Laskosverhot
Laskosverhot
Onko kellään ideaa mistä saisi 170-180 cm leveitä laskosverhoja? Joka paikassa maksimileveys näyttää olevan 140 cm ja teettämällä hintaa tulee melkoisesti mitä oon kysellyt.
Entä onko kukaan ommellut itse laskosverhoja? Mitenköhän vaikea urakka mahtaa olla?

Mä olen ommellut itse laskosverhot tosi edullisestialla olevalla tavalla. Ei mikään mahdoton urakka, mutta kyllä siihen normaaliverhoja enemmän aikaa kuluu
Kaupoistahan saa toki laskosverhoillekin valmiita mekanismeja, mutta niillä on hintaa mielestäni kohtuuttomasti.
1. Laske kanakaan menekki halutun verhopituuden, laskosten määrän ja laskouskujissa käytetyn riman vaatiman "laskoskujan" koon mukaan.
2. Omepele ensin verhon ylä- ja alakäänteet sekä sivusaumat.
3. Omepele rimaa varten tarvittavan kokoiset laskoskujat. Itse jätin yläreunan ja ensimmäisen laskoskujan väliin 15, varsinaisten laskosten väliin 30cm ja alimman laskoksen ja alareunan väliin 15cm. Tätä voi varioida oman mieltymyksen mukaan (esim. minulla ylin laskos on käytön kannalta turha, mutta antaa mielestäni ryhtiä). Vastaavasti verhon alareunaa (eli alimman laskoksen ja alareunan väliä) voi halutessaan pidentää, jos haluaa alareunan näkyvän selkeästi. Jos kangas on kovin kevyttä, voi olla viisasta ommella kuja painoa vasten myös ihan verhon alareunaan.
4. Ompele verhon yläreunaan tarranauhaa.
5. Valmista verhotanko, jos sellaista ei ole. (itse tein tämän puusta ja kiinnitin seinään kulmaraudoilla. sivuihin kiinnitin koristepalat).
6. Kiinitä verhotankoon (tai jos sinulla on ikkunasyvennys voit kiinnittää suoraan seinään) liimattavaa tarranauhaa.
7. Kiinnitä verhotangon alapuolelle "umpikoukkuja" vetonaruja varten(yhdet molempiin päihin ja sitten tasaisin välein näiden välille (määrä riippuu verhojen leveydestä) ja kiinnitä lisäksi yksi umpikoukku mahdollisimman lähelle sitä päätä, mihin haluat mekanismin.
8. Ompele kaikkiin verhon laskoskujiin nurjalle puolellejotkin renkaat (itse käytin vanhoja I-kiskon muovisia liukuosia edullisuutensa ja värittömyytensä vuoksi, pesunkestävyydestä ei tosin ole vielä kokemusta
) samoille kohdille kuin verhotangossa on umpikoukut.
9. Pujota laskoskujiin pari senttiä verhon leveyttä lyhyemmät rimat (itse käytin pöyreää puista rautakaupan perusrimaa, josta saa helposti sahattua sopivan pituisia pätkiä) ja ompele halutessasi käsin muutamalla pistolla laskoskujat umpeen, jotta rima ei pääse pilkistelemään. Jos verhokangas on läpikuultavaa, kannattaa valita puurimaa huomaamattomampi rimamateriaali.
10. Kiinnitä verhot ja pujota sopivan pituiset vetonarut niin, että solmit vetonarun alimpaan ja vedät sitten vaan muiden läpi. Verhotangossa mekanimia lähin vetonaru kulkee vain "oman umpikoukkunsa" ja mekanimia varten raunaan kiinnitetyn umpikoukun läpi. Pidemmällä olevat vetonarut kulkevat "oman umpikoukkunsa" ja mekanimia varten raunaan kiinnitetyn umpikoukun lisäksi niiden välillä olevien umpikoukkujen läpi.
11. Kiinnitä seinään koukku/mekanismi, johon voit kiinnttää vetonarun verhojen korkeutta säätääksesi.
Niin, ja verhojen ulkonäköähän voi tosiaan varioida käytetyn kankaan/kankaiden ja laskosten mukaan niin paljon kuin oma mielikuvitus antaa myöten...

Kiitokset vastauksista! Voishan sitä noin hyvien ohjeiden avulla yrittää väsätä itse verhot.
Harkinnassa on myös kahden pienemmän verhon laitto vierekkäin, kun kerran on kaksi erikokoista (keittiössä peräti kolme) ikkunaa rinnakkain.
Ja valeverhot ei tässä tapauksessa käy kun ois tarkoitus saada vähän näkösuojaakin:)

-
Vahiksen mamma
- Jäsen

- Viestit: 142
- Liittynyt: Ke Syys 13, 2006 8:20
Olen myös koettanut etsiä leveitä laskosverhoja, nimenomaan sellaisia, jotka saa lasketuksi alas --> keittiössä istuessa on välillä kiva saada vähän näkösuojaa, ettei ohikulkijat töllää sisään
.
Olen katsellut Elloksen verhovalikoimia, mutta sieltäkin täytyisi tilata kahdet laskarit, jotta meidän 170cm leveä keittiön ikkuna peittyisi.

Täältä löytyi 180 x 180 cm:n kangaslaskoskaihtimia. http://www.ultraprovec.fi/
Firma näkyy kauppaavan juuri samanlaisia mekanismeja kuin meillä on käytetty laskosverhoihin. Hyvin toimivat. Näkyi siellä olevan askarteluohjekin.kbjugg kirjoitti:Täältä löytyi 180 x 180 cm:n kangaslaskoskaihtimia. http://www.ultraprovec.fi/