Vanhan talon palovaarat?
Vanhan talon palovaarat?
On tässä laittanut miettimään, kun lehdistä aina lukee vanhojen talojen tulipaloista, että mistä ne aina johtuu. Meillä on -40 luvun talo ja esimerkiksi pinkopahvit on piippuja vasten. Olen ajatellut ne poistaa, vaikka tuleehan siitä vähän hassun näkönen varsinkin kaakeliuunin kohdalla, mutta palovaara noissa ilmeisesti melkoinen? Vanhoja sähköliitoksia ja johtojakin löytyy, mitkä pelottaa.
Eli kysymys on mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, ettei se kaikkein pahin pääsisi koskaan tapahtumaan. Sen verran on aikaa ja omaa kädenjälkeä taloon laittanut, että ei uskalla kuvitellakkaan palanutta mörskää..

Re: Vanhan talon palovaarat?
Yläpohjassahan tarvitsisi piippu olla rapattu, ihan lainkin mukaan. Tällöin rappauksesta heti nähdään piipun mahdollinen halkeilu.
Ja tuon pinkopahvi/piippu-yhdistelmän jo mainitsitkin. Piippua vasten ei saisi olla mitään palavaa materiaalia.
Sit yks mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on tulisijojen edustoilla olevat suojalevyt (pelti, lasi tms. palamaton materiaali). Muistaakseni 300 mm tulisijan luukusta pitää olla suojan ulkoreuna. Toki leveämpikin saa olla.

-
Khyron
- Jäsen

- Viestit: 731
- Liittynyt: Pe Huhti 13, 2007 10:33
- Paikkakunta: Turku
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Vanhan talon palovaarat?
Tais yleisin syttymissyy olla ihminen, siis tupakointi(mikä tosin kai nykyään kun on itsesammuvat tupakat vähentyny dramaattisesti), kynttilät ja yleinen tupulointi tulen kanssa.
Vanhassa talossa mää huolehtisin eniten sähköistä, ja sit tulisija/piipusta. Yläpohjan kautta kaivamaan purut piipun ympäriltä ja tilalle palovillaa, kymmenen senttiä tais olla se oikee määrä.
Sähköjä voi tarkistaa laittamalla kuormaa, joku lämmitin on hyvä, ja mittailemalla lämpötiloja jakorasioista. Eikä o yhtään haitaksi jos tietää missä sähköjohdot menee. Siellä voi myös olla seinän sisällä jakorasia joka on levytetty/tapetoitu umpeen.
Sit tietenkin kannattaa hankkia palovaroittimia, ja muistaa että se lain määräämä varotin per alkava 60m2 ja vähintään yks joka kerroksessa on minimi. Ei haittaa vaikka niitä olis joka huoneessa. Häkävaroittimistakaan ei ole haittaa jos on tulisijoja. Poistumistietkin kannattaa miettiä, erityisesti yläkerrasta.

Naulat tykkää kun niitä lyödään.
Re: Vanhan talon palovaarat?
Palovaroittimet nyt ovat niin halpoja, että niitä kannattaa ostaa joka huoneeseen. Sammuttimiakin saa nykyään jostain Biltemasta tai Motonetistä halvemmalla kuin mitä niiden täyttö maksaa, vanhoista sammuttimista saa siis hyviä paineilmasäiliöitä kun ei niitä täyttääkään enää kannata. Kunnon 6 kilon sammuttimia on ihan hyvä olla talossa useampikin, kun ne eivät kuitenkaan paljoa tilaa vie. Nykypäivänä pelastuslaitosten vasteajatkin ovat pitkiä, parilla isolla sammuttimella saa hyvin sammutettua suht isoksikin ehtineen tulipalon.
Kiinteistä sähkökalusteista syttyvät palot saadaan parhaiten ehkäistyä kiristelemällä johtoliitosten ruuveja aika ajoin. Periaatteessa siihen tarvitsisi luvat, mutta käytännössä homma ei ole kovin vaativa. Sähköt vain pääkytkimestä pois ja ruuveja kiristelemään. Lämpötilanmuutokset aiheuttavat ruuvien löystymistä ajan kanssa.

ja palovarottimiksi semmoisia toisiinsa linkitetteyjä...mullakin on sellasia patterikäyttösiä ja jos esim.kellarissa rupee huutaan varotin niin siitä jo 2sek.päästä soi yläkerrassa...voi vain kuvitella mikä merkitys tällä on esim.alkusammutukseen tai pelastautumiseen.
- lmfmis
- Jäsen

- Viestit: 3553
- Liittynyt: Pe Huhti 17, 2009 10:49
- Paikkakunta: Espoo
- Kotisivu: viewtopic.php?f=9&t=8430
Re: Vanhan talon palovaarat?
Palokuorma tulee talossa sisustuksesta, sohvat, yms., Olikos se yleisin syttymissyy tupakoinnin jälkeen (kannattaa lopettaa) sähkölaitteet...pöly niissä jne
Tuo on kyllä hyvä juttu, mutta mistä tietää että keskellä yötä soiva palohälytin on se kellarissa oleva jos kaikki piippaa?Herwanni kirjoitti:ja palovarottimiksi semmoisia toisiinsa linkitetteyjä...mullakin on sellasia patterikäyttösiä ja jos esim.kellarissa rupee huutaan varotin niin siitä jo 2sek.päästä soi yläkerrassa...voi vain kuvitella mikä merkitys tällä on esim.alkusammutukseen tai pelastautumiseen.
Eristysremppa: http://www.rintamamiestalo.fi/viewtopic.php?f=9&t=8430
-
Khyron
- Jäsen

- Viestit: 731
- Liittynyt: Pe Huhti 13, 2007 10:33
- Paikkakunta: Turku
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Vanhan talon palovaarat?
Langattomiin vehkeisiin kai saa sellaisia jotka jotenkin ilmoittaa mikä hälytin alotti hälytyksen, mutta langallisissa en tiedä tuollaista järjestelmää, ainakaan ok-talo mittakaavassa. Itekkin miettiny et hälytyksen sattuessa olis hyvä tietää edes mistä kerroksesta hälytys tulee. Tietty ensisijainen hommahan hälytyksen sattuessa on hoitaa ihmiet turvaan, ja sitten vasta miettiä ensisammutusta.lmfmis kirjoitti:Palokuorma tulee talossa sisustuksesta, sohvat, yms., Olikos se yleisin syttymissyy tupakoinnin jälkeen (kannattaa lopettaa) sähkölaitteet...pöly niissä jne
Tuo on kyllä hyvä juttu, mutta mistä tietää että keskellä yötä soiva palohälytin on se kellarissa oleva jos kaikki piippaa?Herwanni kirjoitti:ja palovarottimiksi semmoisia toisiinsa linkitetteyjä...mullakin on sellasia patterikäyttösiä ja jos esim.kellarissa rupee huutaan varotin niin siitä jo 2sek.päästä soi yläkerrassa...voi vain kuvitella mikä merkitys tällä on esim.alkusammutukseen tai pelastautumiseen.
Naulat tykkää kun niitä lyödään.
Re: Vanhan talon palovaarat?
Meillä on jo lasten kannalta hankittu hälyttimen kylkiäisinäppalohälyyttimet, mitkä selkokielellä sanoo mistä hälyytys tulee, eikä hintakaan ole alkuinvestoinnin jälkeen paha ja sai aika isot alennukset kotivakuutuksista.
-
lehmikangas
- Jäsen

- Viestit: 1095
- Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 14:29
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vanhan talon palovaarat?
Kun hälyttimistä puhetta, niin onko tietoa mistä saisi hälyttymiä jotka olisi helposti kytkettävissä väliaikaisesti pois, vieläpä siten että kytkeytyy automaattisesti takaisin päälle esim 2 tunnin kuluttua? Olisi pajalle sellaiselle tarvetta.
-
Khyron
- Jäsen

- Viestit: 731
- Liittynyt: Pe Huhti 13, 2007 10:33
- Paikkakunta: Turku
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Vanhan talon palovaarat?
Vähän arvaisin ettei löydy jollei ite tee. Erillinen paristokotelo ja jotain ajastusta ehkä? Tai sitten lämpöön reagoiva hälytin.lehmikangas kirjoitti:Kun hälyttimistä puhetta, niin onko tietoa mistä saisi hälyttymiä jotka olisi helposti kytkettävissä väliaikaisesti pois, vieläpä siten että kytkeytyy automaattisesti takaisin päälle esim 2 tunnin kuluttua? Olisi pajalle sellaiselle tarvetta.
Naulat tykkää kun niitä lyödään.
Re: Vanhan talon palovaarat?
- Liedelle ei koskaan jätetä mitään.Metsämies kirjoitti:On tässä laittanut miettimään, kun lehdistä aina lukee vanhojen talojen tulipaloista, että mistä ne aina johtuu. Meillä on -40 luvun talo ja esimerkiksi pinkopahvit on piippuja vasten. Olen ajatellut ne poistaa, vaikka tuleehan siitä vähän hassun näkönen varsinkin kaakeliuunin kohdalla, mutta palovaara noissa ilmeisesti melkoinen? Vanhoja sähköliitoksia ja johtojakin löytyy, mitkä pelottaa.
Eli kysymys on mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, ettei se kaikkein pahin pääsisi koskaan tapahtumaan. Sen verran on aikaa ja omaa kädenjälkeä taloon laittanut, että ei uskalla kuvitellakkaan palanutta mörskää..
- Saunassa ei kuivata pyykkiä
- Jos astian- tai pyykinpesukoneessa on häiriöitä, kone korjaukseen
- Ei jätetä noita koneita yksin kotiin päälle. (tärkeää myös vuotovahinkojen kannalta)
- Vilkkuvat loisteputkivalaisimet korjataan heti
Kodinkoneista pyykinpesukone on ykkösenä tulipalon sytyttäjänä.
Ja muutenkin sähköjen ja sähkölaitteiden häiriöt selvitetään heti - valojen vilkkuminen
tai ilman erityistä syytä palanut sulake ovat aikamoinen varoitusmerkki.
Jauhesammuttimen sijaan sisätiloissa on yleensä enemmän hyötyä sammutuspeitosta.
Rasvakattilan palon kai saa jauhesammuttimella levitettyä koko keittiöön.
Säännöllinen nuohous estää nokipaloja jotka taas helposti sytyttää rakenteita. Ei oikein uskoisi mikä voima nokipalolla on jos ei ole itse nähnyt - vaikka pinkopahvit olisi olleet piippu vasten kymmeniä vuosia niin nokipalon iskiessä voi syttyä.
-
Khyron
- Jäsen

- Viestit: 731
- Liittynyt: Pe Huhti 13, 2007 10:33
- Paikkakunta: Turku
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Vanhan talon palovaarat?
Samalla voi laittaa turvasytyttimen joka ei yritä epätoivoisesti sytyttää loisteputkea vaan lopettaa yritykset muutaman yrityksen jälkeen.ajl kirjoitti: - Vilkkuvat loisteputkivalaisimet korjataan heti
Naulat tykkää kun niitä lyödään.
Re: Vanhan talon palovaarat?
Niin ja remontoidessa ollaan huolellisia, jos käsitellään helposti syttyviä aineita. Esimerkiksi uretaanit ja pellavaöljyiset trasselit. Ite ei uskallettu ajaa moottorisahalla vinolaudoitukseen rakoja, jos lyö naulasta kipinää. 
-
Khyron
- Jäsen

- Viestit: 731
- Liittynyt: Pe Huhti 13, 2007 10:33
- Paikkakunta: Turku
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
Re: Vanhan talon palovaarat?
Uretaanit? En ainakaan muista et olisin ennen niitten itsesyttymisestä kuullu.tiinaus kirjoitti:Niin ja remontoidessa ollaan huolellisia, jos käsitellään helposti syttyviä aineita. Esimerkiksi uretaanit ja pellavaöljyiset trasselit. Ite ei uskallettu ajaa moottorisahalla vinolaudoitukseen rakoja, jos lyö naulasta kipinää.
Naulat tykkää kun niitä lyödään.
Re: Vanhan talon palovaarat?
Kröhöm... Niin ja remontoidessa ollaan huolellisia, jos käsitellään helposti syttyviä aineita...Khyron kirjoitti:Uretaanit? En ainakaan muista et olisin ennen niitten itsesyttymisestä kuullu.tiinaus kirjoitti:Niin ja remontoidessa ollaan huolellisia, jos käsitellään helposti syttyviä aineita. Esimerkiksi uretaanit ja pellavaöljyiset trasselit. Ite ei uskallettu ajaa moottorisahalla vinolaudoitukseen rakoja, jos lyö naulasta kipinää.
Mikäköhän täällä välillä on kun oikoluetaan ja sitten vastataan?