"Annala"

Ilmoita omasi tai naapurin rintamamiestalo-projekti. Laita myös linkki kuviin tai kotisivulle mikäli sellaiset on.
Vastaa Viestiin
Manna
Jäsen
Jäsen
Viestit: 16
Liittynyt: Su Touko 11, 2008 1:44
Paikkakunta: Piippola

"Annala"

Viesti Kirjoittaja Manna »

Olipa kerran... "Vanha" mummon mökki, jossa ei ollut viemäreitä eikä vesijohtoja. :roll: Urhoollisesti aloitin elämäni tyttäreni kanssa talossa. Ikkunat vaihdettiin heti kättelyssä, ja saatiinkin verhojen heiluminen aisoihin. Puulla lämmitettiin, ruoka tehtiin puuhellalla, sillä talossa ei ollut sähköliettä.

Astuipa mukaan kuvioon elämäni mies. :mrgreen: Talovanhus joutui pariksi vuodeksi "tuuliajolle", kun tyttären kanssa reissattiin kahta kotia. Mutta koitti se kaunis päivä, kun pieni uusioperheemme sai muutettua virallisesti saman katon alle, ja Annalan taloon tuli elämää.

Hyvin pärjäsin tyttären kanssa kaksin talossa, jossa vesi juoksi sisään ja ulos samaa tahtia kuin minä. Mutta kun uusioperheemme kasvatti kulutusta 2 hengestä 6 henkeen, huomasin pian ettei kapasitetti juoksevalla vedellä ole riittävä. Näin sai alkunsa pitkäkestoinen remontti talossamme viini

Syksyllä 2007 saapui juoksevat vedet ihan putkea pitkin sisään ja ulos. Piha jäi kammottavaksi. Kiviä lienee viljelty täällä aikaisemmin, valtavia kiviröykkiöitä kun paljastui kaivannoista. Saatiinpa samaan syssyyn sähköjen pääjohdot vaihdettua, ja normaali liesikin saapui taloon. Ah tätä autuutta... Kun ei tarvinut tiskejä kantaa karjakeittiölle, ajattelin etten tarvitse koskaan edes tiskikonetta, mut niin se nälkä vaan on taas kasvanut, että sellaisen haluaisin nyt... :oops:

Nyt olemmekin sitten tasoitelleet pihaa ja tehneet kukkapenkkejä, ja koitetaan saada osittain edes viihtyisäksi tontti. Iso haave minulla olisi saada yläkertaan lisää tilaa. Se on tällä hetkellä aivan ullakkona. Haaveissa sinne on saada meille makkari ja olohuone. Silloin lapsille jäisi alakerran kammarit omiksi huoneiksi. Keittiönkin tahtoisin kuntoon, ja eteisen ja portaikon ylös, ja samaan syssyyn sitten myös suihkun ja virallisen vessan, ja saunan. Tällä hetkellä väliaikainen vessa on vaatekomerossa uunin kupeessa. Ja tiskiallas eteisessä.. Mut ei haittaa.

Tää tästä vielä kehittyy tämä meidän Annala. Milloin, sitä tiedä en. Vähällä rahalla kun rakentaa, niin saa odottaa sitä valmista :lol:
?keskellä kämmentä
Jäsen
Jäsen
Viestit: 745
Liittynyt: Su Loka 14, 2007 23:03
Paikkakunta: Tampere
Paikkakunta: Tampere

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja ?keskellä kämmentä »

Onnea valmiille kohdille ja onnea myös projektille :-D
Hyvä, kun osaat nauttia valmiista kohdista ja suunnitella tulevaa toiveikkaana.
Ja kun miettii ja ottaa selvää asioista ensin, tulee tehtyä vähemmän virheitä :-D
Ihan valmiissa, uudessa talossa olis varmaan tosi tylsä asua :wink:
jos ei tee mitään, ei tule vahinkojakaan :)
hartsakoski
Jäsen
Jäsen
Viestit: 34
Liittynyt: Su Huhti 27, 2008 21:58
Paikkakunta: Oulu

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja hartsakoski »

Sama tilanne meillä tällä Oulussa!Vedet tosin menee ja tulee,mutta joskus vähän kellarissa oleva putki tukkeutuu ja vesi nousee
sauna/pesuhuoneen lattialle.Ensi viikolla lattia otetaan auki ja vanha valurautaputki saa kyytiä.Remonttia sais tehdä niin paljon kuin ehtii/jaksaa/haluaa/pörssi antaa myöten.Suurimmin asiaa rajottaa pörssi,kun koitetaan remontti tehdä ilman velkaa.Pikkuhiljaa jykerretään,kai se viimeistään perikunta saa tämän projektin valmiiksi tai myy eteenpäin :-D .Pääasia että elämme tyytyväisinä oman aikataulumme mukaista elämää ja nautimme siitä.Turha ottaa sukulaisten tai ympäristön asettamia aikatauluja/paineita niskaansa :wink: .
Avatar
auvo27
Jäsen
Jäsen
Viestit: 231
Liittynyt: Pe Loka 12, 2007 21:55
Paikkakunta: karkkila

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja auvo27 »

mahtava kuulla tälläisiä tarinoita itse omistamme kumpula nimisen paikan jossa lähes sama tilanne. Helsingistä otimme ja lähdimme viime elokuussa tänne maalle taloon johon ei vesiä tullut. Ne kyllä kokin pätevyydellä rakenneltiin kuin myös wc ja suihkukin mutta enpä ois ikinä uskonu että jostain voi nauttia yhtäpaljon kun tammi helmikuun vaihteessa saimme kuivaa koivuklapia kakluunniin. siihen mennessä kun painettiin kostealla kuusella ei helsingissä ole puiden lämpöarvoja mietiskellä... saunan rakennamme puronvarteen oksista ja armeijan huovista (jurtan) ja saunan pystytyksen alkaa lattia projekti. lankut ylös ja lisää puruja kun on talvella niin pirun kylmät lattiat. on kyllä arvot menny uusiksi.
minkä nuorena varastaa sen vanhana omistaa
?keskellä kämmentä
Jäsen
Jäsen
Viestit: 745
Liittynyt: Su Loka 14, 2007 23:03
Paikkakunta: Tampere
Paikkakunta: Tampere

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja ?keskellä kämmentä »

saunan rakennamme puronvarteen oksista ja armeijan huovista
:-D Siinäpä asennetta!
Lukenette täältä myös lattialankkujen alle laitettavan paperin asennusohjeet,
pelkkä purun lisäys ei välttämättä lämmitä.
jos ei tee mitään, ei tule vahinkojakaan :)
paritalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Marras 12, 2007 16:41
Paikkakunta: Oulu

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja paritalo »

Onnea "uuteen" kotiin.
Tuttua seutua tuo Piippola....minulla on myös siellä "mummonmökki" ilman sähköjä,vesiliittymiä,viemäreitä....
:wink:
Manna
Jäsen
Jäsen
Viestit: 16
Liittynyt: Su Touko 11, 2008 1:44
Paikkakunta: Piippola

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja Manna »

paritalo kirjoitti:Onnea "uuteen" kotiin.
Tuttua seutua tuo Piippola....minulla on myös siellä "mummonmökki" ilman sähköjä,vesiliittymiä,viemäreitä....
:wink:
Ahaaaa.... heti syttyi mielenkiinto että missä täällä... Mahtaako olla tuttu tai tutun tuttu, tai muuten vaan "naamatuttu".... :roll:

Ja Kiitokset kannustuksesta. Pihamaata ollaan mylläyksen jälkeen laiteltu, ja kovasti kesäterassi saunan kupeeseen olisi suunnitelmissa. Ja ystävääni "hortonoomia" käytän raakasti hyväkseni pihasuunnitelmassa... :mrgreen:

Tyttörukka sanoo välillä et tällanen rääsytalo, ja mieli menee pahaksi kun en saa tyttärelleni siistiä kotia. Kukapa se haluais 70-luvun tapeteissa asua, tai kun seinillä alkuperäiset maalit.. Mut on meillä sentäs hieno vesivessa... Oottakaas ku laitan meidän "helmestä" kuvan, jahka saan tehtyä projektista sivut... ehkä jo huomenna, tai ensi viikolla :lol:
paritalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Marras 12, 2007 16:41
Paikkakunta: Oulu

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja paritalo »

Annala kirjoitti:Ahaaaa.... heti syttyi mielenkiinto että missä täällä... Mahtaako olla tuttu tai tutun tuttu, tai muuten vaan "naamatuttu"....
Riippuu vähän siitä minkä "vuosimallin" immeisiä olet ja oletko Piippolasta alunperin kotoisin. :cool:

Minä olen asunut muualla jo kohta 25 vuotta ja mökki siis on siellä (50-lukulainen mummonmökki)
Markku&Rintsikka
Jäsen
Jäsen
Viestit: 584
Liittynyt: Ma Heinä 17, 2006 23:01
Paikkakunta: Nummi-Pusula

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja Markku&Rintsikka »

Heips Annala
t. Annala
:-D Tämänkin paikan nimi on Annala. Kohta kolme vuotta omistuksessa ja keittiöön tulee edelleen vain kylmä vesi. Mutta eiköhän kesän kuluessa saada lämmin vesi, muutoinkin kuin lämmittämällä hellalla. Hiljaa hyvää tulee.
Rintsikka asuja jo vuodesta 2005. Noin 200m2 kolmessa kerroksessa, on siinä sinkulla siivoamista.
En minä mikään utelias ole .... een
Manna
Jäsen
Jäsen
Viestit: 16
Liittynyt: Su Touko 11, 2008 1:44
Paikkakunta: Piippola

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja Manna »

paritalo kirjoitti:
Riippuu vähän siitä minkä "vuosimallin" immeisiä olet ja oletko Piippolasta alunperin kotoisin. :cool:

Minä olen asunut muualla jo kohta 25 vuotta ja mökki siis on siellä (50-lukulainen mummonmökki)
No, meidän Annala sijaitsee Peltoperällä padon kupeessa. Isäni on täältä kotoisin, ja muutettu ollaan joskus 76 tai 78 tai jotain sinne päin koko perhe tänne. Itse olen varmaan lähenemässä keski-ikää, kun kasvimaan laitoin vapaaehtoisesti :oops: kun vain saisin sen kasvamaankin.... Vanhemmillani on ollut vuohitarha ja tilalla nykyään hevosia yli oman tarpeen. Varmaan siitä ainakin tietää hieman suuntia :roll:
paritalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Marras 12, 2007 16:41
Paikkakunta: Oulu

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja paritalo »

Manna kirjoitti:Vanhemmillani on ollut vuohitarha ja tilalla nykyään hevosia yli oman tarpeen. Varmaan siitä ainakin tietää hieman suuntia :roll:
Jo raksuttaa....
Kyllä me sitten ainakin niitä tutuntuttuja ollaan. :-D
Mun kotipaikka on Kestiläntien varressa ja siellähän ei montaa mökkiä olekaan,joten tiedät varmaan mikä niistä on mun :cool:

T:Riitta
Manna
Jäsen
Jäsen
Viestit: 16
Liittynyt: Su Touko 11, 2008 1:44
Paikkakunta: Piippola

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja Manna »

paritalo kirjoitti:
Jo raksuttaa....
Kyllä me sitten ainakin niitä tutuntuttuja ollaan. :-D
Mun kotipaikka on Kestiläntien varressa ja siellähän ei montaa mökkiä olekaan,joten tiedät varmaan mikä niistä on mun :cool:

T:Riitta
Täällä ei....... :roll: Ei tule mieleen mitään mökkiä.... Paitsi yks lähellä Ritokoskea.. Olikos se Kekkosen mökki...?? Tai niin muistan isän joskus sanoneen sukunimeksi...
paritalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Marras 12, 2007 16:41
Paikkakunta: Oulu

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja paritalo »

Manna kirjoitti:Olikos se Kekkosen mökki...?? Tai niin muistan isän joskus sanoneen sukunimeksi...
Kylältäpäin mennessä ennen Kekkosten mökkiä samalla puolen tietä.Ei kylläkään näy maantielle,onneksi :-D
Laukkanen on tyttönimeni.

Just tultiin sieltä välillä käymään katsomassa että tämä vakiasunto on vielä pystyssä ja mennään sitten pian taas takaisin....
Ja nämä sivut piti tietenkin käydä katsastamassa,meillä kun ei ole siellä Piippolassa mitään nykyajan hömpötyksiä.... radiosta kuunnellaan välillä jotain pattereiden voimalla.... :roll:
Manna
Jäsen
Jäsen
Viestit: 16
Liittynyt: Su Touko 11, 2008 1:44
Paikkakunta: Piippola

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja Manna »

paritalo kirjoitti:[ :-D
Laukkanen on tyttönimeni.
Ahaa, No, tutun tuttu sitten vissiin, mikäli veljesi asuu tässä meidän lähellä ? :lol:


Juhannus meni nuotion ääressä. Mieheni rakensi pikavauhtia "lapinkodan" kyhäelmän, jossa sadetta pidettiin ja grilliruuat kypsyi. Ei kaivannu hienoja pihakeittiöitä, kun sade pressuun rapisi, ja tunnelma oli notskin ääressä katossa :mrgreen: Ehken tuon kummempaa kesäkeittiötä tahdokkaan, ainakaan aivan äkkiä...
paritalo
Jäsen
Jäsen
Viestit: 67
Liittynyt: Ma Marras 12, 2007 16:41
Paikkakunta: Oulu

Re: "Annala"

Viesti Kirjoittaja paritalo »

Manna kirjoitti:Ahaa, No, tutun tuttu sitten vissiin, mikäli veljesi asuu tässä meidän lähellä ? :lol:
Juu,kyllä asuu.

Me oltiin myös juhannuksena Piippolassa.Juuri kun saatiin aattona grilliin tulet,niin rupesi satamaan...
Miehet uhrautuvasti grillasivat sateessa ja toivat naisväelle ruokaa sisälle.
Pitäs varmaan saada aikaiseksi tehtyä joku pihakeittiö/grillikatos.Mutta kun on niin paljon muutakin mitä pitää tehdä,sekä mökillä,että kotona... Mutta en aio ottaa stressiä,teen sitten kun jaksan,viitsin ja/tai kerkeän viini
Vastaa Viestiin