Tuo Tompan viesti soitti kelloja ja jotenkin sai ajatuksen takaisin niille raiteille joita se kulki kun tuota avausta kirjoitin.
Tiedän että on olemassa paljon ihmisiä joiden mielestä omalla tontilla saa tehdä mitä vaan ja sihen on ihan turha kenenkään muun tulla sanomaan. Tätä sopii kunnioittaa,
mutta tiettyyn rajaan asti.
Niistäkin ihmisistä jotka jyrkimmin puolustavat omaa päätäntävaltaa moni aivan varmasti vastustaa parveketupakointia, jätteenpolttovoimalan rakentamista omaan pitäjään tai autoromuttamon muuttoa naapuriin. Moni niistä samoista ihmisistä myös päivittelee Hesarin "Kadonneet korttelit"-sarjassa hävinneitä arvokortteleita tai mana rumaa Enson päärakennusta Kauppatorilla. Ymmärtämättä että se on osa aivan samaa ilmiötä: oman maan kansallisvarallisuuden, kulttuurihistorian ja lähiympäristön siirtämistä eteenpäin yhteisössä. Kollektiivista käsitystä kauniista ja rumasta, hyväksyttävästä ja vältettävästä, hyvästä ja pahasta.
Jokaisen talo on oma, mutta yhdessä ne muodostavat osan tämän maan niin henkistä kuin ihan rahallista kansalisvarallisuutta, sitä omaisuutta jota kutsutaan suomalaisuudeksi. Sanon ihan suoraan, että minusta on vähän jokaisen asia miten sitä yhteistä omaisuutta hoidetaan.
Aika raju väite, mutta perustelen sen muutamalla kohdalla:
Yhteinen rakennusympäristö ja estetiikka
Käy kävelyllä pientaloalueella, jossa on kaikenlaisia taloja. Huomaat, että jotkut taloista ovat kauniita, toiset yhdentekeviä ja kolmannet aika rumia. Oikein kaunis talo on asuinalueen koru, jota jää katsomaan pidemmäksi aikaa. Vielä upeampaa on kulkea alueella jonka kaikki talot ovat kauniita. Vanhat puukaupungit ovat paikkoja, joissa on sielulle ruokaa, joissa tulee turvallinen olo.
Tiesittehän että koko Tallinnan vanha kaupunki piti jyrätä maan tasalle ja tilalle rakentaa funktionaalinen itäblokin asuinlähiö? Neuvostoliitolla vain loppui raha kesken, ja työ jäi tekemättä. Minkälaisena menetyksenä se koettaisiin tänä päivänä?
Taloja, ympäristöjä ja yksittäisiä rakennusosia on syyytä säilyttää. Pelkkä uusi pientaloalue on pilkottu, pirstaleinen tila, jossa ei ole sen paremmin kokonaisuuksia kuin paljolti näitä asuinalueen korujakaan. Silmä ei tartu mihinkään. Tämän vuoksi olisi tärkeää että kerroksellisuus, eri aikakaudet ja monipuolisuus säilyvät. Se on sielulle ruokaa. Vanhojen talojen vuoraukset pakettitalon näköisiksi köyhdyttävät tätä rikkautta. Eivät toki niin paljon kuin vanhan purkaminen kokonaan, mutta silti riittävästi viemään kiinnekohdat ympäristöstä.
Rakennustekniikka
Uuden ja vanhan sekoittamisessa on paljon ongelmia. Tämän osoittavat sadat virheet lateksimaalien, muovipussikorjausten, flättäkatto-elintasosiipien ja lastulevytysten saralla. Virheitä on tehty vuosikymmeniä ja minusta 60-70-80-lukujen kokeilut uusilla materiaaleilla kannattaa pitää kirkkaina mielessä kun aletaan korjaamaan vanhaa uusin menetelmin. Se mikä toimii kokonaisuutena kokonaan uudessa talossa ei ole lainkaan niin yksinkertaista monistaa pala kerrallaan vanhaan taloon.
Näitä rakennusvirheitä on toisteltu riittämiin tälläkin palstalla eikä ole tavetta luetella nitä kaikkia, mutta on hyvin, hyvin tärkeää oppia vanhasta.
Olen kunnostanut puuveneitä kymmenkunta vuotta ja kunnostaessa näkee aina sen miten vanha korjaus on toiminut tai ollut toimimatta. Jokaisen veistäjän pitäisi korjata ensin tusina veneitä jotta pystyisi näkemään miten ei ainakaan pidä tehdä. Sama koskee taloja: mummolan lasivillat, kavereiden levytykset, prakannut talotekniikka, oman talon virheet, kaikki luetut esimerkit ja nähdyt virheet kertovat paljon siitä miten ei pidä tehdä. Siitä on syytä ottaa opiksi. Ja samalla kannattaa suhtautua ihan yhtäläisellä epäilyksellä kaikkiin uusiin ihmeaineisiin tai maailmanuutuuksiin, koska niitä ei kerta kaikkiaan ole testattu.
Vanhat rakennusosat ovat erilaisia kuin uudet. Vaikka ikkunoiden pokajako säilytettäisiin, niin ulkonäkö on silti eri. Vanhat rakenteet näyttävät kauniilta vanhoissa taloissa ja ne toimivat yhdessä vanhojen rakenteiden kanssa. Niillä on myös hyvin vaikeaa tehdä peruuttamattomia virheitä.
Muodin muuttuminen
Nykymuoti muuttuu aivan liian nopeasti, ainakin talomittakaavassa. Olisihan se tietysti hienoa rakentaa uusi moderni keittiö kolmen uoden välein, mutta se ei ole järkevää. Mitä uudenaikaisemman ja erilaisemman näköinen jokin muotijuttu on, sen vähemmän se kestää aikaa. Tästä ovat esimerkkeinä vaikkapa ne lättäkatto-elintasosiivet, mineriittilevyt, Karaattilevyt tai jopa seinien pinnoittaminen pellillä. Samaan tyyliin voi laittaa mustat puunsuojaikkunat tai sisätilojen levyttämiset yltä päältä.
Ekologia
Tämä kuuluu sekä muodin muuttumiseen että kaikkiin muihinkin kohtiin. Mitä parempia, laadukkaampia ja matalammin jalostettuja rakennustarvikkeet ovat, sitä parempi on niiden ekolginen tase. Mitä useammin materiaalit vaihdetaan joko muodin muuttumisen tai osien loppuun kulumisen takia, sen enemmän luonto kärsii - ja me kärsimme. Ilmastonmuutos on liian muodikas puheenaihe että siihen kannattaisi mennä sen syvemmälle tässä, mutta kukaan tuskin kiistää etteikö ilmastonmuutos olisi yhteinen asia eikä vain jokaisen yksityisasia.
Ekologiaan kuuluu myös ihmisen hyvinvointi talossa. Vanhoissa rakennusosissa on varsin vähän myrkyllisiä, ympäristölle tai ihmiselle vaarallisia materiaaleja tai ongelmajätteitä. Uusissa tällaisia varmuudella turvallisia materiaaleja on varsin vähän.
Mitä tulee jätteen määrään, niin hyvin moni meistä on vienyt kaatopaikalle peräkärryn tai vaihtolavan toisesa jälkeen ajattelematta että se on enemmän jätettä kuin mitä normaali perhe tuottaa vuodessa. Rakentaminen on suurimpia kotitalousjätteen lähteitä ja suurimpia kotitalouksien luonnonvarasyöppöjä.
Jatkumo
60-luvun Suuren Hävityksen jäänteitä katsellessa monelle tulee mieleen että kunpa jollain olisi ollut järkeä silloin. 2030-luvulla moni ajattelee samaa meidän ajastamme. Ne alkuperäiskuntoiset "pilaamattomat" talot joita nyt metsästetään ovat muutaman kymmenen vuoden päästä aikalaisten mielestä meidän nykypäivämme pilaamia. Perintöä jota on jo valmiiksi vähän jätettävänä on syytä vaalia erityisen tarkasti.
Tämän lisäksi on olemassa vielä yksi hyvä syy, henkilökohtaisempi. Se on työ, käsityö ja taito. Taito ei näy vain mahonkiviilutetussa jugend-piirongissa, se näkyy yksinkertaisissa rakenteissa, vaikka vain siinä miten hirsiseinä pysyy kasassa tai miten nerokkaasti vanhat ikkunat kestävät talon vääntymisen särkymättä. Sitä on syytä kunnioittaa ja siitä on hyvä ottaa mallia.
Sen lisäksi ei ole lainkaan yhdentekevää kuka sen käsityön tekee. Teollisia tuotteita tulee tehtaasta kuin sudelta paskaa, eikä niillä ole nykyihmiselle arvoa. Yksi ihminen tekee useamman kymmenen lastulevypöydän sarjan päivässä parissa jossain kiinan tehtaassa. Samassa ajassa yksi ihminen tekee käsityänä vain yhden esineen.
Täällä kotosalla käsityönä tehdyt esineet varmistavat sen että taito säilyy ja työ säilyy täällä. Halpatuontitavaraa ostaen varmistaa vain sen, että kolmenkymmenen vuoden päästä täkäläinen pääelinkeino lienee pyykin varasteleminen naapurin naruilta; muuta ei ole jäljellä.
Syitä tulisi varmaan mieleen paljon lisääkin, tässä päällimmäiset
Harry kirjoitti:Pekka Huhta kirjoitti:Tämänlaiset rakentavat lausahdukset ovat itse asiassa olleet yksi aika iso syy motivaation häviämiseen.....
Pekka
No vähän samaa voisin sanoa tämänkaltaisista tilityksistä. Asiaakin näistä toki löytyy ja kaikkia osapuolia ollaan ymmärtävinään...jne, mutta silti jää vähän sellainen tunne, että tämä on herne nenässä kirjoitettu.
Tämä tietyllä tavalla herätti. Ja antoi ymmärrystä.
Tällä kertaa voin sanoa, että olen vilpittömän pahoillani. En ehkä niistä syistä joista toivoisit, mutta silti.
Otetaan vauhtia vähän kauempaa: Panu Kaila on tehnyt valtavan palveluksen suomalaiselle rakennusperinnölle. Samalla hän on tehnyt tahtomattaan valtavan karhunpalveluksen samalle asialle jyrkkyydellä, jota pitäisi aina muistaa pehmentää. Tietyllä tavalla se jyrkkyys on kaivanut leveän ojan uskovien ja uskottomien väliin ja monet niistä jotka voisivat olla taivutettavissa rakennusperintöä kunnioittavaan korjaamiseen ovat vetäneet kävyn nenään juuri jyrkkyyden takia. Jyrkkyys ja asioiden toistaminen on kaiketi aika yleismaailmallinen ilmiö niiden keskuudessa jotka aivan aidosti uskovat siihen mitä julistavat.
Huomaan syyllistyväni samaan. Moni saattaa hypätä varpailleen sen takia mitä sanon jyrkästi sen sijaan että voisi olla taivutettavissa siihen vanhaan tapaan sovittelevammalla tekstillä.
Kengurun oivallus siitä että sodat syttyy kun päästään teoriatasolle oli hyvä. Hyvään, yksilöityyn kysymykseen on helppo antaa hyvä, perusteltu vastaus, mutta parin lauseen heitot on helppo vääntää uskonsodiksi.
Olen pahoillani siitä että oma jyrkkyyteni voi tehdä samaa kuin Kailan, kääntää ihmisiä vastahankaan sen sijaan että saisin perusteltua että miksi todella olen sitä mieltä kuin olen. Se mihin uskon ei muutu, mutta se miten se esitetään voi muuttua.
Tietyllä tapaa olisi huojentavaa, jos saisi kirjoitettua kaikki perusteet samaan paikkaan. Huojentavaa oli jo vedellä nämä peruseet ranskalaisilla viivoilla yhten, se selvitti omaakin motivaatiota kummasti. Mutta kaiken kirjoittaminen edellyttäisi aika rajusti aikaa. Eikä se haitaksi olisi vaikka niitä saisi julkaistuksi jossain muuallakin kuin jossain palstan nurkassa joka unohtuu aika nopeasti.
Pekka