Jihuu, juuri palattiin kuntokartoituksesta ja perjantaina tehdään kaupat.
Taidan nyt jo kuitenkin uskaltaa ilmoittautua tänne..
Talo on vuosi mallia -54, tilan (ei siis tontin

) nimi on ollut Onnela. Arvata saattaa, että nimen kuultuamme olivat silmälasit jo niin vaaleanpunaisiksi sävyttyneet, että varmaan mikä vaan lahovaurio olisi mennyt läpi. Onneksi kuitenkin talo tuntui olevan näin maallikon silmin, kuin myös asiallisen kuntokartoittajan silmin "ikäisekseen erittäin hyvässä kunnossa".
Kuvia ei vielä ole, palaan niiden kera, kunhan pääsemme taas uudestaan käymään.
Kunnostuksen aikataulu on pitkä -nyt alkuun kutsutaan putki- ja sähkömies paikalle arvioita ja tarkastuksia tekemään. Sitten varmaan asustellaan rauhassa ja katsotaan mitä tehdään.