Olemme hiljattain perineet/ostaneet mieheni ukin tekemän ja hänen ikänsä asuttaman rintamamiestalon, joka toimii nyt kesämökkinämme. Olemme aloittaneet mökin (tai siis talohan se on) kunnostamisen kesällä 2004 ja työtä riittää. Talo on lähes alkuperäisessä kunnossa, pientä pintakunnostusta sinne on joskus tehty, mutta ei juuri muuta. Talossa on puulämmitys, ulkohuussi ja muita hauskoja vanhan talon juttuja, ja ajattelimme sellaiset siellä säilyttääkin, koska haluamme pitää siellä "entisajan hengen". Talossa on myös vanhoja huonekaluja ja muita "aarteita", jotka ovat tulleet talon mukana. Talon pihapiiriin kuuluu puurakenteiset rantasauna ja navetta.
Että tässä sitä sitten riittääkin tekemistä tuleviksi vuosiksi. Mottomme on: "hiljaa hyvä tulee ja harkita kannattaa". Tulevat lomat ja kesäviikonloput lienevät enemmän ja vähemmän kaikenmoista puuhastelua täynnä. Mutta niin kauan kuin nauttii tekemisestä ja iloitsee oman kätensä jäljestä, niin kaikkihan on hyvin!
Tsemppiä kaikille muillekin rintamamiestalon omistajille!
Mustaniemi
Rintis vapaa-ajan käytössä
Huomasin vasta nyt, että löytyy toinenkin talo vapaa-ajan käytössä. Itse ostimme talomme keväällä 2003. Talomme on myös melkein aluperäisessä asussaan, mutta erittäin hyvässä kunnossa. Olemme aikeissa palauttaa sähkövaraajina toimivat alakerran pönttöuunit ja leivinuunin puulämmitteisiksi, koska yösähkölämmitys ei oikein sovi viikonloppuvieraalle. Siistejä sähköpattereita on tarkoitus asentaa seinille heti, kun seinät on kunnostettu. Siinä onkin miettimistä, koska tapetin alla on vain pinkopahvi ja puulaudat. Puita meillä on omasta metsästä (jos joku sahaisi) ja kaupunkilaisena puulämmitys viehättää. Puucee on paikallaan saunan takana, mutta en oikein tiedä miten sen saisi käyttöön? Tarkoitan systeemiä, jossa astiat voisi helposti tyhjentää? Any idea? Taloon on rakennettu myös sisä WC. Olemme erittäin varovaisia kunnostusten suhteen, ettemme pilaisi mitään, mikä on pysynyt hyvässä kunnossa jo 50 vuotta. Talon ulkokuori on ehditty kunnostaa katosta kivijalkaan( siihen käytimme ulkopuolista apua) , mikä tekee sinne menemisestä tosi ilon aiheen. Sisätyöt yritämme tehdä itse, joten perjantaisin on kova kiire "maalle". Mukavia ja työntäyteisiä aikoja teillekin seuraaviksi vuosiksi.
Irmeli, Somero
Irmeli, Somero
Meillä oli nyt syksyllä pönttöuunin ja hellan lisäksi lisälämmityksenä pari sellaista öljytäytteistä töpselistä sähköä saavaa patteria, jotka toimivat oikein hyvin. Niillä oli hyvä myös pitää peruslämpöä, jos lähti kokopäivän reissulle, mutta tuli vielä illaksi takaisin. Toki muurikin lämmetessään hohkaa lämpöä, mutta patterit auttoivat myös. Samoin aamulisin oli kiva, kun ei tarvinnut herätä tulta sytyttelemään, vaan tarkeni patterien ansiosta herätä omia aikojaan. Kesäksi patterit saa sitten nostettua Vintille, niin eivät ole tiellä.
Huussin kanssa teimme niin, että ostimme sellaisen Biolanin ekovessan, koskapa entinen astiasysteemi tuntui vähän hankalalta. Niitä kun ei kai "virallisesti" saisi kipata mihinkään niitä astian sisältöjä. Tämä ekovessa on toiminut hyvin, ja mikä parasta, siinä saa istua rauhassa, kun ei kärpäset pörrää takamuksessa istunnon aikana.

Kuulumisia Mustaniemestä:
Mieheni kävi vuosi sitten Rakennusapteekin ikkunarestaurointikurssilla ja sen tuloksena kunnosti ensimmäisen sisäikkunan. Kurssilla opittiin kaikki perinteisen ikkunakunnostuksen niksit maalinpoistosta pellavaöljyllä kyllästämiseen ja päällimmäiseksi maalattiin ikkuna pellavaöljymaalilla. Siitä tuli kuin uusi! Tokihan kunnostamatta on vielä kolme muuta tämän ikkunan pokaa, ja sitten karmit. Mutta alku näyttää lupaavalta. Laskettiin, että 1 tehty, 17 vielä tekemättä, alakerrassa siis...
Tänä kesänä maalattiin ulko-ovi. Kesäloman aikana olimme mökillä yhteen pötköön pari viikkoa ja sinä aikana poistimme ovesta maalit ja käsittelimme sen samalla tekniikalla kuin ikkunakurssilla opetettiin. Hyvin toimi ikkunaopit oveenkin. Maaliksi valitsimme Allbäckin pellavaöljymaalin keskiyönsinisen sävyn, koskapa ovi oli ennenkin sininen (kylläkin vaaleamman sininen ja se oli värinä suorastaan aika raju). Ovesta tuli muuten erinomaisen hyvä, mutta yksi korjaus siihen pitää vielä tehdä. Maalasimme nimittäin sekä sisä- että ulkopuolen tummansiniseksi, vaikka sisäpuolen alin maalikerros olikin hyvin vaalea, mahdolisesti jopa valkoinen. Tuloksena se, että kun nyt menee ulos illalla, joka kerta sisäeteisen oven avattuaan ensin luulee, että ulko-ovi onkin selällään, eikä kiinni. Keskiyönsininen sävy on tälle värille todella oiva nimi!
Nämä oli näitä perinteisiä kunnostustoimia. Lisäksi uusimme mökin sähköt, jotka olivat vielä aivan alkuperäisessä tilassa. Tästä johtuen esimerkiksi kaikki alakerran pistorasiat olivat yhden 16 ampeerin sulakkeen päässä, ja se aiheutti "muutamia" pimennyksi syksyllä, kun käytössä oli usemapia lämpöpattereita. Sähkömies oli pyörtyä, kun näki sähkötaulun, jonka takaseinä oli mustunut ja johdot hapristuneet. Nyt on onneksi kuitenkin mökin sähköasiat kunnossa.
Kesäloman saldoa ovat lisäksi muutama putsattu ja uusittu kukkapenkki sekä pihalla oleva terassi, josta voi vaikkapa kahvia siemaillessaan tuijotella suomalaista järvimaisemaa. Kyllä nyt kelpaa mökkeillä!