ollut juuri Otolle mikään "piikki" vaan yleisesti vaan kaikille, jotka asiaa korkeuksissa työskentelystä pohtivat. Ohessa videolinkki, joka mut on pistänyt asiaa ajattelemaan vaikka ennen en varonut mitään. Alkuun tuntuu mainokselta mutta on todella hyvä minusta muuten:

Heräämisiä

[?keskellä kämmentä]

El Reproductor de Windows Media no puede reproducir el archivo a causa de un error de red. Puede que el servidor no esté disponible. Compruebe que está conectado a la red y que la configuración del proxy es correcta.

...varmaan hyvä vilmi...

[tuuma]

El Reproductor de Windows Media no puede reproducir el archivo a causa de un error de red. Puede que el servidor no esté disponible. Compruebe que está conectado a la red y que la configuración del proxy es correcta.



...varmaan hyvä vilmi...

Hmmm. Missäköhän maassa sijaitset Windows Media Player kyllä avaa suoraan kotiverkosta mutta työpaikoilla voipi olla palomuuri estämässä suoraa katselua. Linkistä jos hiiren oikella näppää ja tallentaa omalle kovalevylle niin voisi auttaa.

[pelkka]

El Reproductor de Windows Media no puede reproducir el archivo a causa de un error de red. Puede que el servidor no esté disponible. Compruebe que está conectado a la red y que la configuración del proxy es correcta.

...varmaan hyvä vilmi...

Hei, rintamamiestalo Espanjassa!

[Oto Hascak]

Osaamatonkin repsikka on parempi kuin semmoinen jota ei kiinnosta.

Tuo on jeesuksen tosi! Kaikista kamalinta on seurata työmaalla sellaista ihmistä, jota homma ei kiinnosta tipan vertaa.

Loppuvaiheessa alkoi olla selvää että mulla alkoi olla ihan omia mielipiteitäni siitä miten homma pitäisi tehdä oikein, mutta olin sen verran juoni, etten siitä ruvennut riitaa tekemään. Uitin niitä mielipiteitäni vähän sillä suulla että "oisko se noin" tai "mahtaisko se mennä tolla tavalla" niin että lopultakin isä sen hoksasi, kehitteli eteenpäin ja myi mulle ittelleni takaisin omana ideanaan.

Tuo toimii melkein missä tahansa ja kenelle tahansa! Oon samaa systeemiä oppinut käyttämään menestyksekkäästi useammankin eri ihmisen parissa.

Mä luulen että tekijän ja repsikan (siis apumiehen, niille jotk'ei suomea ymmärrä ) suhde on yksi niistä asioista jotka kaikkein eniten vaikuttaa työmaan viihtyvyyteen. Se on jotenkin älyttömän tarkkaa. Kahdessa ääripäässä hommat ei toimi: jos toinen ei osaa hommaa eikä tiedä mitä pitäisi tehdä tai sitten jos osataan yhtä paljon ja juttu menee koko ajan kilpailuksi siitä kuka on oikeassa.

Totta. Omalla kohdallani homma on kuitenkin pikemminkin kiinni siitä, että kemia ei vain yksinkertaisesti toimi kaikkien kanssa yhteen. Tarkoitan siis sitä, että en kaikkien kanssa välttämättä halua olla kaveri, siis ilman mitään sen kummempaa näkyvää syytä. Ei vaan yksinkertaisesti ole tarpeeksi kivaa yhdessä. Kaverien kanssa, vähän niin kuin oman rouvankin kanssa, on kivaa olla yhdessä tekemättä yhtään mitään ja aika kuluu siivillä. Tälläisen ihmisen kun saa työparikseen, niin elämästä tulee piirun verran helpompaa. Sama asia pätee varmasti mihinkä tahansa työpaikkaan eikä pelkästään rakentamiseen. Kenen kanssa tahansa pystyy hommia tekemään, mutta se onkin sitten eri asia, että kenen kanssa työtä on ilo tehdä. Valitettavasti monivuotisen työparini ja hyvän ystäväni välissä on pari sataa kilometriä välimatkaa.

Jotenkin mä näkisin asian niin, että vaikka aina jonkun on oltavakin johtavassa asemassa ja tehtävä päätöksiä, niin silti kaikki olisivat tasa-arvoisia. Voi sitä olla tasa-arvoinen ja silti juoksuttaa toista apumiehenä. Ensimmäisen alaani liittyvän koulutuksen työmaajohtaja oli tälläinen tyyppi. Kysyi ja kuunteli eikä ummistanut korviaan muiden ideoilta. Jos joku keksi paremman konstin tehdä jokin asia, niin se ilman muuta tehtiin sillä paremmalla tavalla. Hänen työmaillaan vallitsi aina sellainen yhteisymmärryksen ja kunnioituksen henki. En tiedä, että oliko meillä sitten muutenkin kemiat kohdillaan, koska koulun jälkeenkin olen hänen työmaillaan käynyt.

Se siitä.

Nyt on raakapontit katossa ja räystäät listoituksineen tehtynä. Ei tullut lauantaina huopaa katolle, mutta huomenna tulee, jos ei vettä sada. Kolmiorimatkin on valmiina sirkkelöitynä ja telineet paikoillaan, ei puutu muuta kuin miehet katolta.

[pvalila]

Kaksi päivää hiljaisuutta, onkohan Oto kattoa tekemässä vai tipahtikohan se ja loikoilee kipsattavana terveyskeskussairaalan netittömällä osastolla? Vaimo käy neljä tuntia illassa pitämässä langennutta sankaria kädestä kiinni ja appiukko käyttää tilaisuuden hyväksi ja käärii Oton talon muoviin ja mineraalivillaan.

[Oto Hascak]

Kaksi päivää hiljaisuutta, onkohan Oto kattoa tekemässä vai tipahtikohan se ja loikoilee kipsattavana terveyskeskussairaalan netittömällä osastolla?

Huoli ja murheet pois, hengissä ollaan!

Pari päivää ollaan kattoa hakattu ja tänään saatiin ensimmäinen lape valmiiksi. Aikaa meni siis kahdelta mieheltä noin 16 tuntia ja neliöitä tuli hitusen yli 60. En vaan oo tullut raporttia laittamaan, kun ei oo kukaan ottanut kattohommista kuvia. Katosta (siis ensimmäisestä lappeesta) tuli hieno, todella hieno. Vielä kun nuo koneella lyötävät huopanaulojen kannat tummuvat ja lakkaavat loistamasta, niin kelpaa ihastella. Tällä hetkellä ripoihin lyödyt huopanaulojen kannat loistavat pirun kirkkaina ja paljastavat kärsimättömän naulaajan epäsuorat naularivit... Jalat on väsyneet, kun oon lapetikkailla pari päivää seisoskellut. Huomenna pitäisi sataa vettä, mutta eiköhän muutama vuota katolle ehditä ennen sateita saamaan.

Katto lyödään ilman peltisiä tippalistoja eli huovat itsessään muodostavat tippanokan. Alhaalla räystäällä kulkee vaakasuuntainen huopa, johon rimat ja pystysuuntaiset huovat törmäävät. Sitten kun molemmat lappeet on lyöty, niin harjalle tulee vielä vaaksuuntainen huopa. Lape siis alkaa ja päättyy vaakasuuntaiseen huopaan, jotka ovat näkyvissä. Näiden väliin tulee pystysuuntaiset huovat.

[AS2000]

appiukko käyttää tilaisuuden hyväksi ja käärii Oton talon muoviin ja mineraalivillaan.

Tää on päivän paras!

[Oto Hascak]

Jäi pienestä kiinni, mutta ei auta mikään. Vesisade puski päälle tunnin pari liian aikaisin. Nyt oltiin kolmen miehen voimin liikkeellä, tai kolmas mies astui remmiin kymmenen hujakoilla kahvia työmaalle tuodessaan. Appiukko kuskasi tavaraa ja hoiteli huopien alareunat sekä räystään, isäukko leikkasi huovat ja kuskasi ne appiukolle ja allekirjoittanut levitti huovat sekä naulasi ne ja rimat kiinni. En tullut lapetikkailta alas muuta kuin kahville ja syömään eli kolme kertaa. Seitsemältä aloitettiin ja kuudelta tultiin sateen alettua alas katolta. Asentamatta jäi yksi täysi vuota, kaksi kapeata kaistaletta rimojen päälle sekä reunimmainen kavennettu huopa eli vähästä jäi kiinni. Yhteensä rimoja tuli varmaan 15/lape eli olisko vuotia sitten 16, joista reunimmaiset on kavennettuja.

Riman asennusta. On suurin piirtein kamalaa hommaa kurkoitella lapetikkailta naulaamaan rimat ja huopien reunat.




Sellasta. Pikkuvinkkinä kolmiorimamiehille: Noiden rimojen päiden viistämiseen on pirun hyvä peli käsikutteri. Voittaa kirveen 100-0 nopeudessa, mukavuudessa sekä siisteydessä.

[Pekka Huhta]

Punaisessa huopakatossa on karismaa, semmoisen mäkin viimeksi tein tohon meidän vajankattoon kun se sopi talon tiilikaton pariksi. Komiaa on tulossa.

Mites ne huopakatto-ampunaulat, onko ne kuumasinkittyjä vai vaan sähkö-? Vai onko ne sen verta "jäykempää" rautaa että kestää ruostetta :)

Toi viistäminen käsikutterilla on ihan hyvä vinkki. Ite oon tehnyt yleensä hirsitöiden säätö- ja paakauskiiloja samalla tavalla, ne kumminkin luistaa paremmin kun veistetyt.

Kirveellä veistäessä pää taittuu helposti kun terottaa pään nollaan. Ite oon veistänyt terävällä kirvellä niin että vikat lastut tulee jo sillai että riman lape on hakkuupölkyn laitaa vasten eikä pölkyn päällä, sillä tavalla se nollaan veistetty pää ei katkea. niin helposti. Ja tossa hommassa jos jossain kirveen on syytä olla terävä.

Vanhaan aikaanhan se kovan pojan testi oli että heinäseiväs piti saada kirveellä veistettyä ilman pölkkyä. Että piti olla molemmissa käsissä voimaa niin paljo että sai hakattua teräväksi ihan sylissä pidellen. Mitenhän mahtais onnistua kuusimetrinen kolmiorima kainalossa

Itte oon pari viime päivää käännellyn kuutta metriä pitkiä lehtikuusikakkosnelosia sylissä, sirkkelissä ja höylässä että oon saanut tehtyä tippalistaa julkisivun alreunaan. Sivutuotteena tuli parvekkeen lattialaudat samalla kertaa.

Pekka