Kuntotarkastuksen sitovuus

Juuri ostanut rintamamiestalon? Aikeissa hankkia rintamamiestalo? Mitä pitäisi ottaa huomioon?
Vastaa Viestiin
Labyrint64
Jäsen
Jäsen
Viestit: 786
Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 9:01
Paikkakunta: Lahti

Kuntotarkastuksen sitovuus

Viesti Kirjoittaja Labyrint64 »

Vittumaisia on nämä kaupantekotilanteet. Meille välittäjä näytti kuntotarkastusta jonka suurennuslasilla läpikäynnin jälkeen totesin puutteelliseksi. Välikatossa ei oltu käyty lainkaan koska oli ollut muka liukas keli. Vaadin välikatossa käynnin ja perusteellisen tutkimisen. Kuntotarkastus tehtiin ja selvisi että tarkastaja oli kurkkinut paloluukusta ja tehnyt hieman silmämääräisiä arvioita.

Kun lopulta ostimme talon niin paljastui välikatossa ryömimisen yhteydessä parikin vuotokohtaa sekä kattotuolien lahot. Juttuja jotka olisi tullut ilmi jos kuntotarkastaja olisi tehnyt hommansa kunnolla.

Katto oli vuotanut vuosia jonka vuoksi eräs kohta sisäkatosta ja kattokannattajista oli lahonnut. Myyjän kanssa alkoi armoton taistelu kuka maksaa. He vetosivat kuntotarkastukseen mutta kun ko. kohdasta ei löytynyt mainintaa niin ehdottivat että maksavat puolet koska kyseessä oli piilevä vika. Lisäksi kun sisämateriaalit menivät uusiksi niin tasonkorotuksen vuoksi he eivät maksaisi niistä kuin osan.

Toisesta huoneesta löytyi sisäkaton alta vuotoja jonka vuoksi sisäkatto piti uusia. Myyjä vetosi seinän vierestä löytyneeseen pieneen vesijälkeen joka oli mainittu kuntotarkastuksessa. Eli siitä vesijäljestä meidän olisi pitänyt tajuta että vesi on valunut lähes ympäriinsä sisäkaton alla.

Kuntotarkastuksessa oli lainauksia jostain valmiista pohjasta ja tuntui että kuntotarkastajat ovat tehneet ympäripyöreän valmiin pohjan jossa mainitaan asioita tyyliin;
-vesikaton tekninen käyttöikä on 50 vuotta. Tämän ikäisessä talossa on varauduttava vesikaton uusimiseen.
-Viemäreiden tekninen käyttöikä on 50 vuotta. jne...

Joka paikassa vedottiin teknisiin käyttöikiin joiden uskotaan vaikuttavan siihen että tuli talossamme mikä tahansa piilevä vika esiin niin aina löytyy joku lausuma jossa todetaan että tekninen käyttöikä meni vuosi sitten umpeen. Maksakaa itse.
Jos vesikatto vuotaa jatkuvasti mutta sitä ei olla pystytty havaitsemaan ennen talossa asumista ja ensimmäisiä sateita niin miten paljon pystyn laskuttamaan myyjältä korjauksista. Me vaihdoimme katon kokonaan joka alkuun vitutti mutta nyt tuntuu mukavalle kun hermo lepää ja voi luottaa että katto pitää vettä. Tätä koko summaa emme tietenkään voi vaatia mutta vuotava katto aiheutti katon uusimisen tarpeen joten kyllä jotain korjausta pitäisi saada.

Lisäksi kuntotarkastus oli äärettömän pintapuolista. Katseltu sinne sun tänne ja kun vaadin välikaton tarkastusta sadevesivuotojen varalta niin mittauksia ei tehty lainkaan. Itse ryömimme sitten aivan seinänvierustoja myöten ja tutkimme onko vesi päässyt valumaan väliseinien väliin. Ei onneksi.

Haluaisin kuulla onko muilla ollut korvaustilanteissa vääntöä kuntotarkastuksen vuoksi. On hassua ettei kuulemma kuntotarkastajia ole mitenkään sertifioitu vaan minäkin voisin perustaa kuntotarkastusfirman mutta en joutuisi kai missään vaiheessa vastuuseen kun vaan kopioisin aina tuon saman kuntotarkastuksen ja muuttaisin pari lausetta.

Lisäksi ärsyttää tuo tasonparannus. Jos rintamamiestalossa on vanhantyyliset tapettiseinät pahvilevyllä ja haltex katossa. Paljastuu kosteusvaurio jonka vuoksi seinät pitää repiä auki ja katto alas. Kun laitat tilalle uutta niin maksaa se pirusti. Myyjä vetoaa tasonparannukseen eli tulee kuulemma parempi kuin ennen. Mutta eihän kattohaltex mene miksikään vuosien saatossa tahi pahviseinät. Siis jos pysyvät kuivina. Mikä ihme taso siinä paranee jos joutuu vanhaa kunnioittavat seinät vaihtamaan nykyisiin ihmemateriaaleihin?
Avatar
Majuriha
Jäsen
Jäsen
Viestit: 10
Liittynyt: La Elo 11, 2007 20:19
Paikkakunta: Kouvola

Viesti Kirjoittaja Majuriha »

Suosittelisin kysymään kunnan terveystarkastajilta onko heillä listaa luotettavista kuntotarkastajista.
puuhapete
Jäsen
Jäsen
Viestit: 163
Liittynyt: Pe Elo 17, 2007 10:33
Paikkakunta: Lieto

Viesti Kirjoittaja puuhapete »

Mahtoiko olla Raksystemsin tekemä kuntoarvio? Heillä tuppaa olemaan tekstiä pari kilometriä joista saa sitä varsinaista asiaa oikein hakemalla hakea..

Turun seudulla, Marttilassa, on yksi yksityinen kuntotarkastaja jota muutama kiinteistövälittäjä käyttää ja onneksemme hän löysi aikataulustaan tilaa myös yksityiselle arvion teettäjälle. Voin todella suositella!
Avatar
juh
Jäsen
Jäsen
Viestit: 500
Liittynyt: Pe Touko 12, 2006 13:39
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Viesti Kirjoittaja juh »

Meillä oli kuntokartoituksessa mainintaa mm. puutteellisista maan kallistuksista, ja ikkunoiden puutteellista pellityksistä yms.. - no alajuoksuissa ja rungossa oli lahovaurioita (piileviä) - myyjä yritti vedota kuntokartoitukseen, ja siihen että viat olisi pitänyt havaita esimerkiksi ikkunoiden huonosta kunnosta, (vesi oli päässyt rakenteisiin mm. ikkunoiden pielistä). Lakimies oli kuitenkin eri mieltä, eikä kuntokartoituksella ollut mitään virkaa vaikka siinä olikin epäilty mahdollisia ongelmia. (ja oli muuten raksystemsin tekemä)

Meillä myyjä korvasi ongelmat kokonaisuudessaan

Eli jos vikaa ei ole mainittu kartoituksessa (ja mikään tumma läntti tapetissa ei riitä), eikä se ole helposti ostajan havaittavissa (joka voi olla tällainen maalaistollo), on kyseessä piilevä vika.

Ja tekniset käyttöiät ei tietääkseni koske mm. kantavia rakenteita / talon runkoa (vaikka katto olisikin jo teknisesti vanhentunut, ei se saa merkitä sitä, että koko talo saa olla laho vuotojen takia). Putkien ja sähköjen yms kohdalla onkin sitten jo eri juttu...

Tuo tasonparannus tuli meilläkin vastaa ulkovuorauksen uusimistarpeessa - Mutta työn osuus ainakin meidän tapauksessa oli suurin menoerä, ja siitähän nuo korvauksetkin oikeastaan koostui
peukalo keskellä kämmentä...
Avatar
Santeri
Jäsen
Jäsen
Viestit: 138
Liittynyt: Ti Marras 08, 2005 14:49
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Santeri »

puuhapete kirjoitti:Turun seudulla, Marttilassa, on yksi yksityinen kuntotarkastaja jota muutama kiinteistövälittäjä käyttää ja onneksemme hän löysi aikataulustaan tilaa myös yksityiselle arvion teettäjälle. Voin todella suositella!
Älä, kuka? vanhana marttilalaisena? Pistä vaikka privana.
ahaikio
Jäsen
Jäsen
Viestit: 236
Liittynyt: Ke Tammi 24, 2007 11:57
Paikkakunta: Akaa/Viiala
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ahaikio »

Santeri kirjoitti:
puuhapete kirjoitti:Turun seudulla, Marttilassa, on yksi yksityinen kuntotarkastaja jota muutama kiinteistövälittäjä käyttää ja onneksemme hän löysi aikataulustaan tilaa myös yksityiselle arvion teettäjälle. Voin todella suositella!
Älä, kuka? vanhana marttilalaisena? Pistä vaikka privana.
Asia ei minua niinkään kiinnosta, mutta laita nyt nimi rohkeasti esille. Kyllä hyvää tekijää kannattaa hieman mainostaa, yleensä kuitenkin näillä palstoilla jaetaan vain haukkuja.
Rassaaja
Jäsen
Jäsen
Viestit: 13
Liittynyt: To Joulu 28, 2006 17:53
Paikkakunta: Pääkaupunkiseutu

Viesti Kirjoittaja Rassaaja »

Missä menee ostajan vastuu tutkia kaupan kohde? Tämän ketjun aloittajan viestistä tulee kuva, että kaikki viat pitäisi automaattisesti voida korjata myyjän laskuun. Kun ostaa käytetyn niin käytetyn saa. Jos haluaa virheetöntä niin ostaa uuden.
Ei kuntotarkastus ole mikään jumalan sana rakennuksen kunnosta. Hyvä kuntotarkastus toki antaa osviittaa rakennuksen kuntoon, mutta kyllä ostajan täytyy pitää silmät auki ja huomata ne tummat läiskät katossa tai tapetissa ja tehdä omat johtopäätöksensä niiden pohjalta.
Avatar
Santeri
Jäsen
Jäsen
Viestit: 138
Liittynyt: Ti Marras 08, 2005 14:49
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Santeri »

Rassaaja kirjoitti:Jos haluaa virheetöntä niin ostaa uuden.
Jos haluaa virheettömän niin kyllä se pitää silloin tehdä itse :-D Ainakaan niitä virheitä ei silloin myönnä :lol:
Wiggin
Jäsen
Jäsen
Viestit: 49
Liittynyt: To Kesä 08, 2006 10:42
Paikkakunta: Anjalankoski

Viesti Kirjoittaja Wiggin »

Santeri kirjoitti:
Rassaaja kirjoitti:Jos haluaa virheetöntä niin ostaa uuden.
Jos haluaa virheettömän niin kyllä se pitää silloin tehdä itse :-D Ainakaan niitä virheitä ei silloin myönnä :lol:
Jaa.. meillä tuntuu olevan niin että kun itse tekee niin saa semmoisen kun sattuu tulemaan :D
pmk17
Jäsen
Jäsen
Viestit: 26
Liittynyt: To Huhti 24, 2014 8:40
Paikkakunta: vakkasuomi

Re:

Viesti Kirjoittaja pmk17 »

puuhapete kirjoitti:Mahtoiko olla Raksystemsin tekemä kuntoarvio? Heillä tuppaa olemaan tekstiä pari kilometriä joista saa sitä varsinaista asiaa oikein hakemalla hakea..

Turun seudulla, Marttilassa, on yksi yksityinen kuntotarkastaja jota muutama kiinteistövälittäjä käyttää ja onneksemme hän löysi aikataulustaan tilaa myös yksityiselle arvion teettäjälle. Voin todella suositella!

Kyseistä nimeltämainitsemattomaa kuntotarkastajaa siellä Marttilassa en voi suositella kenellekkään,tämä siis omakohtainen kokemus :?
Avatar
PetteriKivimäki
Jäsen
Jäsen
Viestit: 2045
Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Kuntotarkastuksen sitovuus

Viesti Kirjoittaja PetteriKivimäki »

Jaahs, aloittajan tilanne vaikuttaa siltä, että lakimiehillä alkaa kohta palkka juosta.

Been dere done däd - turvauduin itse heti tuttuun ja taitavaksi tunnettuun lakimieheen, kun itsellä paljastui 3 viikkoa kaupanteon mittava salainen virhe. Menin vähän niin kuin von Clausewitz sotimaan, mutta kun elämässä olen sen oppinut että nätisti pyytämällä ei saa kun ivallisen hymyn osakseen.
Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Vastaa Viestiin