Uuden lautalattian lakkaus
En valitettavasti muista. Mahonkia yritin, mutta tulos oli yhdessä kohtaa vaalean keltainen, toisessa viininpunainen suurinan läikkinä joten eloa minun silmääni liikaa. Musta petsi on joskus onnistunut hyvin, ja joskus lakkasimme lattian petsilakan sekaisella värittömällä sivellintä käyttäen, ja siinäkin tahtoi olla ongelmana tasaisuus, mutta kohtuullinen lopputulos saatiin. Hauska pinta syntyi myös perinnemaalin ja vernissan yhdistelmällä, eräänlainen kuultorväri. Siihen voisi sitten vetää värittömän lakan päälle.
wc:n lattia
Meillä laitettiin keskikerroksen vessan lattia Osmon peittävällä vahalla. Siveltiin 3 ohuen ohutta kerrosta ja hyvä tuli. Vettä hylkii, ei kerää likaa, eikä haissut todellakaan liottimilta. Vastahan tuo on ollut jonkin viikon käytössä, joten siitä ei tietoa ole, miten ajan kanssa kestää roiskevettä ja kulutusta.
Mutta liukas se kyllä on aluksi. :) Ja siis mänty on materiaali.
P
Mutta liukas se kyllä on aluksi. :) Ja siis mänty on materiaali.
P
-
Vahiksen mamma
- Jäsen

- Viestit: 142
- Liittynyt: Ke Syys 13, 2006 8:20
MM kirjoitti:Niitähän saa värillisinä, eli ensin alle vaikka kiinapuuöljy tai vernissa tai Osmon oma öljy, sitten päälle värillinen vaha. Voisi olla varmin ratkaisu tasaiseen väripintaan.
---
Tuota noin, tuleeko lautalattia vahauksen yhteydessä öljytä ENNEN vai JÄLKEEN vahauksen?mannist kirjoitti:Minulla on osmolla (2 kerrosta sävytettyä vahaa ja päällä kirkas öljy) käsitelty eteisen lattia (mänty) ja ensi viikolla myös olohuoneEteinen on erittäin kovalla kulutuksella (2 isoa koiraa) ja onhan siinä joitain naarmuja (reilu vuoden käytön jälkeen), mutta ei ne "pistä" silmään eivätkä ainakaan minua häiritse. ---
Onko kokemusta vaaleasta/kuultovalkeasta vahasta?
Kyökin lattiaan vedeltiin Osmon kuultovalkeaa, tai jotakin sen nimistä, 2 kerrosta, ölyjä ei laitettu ennen eikä jälkeen. 1,5v ollut lattiassa ja hyvältä näyttää vieläkin, vielä jos jaksaisi hiukan useammin pestä (tai edes lakaista) niin olisi varmaan vielä parempi. Puolukat ja lapsenkakat lähtee kun heti pyyhkäisee. Niin, lapsia on 4 joten aika kovassa testissä on keittiön lattia ollut.
-
Vahiksen mamma
- Jäsen

- Viestit: 142
- Liittynyt: Ke Syys 13, 2006 8:20
Ja aina vain paremmalta kuulostaa!!!mich kirjoitti:Kyökin lattiaan vedeltiin Osmon kuultovalkeaa, tai jotakin sen nimistä, 2 kerrosta, ölyjä ei laitettu ennen eikä jälkeen. 1,5v ollut lattiassa ja hyvältä näyttää vieläkin, vielä jos jaksaisi hiukan useammin pestä (tai edes lakaista) niin olisi varmaan vielä parempi. Puolukat ja lapsenkakat lähtee kun heti pyyhkäisee. Niin, lapsia on 4 joten aika kovassa testissä on keittiön lattia ollut.
Oisko se ollut sitä Osmon "öljyvaha puulattioille", jossa näyttää olevan sävyn kuvauksena "läpikuultava, valkoinen, maitomainen, silkinhimmeä"?
REilun satasen näytti maksavan 2.5 litran pönikkä. Aika tyyristä...Mutta mutta, kerrankos tuo kirpaseen. Osmon "läpikuultavassa puuvahassa" oli ohjeessa arvio, että ainetta riittää litrasta 20neliölle. Tuolloin tuo 2,5 litraa pitäisi riittää koko keskikerrokseen...
Joudunpa perumaan puheeni, vanhalla meni puurot ja vellit sekaisin. Piti oikien purkin kyljestä tarkistaa että mitä tuli mihinkin laitettua. Siis keittiöön vetelin Osmon Ölyjyvahaa puulattioille- väritön matta. 2 kerrosta sitä tuli, ei mitään öljyä mihinkään väliin sen lisäksi. Helppo oli levitellä, ja nopea. Sudilla vetelin. Lattia siis on puun värinen, ja hyvän näköinen, siinä suhteessa muistin oikein. Juuri tänään eräskin vieras sitä intoutui kehumaan hienoksi lattiaksi. Aika liukas vaan oli alkuun. Siis lattia, ei vieras.
Sen sijaan lastenhuoneeseen lattiaan tuli valkoinen, tai siis vaalean läpikuultava Uulan öljykuulto. 2 kerrosta laitettiin, ja nätin vaaleana se on pysynyt, mitä nyt muutama väriliidun jälki on ilmaantunut. Tyytyväinen olen molempiin lattioihin.
Sen sijaan lastenhuoneeseen lattiaan tuli valkoinen, tai siis vaalean läpikuultava Uulan öljykuulto. 2 kerrosta laitettiin, ja nätin vaaleana se on pysynyt, mitä nyt muutama väriliidun jälki on ilmaantunut. Tyytyväinen olen molempiin lattioihin.
Onhan se kiva jos se eloisuus noudattaa puun syitä, mutta jos tulos on kämmenen kokoisia länttejä osa tummaa mahonkia osa vaaleaa kuin koivu niin ei se näytä hyvältä. Joskus on petsaus onnistunut oikein hyvinkin, en tiedä mikä tuossa viimeisessä mätti. Taisi olla sprii, kun aiemmin käytin vesipetsiä.
Mielipide.Tuo kumpi ensin öljy vai vaha?.... Ensinnäkin,öljyn ja vahan suurin
ero pääpiirteissään lienee viskositeetissä.Tätä kautta tunkeutuvuus puuhun.
Jotenka, öljy alle vaha päälle.Vaha vielä kovettuu öljyä suojaavaksi(kalvoksi) pintaan. Itse aion toimia näin koivulankun suhteen.
Vesipetsillä oli tarkoitus sävyttää ensin,sit Auron kovaöljy 123 ja mahdollinen vahaus.
Ari
ero pääpiirteissään lienee viskositeetissä.Tätä kautta tunkeutuvuus puuhun.
Jotenka, öljy alle vaha päälle.Vaha vielä kovettuu öljyä suojaavaksi(kalvoksi) pintaan. Itse aion toimia näin koivulankun suhteen.
Vesipetsillä oli tarkoitus sävyttää ensin,sit Auron kovaöljy 123 ja mahdollinen vahaus.
Ari
hiljaa hyvä tulee.
Täältäkin ääni öljyn laittamiselle ensin. Meillä tehtiin yläkerran lankkulattiat vetämällä sävytetyllä puuöljyllä jonka päälle kirkas osmon puuvaha x 2. Levitys tehtiin vanerisuikaleeseen kiinnitetyllä mohair-suikaleella ja tasaiseksi sävy saatiin tuommoisella halvalla bilteman autonkiillotuskoneella hiertämällä.
Petsaustakin olen kokeillut ja sävytetyn puuöljyn levittäminen tasaisesti oli kyllä huomattavasti helpompaa, varsinkin tuolla kiillotuskoneella ja mohairlastalla.
Petsaustakin olen kokeillut ja sävytetyn puuöljyn levittäminen tasaisesti oli kyllä huomattavasti helpompaa, varsinkin tuolla kiillotuskoneella ja mohairlastalla.
-
Vahiksen mamma
- Jäsen

- Viestit: 142
- Liittynyt: Ke Syys 13, 2006 8:20


