pvalila kirjoitti:Hei, kaikki meneekin hyvään suuntaan!
http://yle.fi/uutiset/nain_pessimisti_p ... aa/8680341
Mä olen kuvitellut, että yhä suurempi osa ahkeria, tunnollisia kansalaisia elää jatkuvan irtisanomisuhan alla ja että koko maan talous on luhistumassa, koska innovaatiot viedään "varppina" ulkomaille.
Osingot ovat toki olleet hyviä viime vuosina, viime vuonna osinkoja jaettiin enemmän kuin ikuna, mutta suurin osa kansasta ei osinkoja nosta ja heille huippuosingot kertovat vain lähinnä siitä, että yritykset eivät ole halukkaita investoimaan vaan mieluummin palauttavat pääomansa omistajilleen.
Kuka jaksaa uskoa, että ahkeruudella on yhä arvoa, kun jumalattoman työn kautta itselleen huippuosaamisen saavuttaneet ihmiset ovat työttöminä tai hanttihommissa?
Vaimon tuttava sai väitöskirjan tehtyä ja sen kunniaksi aloitti sairaanhoitajan opinnot.
Sillähän se talous nousee, kun koko kansa siirtyy puhtaasti kotimarkkinoita palvelevalle palvelusektorille, toinen toisensa selkää raapimaan.
Hyvää palkkaa varsin kevyellä koulutuksella nauttineet suuret ikäluokat ovat nyt siirtymässä ihan hyvätasoiselle eläkkeelle ja heidän hyvät virkansa säännöllisesti lopetetaan: tilalle tulee uusi työpaikka, josta maksetaan huonompi palkka, johon vaaditaan kovempi koulutus ja joka on osapäiväinen tahi määräaikainen.
Yrittäjänä minä olen oppinut kumiankaksi, meidän perheemme on toistaiseksi luovinut näissä oloissa ainakin rahallisesti ihan hyvin; vaikka omalle kohdalle ei ole kolahtanut niin pitää olla täysin sokea, jos ei huomaa, että maan asiat ovat päin h-tiä.
Mua nyppii se, etten tiedä, miten Suomi ja suomalaiset voisivat tästä tilanteesta nousta ylös. Vielä enemmän nyppii se, että kertaluokkaa meikäläistäkin tietämättömämmät ihmiset luulevat tietävänsä, kuinka homma hoituu...Joku huutaa vasemmiston ja joku oikeiston mantroja eikä kumpikaan taatusti toimi.