Kuntotarkastuksen sitovuus
-
Labyrint64
- Jäsen

- Viestit: 786
- Liittynyt: Ke Elo 22, 2007 9:01
- Paikkakunta: Lahti
Kuntotarkastuksen sitovuus
Vittumaisia on nämä kaupantekotilanteet. Meille välittäjä näytti kuntotarkastusta jonka suurennuslasilla läpikäynnin jälkeen totesin puutteelliseksi. Välikatossa ei oltu käyty lainkaan koska oli ollut muka liukas keli. Vaadin välikatossa käynnin ja perusteellisen tutkimisen. Kuntotarkastus tehtiin ja selvisi että tarkastaja oli kurkkinut paloluukusta ja tehnyt hieman silmämääräisiä arvioita.
Kun lopulta ostimme talon niin paljastui välikatossa ryömimisen yhteydessä parikin vuotokohtaa sekä kattotuolien lahot. Juttuja jotka olisi tullut ilmi jos kuntotarkastaja olisi tehnyt hommansa kunnolla.
Katto oli vuotanut vuosia jonka vuoksi eräs kohta sisäkatosta ja kattokannattajista oli lahonnut. Myyjän kanssa alkoi armoton taistelu kuka maksaa. He vetosivat kuntotarkastukseen mutta kun ko. kohdasta ei löytynyt mainintaa niin ehdottivat että maksavat puolet koska kyseessä oli piilevä vika. Lisäksi kun sisämateriaalit menivät uusiksi niin tasonkorotuksen vuoksi he eivät maksaisi niistä kuin osan.
Toisesta huoneesta löytyi sisäkaton alta vuotoja jonka vuoksi sisäkatto piti uusia. Myyjä vetosi seinän vierestä löytyneeseen pieneen vesijälkeen joka oli mainittu kuntotarkastuksessa. Eli siitä vesijäljestä meidän olisi pitänyt tajuta että vesi on valunut lähes ympäriinsä sisäkaton alla.
Kuntotarkastuksessa oli lainauksia jostain valmiista pohjasta ja tuntui että kuntotarkastajat ovat tehneet ympäripyöreän valmiin pohjan jossa mainitaan asioita tyyliin;
-vesikaton tekninen käyttöikä on 50 vuotta. Tämän ikäisessä talossa on varauduttava vesikaton uusimiseen.
-Viemäreiden tekninen käyttöikä on 50 vuotta. jne...
Joka paikassa vedottiin teknisiin käyttöikiin joiden uskotaan vaikuttavan siihen että tuli talossamme mikä tahansa piilevä vika esiin niin aina löytyy joku lausuma jossa todetaan että tekninen käyttöikä meni vuosi sitten umpeen. Maksakaa itse.
Jos vesikatto vuotaa jatkuvasti mutta sitä ei olla pystytty havaitsemaan ennen talossa asumista ja ensimmäisiä sateita niin miten paljon pystyn laskuttamaan myyjältä korjauksista. Me vaihdoimme katon kokonaan joka alkuun vitutti mutta nyt tuntuu mukavalle kun hermo lepää ja voi luottaa että katto pitää vettä. Tätä koko summaa emme tietenkään voi vaatia mutta vuotava katto aiheutti katon uusimisen tarpeen joten kyllä jotain korjausta pitäisi saada.
Lisäksi kuntotarkastus oli äärettömän pintapuolista. Katseltu sinne sun tänne ja kun vaadin välikaton tarkastusta sadevesivuotojen varalta niin mittauksia ei tehty lainkaan. Itse ryömimme sitten aivan seinänvierustoja myöten ja tutkimme onko vesi päässyt valumaan väliseinien väliin. Ei onneksi.
Haluaisin kuulla onko muilla ollut korvaustilanteissa vääntöä kuntotarkastuksen vuoksi. On hassua ettei kuulemma kuntotarkastajia ole mitenkään sertifioitu vaan minäkin voisin perustaa kuntotarkastusfirman mutta en joutuisi kai missään vaiheessa vastuuseen kun vaan kopioisin aina tuon saman kuntotarkastuksen ja muuttaisin pari lausetta.
Lisäksi ärsyttää tuo tasonparannus. Jos rintamamiestalossa on vanhantyyliset tapettiseinät pahvilevyllä ja haltex katossa. Paljastuu kosteusvaurio jonka vuoksi seinät pitää repiä auki ja katto alas. Kun laitat tilalle uutta niin maksaa se pirusti. Myyjä vetoaa tasonparannukseen eli tulee kuulemma parempi kuin ennen. Mutta eihän kattohaltex mene miksikään vuosien saatossa tahi pahviseinät. Siis jos pysyvät kuivina. Mikä ihme taso siinä paranee jos joutuu vanhaa kunnioittavat seinät vaihtamaan nykyisiin ihmemateriaaleihin?

Mahtoiko olla Raksystemsin tekemä kuntoarvio? Heillä tuppaa olemaan tekstiä pari kilometriä joista saa sitä varsinaista asiaa oikein hakemalla hakea..
Turun seudulla, Marttilassa, on yksi yksityinen kuntotarkastaja jota muutama kiinteistövälittäjä käyttää ja onneksemme hän löysi aikataulustaan tilaa myös yksityiselle arvion teettäjälle. Voin todella suositella!

Meillä oli kuntokartoituksessa mainintaa mm. puutteellisista maan kallistuksista, ja ikkunoiden puutteellista pellityksistä yms.. - no alajuoksuissa ja rungossa oli lahovaurioita (piileviä) - myyjä yritti vedota kuntokartoitukseen, ja siihen että viat olisi pitänyt havaita esimerkiksi ikkunoiden huonosta kunnosta, (vesi oli päässyt rakenteisiin mm. ikkunoiden pielistä). Lakimies oli kuitenkin eri mieltä, eikä kuntokartoituksella ollut mitään virkaa vaikka siinä olikin epäilty mahdollisia ongelmia. (ja oli muuten raksystemsin tekemä)
Meillä myyjä korvasi ongelmat kokonaisuudessaan
Eli jos vikaa ei ole mainittu kartoituksessa (ja mikään tumma läntti tapetissa ei riitä), eikä se ole helposti ostajan havaittavissa (joka voi olla tällainen maalaistollo), on kyseessä piilevä vika.
Ja tekniset käyttöiät ei tietääkseni koske mm. kantavia rakenteita / talon runkoa (vaikka katto olisikin jo teknisesti vanhentunut, ei se saa merkitä sitä, että koko talo saa olla laho vuotojen takia). Putkien ja sähköjen yms kohdalla onkin sitten jo eri juttu...
Tuo tasonparannus tuli meilläkin vastaa ulkovuorauksen uusimistarpeessa - Mutta työn osuus ainakin meidän tapauksessa oli suurin menoerä, ja siitähän nuo korvauksetkin oikeastaan koostui

peukalo keskellä kämmentä...
Asia ei minua niinkään kiinnosta, mutta laita nyt nimi rohkeasti esille. Kyllä hyvää tekijää kannattaa hieman mainostaa, yleensä kuitenkin näillä palstoilla jaetaan vain haukkuja.Santeri kirjoitti:Älä, kuka? vanhana marttilalaisena? Pistä vaikka privana.puuhapete kirjoitti:Turun seudulla, Marttilassa, on yksi yksityinen kuntotarkastaja jota muutama kiinteistövälittäjä käyttää ja onneksemme hän löysi aikataulustaan tilaa myös yksityiselle arvion teettäjälle. Voin todella suositella!
Missä menee ostajan vastuu tutkia kaupan kohde? Tämän ketjun aloittajan viestistä tulee kuva, että kaikki viat pitäisi automaattisesti voida korjata myyjän laskuun. Kun ostaa käytetyn niin käytetyn saa. Jos haluaa virheetöntä niin ostaa uuden.
Ei kuntotarkastus ole mikään jumalan sana rakennuksen kunnosta. Hyvä kuntotarkastus toki antaa osviittaa rakennuksen kuntoon, mutta kyllä ostajan täytyy pitää silmät auki ja huomata ne tummat läiskät katossa tai tapetissa ja tehdä omat johtopäätöksensä niiden pohjalta.

Re:
puuhapete kirjoitti:Mahtoiko olla Raksystemsin tekemä kuntoarvio? Heillä tuppaa olemaan tekstiä pari kilometriä joista saa sitä varsinaista asiaa oikein hakemalla hakea..
Turun seudulla, Marttilassa, on yksi yksityinen kuntotarkastaja jota muutama kiinteistövälittäjä käyttää ja onneksemme hän löysi aikataulustaan tilaa myös yksityiselle arvion teettäjälle. Voin todella suositella!
Kyseistä nimeltämainitsemattomaa kuntotarkastajaa siellä Marttilassa en voi suositella kenellekkään,tämä siis omakohtainen kokemus
- PetteriKivimäki
- Jäsen

- Viestit: 2045
- Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Kuntotarkastuksen sitovuus
Jaahs, aloittajan tilanne vaikuttaa siltä, että lakimiehillä alkaa kohta palkka juosta.
Been dere done däd - turvauduin itse heti tuttuun ja taitavaksi tunnettuun lakimieheen, kun itsellä paljastui 3 viikkoa kaupanteon mittava salainen virhe. Menin vähän niin kuin von Clausewitz sotimaan, mutta kun elämässä olen sen oppinut että nätisti pyytämällä ei saa kun ivallisen hymyn osakseen.

Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.