Salaojat lapiolla
Salaojat lapiolla
Onko joku rmt-foorumilainen tai tuttu kaivanut kellarillisen rmt: nsä salaojat lapiolla ?
-
Matti Alander
- Jäsen

- Viestit: 2256
- Liittynyt: To Tammi 13, 2005 20:36
Re: Salaojat lapiolla
Tuskin kannattaa, muuten kuin urheilumielellä treenaus mielessä.
Auki kaivaminen koneella kestää normaalisti yhden työpäivän ja kustantaa siirtoineen n. 550,00 €.
Olen kyllä tavannut kavereita, jotka ovat kaivaneet lapiolla, osa on jaksanut loppuun asti, mutta suurimmalla osalla kone on körötellyt lopulta tontille.

Minä kaivoin yhden päätyseinustan. Tosin en salaojia tehdäkseni vaan viedäkseni uuden sähkösysteemin maakaapelit anturan viereen. Kaksi iltaa meni siten että molempina päivinä olin päivän varsinaisessa ansiotyössäni ja vasta 16 jälkeen aloin kaivamaan. Mukavaa hommaa siinä mielessä että vaatii sisua ja sitä voi leikitellä itsellään että luovuttaako vaiko tuleeko antura esiin. Kaivamallani seinustalla maa on ylimmillään eli anturaan on eniten matkaa kun talo on rinteessä jolloin toiselta puolelta olisi ollut helpompi saavuttaa antura. Mittauskeskus oli kuitenkin tuolla seinustalla joten ajattelin kaivella kaapelit suoraan siitä maahan. Maaperä vaati myös vähän viitseliäisyyttä kun mulla on kallion päällä olevaa kivistä moreenia eikä tyypillistä savimaata. Hyvää treeniä varsinkin kun tykkään muutenkin juosta ja harrastaa kaikenlaista fyysistä urheilua. Salaojien kohdalla täytyy miettiä että kutsuuko kaivurin vai mitä tekee? Tietääkö kukaan pääkaupunkiseudulta paikkaa josta kaivurin saisi paikalle Matin mainitsemaan hintaan? Yhden 5000e:n tarjouksen jo kerkisin saada pelkistä salaojien kaivuutöistä ja maan kuskailuista..
Re: Salaojat lapiolla
Kaivoin tuossa viime syksynä maakaapelia varten n. 20m ojaa ja täytyy kyl sanoa että melkoinen oli urakka varsinkin jos on pyöreitä suht isoja kiviä vastassa sekä puunjuuria niin ihan helpolla tuli kyllä perkeleet suusta mutta muuta helppoa siinä ei todellakaan ollut. Minikaivuri, jonka voi itse vuokrata on käynyt mielessä jos itse joskus seinustat auki kaivaisin, saattaisi säästää jonkun euron, jos ei sillä tietty suurempaa muuta vahinkoa saisi aikaan...
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Salaojat lapiolla
Itse kaivoin joitain vuosia sitten 20 metrin pätkän 160 cm syvyyteen lapiolla salaojaputkien asentamiseksi.
Viime kesänä kaivoin 10m2 neliön verantamme alle fillarivaraston myös noin 160 cm syvyyteen lapiolla + portaat/liuskan päälle, yhteensä joku 20-22 kuutiota maata. Maat kuskasin kottarilla naapurin pihaan <100 metrin päähän. Syynä kaivamiseen oikeastaan oli, että verannan pilarit (4 kpl) oli perustettu vain 60 - 100 cm syvyyteen ja olivat routineet vinoon ja murtuneet. Oli muuten melko mielenkiintoinen projekti kun jouduin tukemaan kaivamisen edetessä koko verannan väliaikaisesti altapäin kuusitukkien varaan ja muuraamaan uuden harkkomuurin vanhojen pilarien tilalle. Paikat olivat niin ahtaat, ettei bobcatti tullut oikein kyseeseen. Tunteja en laskenut tarkkaan, mutta muistaakseni noin kuutio tunnissa hiekkamaata sadan metrin päähän siirtyy kun pistää hihat kunnolla heilumaan
Tänä kesänä olisi vielä jatkettava salaojaa reilut 10 m ... lapiolla tietysti! ja - kuten Matti kirjoittaa - treenaus mielessä.
Sanokaahan muuten millä salaojaputken/fuktisolit saisi betoniportaiden alle portaita romahduttamatta/tuhoamatta... taitaa olla mahdoton yhtälö...

homer kirjoitti:Itse kaivoin joitain vuosia sitten 20 metrin pätkän 160 cm syvyyteen lapiolla salaojaputkien asentamiseksi.
Viime kesänä kaivoin 10m2 neliön verantamme alle fillarivaraston myös noin 160 cm syvyyteen lapiolla + portaat/liuskan päälle, yhteensä joku 20-22 kuutiota maata. Maat kuskasin kottarilla naapurin pihaan <100 metrin päähän
Sulla on varmaan eri ruumiinrakenne kuin mullahomer kirjoitti: Tänä kesänä olisi vielä jatkettava salaojaa reilut 10 m ... lapiolla tietysti! ja - kuten Matti kirjoittaa - treenaus mielessä.
-En tee virheitä, ne teen tekemättäkin...
Re: Salaojat lapiolla
Meillä kaivettiin tuo kellarin ulkoporras käsin, ja hikihän siinä tuli mutta kivaa oli. Naapurikin tuli auttelemaan n.tunniksi, varmaan näytti keittiön ikkunasta katottuna isolta hommalta yhdelle miehelle...
http://kotisivu.dnainternet.net/jarprit/ulkoporras.htm
Salaojat kuitenkin kaivatettiin koneella, kannattaa kysellä paikkakunnan maanviljelijöiltä, joilla on kaikenlaista konetta, saattaa saada aika edullisestikin. Yksi viikonloppu meni, 1000e maksoi. Siis auki kaivamiset + täytöt ja vielä parikymmentä metriä imeytysputkelle kaivantoa.
Mutta saahan sitä kuntoilla, hyväksihän se vain on.

Käsin kaivaessa kannattaa huomioida kaivannon leveys (kapeassa kaivannossa on aina suurempi riski sortumisien kanssa), ja kaivannon syvyys (käsipelillä kun on mukava lopetella hieman ylemmäksi) . Lisäksi saattaa tulla mukavia yllätyksiä kuten suuret kivet.. Meillä piti mennä n. 180cm alaspäin, ja on kyllä sieltä pohjalta jo melko raskasta heitellä lapiopelillä muraa ylös.
peukalo keskellä kämmentä...
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Salaojat lapiolla
Kyllä lapiopelillä kaivaa, mutta ei se kyllä pelkästään kivaa ole. 50 vuotta sitten monttuihin ei oo laitettu seulottua sepeliä, vaan kaikki mahdollinen törkytavara joka ei ole helposti tontille mahtunut. Ja sitten tontilta löytynyttä pahinta kivikkoa päälle.
En ymmärrä mihin niinkin nostalginen vehjes on hukkunut kuin hakku. Kun sattuu oikeen semmoista savista silttiä jossa on nyrkinkokoista sepelinmurinaa joukossa, niin siitä saa lapiolla yhtä vähän irti kun kielellä nuolemalla ja rautakangella sen verta että parin rystyn kokoisen kiven joka lyönnillä. Ei hakkukaan mikään hilti ole, mutta jumaliste kun hosauttaa puolentoista lekan painoisen piikin olanyliotteella sinne saven sekaan niin kyllä siitä irtoaa tavaraa niin paljon kun ihmisvoimin saa irti.
Jos semmoinen sattuu olemaan tontilla niin koittakaa piruuttanne. Niissä pitää olla pirun hyvä varsi, paapantekemä pariin kertaan haljennut lyö kynsille niin jotta tuntuu kyllä. Mutta jos rautakanki ei tahdo purra, niin hakku haukkaa kyllä.
Naapuri ajatti meidän pihan saveen kasettitolkulla sepeliä, ja siihen on vähän

:nan huonoa kaivaa mitään. Savi oli semmosta että siitä sais poltettua tiiliä ja kun naapuri rakenti 16 metrin sepeli-highwaynsa sinne ja tramppasi siitä yhden pakettitalon yli niin tavara on tiukaa kun terastilaasti, eikä rautakangella saa kun kipinää kaivannon sivusta jos yrittää yhtään isompaa puskaa istuttaa taikka muuten kuoppaa kaivaa.
Kyllähän sitä kaivaa kuka vaan jos on keppeet mullat päällä, mutta on niitä toisenlaisiakin maita. Jos tykkkäät että voisit ihmislihan rääkkäämisestä pitää niin tee kaiva rouvin kokoinen koemonttu, kyllä sen kavurikuskit hyvittää. Jos maa rupee paneen hanttiin niin hommaa hakku, mutta jos hakun tarviit niin kyllä siinä sitte voi jo konetta vaivata. Usko siirtää vuoria, Uskolla on Bobcat.
Pekka
En ymmärrä mihin niinkin nostalginen vehjes on hukkunut kuin hakku. Kun sattuu oikeen semmoista savista silttiä jossa on nyrkinkokoista sepelinmurinaa joukossa, niin siitä saa lapiolla yhtä vähän irti kun kielellä nuolemalla ja rautakangella sen verta että parin rystyn kokoisen kiven joka lyönnillä. Ei hakkukaan mikään hilti ole, mutta jumaliste kun hosauttaa puolentoista lekan painoisen piikin olanyliotteella sinne saven sekaan niin kyllä siitä irtoaa tavaraa niin paljon kun ihmisvoimin saa irti.
Jos semmoinen sattuu olemaan tontilla niin koittakaa piruuttanne. Niissä pitää olla pirun hyvä varsi, paapantekemä pariin kertaan haljennut lyö kynsille niin jotta tuntuu kyllä. Mutta jos rautakanki ei tahdo purra, niin hakku haukkaa kyllä.
Naapuri ajatti meidän pihan saveen kasettitolkulla sepeliä, ja siihen on vähän

:nan huonoa kaivaa mitään. Savi oli semmosta että siitä sais poltettua tiiliä ja kun naapuri rakenti 16 metrin sepeli-highwaynsa sinne ja tramppasi siitä yhden pakettitalon yli niin tavara on tiukaa kun terastilaasti, eikä rautakangella saa kun kipinää kaivannon sivusta jos yrittää yhtään isompaa puskaa istuttaa taikka muuten kuoppaa kaivaa. Kyllähän sitä kaivaa kuka vaan jos on keppeet mullat päällä, mutta on niitä toisenlaisiakin maita. Jos tykkkäät että voisit ihmislihan rääkkäämisestä pitää niin tee kaiva rouvin kokoinen koemonttu, kyllä sen kavurikuskit hyvittää. Jos maa rupee paneen hanttiin niin hommaa hakku, mutta jos hakun tarviit niin kyllä siinä sitte voi jo konetta vaivata. Usko siirtää vuoria, Uskolla on Bobcat.
Pekka
Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Re: Salaojat lapiolla
Viime kesänä kaivettiin uusi sisäänkäynti, n2x2m monttu, korjattiin sokkelia ja laitettiin sadevesiviemärit ja imeytyskieppi - reilu metrin syvyydeltä kaivettiin vierus auki ja pistettiin samalla metrin korkunen patolevy jos siitä olisi jotain iloa. No ihan kivaa, en tiedä. Tämä meidän hiekkamaa oli vielä helppoa kaivaa. Jos tekisin uudestaan, niin vuokraisin minikaivurin. Aikaa pelkkään kaivamiseen ja hiekan siirtelyyn meni niin paljon että se hauskuus oli vähän kortilla. Talkooväelle kun kävi välillä kaivelemassa oli ihan rattoisaa puuhailua. Kaivurilla parin viikon homman tehnee varmaan päivässä tai kahdessa.
En kyllä suosittele jos olisi jotain muutakin tekemistä!
En kyllä suosittele jos olisi jotain muutakin tekemistä!
-
Oto Hascak
- Jäsen

- Viestit: 2338
- Liittynyt: La Huhti 08, 2006 15:26
- Paikkakunta: Pirkanmaa/Sastamala
- Kotisivu: www.suorakon.com
- Paikkakunta: Sastamala
- Viesti:
Re: Salaojat lapiolla
Kyllä tuossa suomalaisessa P*RKELE-mentaliteetissä on jotakin romanttisen kaunista.
Hymy nousee poskille, kun kuvittelen isäntiä työpäivän jälkeen salaojia kaivelemaan Fiskarsseilla iltapuhteiksi. Ei voi muuta kuin hattua nostaa jokaiselle, joka moiseen ryhtyy ja hoitaa homman kunnialla loppuun asti.
Itse olen niin peruslaiska jätkä, että vaikka kaiken tykkäänkin itse tehdä, niin kyllä ojat kaivaa kaivinkone!
Pienenä sivuhuomautuksena: Enoni kaivaa asuinpaikkakunnallani haudat hautuumaalle ja hiukan paikasta riippuen, joudutaan monttu aina välillä kaivamaan käsipelillä. Noita monttuja on tullu vuosien varrella jokunen kaivettua. Mun mielestä se tunnin ähinä ja puhina kaivettaessa hauta pehmeään hiekkamaahan (ne ei muuten oo kiviä, jotka noissa kaivauksissa kolahtelee
) on tarpeeksi kova homma, saati sitten, jos on saviseen ja kviseen maahan kaivettava kymmenenkin metriä yhtä syvää ojaa. Iso käsi kaikille lapiomiehille. 
Pienenä sivuhuomautuksena: Enoni kaivaa asuinpaikkakunnallani haudat hautuumaalle ja hiukan paikasta riippuen, joudutaan monttu aina välillä kaivamaan käsipelillä. Noita monttuja on tullu vuosien varrella jokunen kaivettua. Mun mielestä se tunnin ähinä ja puhina kaivettaessa hauta pehmeään hiekkamaahan (ne ei muuten oo kiviä, jotka noissa kaivauksissa kolahtelee
Rakennuskonservaattori, restaurointirakentaja ja restaurointikisälli
http://www.suorakon.com
http://www.suorakon.com
-
?keskellä kämmentä
- Jäsen

- Viestit: 745
- Liittynyt: Su Loka 14, 2007 23:03
- Paikkakunta: Tampere
- Paikkakunta: Tampere
Re: Salaojat lapiolla
Yks naapuri, perheellinen nuorehko mies, kaivoi (muistaakseni edellis tai sitä edellisenä kesänä)
salaojat kellarilliseen rintsikkaansa ihan käsipelillä!
On sitä tullut ihailtua! Siis työsuoritustakin
!
Tosi kapea oli kaivanto, kai juuri hartian levyinen.
Täällä on savimaa, ei paljoa lohkeile.
Kaivuu kesti muistaakseni noin koko kesän.
Kaivuuta töitten jälkeen ja lomalla.
Ja sitten tiätysti näppylälevy...
Koitan muistaa välittää "hatunnostot" ja "isotkädet" kaivajalle

jos ei tee mitään, ei tule vahinkojakaan :)
- rautarunnari
- Jäsen

- Viestit: 831
- Liittynyt: La Loka 21, 2006 14:12
- Paikkakunta: Lahti
Re: Salaojat lapiolla
joopajoo..
ihan itte kaivettuna aikaa menee kivasti ja varsinkin loma kannattaa siihen laittaa.... Lapsetkin kiittää, kun iskä kaivaa ojaa koko kesän ja leikkimään ei paljon ehdi, eikä lapset siinä paljon auttele.
vaikka kunnon puu-urakoita olenkin tehnyt käsin ja tunnistan sen onnellisuuden tunteen, joka siitä syntyy, niin siltikin, on paikkoja, joissa konevoima on kohdallaan. Ei kai kukaan hevosella aja, kun autolla pääsee vähän helpommin ? Salaojien kaivuu on se juttu, joka oikeasti kannattaa koneella.
H

Kaikkien alojen erikoisasiantuntija
Re: Salaojat lapiolla
Meillä ainakin lapset auttoi seisoskelemalla Montun reunalla niin että sai taas lisää lapioitavaa
Ehkä toi on niitä juttuja että "pitipähän kokeilla"... Mutta erinomaisen hieno tunne oli päästä Monttua täyttelemään homman valmistuttua !!