Puiden kaato tontilta
Kaikki viimevuotiset pysty suirut pois. Sitten paksumpia oksia niin , etteivät kasva ristiin/ylöspäin. Paksumpia oksia kannattaa leikata n. 1/3 -1/2 puuta vuodessa, riippuen niiden määrästä. Eli parin kolmen vuoden aikajänteellä saa hyvään kuntoon. Edellisvuoden kasvut voi leikata juuresta, muihin jättää silmu tai kaksi. Tavoitehan on ohjata puuta kasvamaan sivulle ja alaspäin.DyyD kirjoitti:Lainatakseni tätä topikkia, mitä omenapuulle sitten tehtiin? Meillä on pihassa täysin sama ongelma, omenapuu rehottaa pystyyn pitkää suirua. Oksasakset on tallissa muttei tiedä mistä alottaisi.Jii kirjoitti:Meillä kävi ammattilainen vuosi sitten leikkaamassa omenapuut (olivat edellisen omistajan aikana päässeet siihen kuntoon, että en tiennyt mitä tehdä).
-
Markku&Rintsikka
- Jäsen

- Viestit: 584
- Liittynyt: Ma Heinä 17, 2006 23:01
- Paikkakunta: Nummi-Pusula
Anoppilasta piti kaataa hemmetin iso koivu jota epäiltiin ihan lahoksi. Hauskinta asiassa oli kaantosuuta, joka oli vain noin 10asteen siivu. Ei muuta kuin kiiveten puoleen väliin koivua ja vaijeri rungon ympäri. HJ 60 koukkuun toinen pää kiinni ja veto päälle. Oli ihan pakko kokeilla kuinka laho se oli. Ei kun laippa suoraan kohden sydänpuuta. Lastuissa väri oli ihan tervettä. Eli taisikin olla ihan terve koivu. No päätetty mikä päätetty, eli nurin. Anne HJ:n puikkoihin vetämään ja minä tuhotöihin. Nätisti kaatui oikeaan suuntaan. Paksuutta tyvessä oli keskimäärin 58cm ja sydänpuu oli jo vähän lahonnut tai ainankin värivikaista. Eikä ydin ollutkaan keskellä runkoa. No saatiin aika paljon polttopuuta ensi talvea varten.
Markku
Markku
Rintsikka asuja jo vuodesta 2005. Noin 200m2 kolmessa kerroksessa, on siinä sinkulla siivoamista.
En minä mikään utelias ole .... een
En minä mikään utelias ole .... een
puiden kaadosta
vähän mitä on ihmiset kotikaupungissa valitelleet...
http://kokoushallinta.lappeenranta.fi/d ... 7965-4.HTM
ja sitteen vähän hurjempi tarina
http://kokoushallinta.lappeenranta.fi/d ... 7946-9.HTM
tuosta kannattaa katsella missä puu on ja lukasta valittajan tarinaa

http://kokoushallinta.lappeenranta.fi/d ... 7965-4.HTM
ja sitteen vähän hurjempi tarina
http://kokoushallinta.lappeenranta.fi/d ... 7946-9.HTM
tuosta kannattaa katsella missä puu on ja lukasta valittajan tarinaa
-
kappalainen
- Jäsen

- Viestit: 1227
- Liittynyt: Su Elo 08, 2010 23:12
- Paikkakunta: Lounais-häme
Re: Puiden kaato tontilta
Puunkaatolupaa miettinyt itsekin, tosin naapurin tontille. Pitäis kaataa pari isoa koivua. Haenko luvan vai hakeeko naapuri? Rakensin parkkipaikan naapurin tontille ja puut vähän tiellä. Omalle tontille ei kannata rakentaa tai kaataa puita, eikös naapurit ole sitä varten. 
Yksi huhta alkoi yvllä nillittämään ja kertomaan mitä saa kirjoittaa, lopetin käytön
-
tessu
Re: Puiden kaato tontilta
Jep ostaa talon 10km keskustasta niin saa kaataa niin monta puuta ja koska vaan kunhan vaan kesrii eikä kukaan kysele!
Kummaa juttua on tuo ettei kaupungissa saa kaataa,kyllä sitten itkee vakuutusyhtiöt kun puut kaatuu myrskyssä talojen ja autojen päälle,ihme suuntausta tuo on,mun mielestä jotkui museotontit on sitten eriasia kokonaan,mutta kai kohta tarvii luvan jos laittaa vääränvärisen postilaatikonkin tai avaimenperän oven avaimeenkin! eheeh
Kummaa juttua on tuo ettei kaupungissa saa kaataa,kyllä sitten itkee vakuutusyhtiöt kun puut kaatuu myrskyssä talojen ja autojen päälle,ihme suuntausta tuo on,mun mielestä jotkui museotontit on sitten eriasia kokonaan,mutta kai kohta tarvii luvan jos laittaa vääränvärisen postilaatikonkin tai avaimenperän oven avaimeenkin! eheeh
Re: Puiden kaato tontilta
Tonttimme taajama-alueella oli päässyt villiintymään kymmenen vuoden aikana melkoisesti. Metsää ja lupiini heinikkoa, pajukkoa ja kaatuneita marjapensaita. Kyselin lupaa tai siis ilmoitin puiden kaadosta rakennusvalvontaan ennen toimenpiteitä. Tärkeimpänä piti sitä että mitä tontille jää. Puolessa välissä luetteloani sanoi jo että joo sovitaan että kaadatte aluksi 7 puuta. Noh, piharemontti on peittänyt kantoja ja puita on lähtenyt yhteensä varmaan kaksinkertainen määrä, tai mikä nyt puuksi lasketaan. Vaahtera-aita (?) sähkölinjan alla sisälsi varmaan yli kymmenen vaahteraa jo itsessään. Tilalle tosin on istutettu syreeniaita, joten ihan paljaaksi tätä ei ole kynitty enkä niin ollen ole noita vaahteroita laskenut ns. kaadetuiksi.
Ja edelleen on metsäinen tontti metsän ja rinteen reunassa, joka tosin siistitään ensi vuonna. Kaikki isot puut kuulemma kaadetaan, mutta eihän tuossa muuta olekaan... Hui. sitten muuttuu maisema. Voisi kaupunkikin kysyä naapureiltaan lupia. 



