Kysellään pintojen uusimisesta ja jätänkö sitä vai tätä. Rakenteiden tutkiminen ja korjaaminen mututuntumalta. Pieni jousto perussäännöissä tai huolimattomuus, ajan tekemä tepponen voi silti olla siellä. Kuten kuvan paikoin varastetutu purut.
KUKAAn ei voi olla varma, mutta asian voi varmistaa pintaremonti yhteydessä.
Poistanko tapetin, laitanko huokolevyn, jätänkö vanhan pinkopahvin, maali ulkoverhoukseen, ruuvarilla oli sentin syvälle ihan kovaa puuta jne jne. jne jne... Olen huomannut että moni tekee pintaremontin aikalailla mututuntumalta ja tutkii todellakin vain sen pinnan. Niin on tehty ennenkin ja hyvin toimii vai toimiiko...Mitä jää huomaamatta.
Koko kesän ja syksyn olen pohtinut kantaa annettuihin ylesiin neuvoihin jotka pääsäsntöisesti ovat oikein, mutta olen tullut hieman kriittiseksi yleisten ohjeiden puitteissa. Jotain puuttu
Alkaa tuntumaan että asioita tehdään liian kevyesti. Asenteella hyvin on toiminut. Rintamamiestalo on hyvä, kun se sattuu olemaan hyvä. Silti moni asia voi olla pielessäkin.
Toivoisin, että jokainen joka pinnat uusii todellakin tutkii alapuoliset rakenteet KUNNOLLA. Ei mututuntumalta. Mennään vaikka sillä rasiaporalla läpi seinän (sekään ei paljasta. Voi osua hyvään kohtaan).. Puretaan niitä vanhoja pintoja ja levyjä kylmästi pois. Sinä aikana kun foorumille kirjoittaa viestin kuvauksineen, ''poistanko, reiitänkö, raavinko vai kaavinko vanhan tapetin?'', ne on repinyt huokolevyineen pois samassa ajassa.
Iso levy maksaa kympin ja vähän aikaa uusia. Uusitaan se pikipaperi varmuuden vuoksi ja tiivistetään puru, käytetään lämpökameraa tai pintalämpömittaria talvella ennen remppaa. jne jne. Asioita jotka eivät juurikaan maksa kuin kymppejä ja ehkä pienen kauneusvirheen. Ja tovin aikaa.
Kun olen tutkinut melkoisen määrän erilaisia rakenteita ihan uteliasuuttani tutkimalla tutkinut ja pohtinut jokaikisen vaurion ja pisteen syytä, käynyt tutuillakin katsomassa ja pitänyt turpani kiinni, kun vastaus on 'Näin ne on aina tehty'', olen oppinut paljon. Myös sen, että yksittäinen ääriolosuhde voi aiheuttaa vaurion, joka kyllä kuivuu, mutta on siellä. Asenne on hieman huono....se legendaarinen, näin ennenkin...Paljonko vaurioita on jäänyt ennenkin huomaamatta?
Esimerkkirakenne kuvissa
puuverhous,
tuulensuojapaperi,
purueriste/runko)
pikipaperi,
lauta,
paperitapetti + pinkopahvi
huokolevy,
tapetti + maali
voi aiheuttaa ongelmia, jos purueristys ei pidä kylmyttä pois kovimmalla pakkasella tai kylmää ilmaa pääsee jostain laudan rakoja pitkin liikkumaan lähellä sisäpintaa tai tai...
. Ja jälki on tällaista kun kosteus tiivistyy pikipaperin ja tapetti + maali väliin eikä pääse tarpeeksi nopeasti pois. jne.
KOROSTAN: Tämä on silti ihan yleinen rakenne seinässä ja myös ihan perustavalla pintaremonttina korjattu.
Mitä enemmän olen ottanut selvää, ymmärrän ja tutkin, sitä varmempi olen kahdesta asiasta. Asiat eivät ole niinkuin luulisi yleisesti, vaan tapauskohtaisia ja huolellisuus on tärkeää. Se mitä olen purkanut näitä muualla, olen törmännyt samaan asiaan. Yleensä syynä on ilmavuodot rakenteen sisään tai huono eristyskyky purussa.Ja se ei todellakaan le harvinaista tai poikeus, vaan sääntö että jotain löytyy jostain..
En mollaa purua, mutta sitä on monenlaista ja sitä on monin tavoin laitettu tai jätetty huoltamatta/tiivistämättä aikojen saatossa.
Asenne on, pidetään lämmin sisällä, mutta unohdetaan kylmä ilma pitää ulkona rakenteesta. Ei riitä että se pidetään ulkona asunnosta, vaan myös rakenteesta. Sisäpuolinen vedon teippaaminen ei poista ongelmaa. Pintaremontin yhteydessä asioita voisi tutkia sieltä missä vanhan rakennustavan vaarat piilevät. Sisältä karkaava kosteus on rakenteen surma. Ulkoa tuleva kylmä ilma samoin ja sitten ne kalvot joita on välissä. Vanhat maalit, tapetit, pikipaperit, tuulensuojapaperit jne....ei tarvita kuin pieni muutos ja homma ei toimi. Se isän rakentama talo, eihän minun isäni virheitä tehnyt....melkein kaikki talot on rakentanut jonkun isä.
Se vanha pikipareri voi olla yhtä tyhjän kanssa purujen reittämä.
Eli kyllä se on koko rakenne tarkasteltava pintaremontin ja levytyksen yhteydessä. Ymmärrän, että jokaisen sentin haluasi pitää seinässä eristeenä ja välttää turhaa työtä. Vai onko se turhaa ja ylimitoittua?
Miettikää kuvien perusteella.. Monen moni sanoo, että kaikki on kunnossa. Vähän on raavittu ruuvarilla ja katsottu sinne tänne. Niin tästäkin seinästä ihan kokeneet ja oppineet ihmisetkin ajattelivat.
Pari kuvaa malliksi, kun kaikki on päällisin puolin hyvin sekä sisältä, että ulkoa kuvat kaikki samassa seinässä 3 metrin sisällä.
Pääsääntöisesti tuohon olisi laittanut levyn ja ulkoverhoukseen maalin. Mutta kun tutkitaan koko rakenne nähdään, että pinta ei kerro mitään.
Huomatkaa alapuun lahoaminen yläpuolelta ilman mitään vesivuotoja, eli melkoisesti vettä kondensoituu talvisin seinän sisään. Kuvissa on syy ja seuraus, kun miettii hieman. Ilmavuodot, vuodot lämpöeristeessä, karkea lastu, joka ei juuri eristä, tuulensuoja paperi (Pikipaperi?) .
Kuvissa ei näy, pikipaperin huonot liitokset nurkissa ja seinän & sisäkaton rajassa. Öljymaali on oikeaoppisesti, mutta ei pelasta mitään ja verhous on laho. Sitäkään ei ruuvarilla tökkimällä huomaa..
Puukin on tavallaan tiivispinta, kun kosteus siirtyy vauhdilla puruista ulospäin ja puu ei kykene sitä samaan tahtiin päästämään lävitseen. Vauriot eivät paljastuneet edes seinäpurujen mikrobinäytteessä, ei kuntotarkastuksessa...vain purkamalla ja tutkimalla.
Kova puuta ja kohtuu siistit pinnat ulkona ja sisällä päällisin puolin. Runko oli vaurioitunut myös ylempää. Käytännössä korjaus on runkoa myöten.
Eli kun niitä pintoja laitetaan, tutkikaa sieltä syvemmältä. Raha voi muuten mennä hukkaan...tai terveys.
Mikä olisi paras paikka tutkia rakenteet? No tietty silloin kun tekee pintaremontin.
Yleensä syvempi tutkiminen ei maksa kuin vinolautojen irroittamisen ja takaisin laiton, uudet paperit. Kenties huokolevyn menettää...Ei kallista varmuudesta koko rakenteen läpi. Huolellisuus, kun tehdään jotain.
Anteeksi kirjoitusvirheet ja sekavuus...ei ihan paras päivä.




