Putkiremontti tulossa/edessä...

Keskustelu lämmitysjärjestelmien valinnasta ja huollosta, ilmanvaihdosta, putkisto- ja sähköremonteista ja muusta näihin liittyvästä.
Vastaa Viestiin
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Kirjoittelin tänne parisen vuotta sitten koskien jätevesiviemärien tukkeutumista. No, toistaiseksi jätevesiviemäreistä ei ole ollut huolta vähään aikaan. ("Kop kop")

Kertauksen vuoksi voisin kertoa lyhyesti taustaa. Eli kyseessä ei "virallisesti" ole rintamamiestalo, vaan 1960-luvulla rakennettu normaali, kaksikerroksinen omakotitalo kellarilla ja sokkelipohjalla. Itse en enää asu kyseisessä omakotitalossa, sillä muutin sieltä omaan asuntoon n. puolisentoista vuotta sitten. Tällä hetkellä omakotitalossa asuu äitini. Olen tosin käynyt auttelemassa häntä tekemällä mm. pieniä korjauksia, lumitöitä, ruohonleikkuuta sekä lämmittelemällä saunaa.

Nyt tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että jonkinlainen putkiremontti on kyseiseen omakotitaloon tulossa, sillä kellarissa oleva, pesukoneen käytössä ollut kylmävesiputki on jostain kohtaa murtunut ja se vuotaa tihuttaen koko ajan. Todennäköisesti kyseinen putki tullaan sulkemaan kokonaan, ja pesukone liitetään saunan puolelle uuteen hanaan, jossa on oma liitäntä pesukoneelle. Samassa putkiremontissa tullaan todennäköisesti vaihtamaan myös yläkerran ja alakerran tulovesiputket niin vessoista kuin myös keittiöistä.

Remontin kustannukset tultaneen jakamaan perikunnan kesken, eli äitini ja kahden sisaruksen. Myös vakuutusyhtiö korvannee osan kustannuksista. Remontin laajuus ja kustannukset toki selvinneevät tarkemmin kun perikunta asiasta keskenään neuvottelee ja urakasta tehdään sopimus rakennusyhtiön kanssa.

Itseäni tämä asia ei mieltäni sinällään paina, koska en siis asu ko. omakotitalossa, enkä ole osakas, mutta toki äitini puolesta olen jonkin verran huolissani. :?

Putkiremontin työlista olisi siis todennäköisesti vähintään seuraava:

- uudet tulovesiputket saunalle ja uusi hana pesukoneliitännällä
- uudet tulovesiputket yläkerran keittiöön ja vessaan
- uudet tulovesiputket alakerran keittiöön ja vessaan
- + mahdolliset tarvittavat pintaremontit seiniin ja kattoihin

Kysyisn nyt tässä lähinnä sitä, että kuinka kauan tuo tuleva putkiremontti tulee kestämään? 1-2 kuukautta, yli kolme kuukautta tai kauemmin? Pääseekö äitini tämän vuoden puolella enää/vielä joulusaunaan? :(
Avatar
fauwee
Jäsen
Jäsen
Viestit: 184
Liittynyt: La Marras 11, 2006 20:13
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja fauwee »

imatralainen kirjoitti:Kysyisn nyt tässä lähinnä sitä, että kuinka kauan tuo tuleva putkiremontti tulee kestämään? 1-2 kuukautta, yli kolme kuukautta tai kauemmin? Pääseekö äitini tämän vuoden puolella enää/vielä joulusaunaan? :(
En osaa sanoa varmaksi. Ja jokainen tapaus on oma juttunsa, mutta äitini luona tehtiin viime vuonna käyttövesiputkiremontti 70-luvun omakotitaloon. Remontti kesti kaksi päivää. Yksi nuori ja kätevä putkimies.

Eli voisi mennä nopeastikin, jos kaikki natsaa. :-D
Hiulihei
Jäsen
Jäsen
Viestit: 206
Liittynyt: Ti Heinä 15, 2008 0:16
Paikkakunta: Lahti

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja Hiulihei »

Niin...

Vaikea kuvitella mihin aikaa saisi kuukausi-, tai edes viikkotolkulla kulumaan. Mikäli pitää paljon avata seiniä ja samoihin (tai uusiin? paikkoihin piilotella putkia, niin siinähän sitä aikaa kuluu. Ja tulee pintaremonttia. Jos vetää putket pinnassa, ei aikaa kulu kauaa. Ja nykyaikaiset muovipintaiset putket on vielä tosi nopsaa laitettavaa.

Enemmän ehkä vie aikaa saada se putkari paikalle:)
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

No hyvä kuulla, toivottavasti putket sitten laitetaankin tuolla mainitulla pinta-asennuksella. Itse ainakin järkeilisin siten, että uudet putket laitetaan kiinni seinäpintoihin. Kylmälle vedelle tehdään liitäntä vesimittarin putkeen, kuumalle vedelle puolestaan lämminvesivaraajaan. Varaajahuoneesta lähtöliitäntä muihin huoneisiin, saunalle ja rappukäytävien kautta alakertaan ja yläkertaan, joissa jatkoliitännät keittiöihin ja vessoihin. Uudet putket laitetaan ensin paikoilleen, päivänä "X1", vanhoista otetaan liitoskierteet pois sekä vanha putkiverkko tyhjennetään vedestä. Vanhoihin liitoskohtiin laitetaan ne "jääkiekon" kokoiset uudet liitännät. Päivänä "X1 tai X2", uudet putket liitetään saunan, keittiöiden ja vessojen hanoihin. Uusien putkien päälle laitetaan styrox-rullat ja ne piilotetaan koteloiden taakse. Näinkö se suurin piirtein ihannetapauksessa menisi?
Hiulihei
Jäsen
Jäsen
Viestit: 206
Liittynyt: Ti Heinä 15, 2008 0:16
Paikkakunta: Lahti

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja Hiulihei »

No esimerkiksi noin. Varmasti putkari kuuntelee toiveita, jos vaikka mahdollisimman vähän aikaa haluat veden olevan poikki. Ja että laitetaanko eristeitä vai ei, ja koteloidaanko uusia vai ei.

Tietysti voi olla hankalaa joissain kohdissa rakentaa rinnakkaista uutta putkistoa vanhan vierelle tai sitä korvaamaan, jos siis toiveena on pitää mahdollisimman lyhyt tauko vedentulossa. Esim. läpiviennit on varmasti helpoimmat tehdä samoista paikoista kuin vanhat, mutta edellyttää todennäköisesti vanhan purkamista.

Mutta kutsu putkimies paikalle suunnittelemaan, niin siitä se alkaa edetä.
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Tilannepäivitys 1.

Tässä putkiasiassa tapahtui käänne tai oikeastaan asia jota ollaan pitkään epäilty. Eli, vuotokohta EI olekaan pyykinpesukoneen kylmävesiputkessa, VAAN se on keittiön tiskialtaan takana/alla olevassa jätevesiputkessa. Molemmat putket vaan sattuvat olemaan lähekkäin samassa seinärakenteessa, jota pitkin vesi on valunut seinärakenteen kautta kellariin, ja kylmävesiputken pinnalle.

Kuten nyt siis olettaa saattaa, on vesi valunut alakerran keittiön, eteisen ja WC:n lattiarakenteisiin. Vakuutusyhtiön lähettämä vahinkotarkastaja totesi tutkimuksissaan vahingon, ja määräsi lattiarakenteet korjattavaksi.

Eilen eli torstaina alakerran lattiarakenteita alettiin purkamaan. Keittiön lattia on puoliksi purettu, WC:n lattia kokonaan, eristepuruja myöden. Eteisen lattiasta on otettu pois vasta lattiamuovi ja vaneri. Vedentulo on katkaistu tässä vaiheessa vain keittiön ja WC:n osalta.

Se, että vaihdetaanko tämän remontin yhteydessä lattiarakenteiden ja alakerran jätevesiputkien lisäksi nuo aiemmin mainitsemani tulovesiputket, on vielä tässä vaiheessa epäselvää. Asia selvennee myöhemmin.

No, nyt ainakin jotain tapahtuu. Onhan tässä vielä yli kaksi kuukautta aikaa, ehkäpä koko remontti on ohi jouluun tai viimeistään Uuteen Vuoteen mennessä.
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Tilannepäivitys 2.

Purettaessa alakerran lattiarakenteita, huomattiin että kosteus oli levinnyt vielä olohuoneen puolelle, n. 4-5 neliön alueelle. Eli myös olohuoneen lattia mennee osittain tai kokonaan uusiksi. Nyt kun lattiarakenteet on purettu, on myös aloitettu betonisten lattiarakenteiden kuivatus. Puhaltimet on siis laitettu päälle.

Putkiremontin osalta tilanne on nyt varmaankin se, että kaikki keittiön tiskialtaan alapuoliset jätevesiputket uusitaan, kuten myös edellä mainitut tulovesiputket. Yläkertaan meneviä tai sieltä tulevia putkia ei tässä vaiheessa tulla uusimaan.

Vedentulo on siis katkaistu vain alakerran keittiön osalta. Muutoin vettä pystyy käyttämään ja mm. käymään saunassa. Omakotitalon yläkerta on tai on ollut tyhjillään, joten äitini voi tämän remontin ajan asua siellä. Eli hänen ei siis tarvinnut muuttaa remontin takia.

Kirjoittelen remontin edistymisestä taas viikon päästä.

Kommentteja? Onko kenelläkään muulla käynyt vastaavaa?

EDIT. Lisäkysymys. Miten kauan tuo rakenteiden kuivatus tulee kestämään?
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Tilannepäivitys 3.

Rakenteiden kuivatus on vieläkin käynnissä. Keittiön betonilattia ja juoksulaudat ovat miltei kuivat, kuten myös lähes koko entinen tiskialtaan seutu. Eniten kosteutta on vielä WC:n ja eteisen lattian puurakenteissa.
imatralainen kirjoitti:Tilannepäivitys 2.
Putkiremontin osalta tilanne on nyt varmaankin se, että kaikki keittiön tiskialtaan alapuoliset jätevesiputket uusitaan, kuten myös edellä mainitut tulovesiputket. Yläkertaan meneviä tai sieltä tulevia putkia ei tässä vaiheessa tulla uusimaan.
^Näin myös tullaan tekemään. Lisäksi pesukoneelle tehdään ihan uusi ja oma putkiliitäntä, saunan hanaan sitä ei tulla liittämään. Putkiliikkeiltä on alettu kysellä tarjouksia, ja kahdesta liikkeestä on jo käyty katsomassa remonttikohdetta. Sopivin tarjous valittaneen lähiaikoina.
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Tilannepäivitys 4.

Ensi viikolla alkaa tuloputkien laittaminen. Kellarin varaajahuoneen puolelta aloitetaan ensin. Hyvin loogista, sanoisin. :-)

Keittiöön, saunaan ja pesukoneelle tulee kokonaan uudet hanat. Keittiön hanan paikka vaihtuu seinästä tiskipöytään tulevaan liitäntään. Saunan ja pesukoneen liitännät tulevat samoille paikoille kuin nytkin, mutta tuloputket tulevat siis nyt pinta-asennuksina ja niihin laitetaan eristysmuovit/"styroksit". Lisäksi kaikkiin hanoihin tulee oma erillinen sulkuventtiilinsä, josta vedentulon voi katkaista.
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Tilannepäivitys 5.

Nyt on tulovesiputket laitettu paikalleen. Aiemmin kerrotusta poiketen, ne laitettiin myös yläkertaan. Lisäksi WC-pöntöt liitettiin myös uuteen tulovesiputkiverkkoon. Saunan vanha hana jäi vielä käyttöön, alakerran keittön hanalle tehtiin uusi liitäntäkohta tulevan tiskipöydän alle. Kaiken muun asentelun lisäksi yläkerran WC:n hanakin vaihdettiin. :-D Lopuksi putkimies katkoi ja otti pois vanhat patterivesiputket lattiarakenteiden välistä. (Vuonna 2002/03 asennettin sähköpatterit vesipatterien tilalle.)

Kellariin puolelle laitettin kupariputket, muualle puolestaan valkoiset muoviputket.
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Kuvaraporttia tähän väliin.

Tilanne keittiössä jokin aika sitten:

Kuva

Tilanne WC:ssä samoihin aikoihin:

Kuva
Vuotokohta on/oli tuossa seinän ja lattianrajassa olevassa isossa liitäntäputkessa.

Tilanne nyt:

Kuva
Uusi liitäntä keittiön hanalle.

Kuva
Uudet kylmä/kuuma-vesiputket.

Kuva
Mallikuva seinäliitännästä.
Khyron
Jäsen
Jäsen
Viestit: 731
Liittynyt: Pe Huhti 13, 2007 10:33
Paikkakunta: Turku
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja Khyron »

Saakos noita puristusliittimiä laittaa piiloon lattian alle? Kun tossa ekassa kuvassa näyttäs semmonen olevan.
Naulat tykkää kun niitä lyödään.
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Tarkoitat varmaan noita kahta kupariputkea? Ne oli laitettu siihen väliaikaisesti, jotta saunalle saatiin käyttövesi tulemaan. Tuossa kuivaimen vieressä, vasemmalla, oli vanha, saunalle menevä liitäntä. Se on otettu nyt pois käytöstä, ja tulovesiputket saunalle lähtevät nyt suoraan kellarin varaajahuoneelta.

EDIT. Lisätään vielä sellainen tieto, että tuo WC:n lattian alla oleva iso jätevesiputki menee myös kokonaan vaihtoon. Koko mitaltaan, aina varaajahuoneelle asti.
imatralainen
Jäsen
Jäsen
Viestit: 18
Liittynyt: La Joulu 06, 2014 14:32
Paikkakunta: IMATRA

Re: Putkiremontti tulossa/edessä...

Viesti Kirjoittaja imatralainen »

Tilannepäivitys 6. +kuvaraportti

No niin, remontti alkaa loppukirin myötä valmistua, ehkä jopa ennen joulua. :-)

Eli, keittiön ja WC:n uudet viemäriputket on asennettu sekä olohuoneeseen on laitettu uusi lattiapinta. Lattiapintojen alle vaihdettiin osa juoksulaudoista sekä laitettiin uudet eristeet, eli Ekovilla-kerrokset.

Kuva
Keittiön uusi viemäriputki.

Kuva
WC-altaan viemäriputki.

Kuva
WC-pöntön viemäriputki.
Vastaa Viestiin