Hei!
Rakennan parhaillaan perinnehirsitaloa. Maalasin räystäslaudat Fintexin petrooliöljymaalilla kun ei ollut aikaa odottaa pellavaöljymaalin kuivumista yms. Haluaisin kuitenkin maalata ikkunoiden vuorilaudat pellavaöljymaalilla kuten ikkunatkin on maalattu. Kysymys kuuluu erottaako maasta katsottunu selvästi, että räystäslaudat maalattu petrooliöljymaalilla ja ikkunan vuorilaudat taas pellavaöljymaalilla (kummankin maalin NCS-värisävy kuitenkin sama). Jos eron huomaa selkeästi, voinko myöhemmin maalata petrooliöljymaalin päälle pellavaöljymaalilla saadakseni yhtenäisen valkoisen maalipinnan vai ?
Pellavaöljymaali ja petrooliöljymaali
-
Pekka Huhta
- Moderaattori

- Viestit: 3433
- Liittynyt: Ma Loka 18, 2004 15:40
- Paikkakunta: Espoo
Re: Pellavaöljymaali ja petrooliöljymaali
Kiiltoaste saattaa erottua jonkin aikaa, mutta tuskin kovin pitkään. Pellavaöljymaalikin liituuntuu ja himmenee suhteellisen nopeasti. Petroolin päälle voi kyllä maalata pellavaöljyllä, eli voit korjata ongelman myöhemmin, jos se kiusaa.
Tähän aikaan vuodesta alkaa olla niin kosteaa, että pellavaöljymaalista on vaikea saada muutenkin kiiltävää ulkona, vaan se tahtoo mennä mataksi joka tapauksessa.
Itsekin maalaisin ne ikkunanympärykset pellavaöljyllä eikä petroolilla, koska ihan vierekkäin ero kuitenkin näkyy paljon selvemmin.
Pekka

Askartelua ja ajanhukkaa: http://www.sihistin.fi/
- PetteriKivimäki
- Jäsen

- Viestit: 2045
- Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Pellavaöljymaali ja petrooliöljymaali
Tuossa remppaamassani piharakennuksessa petroliöljy- ja pellavaöljymaalit uusina rinnakkain. Aion pitää oven kiiltävänä, joten lisään hieman aurinko-oksidoitua pellavaöljyä viimeiseen kerrokseen.

Mikäli et aiemmin ole kokeillut pellavaöljymaalia pihalla, niin saatat yllättyä kuivumisen suhteen: esim. Ottosonin pellavaöljymaali kuivuu kuivalla ja lämpimällä kelillä aika rivakasti..
Ja tervetuloa voorumille, perinnehirsitaloja ja niiden laittajia on Suomessa liian vähän!

Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Re: Pellavaöljymaali ja petrooliöljymaali
Kiitos kommenteista!
Mielelläni maalaisin pellavaöljymaalilla mutta tämä syksy mietityttää kestääkö maalin kuivuminen kauankin. Pitäs kuitenki saada vuorilaudat paikalleen ennen syksyn sateita.
Osaatteko sanoa yhtään kestää näin syksyllä pellavaöljymaalin kuivuminen kauankin? Maalata joutuu kuitenkin useamman kerroksen. Ajattelin kuitenkin maalata ne maassa ennen kiinnittämistä.
Lisäyksenä: Kannattaako hienosahatut laudat ensin pohjustaa jotenkin vai suoraa pellavaöljymaalia vain lautaan?

Meillä oli aikoinaan sama tilanne eli kattoremontin jälkeen piti räystäslaudat saada äkkiä paikalleen, mutta muu julkisivu remontti oli vuorossa vasta myöhemmin. Maalasin räystäslaudat petroolilla ja julkisivuremontin yhteydessä maalattiin kaikki muut paikat pellavaöljyllä. Kukaan ulkopuolinen ei ole edes uutena kiinnittänyt tuohon huomiota ja parin vuoden jälkeen eroa ei huomaa itsekään. Räystäslaudat ovat yleensä muutenkin enemmän säiden armoilla, joten ne joka tapauksessa likaantuvat ja elävät eri tahtiin kuin pielilaudat.
Uulan homeenestoa olen laittanut kaikkiin lautoihin ennen maalausta oli riipumatta siitä onko pellavaa tai petroolia tulossa, ja pari vuotta on jo ollut maalit seinissä eikä ole tullut pilkkuja. Tuo uulan homeenesto on nopeaa sutia, mutta koska se on vesipohjainen, niin sen pitää tietysti antaa kuivua kunnolla ennenkuin alkaa maalia sutimaan.
Uulan homeenestoa olen laittanut kaikkiin lautoihin ennen maalausta oli riipumatta siitä onko pellavaa tai petroolia tulossa, ja pari vuotta on jo ollut maalit seinissä eikä ole tullut pilkkuja. Tuo uulan homeenesto on nopeaa sutia, mutta koska se on vesipohjainen, niin sen pitää tietysti antaa kuivua kunnolla ennenkuin alkaa maalia sutimaan.
- PetteriKivimäki
- Jäsen

- Viestit: 2045
- Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Pellavaöljymaali ja petrooliöljymaali
Niin, se pellavaöljymaalin kuivuminen (tai oikeammin hapettuminen) on suoraan verrannollinen valoon ja lämpöön ja vissiin sit ilmankosteudellakin on merkitystä - paikallisen museokohteen seiniä tosin maalattiin öljymaalilla keskellä kipakoita talvipakkasia..
Voit käyttää kuivumi.. hapettumisen nopeuttamiseksi kobolttikuiviketta, ks esim
http://kauppa.kyminpalokarki.fi/product ... vike-co-zr
Jos kuiviketta käytät ja on nättiä säätä, niin parissa päivässä saat lautoihin ekan kerroksen asennuskuivaksi - seuraavat kerroksethan kannattaa maalata asennettuihin, jotta saat kitattua ja maalattua naulan-/ruuvinreiät.
Hienosahatun tai puupuhtaan vanhan pinnan ekalle kerrokselle suosittaa esim Ottoson lisäämään maaliin joko reilusti (70%) raakaa pellavaöljyä (itse olen käyttänyt vernissaa eli keitettyä pellavaöljyä nopeamman kuivumisen takia) tai sitten havupuutärpättiä&pellavaöljyä.
Tuosta kosteudesta vielä: itsellä rykäisi kunnon poutapäivänä kauheen sadekuuron liiterin oven ollessa ekaa päivää kuivumassa, ovi oli pikkasen vinossa ja vesi vaan valui kuin hanhen selästä. No, annoin maalipinnan kuivua kunnolla ennen seuraavaa ohutta maalikerrosta, eikä siinä mitään sen kummallisempaa tapahtunut, puu ovessa oli toki rutikuivaa. Tuore pellavaöljymaali ei siis ole hygroskooppista yhtään.
Voit käyttää kuivumi.. hapettumisen nopeuttamiseksi kobolttikuiviketta, ks esim
http://kauppa.kyminpalokarki.fi/product ... vike-co-zr
Jos kuiviketta käytät ja on nättiä säätä, niin parissa päivässä saat lautoihin ekan kerroksen asennuskuivaksi - seuraavat kerroksethan kannattaa maalata asennettuihin, jotta saat kitattua ja maalattua naulan-/ruuvinreiät.
Hienosahatun tai puupuhtaan vanhan pinnan ekalle kerrokselle suosittaa esim Ottoson lisäämään maaliin joko reilusti (70%) raakaa pellavaöljyä (itse olen käyttänyt vernissaa eli keitettyä pellavaöljyä nopeamman kuivumisen takia) tai sitten havupuutärpättiä&pellavaöljyä.
Tuosta kosteudesta vielä: itsellä rykäisi kunnon poutapäivänä kauheen sadekuuron liiterin oven ollessa ekaa päivää kuivumassa, ovi oli pikkasen vinossa ja vesi vaan valui kuin hanhen selästä. No, annoin maalipinnan kuivua kunnolla ennen seuraavaa ohutta maalikerrosta, eikä siinä mitään sen kummallisempaa tapahtunut, puu ovessa oli toki rutikuivaa. Tuore pellavaöljymaali ei siis ole hygroskooppista yhtään.
Jumalauta, saunan takana on tilaa!
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
Ensi kesänä teen sinne kasvimaan.
- PetteriKivimäki
- Jäsen

- Viestit: 2045
- Liittynyt: To Touko 17, 2007 11:32
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Pellavaöljymaali ja petrooliöljymaali
Ruotsalaisen mainion maalimaakari Ottosonin ohjeita voi lukea toisella kotimaiselle eli englanniksi heidän online-kataloginsa lopusta:
http://www.ottossonfarg.com/en/katalog/ ... hures.aspx
Ohjeet on siis 100% pellavaöljymaaleille (eli ilman mitään liuottimia tehdyille), mutta soveltaahan voip vaikka Uulalle..