Turha vai tarpeellinen tuuletusväli
Turha vai tarpeellinen tuuletusväli
Nonniin, ja taas ährätään hirsisaunaa.
Rakennan siis 5-6 -tuumaisesta hirrestä muovitonta, ympärivuotista saunaa lattialämmityksellä. Puukiuas, ja suihku katolliseen kaappiin (kondensio tai oma poistopuhallin). Bonuksena kylpyamme.
Kaikki tulee rossipohjalle, pesuhuoneeseen todennäköisesti kosteusohjattu poistopuhallin.
Saunaan jää hirsi sisäpinnaksi. Pesuhuoneeseen tulee paneeli reilulla tuuletusvälillä. (Ilmansulkumateriaaleista tulee oma topic hetken päästä, odottakaa vain!)
Hirsiseinän ulkopuolelle napsutellaan 2x12 mm huokoinen tuulensuojalevy (tuulileijona), sitten rimalaudoitus pystyyn punamullattuna.
Monet lähteet (mm. Museovirasto) sanovat, ettei tällaisella rakenteella tarvita tuuletusväliä laudoituksen alle. Itse asiassa siellä liikkuvasta ilmasta on lämpötaloudellisesti jopa haittaa.
Mutta hengittävässä saunarakennuksessa on melkoinen kosteusrasite. Uskaltaisitteko silti jättää tuuletusvälin pois?

Se riippuu käytettävästä maalista. Jos laitat soppaa tms. hengittävää ja töllin huonelämpötila ei ole kovin korkea ja kosteuskysymykset noin ratkaistuja niin tuskinpa mitään ilmenee. Voi olla ettei ilmene siltikään vaikka joku vetelisi muovia pintaan mutta ilmaraolla sekin vaihtoehto tulisi hoidettua.
Mä en vaan oikein yummar miksi tehdä hirrestä jos sen peittää molemmin puolin panelilla? Ja miksi vielä tuulilevy tuplana? Laita villaa ja paperia jos lämpöeristyksiä fundeeraat.
Aiheesta on vissiin ennenkin höpisty ja jos ite tekisin hirrestä niin en siihen enempiä kuorrutuksia laittelisi, sellasenaan vaan. Jos verhouslaudoitukset on must ja in niin taitaa kätevämmin käydä kun jättää sen hirren pois ja tekee tolpilla.

shit happens
-
tarmoannikki
- Uusi jäsen
- Viestit: 9
- Liittynyt: Ti Joulu 11, 2007 17:05
- Paikkakunta: jaala
Joo en kyllä minäkään laittais ulkoverhousta. Äitini kotitalossa pihasauna joka on edelleen käytössä on hirsipinnalla molemmin puolin, hirsien raoista puhaltelee ilmaa löylyt on mahtavat kesät talvet ja rakennus on pysynyt hyvässä kunnossa. Huom. rakennettu 1889 usko tai älä usko näin on. Ei edes alahirsiä tai mitään muutakaan ole koskaan uusittu, no lauteet joskus. Ulkopuolella ei ole mitään maalia.
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Punamullattuna voisin hyvinkin jättää sen tuuletusraon pois. Pitää vaan saada pysymään perimätietona että sitä ei siellä ole ettei joku Myöhempien Aikojen Neropatti ota ja sudi lateksilla saunaa pilalle.
Teknisesti ottaen ei ole minusta välttämätöntä, ja eppäilenpä etten itsellenikään sellaista laittaisi.
Peka

Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
Tokitokitoki jättäisin hirren semmoisenaan ja tekisin rakolautaisen lattian, mutta:
Tönöstä tulee ison lapsiperheen ainoa peseytymistila. Kun saan sen valmiiksi, hirsitalon sisältä lähtee suihku, eikä takaisin ole tulemista.
Sen vuoksi hpihasaunaan tulee pellavaeristetty rossilattia ja lattialämmitys. Jopa kaltaiseni naiivi romantikko joustaa joskus jostakin, mutta ei sentään hengittävyydestä.
Tönöstä tulee ison lapsiperheen ainoa peseytymistila. Kun saan sen valmiiksi, hirsitalon sisältä lähtee suihku, eikä takaisin ole tulemista.
Sen vuoksi hpihasaunaan tulee pellavaeristetty rossilattia ja lattialämmitys. Jopa kaltaiseni naiivi romantikko joustaa joskus jostakin, mutta ei sentään hengittävyydestä.
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
No, se ilmarako on olemassa määräyksissä ja ohjeissa sitä varten että joku sontiainen sutii kuitenkin seinään muovikelmun. Jos sitä kelmua ei ole, niin kosteus hakee tiensä ulos joka tapauksessa.
Toisaalta, huokolevyjen kestosta verhouksen alla ei ole vielä sadan vuoden kokemusta ja kyllähän se semmoista höttöä on jossa pöpön on hyvä asua jos se märäksi pääsee. Paremminhan se tieten kuivaa jos siellä ilmarako on, vaan surkee tosi taitaa kumminkin olla ettei se halteksi siellä seinän sisässä ulkopuolella sataa vuotta kumminkaan viihdy. Oli siellä rako eli ei.
Voisin mä ruveta takinkääntäjäksikin ja todeta että ehkä sen haltexin hygroskooppisuus on niin paljon parempi kuin puun että siinä on olemassa tietty kasvustoriski jos se on kahden märän puun välissä.
Jos laitat ulkopuolelle vain laudan hirttä vasten niin minusta ilmarako on haaskausta ja hulluutta, mutta jos siellä on merkittävämpiä määriä huokoista, vettä imevää materiaalia niin unet voi hyvinkin olla paremmat jos sinne laittaa sen raon.
Mielipiteitä on jokaisella yksi niinkuin niitä toisiakin juttuja
Jos sulla on asian suhteen epäilys että se ilmarako olisi hyvä niin se on parempi rakentaa, ettei tarvitse havahtua öisin asiaa miettimään. Plussan puolella umpeen laudoitetussa olisi panelin verran paksumpi lämmöneristys, mutta sen takia ei totta vie kannata yöuniaan menettää.
Pekka