Kohde harkinnassa (Kokemattomat ojasta allikkoon?)
Vapaa-ajasta on tosiaan käyty keskustelua
Siinä mielessä kyllä ollaan realistisia, että ymmärretään se, että remontointi sekä asunnon "ylläpito" (pihan kunnossapito, lumityöt jne) vie aikaa ja reilusti. Sovittiin kuitenkin, ettei pidetä hirveää kiirettä remppaamisessa, ellei kyseessä ole jokin tosi kriittinen kohde. Pitää pitää huolta myös siitä henkisestä jaksamisesta, joten ollaan sovittu että aina silloin tällöin on päästävä päästämään höyryjä ja hermoja lepäämään.
Nuo isännän harrastukset on onneksi kaikki sellaisia, että niitä voi joko tehdä kotona (piirrustus, kitaran soitto jne) tai sitten silloin kun sattuu paikalle (meri ei häviä minnekään, ja urheilukin on sitä että kun kavereiden kanssa sovitaan että mennään, niin mennään, eli ei kuulu mihinkään sähly tmv seuraan, että olisi pakko treenata joka viikko kolmesti tmv)
Omat harrastukset on jääny opiskelujen takia, että ne ovat lähinnä sellaisia mitä tehdään kun on sopiva rako, kuten katotaan leffa, luetaan kirjaa tai väsätään villasukkia. Opparin suhteen on sovittu, että siinä missä isäntä käy töissä tietyt ajat päivästä, minä voin ottaa x määrän tunteja päivässä sen tekemiseen.
Talosta kun on keskusteltu, isännän vaatimus on nimenomaan ollut se, että pitää päästä itse kokeilemaan, tekemään ja jättämään se oma kädenjälki. Yritin vähän vihjaista, että pappa on säästänyt puuta metsästä jos itse haluaisi rakentaa, mutta uusi ei kelpaa. Pitää kuulema olla aina jotain mitä voi tehdä, ettei ikinä tulisi valmiiksi
Totta kai sitä mietitään ja ihmetellään, että mihin sitä ollaan nokkaamme työntämässä.. Mutta ei me voida näinkään ikuisuuksia olla ja asua, hermoja tämä ahtaus ja tilan puute vie yhtälailla.

Vanhassa talossa on mielestäni hyvää juuri se, että tarpeellisissa töissä saa jättää sen oman kädenjälkensä, mutta asumaan pääsee heti.
Rintsikan ehjääminen on hyvää harrastamista, mistä ei kannata tehdä itselleen työtä.
Jos työ on hyvin suorituskeskeistä ja vapaa-ajan harrastaminen on sitten sitä samaa, jossain välissä pitää saada tehdä jotain mikä on arvokasta ja rentouttavaa sinänsä. Musiikki ja kuvataiteethan ovat juuri tätä.
Jos rintsikkarempan vaiheilla on deadlinet, savu nousee jossain välissä päästä.

Tuossa edellisessä tulee hyvin esille meidänkin aatokset..
Myö ei haluta lähteä liikkeelle kuoleman vakavissaan, kuluttaa itseämme puhki vain kiirehtimällä ja tekemällä hiki hatussa liian kunnianhimoisin tavoittein. Pahimmassa tapauksessa tulevasta kodista tulisikin jotain ihan muuta, jotain jota alkaisi vihata sen vaatiessa liikaa fyysisesti ja henkisesti, ajallisesti ja rahallisesti..
Jossain oli tutkimus siitä, että monet parisuhteet kaatuvat omakotitalon rakentamiseen tai isoon remontointiin. Myö ei haluta muuttaa unelmaa painajaiseksi..

-
Labyrint64
- Jäsen

- Viestit: 786
- Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 9:01
- Paikkakunta: Lahti
Naureskelin joskus väitteille että taloprojekti olisi joku parisuhteen koetinkivi. Että pitää olla suhde melko huonolla jamalla jos tulee riitoja rakentamis/remontoimisprojektissa. Valitettavasti kyllähän tuo melkoinen koetinkivi on. Meillä sentään on kyseessä vanhan remontointi mutta silti välillä pinna on ollut tiukalla. Toisaalta tuntuu että uutta olisi helpompi tehdä kun homma on selkeää. Vanhassa taas emäntä valittaa kun näkyvää ei synny mutta olen vastavuoroisesti kertonut että tähän mennessä remontoiniin käytetystä ajasta yli puolet on ollut suunnittelua ja asioiden selvittämistä.
En silti ymmärrä miten joku nainen (valitettavasti usein näin päin) on valittanut kun ukko on kaiket päivät rakennuksella eikä ikinä kotona. Siis jos ukko rakentaa perheelle OMAA kotia niin eihän siitä saa valittaa. Jos ukko on kaiket illat kapakassa niin siitä saa valittaa.

Itsekin olin 90-luvulla pari viikkoa kaveria auttamassa perustusten teossa ja kaverin VAIMOA otti jo siinä vaiheessa pattiin ukkonsa ainainen raksalla olo että haukkui sitten ukkonsa homoksi
Toisaalta ymmärrän, jos kodin ja lasten hoito jää kokonaan vaimolle, mutta pitäisi se tietää jo ennen kuin leikkiin ryhtyy.

Hiljaista pitelee..
Meidän hintatason tönöjä ei paljoa ole näkynyt. Pari ihan alkuperäiskuntoista edullista hinnaltaan on ollut, mutta ne ovat sitten olleet meidän makuun liian syrjässä (toinen melkein isännän isovanhempien naapurissa
)
Kovin ylihinnoiteltuja on vaikka millä mitalla, esim. 160k täysin alkuperäiskuntoisista, tai jopa sellaisista jotka ovat vuokratonteilla. Ihan järjetöntä pyytää sellaista, kun samaan hintaan saa omalla tontilla.
Yksi aivan ihana talo olisi Kotkassa, mutta meidän hintahaarukan ulkopuolella kun pitäisi joitain hirsirakenteita korvata. (se ei kyllä taida olla ihan perinteinen rintsikkakaan)
http://www.etuovi.com/kohde/511026
Nyt ei olla "ihan huvikseenkaan" käyty näyttöjä katsomassa, kun ei viitsitä kiusata itseämme (jos sattuisikin unelmatalo kohdalle, mutta ei voisikaan ottaa) ja isännällä alkaa olemaan pian kalastuskausi ohi, niin viikonloppuja menee siihen.
Tähän aikaisempaan remppaamiskeskusteluun liittyen, itsellä on ainakin tarkoitus osallistua itse remontoimiseen, vaikka sitten siivoojana/järjestelijänä/juoksupoikana. Tuntisin itseni hölmöksi jos en osallistuisi..
No, vielä odotellaan. Keväällä (kuulema) taas vilkastuu.. Ja harkitaan sitten omankin ilmoituksen laittoa.
Edit. Saako tuota ylipitkää linkkiä mitenkään fiksusti lyhyemmäksi
Editin edit. Kiitos!

Viimeksi muokannut HeiJa, Su Marras 11, 2007 13:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kiitos! (olen melkonen puusilmäJJ kirjoitti:www.etuovi.com/kohde/511026
Kohteen otsikon alla on aina lyhytlinkki.
Niin, siinähän on tietysti se jakomahdollisuus.. Tätähän ei olla edes vakavasti harkittu, ihailtu vain kauempaa. (se on ulkoa niiiiiin söpö
Pitänee minunkin osallistua keskusteluun...
Söpö talo tuo viimeinen...Meidän aarteenetsintä päättyi reilu kuukausi sitten, kun löydettiin rintsikka vm.-47 Nummelasta.Puolen hehtaarin tontti,navetta ja hirsisauna ja talo söpö,mutta kovasti remontoitava.(Oisin halunnut vielä taloon hirsiseinät ja mansardikaton,mutta kaikkea ei voi saada...)
Meidän budjetilla tämä oli parasta mitä oli saatavilla...ja ihastuttiin tähän maalaisidylliin.Meidän remonttirahat on ihan olemattomat,mutta ajan kanssa tästä saadaan upea ja meidän näköinen.(Talo kuitenkin ihan asumiskepoinen...)
Näiltä seuduilta sen oman kodin löytäminen alle 150t.euroa on kyllä ihan toivotonta.(Jos ei puhuta ihan autiotaloista...)
Joten tsemppiä sinne ja uskallusta !!!
Kyllä se omansa sitten tunnistaa...

Näyttää pahasti siltä, että rintsikka vaihtuu rivariin
Kovasti ollaan etsitty, mutta sopivaa ei ole vielä sattunut kohdalle, harvaa on voitu edes käydä katsomassa. Keväämmällä/kesällä tarjonta varmaan paranisi, mutta hiljaiselta näyttää toistaiseksi..
Nyt tuon ensimmäisen ehdokkaan myyjä on tarjonnut meille rivarikolmiotaan. Huomenna pitäisi kertoa päätös, otetaanko se vai ei. Tämä kauppa hoituisi ilman sivullisia, kohtuu edulliseen hintaan. (85tuhatta)
Tämä myyjä ei rintsikan kohdalla malttanut odottaa vastausta, vaan möi sen ikään kuin nenän alta toisille. Nyt pitää rivaria "varalla" meille, jos ei haluta niin ottaa kiinteistövälittäjään yhteyttä..
Ihan siisti asunto, suurelta osin alkuperäiset materiaalit (70luvulta) eli pintaremontoitavaa olisi, mutta ei mitään kriittistä tai kiireellistä, jonkin aikaa voisi asua ilman huolia vaikka ei sisustuksellisesti meidän makuun olekaan.. (vihreä makuuhuone, keltainen vessa, ruskea valkea keittiö
)
Isännän vanhemmat asuisivat naapurissa
Mutta ei se kuitenkaan rintsikka olisi.. Toisaalta, ensiasunnoksi rivari antaisi turvaa, voisi kasvattaa pesämunaa ja etsiä kiireettä..
Tällaista tänne